Oriola-KD Oyj:n tilinpäätös 1.1. - 31.12.2007


Oriola-KD Oyj:n pörssitiedote 7.2.2008 klo 8.30


Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitettävät Oriola-KD -konsernin
(jäljempänä Oriola-KD) tammi-joulukuun 2007 luvut on laadittu
IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostamisperiaatteita noudattaen ja
ne ovat tilintarkastettuja. Vuoden 2006 tammi-joulukuun vertailuluvut
ovat aiemmin julkaistuja tilintarkastamattomia pro forma -lukuja.

Avainlukuja 1.1. - 31.12.2007


  * Laskutus katsauskaudella oli 2524,5 miljoonaa euroa (1-12/2006:
    2340,1 miljoonaa euroa) ja liikevaihto 1377,3 miljoonaa euroa
    (1-12/2006: 1334,7 miljoonaa euroa).

  * Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 29,1 miljoonaa euroa
    (1-12/2006: 22,6 miljoonaa euroa).
  * Liikevoitto sisältäen kertaluonteiset erät oli 29,1 miljoonaa
    euroa (1-12/2006: 17,4 miljoonaa euroa).
  * Sijoitetun pääoman tuotto oli 14,2 prosenttia (1-12/2006: 8,6
    prosenttia).
  * Tulos/osake oli 0,16 euroa (1-12/2006: 0,10 euroa).
  * Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2007 jaetaan
    osinkoa 0,08 euroa/osake (0,06 euroa/osake).


Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi: "Oriola-KD kehitti voimakkaasti
ydinliiketoimintaansa ja karsi kannattamatonta liiketoimintaa vuonna
2007. Kustannussäästöohjelma toteutui ja liikevoitto parani selvästi
edellisvuodesta tavoitteemme mukaisesti. Yhdistimme hammashoidon
liiketoiminnan Lifco Dental AB:n kanssa ja tavoitteenamme on luoda
uudesta yhtiöstä Pohjois-Euroopan johtava hammashoidon
tukkukauppayhtiö. Lisäksi jatkoimme aktiivisesti kasvuhankkeiden
kartoittamista ja valmistautumista Ruotsin mahdolliseen
apteekkimarkkinan vapautumiseen. Olemme varautuneet hyödyntämään
markkinoiden murroskohdat ja rahoittamaan mahdolliset kasvuhankkeet."

Laskutus ja liikevaihto

Oriola-KD:n laskutus 2007 oli 2524,5 miljoonaa euroa (2340,1
miljoonaa euroa) ja liikevaihto 1377,3 miljoonaa euroa (1334,7
miljoonaa euroa). Neljännen vuosineljänneksen laskutus oli 640,0
miljoonaa euroa (603,0 miljoonaa euroa) ja liikevaihto 331,6
miljoonaa euroa (343,7 miljoonaa euroa).

Tulos

Oriola-KD:n liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-joulukuussa
2007 oli 29,1 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa) ja tulos
rahoituserien jälkeen ilman kertaluonteisia eriä miljoonaa 31,0 euroa
(23,6 miljoonaa euroa). Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto ilman
kertaluonteisia eriä oli 7,0 miljoonaa euroa (5,5 miljoonaa euroa).

Oriola-KD:n liikevoitto sisältäen kertaluonteiset erät
tammi-joulukuussa 2007 oli 29,1 miljoonaa euroa (17,4 miljoonaa
euroa). Neljännen vuosineljänneksen liikevoitto sisältäen
kertaluonteiset erät oli miljoonaa 7,0 euroa (5,3 miljoonaa euroa).

Tulos rahoituserien jälkeen sisältäen kertaluonteiset erät
tammi-joulukuussa 2007 oli 31,0 miljoonaa euroa (18,4 miljoonaa
euroa) ja nettotulos 23,7 miljoonaa euroa (14,0 miljoonaa euroa).
Katsauskauden kertaluonteiset kulut olivat 0,0 miljoonaa euroa (5,2
miljoonaa euroa). Neljännen vuosineljänneksen tulos rahoituserien
jälkeen sisältäen kertaluonteiset erät oli 7,4 miljoonaa euroa (5,7
miljoonaa euroa).

Oriola-KD:n nettorahoitustuotot katsauskaudella olivat 1,9 miljoonaa
euroa (1,0 miljoonaa euroa).

Verot katsauskaudella olivat 7,3 miljoonaa euroa (4,4 miljoonaa
euroa). Veroina on huomioitu katsauskauden tulosta vastaava vero.

