Pörssitiedote (tiedotteen osa II/II) 31.1.2008 klo 13.00 TULOSLASKELMAN JA TASEEN LISÄTIETOJA Tämä tilinpäätöstietoja on laadittu IAS 34 (Osavuosikatsaukset) mukaisesti. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2006 tilinpäätöksessä. Outokumpu on noudattanut vuoden 2007 alusta seuraavia uusia tai muutettuja standardeja sekä uusia tulkintoja: IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen - Pääoman hallintaa koskevat liitetiedot Standardien muutoksilla on ollut vaikutusta ainoastaan konsernitilinpäätöksen liitetietoihin. Vertailuvuoden luvut on oikaistu vastaavasti. IFRIC 7 Applying the Restatement Approach under IAS 29 Financial Reporting in Hyperinflationary Economies IFRIC 8 IFRS 2:n soveltamisala IFRIC 9 Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi IFRIC 10 Interim Financial Reporting and Impairment Uusien tulkintojen soveltamisella ei ollut merkittävää vaikutusta konsernitilinpäätökseen. Arvioiden käyttö Osavuosikatsauksen laadinta IFRS:n mukaan edellyttää sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laadintahetken varojen ja velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä tuottojen ja kulujen määriin raportointikaudella. Laskenta-arvioita on käytetty määritettäessä tilinpäätöksessä raportoitujen erien suuruutta, mm. määritettäessä tiettyjen omaisuuserien realisoitavuutta, aineellisen ja aineettoman käyttöomaisuuden taloudellisia pitoaikoja, tuloveroja, varauksia, eläkevastuita ja liikearvojen arvonalentumisia. Arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, mutta on mahdollista, että toteumat poikkeavat osavuosikatsauksessa käytetyistä arvioista. Osakkeet ja osakepääoma Outokumpu Oyj:n osakkeiden lukumäärä oli 181 321 796 ja osakepääoma 308,2 milj. euroa 31.12.2007. Outokumpu Oyj:llä oli 31.12.2007 hallussaan 1 218 603 omaa osaketta. Outokummun hallussa olevien omien osakkeiden osuus osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä 31.12.2007 oli 0,7 %. Vuoden 2003 yhtiökokous päätti johdon optio-ohjelmasta (vuoden 2003 optiojärjestelmä). Optio-oikeuksia on jaettu osana konsernin kannustusjärjestelmiä Outokumpu-konsernin avainhenkilöille. Kaupankäynti Outokumpu Oyj:n 2003A optio-oikeuksilla alkoi OMX Nordic Exchange Helsingin päälistalla 1.9.2006. 31.12.2007 mennessä yhteensä 56 862 Outokumpu Oyj:n osaketta oli merkitty 2003A optio-oikeuksilla. Jäljellä olevilla optio-oikeuksilla 2003A voidaan enimmillään merkitä yhteensä 602 440 Outokumpu Oyj:n osaketta. Optio-ohjelman ehtojen mukaisesti osingoilla korjattu osakkeen merkintähinta oli 31.12.2007 8,45 euroa osakkeelta. 2003A optio-oikeuksien merkintäaika on 1.9.2006-1.3.2009. Kaupankäynti Outokumpu Oyj:n 2003B optio-oikeuksilla alkoi OMX Nordic Exchange Helsingin päälistalla 3.9.2007. 31.12.2007 mennessä yhteensä 14 379 Outokumpu Oyj:n osaketta oli merkitty 2003B optio-oikeuksilla. Jäljellä olevilla optio-oikeuksilla 2003B voidaan enimmillään merkitä yhteensä 1 014 441 Outokumpu Oyj:n osaketta. Optio-ohjelman ehtojen mukaisesti osingoilla korjattu osakkeen merkintähinta oli 31.12.2007 11,51 euroa osakkeelta. 