Osakekohtainen tulos oli 0,16 euroa (0,10 euroa). Sijoitetun pääoman
tuotto oli 14,2 prosenttia (8,6 prosenttia) ja oman pääoman tuotto
12,0 prosenttia (7,4 prosenttia).

Tase, rahoitus ja kassavirta

Oriola-KD:n taseen loppusumma 31.12.2007 oli 645,4 miljoonaa euroa
(611,2 miljoonaa euroa). Korolliset nettovelat olivat -90,0 miljoonaa
euroa (-80,6 miljoonaa euroa) ja nettovelkaantumisaste  -44,2
prosenttia (-42,0 prosenttia). Rahavarat joulukuun lopussa 2007
olivat 131,0 miljoonaa euroa (112,9 miljoonaa euroa). Joulukuun lopun
41,0 miljoonan euron (32,3 miljoonaa euroa) korolliset velat
muodostuivat lähinnä apteekkien ennakkomaksuista Suomessa.

Oriola-KD:llä on noin 25 miljoonan euron lainalimiitit pankkien
kanssa ja 100 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jotka olivat
käyttämättä katsauskauden lopussa. Konsernilla ei ole merkittäviä
liiketapahtumia lähipiirin kanssa lukuun ottamatta etuuspohjaisia
eläkekuluja Oriolan Eläkesäätiön kanssa.

Liiketoiminnan rahavirta tammi-joulukuussa 2007 oli 39,0 miljoonaa
euroa (52,7 miljoonaa euroa), josta käyttöpääoman muutokset olivat
6,8 miljoonaa euroa (25,9 miljoonaa euroa). Investointien rahavirta
oli -19,1 miljoonaa euroa (-10,2 miljoonaa euroa). Kassavirta
investointien jälkeen oli 19,8 miljoonaa euroa (42,5 miljoonaa
euroa). Rahoituksen rahavirta sisältää 23.3.2007 maksetun 8,5
miljoonan euron osingon Oriola-KD Oyj:n osakkeenomistajille ja 0,4
miljoonan euron osingon Kronans Droghandel AB:n vähemmistöosakkaille.
Oriola-KD:n omavaraisuusaste oli 33,7 prosenttia (33,1 prosenttia).

Investoinnit

Katsauskauden investoinnit olivat 32,1 miljoonaa euroa (16,6
miljoonaa euroa). Investoinnit sisältävät 26,2 miljoonan euron
investoinnin hammashoidon uuteen tukkukauppayhtiöön Lifco Dental
International AB:hen, mikä koostuu 15,8 miljoonan euron
käteissuorituksesta ja siirretystä liiketoiminnasta. Ylläpito- ja
käyttöomaisuusinvestoinnit, Terveydenhuollon kaupan Medith Oy:n
liiketoiminnan osto ja muut pieninvestoinnit olivat yhteensä 5,9
miljoonaa euroa vuonna 2007.

Henkilöstö

Oriola-KD:n henkilöstön määrä 31.12.2007 oli 1302 (1495), josta 54
prosenttia työskenteli Suomessa (57 prosenttia), 28 prosenttia
Ruotsissa (26 prosenttia) sekä Baltian maissa ja Tanskassa yhteensä
18 prosenttia (17 prosenttia). Henkilöstömäärä pieneni
kustannussäästöohjelman ja hammashoidon liiketoiminnan yhdistämisen
seurauksena vuoden 2007 aikana.

Johto

Oriola-KD -konsernin johtoryhmän muodostivat 31.12.2007:

Eero Hautaniemi                 toimitusjohtaja
Claes von Bonsdorff           tietohallintojohtaja
Birgitta Gunneflo                 johtaja, lääkejakelu, Ruotsi
Henry Haarla                      lakiasiainjohtaja
Pellervo Hämäläinen           viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
Anne Kariniemi                    osto- ja logistiikkajohtaja
Matti Lievonen                    johtaja, lääkejakelu, Suomi
Jukka Niemi                        johtaja, apteekki ja
vähittäiskauppa
Teija Silver                          henkilöstöjohtaja
Ilari Vaalavirta                     johtaja, terveydenhuollon kauppa
Kimmo Virtanen                   talous- ja rahoitusjohtaja

Anne Kariniemi aloitti Oriola-KD:n osto- ja logistiikkajohtajana
tammikuussa 2007. Matti Lievonen nimitettiin Oriola-KD Oyj:n
tytäryhtiön Oriola Oy:n varatoimitusjohtajaksi helmikuussa 2007.
Oriola-KD:n hammashoidon kaupan johtaja ja konsernin johtoryhmän
jäsen Senja Tynkkynen erosi yhtiön palveluksesta kesäkuussa 2007.