2003B optio-oikeuksien merkintäaika on 3.9.2006-1.3.2010. Tällä hetkellä optio-oikeuksilla 2003C voidaan merkitä enintään 102 500 Outokumpu Oyj:n osaketta. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2003C on 1.9.2008-1.3.2011. Outokumpu Oyj:n osakepääoma voi vuoden 2003 optio-oikeuksilla tehtävien merkintöjen seurauksena nousta enintään 2 922 948 eurolla ja osakkeiden lukumäärä enintään 1 719 381 osakkeella. Optioiden perusteella merkittävissä olevat osakkeet vastaavat 1,0 % yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä. Outokummun hallitus vahvisti 2.2.2006 osakepalkkiojärjestelmän vuosiksi 2006-2010 osaksi yhtiön avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää. Mikäli osakepalkkiojärjestelmän ensimmäisen ansaintajakson 2006-2008 ja toisen ansaintajakson 2007-2009 piiriin kuuluvat henkilöt saisivat enimmäispalkkioiden mukaisen määrän yhtiön osakkeita (tällä hetkellä yhteensä 598 865 osaketta), heidän omistukseensa siirtyisi 0,3 % yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Tarkempia tietoja vuoden 2003 johdon optiojärjestelmästä ja vuosien 2006-2010 osakepalkkiojärjestelmästä on löydettävissä Outokumpu Oyj:n vuosikertomuksesta. Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot Outokumpu Copper Tube and Brass Outokumpu Copper Tube and Brass -liiketoiminnan varat ja velat on luokiteltu myytävänä olevaksi toiminnoksi. Outokumpu Copper Tube and Brass -liiketoimintaan kuuluvat vesijohto- ja teollisuusputket Euroopassa sisältäen ilmastointi- ja jäähdytinputkien valmistuksen Euroopassa sekä messinkitankotuotteet. Outokumpu toteuttaa mittavaa tehostamisohjelmaa jäljellä olevissa kupariputki- ja messinkitankoyksiköissään ja Outokummun aikomuksena on luopua tästä liiketoiminnasta. Outotec Outokumpu myi 88 % Outotecin (aiemmin Outokumpu Technology) osakkeista syyskuussa 2006 järjestetyn osakemyynnin kautta. Outokumpu myi huhtikuussa 2007 12 % omistusosuutensa Outotec Oyj:ssa institutionaalisille sijoittajille. Myynnistä saadut nettotuotot olivat 158 milj. euroa ja rahoitustuottoihin kirjattiin 142 milj. euron veroton kertaluonteinen voitto. Oheisissa taulukoissa Outokumpu Tube and Brassista käytetään lyhennettä TB ja Outotecista OT. Tietoja myytävänä olevista pitkäaikaisista omaisuuseristä ja lopetetuista toiminnoista Tuloslaskelma 1.1. - 1.1. - 31.12. 31.12. 2007 2006 Milj. EUR TB Yhteensä OT TB Liikevaihto 599 1 178 501 678 Kulut -607 -1 124 -470 -654 Liikevoitto -8 54 31 23 Nettorahoituserät -6 -2 5 -7 Voitto ennen veroja -15 53 36 17 Tuloverot -1 -17 -14 -3 Voitto verojen jälkeen -15 35 22 14 Outotecin myyntivoitto - 328 328 - Tube and Brass -divisioonan omaisuuserien arvonalentumistappio -3 -6 - -6 Tuloverot - - - - Myyntitulos ja arvonalentumistappio verojen jälkeen -18 322 328 -6 Vähemmistöosuus - 0 0 - Myytyjen ja myytävänä olevien toimintojen tilikauden voitto -18 357 349 8 Tase 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 6 6 Muut pitkäaikaiset korottomat varat 4 4 Vaihto-omaisuus 91 122 Muut lyhytaikaiset korottomat varat 83 104 184 235 Velat Varaukset 4 3 Pitkäaikaiset korottomat velat 5 6 Ostovelat 32 46 Muut lyhytaikaiset korottomat velat 11 18 52 73 Rahavirtalaskelma 1.1. - 1.1. - 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Liiketoiminnan rahavirta 18 -13 Investointien rahavirta -3 -145 Rahoituksen rahavirta -19 80 Rahavirta yhteensä -4 -77 Yrityshankinnat ja -myynnit Yrityshankinnat Outokumpu osti toukokuussa ruotsalaiselta Sandvikilta 11,6 % vähemmistöosuuden OSTP AB:ssa (Outokumpu Stainless Tubular Products). Kauppahinta oli 22 milj. euroa. Hankinnasta kirjattiin taseeseen 1 milj. euron liikearvo. Omistaessaan OSTP:n nyt kokonaan, Outokumpu voi kehittää sen liiketoimintaa edelleen ja strategiansa mukaisesti lisätä korkeamman jalostusasteen erikoistuotteiden osuutta konsernissa. Outokumpu luopui Talvivaaran malminetsintähankkeesta vuonna 2004, ja sillä oli optio merkitä mahdollisessa listautumisannissa osakkeita 20 %:n alennuksella siten, että omistusosuus yhtiössä voisi nousta enintään 5 %:iin asti. Talvivaaran Kaivososakeyhtiön listautumisanti saatiin päätökseen ja osakkeiden listaus alkoi 30.5.2007 Lontoon Pörssissä. Outokumpu osallistui listautumisantiin merkitsemällä annissa noin 10,9 milj. osaketta, joka vastaa 4,9 prosentin omistusosuutta yhtiössä laimennusvaikutus huomioiden. Merkintäsumma oli noin 32 milj. euroa. Outokumpu käytti lisäksi sopimuksen mukaisen optionsa lunastaa yhdellä eurolla 20 %:n omistusosuuden Talvivaaran nikkelikaivoksen projektiyhtiössä (Talvivaara Projekti Oy), jonka Talvivaaran Kaivososakeyhtiö omistaa. Talvivaara Projekti Oy yhdistellään Outokummun konsernituloslaskelmaan osakkuusyhtiönä vastaten Outokummun 20 %:n omistusosuutta. Tämän omistuksen arvostamisesta käypään arvoon syntyi 110 milj. euron kertaluonteinen veroton tuotto, joka on kirjattu Outokummun tuloslaskelmassa rahoitustuottoihin. Omistus listatussa Talvivaaran Kaivososakeyhtiössä on luokiteltu myytävissä olevaksi sijoitukseksi, jonka käyvän arvon muutokset kirjataan suoraan omaan pääomaan. Merkittävä osuus hankintamenosta kohdistettiin nikkelimalmivaroille niiden käyvän arvon perusteella. Tämä osuus tullaan poistamaan substanssipoistoin Talvivaara-kaivoksen taloudellisena käyttöaikana. Hankinnasta syntyi 9 milj. euron liikearvo. Liikearvosta ei tehdä poistoja vaan se testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Talvivaaran kaivoksen arvioidaan aloittavan nikkelin ja muiden metallien tuotannon vuoden 2008 lopussa. Sen tavoitteena on nostaa nikkelin tuotantonsa asteittain noin 33 000 tonniin vuodessa. Yritysmyynnit OSTP (Outokumpu Stainless Tubular Products) myi maaliskuussa laippaliiketoimintansa keskittyäkseen hitsattuihin putkiin ja putkenosiin. Ostaja on intialaisen Shree Ganesh Forgings Ltd:n tytäryhtiö. Myynnillä ei ollut merkittävää vaikutusta konsernin tulokseen. Outokumpu myi kesäkuussa Hituran nikkelikaivoksen kanadalaiselle Belvedere Resources Ltd:lle. Hituran kaivos oli viimeinen omaisuuserä Outokummun ohjelmassa luopua kaivostoiminnasta. Hitura tuottaa vuodessa noin 2 200 tonnia nikkeliä rikasteessa ja