Liiketoimintasegmentit

Oriola-KD:llä on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Lääkkeiden jakelu ja
kauppa -liiketoimintasegmentti sekä Terveydenhuollon ja hammashoidon
kauppa -liiketoimintasegmentti. Terveydenhuollon ja hammashoidon
kauppa -liiketoimintasegmentin nimi muutetaan vuoden 2008 tilikauden
alussa Terveydenhuollon kauppa -liiketoimintasegmentiksi, joka
sisältää edelleen hammashoidon kaupan osakkuusyhtiön tulososuuden.

Lääkkeiden jakelu ja kauppa

Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentin laskutus
tammi-joulukuussa 2007 oli 2253,4 miljoonaa euroa (2064,7 miljoonaa
euroa) ja liikevaihto oli 1135,8 miljoonaa euroa (1098,7 miljoonaa
euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 17,4 miljoonaa
euroa (15,6 miljoonaa euroa). Ruotsissa tapahtunut lääke-erien
vahingoittuminen, Kronans Droghandel AB:n vuodelta 2002 olevaan
norjalaiseen yritysluovutukseen liittyvän korvausvaatimuksen
sopiminen ja Ruotsin apteekkimarkkinan mahdolliseen vapautumiseen
liittyvät Kronans Droghandel AB:n strategisten panostusten
aiheuttamat kustannukset rasittivat vuoden 2007 liikevoittoa yhteensä
noin kaksi miljoona euroa, josta yli miljoona euroa kirjattiin
neljännelle vuosineljännekselle.

Liiketoimintasegmentin neljännen vuosineljänneksen laskutus oli 571,4
miljoonaa euroa (527,7 miljoonaa euroa) ja liikevaihto oli 270,7
miljoonaa euroa (278,6 miljoonaa euroa). Neljännen vuosineljänneksen
liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 2,7 miljoonaa euroa (4,1
miljoonaa euroa).

Lääkemarkkina kasvoi Suomessa 7,2 prosenttia (-0,4 prosenttia).
Suomen lääkemarkkinan vertailukelpoinen kasvu ilman loppuvuoden
yksittäistä suurta rokote-erää oli 5,4 prosenttia. Ruotsissa
lääkemarkkina kasvoi 6,8 prosenttia (4,5 prosenttia) (lähde: IMS
Health).

Oriola-KD:n markkinaosuus Suomen lääkejakelussa oli 43,7 prosenttia
(39,8 prosenttia) joulukuussa 2007 ja 45,9 prosenttia (41,4
prosenttia) tammi-joulukuussa 2007. Oriola-KD:n markkinaosuus Ruotsin
lääkejakelussa oli 40,3 prosenttia (41,4 prosenttia) joulukuussa 2007
ja 42,0 prosenttia (43,2 prosenttia) tammi-joulukuussa 2007 (lähde:
ATY ja IMS Health).

Vuoden 2006 aikana toteutettujen tehostamistoimenpiteiden seurauksena
saavutettiin tavoitteeksi asetetut viiden miljoonan euron säästöt
täysimääräisesti vuonna 2007. Nämä säästöt paransivat erityisesti
Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentin kannattavuutta
vuonna 2007. Kronans Droghandel AB lopetti kannattamattoman
pakkauslinjan toiminnan Ruotsin Mölnlyckessä toisella
vuosineljänneksellä.

Henkilöstön määrä lääkkeiden jakelu ja kauppa
-liiketoimintasegmentissä 31.12.2007 oli 856 (925).