sen palveluksessa on 90 työntekijää. Kokonaiskauppahinta oli 25 milj. euroa ja se suoritettiin Belvederen osakkeina ja optioina, joilla voi merkitä lisää Belvederen osakkeita, johtaen enimmillään 19,2 prosentin omistukseen Belvederessä laimennusvaikutus huomioiden. Kaupasta kirjattiin 25 milj. euron kertaluonteinen myyntivoitto liikevoiton yläpuolelle. Osakeomistus Belvederessä luokitellaan myytävissä olevaksi sijoitukseksi, jonka käyvän arvon muutokset kirjataan suoraan omaan pääomaan, ja optiot johdannaisiksi, joiden käyvän arvon muutokset kirjataan tulokseen rahoitustuottojen ja -kulujen ryhmään. Myytyjen liiketoimintojen nettovarallisuus oli 6 milj. euroa. Myynneistä saatu nettomyyntivoitto oli 23 milj. euroa ja nettorahavirta 1 milj. euroa. Liikevoittoon sisältyvät merkittävät kertaluonteiset erät 1.1. - 1.1. - 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Hituran kaivoksen myyntivoitto Suomessa 25 - Thin Stripin uudelleenjärjestely Britanniassa -11 - Kiinteistön myyntivoitto Britanniassa - 9 OSTP Fagerstan sulkeminen - -8 14 1 Rahoitustuottoihin sisältyvät merkittävät kertaluonteiset erät 1.1. - 1.1. - 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Outotecin osakkeiden myyntivoitto 142 - Voitto Talvivaara-järjestelystä 110 - 252 - Tuloverot 1.1. - 1.1. - 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot -107 -156 Laskennalliset verot -31 -22 -138 -178 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1.1. - 1.1. - 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Hankintameno tilikauden alussa 4 009 4 188 Muuntoerot -76 37 Lisäykset 137 179 Myydyt tytäryritykset -20 -0 Vähennykset -67 -299 Uudelleenryhmittelyt 0 -8 Myydyt ja myytävänä olevat toiminnot - -88 Hankintameno tilikauden lopussa 3 984 4 009 Kertyneet poistot ja arvonalentumiset tilikauden alussa -1 939 -2 063 Muuntoerot 47 -21 Myydyt tytäryritykset 19 0 Vähennykset 56 296 Uudelleenryhmittelyt -0 8 Tilikauden poistot -190 -204 Arvonalentumiset 3 -3 Myydyt ja myytävänä olevat toiminnot - 48 Kertyneet poistot ja arvonalentumiset tilikauden lopussa -2 004 -1 939 Kirjanpitoarvo tilikauden lopussa 1 980 2 069 Kirjanpitoarvo tilikauden alussa 2 069 2 125 Vastuusitoumukset 31.12. 31.12. Milj. EUR 2007 2006 Annetut pantit Kiinnitykset maa-alueisiin 122 126 Muut pantit 0 0 Annetut takaukset Tytäryhtiöiden puolesta Kaupallisten sitoumusten vakuudeksi 41 97 Osakkuusyhtiöiden puolesta Rahoituksen vakuudeksi 5 5 Muut vastuut 64 59 Vuokravastuut 56 93 Konsernin merkittävimmät taseen ulkopuoliset investointisitoumukset 31.12.2007 olivat 37 milj. euroa (31.12.2006: 15 milj. euroa). Johdannaissopimusten käyvät arvot ja nimellismäärät 31.12. 31.12. 31.12. 31.12. 31.12. 31.12. 2007 2007 2007 2006 2007 2006 Positii- Negatii- Käyvät Käyvät Nimel- Nimel- viset viset netto- netto- lis- lis- käyvät käyvät arvot arvot arvot arvot Milj. EUR arvot arvot Valuutta- ja korkojohdannaiset Valuuttatermiinit 19 12 8 -9 1 992 2 139 Koronvaihtosopimukset 10 - 10 10 282 283 Osak- Osak- keiden keiden luku- luku- määrä, määrä, milj. milj. Osakeoptiot Belvedere Resources Ltd. 3 - 3 - 3,7 - Tonnia Tonnia Metallijohdannaiset Kuparitermiinit ja -futuurit 0 3 -2 -1 11 775 6 000 Nikkelitermiinit ja -futuurit 4 4 0 9 3 114 3 636 Sinkkitermiinit ja -futuurit 0 0 -0 0 1 100 2 150 Molybdeenitermiinit ja -futuurit - 0 -0 - 5 - Nikkelioptiot 0 - 0 - 24 - Päästöoikeus- johdannaiset 0 - 0 - 80 000 - TWh TWh Sähköjohdannaiset 26 10 16 8 2,3 4,1 63 28 35 16 Segmentti-informaatio General Stainless Milj. EUR I/06 II/06 III/06 IV/06 2006 Liikevaihto 1 013 1 066 1 130 1 561 4 770 josta Tornio Works 652 740 781 1 142 3 316 Liikevoitto 43 91 166 236 536 josta Tornio Works 37 70 120 213 440 Sidottu pääoma kauden lopussa 2 397 2 404 2 602 2 847 2 847 Henkilöstö keskimäärin 3 926 3 940 3 857 3 529 3 735 Päätuotteiden toimitukset (1 000 tonnia) Kylmävalssatut tuotteet 246 206 172 180 805 Kirkkaat kuumanauhat 74 85 62 84 305 Puolituotteet 128 144 126 154 551 Divisioonan toimitukset yhteensä 448 434 360 419 1 661 Milj. EUR I/07 II/07 III/07 IV/07 2007 Liikevaihto 1 700 1 670 879 1 073 5 321 josta Tornio Works 1 206 1 038 516 708 3 468 Liikevoitto 245 188 -224 11 220 josta Tornio Works 227 143 -195 3 178 Sidottu pääoma kauden lopussa 3 047 3 007 2789 2 607 2 607 Henkilöstö keskimäärin 3 506 3 794 3 807 3 549 3 682 Päätuotteiden toimitukset (1 000 tonnia) Kylmävalssatut tuotteet 187 151 94 155 587 Kirkkaat kuumanauhat 81 82 41 66 270 Puolituotteet 117 118 64 85 383 Divisioonan toimitukset yhteensä 386 350 198 305 1 240 Specialty Stainless Milj. EUR I/06 II/06 III/06 IV/06 2006 Liikevaihto 650 638 614 821 2 723 Liikevoitto 22 65 81 171 338 Sidottu pääoma kauden lopussa 1 173 1 240 1 350 1 594 1 594 Henkilöstö keskimäärin 4 317 4 377 4 329 4 201 4 289 Päätuotteiden toimitukset (1 000 tonnia) Kylmävalssatut tuotteet 56 54 39 47 196 Kirkkaat kuumanauhat 49 41 33 42 166 Kvarttolevyt 44 44 36 39 162 Putkituotteet 20 20 16 18 74 Pitkät tuotteet 14 15 14 16 59 Divisioonan toimitukset yhteensä 182 173 139 162 656 Milj. EUR I/07 II/07 III/07 IV/07 2007 Liikevaihto 1 003 1 028 687 738 3 456 Liikevoitto 182 196 -51 9 337 Sidottu pääoma kauden lopussa 1 668 1 871 1 657 1 513 1 513 Henkilöstö keskimäärin 4 146 4 188 4 185 4 107 4 135 Päätuotteiden toimitukset (1 000 tonnia) Kylmävalssatut tuotteet 51 52 33 38 174 Kirkkaat kuumanauhat 43 38 23 31 135 Kvarttolevyt 41 43 30 38 151 Putkituotteet 20 17 12 15 63 Pitkät tuotteet 16 15 11 11 52 Divisioonan toimitukset yhteensä 170 164 109 133 574 Muu toiminta Milj. EUR I/06 II/06 III/06 IV/06 2006 Liikevaihto 87 93 97 85 361 Liikevoitto 2 -8 -13 -16 -35 Sidottu pääoma kauden lopussa 133 239 188 138 138 Henkilöstö keskimäärin 504 505 479 457 481 Milj. EUR I/07 II/07 III/07 IV/07 2007 Liikevaihto 64 63 53 57 237 Liikevoitto 1 19 8 -6 21 Sidottu pääoma kauden lopussa -125 101 184 236 236 Henkilöstö keskimäärin 477 459 424 431 453 Tuloslaskelma neljänneksittäin Milj. EUR I/06 II/06 III/06 IV/06 2006 Jatkuvat toiminnot: Liikevaihto General Stainless 1 013 1 066 1 130 1 561 4 770 josta segmenttien välinen osuus 205 277 273 389 1 144 Specialty Stainless 650 638 614 