Uudet jakelusopimukset

Katsauskauden aikana Oriola-KD:n jakeluun siirtyneiden
lääkepäämiesten yhteenlaskettu markkinaosuus Suomen lääkemarkkinasta
on noin kuusi prosenttia ja Ruotsin lääkemarkkinasta noin viisi
prosenttia. Schering-Plough ja Roche siirtyivät vuoden 2007 alussa
Oriola-KD:n lääkejakeluun Suomessa. Schering-Ploughin osuus Suomen
lääkemarkkinasta on noin kaksi prosenttia ja Rochen noin neljä
prosenttia (lähde: IMS Health). Ruotsissa Meda siirtyi Oriola-KD:n
lääkejakeluun vuoden 2007 alussa ja Pfizerin lääkejakelu
kokonaisuudessaan toukokuun lopussa 2007. Ennen toukokuuta
Oriola-KD:n lääkejakelussa oli puolet Pfizerin lääkkeistä Ruotsissa.
Medan osuus Ruotsin lääkemarkkinasta on noin yksi prosentti ja
Pfizerin osuus noin yhdeksän prosenttia (lähde: IMS Health).

Katsauskauden aikana käydyissä päämiesneuvotteluissa Oriola-KD sopi
McNeilin tuotteiden siirtymisestä Oriola-KD:n jakeluun Ruotsissa
vuoden 2008 alussa ja Wyethin tuotteiden siirtymisestä Oriola-KD:n
jakeluun Suomessa vuoden 2008 alussa. McNeilin markkinaosuus
Ruotsissa on noin kaksi prosenttia ja Wyethin markkinaosuus Suomessa
noin kaksi prosenttia (lähde: IMS Health).

Apteekki- ja vähittäiskauppa -liiketoiminnassa Oriola-KD ja
suomalainen Valio Oy allekirjoittivat elokuussa yhteistyösopimuksen,
jonka mukaan Oriola vastaa Valio Gefilus -kapseleiden valmistuksesta,
jakelusta, myynnistä ja markkinoinnista. Yhteistyöstä on sovittu
Suomen, Baltian maiden ja Ruotsin markkinoilla.

Poissiirtyvät jakelusopimukset

Katsauskauden aikana käydyissä päämiesneuvotteluissa Oriola-KD:ltä
poissiirtyneiden lääkepäämiesten yhteenlaskettu markkinaosuus Suomen
lääkemarkkinasta on noin kaksi prosenttia ja Ruotsin lääkemarkkinasta
noin kolme prosenttia. Poissiirtyviä lääkepäämiehiä Suomessa olivat
Amgen ja Leo Pharma sekä Ruotsissa Schering Nordiska ja Amgen.

Oriola-KD:n toisella vuosineljänneksellä aloittamat neuvottelut
kannattamattomien, lähinnä pienten ja keskisuurten lääkepäämiesten
jakelusopimusten uusimiseksi Suomessa ja Ruotsissa saatiin päätökseen
vuoden loppuun mennessä. Uusien sopimusten arvioidaan parantavan
kannattavuutta vuodesta 2008 alkaen.

Vuoden 2007 lopun tilanteen mukaan Oriola-KD:n markkinaosuuksien
lääkkeiden jakelussa arvioidaan olevan Suomessa noin 45 prosenttia ja
Ruotsissa noin 42 prosenttia vuonna 2008.

Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa

Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa -liiketoimintasegmentin
laskutus tammi-joulukuussa 2007 oli 271,2 miljoonaa euroa (275,4
miljoonaa euroa) ja liikevaihto 241,5 miljoonaa euroa (236,0
miljoonaa euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 14,9
miljoonaa euroa (10,4 miljoonaa euroa).

Liiketoimintasegmentin neljännen vuosineljänneksen laskutus oli 68,6
miljoonaa euroa (75,3 miljoonaa euroa) ja liikevaihto oli 60,8
miljoonaa euroa (65,2 miljoonaa euroa). Neljännen vuosineljänneksen
liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 4,8 miljoonaa euroa (3,1
miljoonaa euroa).

Terveydenhuollon kaupan liiketoiminnassa tapahtui merkittäviä
päämiesmuutoksia. Teleflex Medicalin kanssa yhteistyötä vahvistettiin
Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa lisäämällä valikoimiin yrityksen
aiemmin hankkimat Hudson-anestesiatuotteet. Vuoden 2007 alussa
ostettu osa Medith Oy:n liiketoiminnasta kehittyi suunnitellusti ja
vahvisti markkina-asemaa Suomessa. Vuoden 2008 alussa tuotevalikoimaa
vahvistetaan Carl Zeiss Meditecin silmäkirurgisilla tuotteilla.
Syyskuussa solmittiin aiesopimus Oriola-KD:n markkinoimien
Zimmer-ortopediatuotteiden markkinointiliiketoiminnan myymisestä
liiketoimintakaupalla Zimmerin Suomeen perustamalle myyntiyhtiölle
keväällä 2008. Lisäksi sovittiin Sysmex-hematologiatuotteiden
liiketoiminnan siirtämisestä osana kansainvälistä järjestelyä Roche
Diagnosticsille Suomessa ja Baltian maissa vuoden 2008 alussa.
Kronans Droghandel AB myi toisella vuosineljänneksellä Ruotsissa
Skånen alueen kotijakeluliiketoiminnan Schenker Dedicated Service
AB:lle.