821 2 723 josta segmenttien välinen osuus 94 92 82 129 397 Muu toiminta 87 93 97 85 361 josta segmenttien välinen osuus 44 36 38 41 159 Sisäinen myynti -342 -405 -394 -560 -1 700 Liikevaihto yhteensä 1 408 1 392 1 447 1 907 6 154 Liikevoitto General Stainless 43 91 166 236 536 Specialty Stainless 22 65 81 171 338 Muu toiminta 2 -8 -13 -16 -35 Sisäiset erät -0 1 -3 -13 -15 Liikevoitto yhteensä 67 149 231 378 824 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 0 2 1 4 8 Rahoitustuotot ja -kulut -7 -10 -18 -13 -48 Voitto ennen veroja 60 141 214 369 784 Tuloverot -18 -29 -48 -83 -178 Jatkuvien toimintojen tilikauden voitto 41 112 166 286 606 Myytyjen ja myytävänä olevien toimintojen tilikauden voitto 15 20 6 317 357 Tilikauden voitto 56 133 172 603 963 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 56 132 171 603 962 Vähemmistölle -0 0 1 1 2 EUR million I/07 II/07 III/07 IV/07 2007 Jatkuvat toiminnot: Liikevaihto General Stainless 1 700 1 670 879 1 073 5 321 josta segmenttien välinen osuus 421 430 230 234 1 315 Specialty Stainless 1 003 1 028 687 738 3 456 josta segmenttien välinen osuus 169 193 119 124 605 Muu toiminta 64 63 53 57 237 josta segmenttien välinen osuus 48 45 43 45 181 Sisäinen myynti -638 -669 -391 -403 -2 101 Liikevaihto yhteensä 2 129 2 092 1 227 1 465 6 913 Liikevoitto General Stainless 245 188 -224 11 220 Specialty Stainless 182 196 -51 9 337 Muu toiminta 1 19 8 -6 21 Sisäiset erät -4 2 11 2 11 Liikevoitto yhteensä 424 406 -256 15 589 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 2 4 -2 -1 4 Rahoitustuotot ja -kulut -10 242 -19 -7 206 Voitto ennen veroja 416 652 -277 7 798 Tuloverot -105 -100 67 -0 -138 Jatkuvien toimintojen tilikauden voitto 311 553 -210 7 660 Myytyjen ja myytävänä olevien toimintojen tilikauden voitto -4 12 -4 -23 -18 Tilikauden voitto 307 565 -214 -16 641 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 305 563 -214 -16 638 Vähemmistölle 2 2 -0 -0 4 Liikevoittoon sisältyvät merkittävät kertaluonteiset erät EUR million I/06 II/06 III/06 IV/06 2006 General Stainless Kiinteistön myyntivoitto Britanniassa - - - 9 9 Specialty Stainless Thin Stripin uudelleen- järjestely Britanniassa - - - - - OSTP Fagerstan sulkeminen - - - -8 -8 Muu toiminta Hituran kaivoksen myyntivoitto Suomessa - - - - - - - - 1 1 EUR million I/07 II/07 III/07 IV/07 2007 General Stainless Kiinteistön myyntivoitto Britanniassa - - - - - Specialty Stainless Thin Stripin uudelleen- järjestely Britanniassa - - -11 - -11 OSTP Fagerstan sulkeminen - - - - - Muu toiminta Hituran kaivoksen myyntivoitto Suomessa - 25 - - 25 - 25 -11 - 14 Rahoitustuottoihin sisältyvät merkittävät kertaluonteiset erät Milj. EUR I/06 II/06 III/06 IV/06 2006 Outotecin osakkeiden myyntivoitto - - - - - Voitto Talvivaara-järjestelystä - - - - - - - - - - Milj. EUR I/07 II/07 III/07 IV/07 2007 Outotecin osakkeiden myyntivoitto - 142 - - 142 Voitto Talvivaara-järjestelystä - 110 - - 110 - 252 - - 252 Tunnusluvut neljänneksittäin Milj. EUR I/06 II/06 III/06 IV/06 Liikevoittoprosentti 4,7 10,7 16,0 19,8 Sijoitetun