Oriola-KD Oyj:n ja Lifco AB:n välillä 7.6.2007 tehdyn sopimuksen
mukaisesti hammashoidon kaupan liiketoiminnot yhdistettiin syyskuun
alussa Ruotsissa ja Tanskassa. Suomen liiketoiminnot yhdistettiin
1.10.2007 ja Baltian maiden liiketoiminnot yhdistettiin 2.1.2008.
Kilpailuviranomaiset hyväksyivät liiketoimintajärjestelyt kolmannen
vuosineljänneksen aikana. Liiketoimintojen yhdistämisen ja 1.10.2007
toteutetun käteissuorituksen jälkeen Oriola-KD:n omistusosuus
yhdistetystä hammashoidon liiketoiminnasta on 30 prosenttia. Lifcon
omistusosuus yhdistetystä hammashoidon liiketoiminnasta on 70
prosenttia. Hammashoidon kaupan liiketoiminnan laskutus vuonna 2007
oli 36,5 miljoonaa euroa (45,0 miljoonaa euroa), liikevaihto 35,6
miljoonaa euroa (44,0 miljoonaa euroa) ja liikevoitto ilman
kertaluonteisia eriä 2,2 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa).
Hammashoidon kaupan liikevoitto sisältää 1,0 miljoonaa euroa
osakkuusyhtiötulosta eli 30 prosenttia osakkuusyhtiön Lifco Dental
International AB:n loka-joulukuun 2007 nettotuloksesta. Hammashoidon
kaupan liiketoimintojen yhdistämisen yhteydessä noin 120 henkilöä
siirtyi vanhoina työntekijöinä uuden yhteisyrityksen palvelukseen.

Henkilöstön määrä Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa
-liiketoimintasegmentissä 31.12.2007 oli 446 (570).

Hallitus

Yhtiön hallinnointiperiaatteiden mukaisesti hallituksen
puheenjohtajan valitsee yhtiökokous. Hallituksen varapuheenjohtajan
valitsee hallitus. Hallitus valitsee Oriola-KD:n toimitusjohtajan ja
päättää hänen toimisuhteensa ehdoista. Toimitusjohtajan
irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja irtisanomiskorvaus 12 kuukauden
palkkaa vastaava määrä.

Oriola-KD:n varsinainen yhtiökokous 13.3.2007 vahvisti Oriola-KD
Oyj:n hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän. Hallituksen
jäseniksi alkaneelle toimikaudelle valittiin diplomi-insinööri, MBA
Pauli Kulvik, asianajaja Outi Raitasuo, vuorineuvos Antti Remes,
diplomi-insinööri, MBA Olli Riikkala, toimitusjohtaja Jaakko Uotila
ja apteekkari Mika Vidgrén. Uudeksi jäseneksi valittiin
diplomi-insinööri, MBA Harry Brade. Hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin Olli Riikkala. Oriola-KD Oyj:n tilintarkastajaksi
alkaneelle toimikaudelle valittiin Ernst & Young Oy, joka on
ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Rabbe
Nevalaisen. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT Anu Ojala.

Oriola-KD Oyj:n hallitus valitsi 13.3.2007 keskuudestaan hallituksen
varapuheenjohtajaksi Antti Remeksen ja tarkastus- ja
palkitsemisvaliokuntien kokoonpanoiksi seuraavat:

Tarkastusvaliokunta:
Antti Remes, puheenjohtaja
Harry Brade
Outi Raitasuo
Mika Vidgrén

Palkitsemisvaliokunta:
Olli Riikkala, puheenjohtaja
Pauli Kulvik
Jaakko Uotila

Oriola-KD Oyj:n hallitus valitsi 24.10.2007 yhtiön
nimeämisvaliokunnan jäseniksi seuraavat henkilöt:

Into Ylppö, puheenjohtaja
Timo Maasilta
Risto Murto
Olli Riikkala

Hallituksen hyväksymän nimeämisvaliokunnan työjärjestyksen mukaan
valiokunta on hallituksen perustama elin, jonka tehtävänä on
valmistella ja antaa hallitukselle suositus varsinaiselle
yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta hallituksen kokoonpanoksi ja
sen palkkioiksi.
Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden ja todennut, että
kaikki jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen
merkittävistä osakkeenomistajista.