pääoman tuotto, % 7,5 16,5 24,3 36,5 Oman pääoman tuotto, % 11,0 25,2 30,4 89,0 Jatkuvien toimintojen oman pääoman tuotto, % 8,1 21,4 29,4 42,3 Sijoitettu pääoma kauden lopussa 3 513 3 679 3 910 4 371 Korollinen nettovelka kauden lopussa 1 483 1 509 1 560 1 300 Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 37,4 38,4 37,7 47,9Velkaantumisaste kauden lopussa, % 73,0 69,5 66,4 42,3 Osakekohtainen tulos, EUR 0,31 0,73 0,94 3,33 Jatkuvien toimintojen osakekohtainen tulos, EUR 0,23 0,62 0,91 1,58 Myytyjen ja myytävänä olevien toimintojen osakekohtainen tulos, EUR 0,08 0,11 0,03 1,75 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, 1 000 kpl 1) 181 032 181 032 181 032 181 037 Oma pääoma/osake, EUR 11,14 11,91 12,89 16,87 Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1 000 kpl 1) 181 032 181 032 181 032 181 032 Jatkuvien toimintojen investoinnit käyttöomaisuuteen 33 34 45 74 Jatkuvien toimintojen poistot 50 50 68 52 Jatkuvien toimintojen henkilöstö keskimäärin 8 746 8 822 8 665 8 187 Milj. EUR I/07 II/07 III/07 IV/07 Liikevoittoprosentti 19,9 19,4 -20,9 1,0 Sijoitetun pääoman tuotto, % 38,8 35,5 -22,3 1,4 Oman pääoman tuotto, % 39,3 66,2 -24,3 -2,0 Jatkuvien toimintojen oman pääoman tuotto, % 39,8 64,8 -23,9 0,8 Sijoitettu pääoma kauden lopussa 4 377 4 753 4 421 4 125 Korollinen nettovelka kauden lopussa 1 189 1 119 1 016 788 Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 47,2 50,9 54,6 56,5 Velkaantumisaste kauden lopussa, % 37,3 30,8 29,8 23,6 Osakekohtainen tulos, EUR 1,69 3,11 -1,19 -0,09 Jatkuvien toimintojen osakekohtainen tulos, EUR 1,71 3,04 -1,17 0,04 Myytyjen ja myytävänä olevien toimintojen osakekohtainen tulos, EUR -0,02 0,07 -0,02 -0,13 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, 1 000 kpl 1) 181 067 181 082 181 084 180 680 Oma pääoma/osake, EUR 17,51 20,07 18,81 18,53 Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1 000 kpl 1) 181 082 181 082 181 084 180 103 Jatkuvien toimintojen investoinnit käyttöomaisuuteen 25 75 47 43 Jatkuvien toimintojen poistot 51 50 51 52 Jatkuvien toimintojen henkilöstö keskimäärin 8 129 8 441 8 416 8 086 1) Tunnusluvusta on vähennetty hankitut omat osakkeet. Tunnuslukujen laskentaperusteet Sijoitettu pääoma = Oma pääoma + korollinen nettovelka Sidottu pääoma = Sijoitettu pääoma + nettoverovelka Oman pääoman tuotto = Tilikauden voitto × 100 Oma pääoma (kauden keskiarvo) Sijoitetun pääoman = Liikevoitto × 100 tuotto (ROCE) Sijoitettu pääoma (kauden keskiarvo) Korollinen nettovelka = Korolliset velat - korolliset varat Omavaraisuusaste = Oma pääoma × 100 Taseen loppusumma - saadut ennakot Velkaantumisaste = Korollinen nettovelka × 100 Oma pääoma Emoyhtiön omistajille Osakekohtainen tulos = kuuluva tilikauden voitto Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu lukumäärä kauden aikana Emoyhtiön omistajille Oma pääoma/osake = kuuluva oma pääoma Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa Tiedotteen II/II loppu.
Outokummun tilinpäätöstiedote 2007 - Hyvä tulos suurten markkinamuutosten vuonna II/II
| Source: Outokumpu Oyj