Lähipiiri

Lähipiiriin Oriola-KD-konsernissa katsotaan kuuluvan emoyhtiö
Oriola-KD Oyj, tytäryhtiöt, osakkuusyhtiöt, Oriola-KD Oyj:n
hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja, Oriola-KD-konsernin
johtoryhmän muut jäsenet, edellä mainittujen henkilöiden läheiset
perheenjäsenet, edellä mainittujen henkilöiden määräysvaltayhteisöt
sekä Oriolan Eläkesäätiö. Konsernilla ei ole merkittäviä
liiketapahtumia lähipiirin kanssa lukuun ottamatta etuuspohjaisia
eläkekuluja Oriolan Eläkesäätiön kanssa. Oriola-KD Oyj:n
tilinpäätöksen liitetiedoissa on lisätietoa veloista saman konsernin
yrityksille ja annetuista vakuuksista samaan konserniin kuuluvien
yrityksien puolesta. Oriola-KD Oyj ei ole antanut merkittäviä
vakuuksia samaan konserniin kuuluvien yrityksien puolesta.

Oriola-KD Oyj:n osakkeet

Oriola-KD Oyj:n A- ja B-sarjan osakkeiden vaihto tammi-joulukuussa
2007:


                               A-sarja B-sarja
Vaihto, milj. kpl                 12,1    71,6
Vaihto, milj. euroa               40,2   231,8
Ylin kurssi, euroa                3,70    3,68
Alin kurssi, euroa                2,64    2,57
Päätöskurssi 31.12.2007, euroa    3,00    3,00


Katsauskaudella Oriola-KD Oyj:n osakkeita vaihdettiin 59,2 prosenttia
koko osakemäärästä. Osakkeiden vaihto sarja A:n keskimääräisestä
osakemäärästä oli 23,1 prosenttia ja sarja B:n keskimääräisestä
osakemäärästä 80,5 prosenttia.

Oriola-KD Oyj:n markkina-arvo 31.12.2007 oli 423,8 miljoonaa euroa.

Yhtiöjärjestyksen 3 §:n nojalla osakkeenomistaja voi vaatia
A-osakkeiden muuntamista B-osakkeiksi. Tammi-joulukuun 2007 aikana on
A-osakkeita muunnettu B-osakkeiksi 5.049.235 kappaletta.
Katsauskauden lopussa A-osakkeita oli 51.245.405 kappaletta ja
B-osakkeita 90.012.423 kappaletta.

Yhdysvaltalainen Deccan Value Advisors L.P. ilmoitti 17.10.2007
Oriola-KD Oyj:lle arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 §:n mukaisesti,
että Deccan Value Advisors L.P.:n hallinnoimien yhtiöiden osuus
Oriola-KD Oyj:n osakepääomasta oli 17.10.2007 tehtyjen osakekauppojen
johdosta laskenut alle kahdeskymmenesosan (1/20).

Yhtiökokous 13.3.2007 valtuutti hallituksen päättämään suunnatusta
omien osakkeiden hankkimisesta sekä maksuttomasta osakeannista
yhtiölle itselleen siten, että hankittavien ja annettavien
B-osakkeiden enimmäismäärä on 1.450.000 kappaletta. Hankintavaltuutus
on voimassa enintään kahdeksantoista kuukautta yhtiökokouksen
päätöksestä lukien. Samanaikaisesti yhtiökokous valtuutti hallituksen
käyttämään 650.000 B-osaketta Oriola-KD -konsernin ylimmän johdon
osakepalkkiojärjestelmässä ja myymään enintään 800.000 B-osaketta OMX
Pohjoismainen Pörssi Helsingin järjestämässä julkisessa
kaupankäynnissä.

Oriola-KD -konsernin yhtiöillä ei ollut hallussaan emoyhtiön
osakkeita katsauskauden lopussa.

Oriola-KD Oyj:n hallitus päätti marraskuussa 2006 Oriola-KD
-konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä,
johon kuuluu noin 12 avainhenkilöä. Järjestelmän avulla kannustetaan
avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon vahvistamalla heidän
sitoutumistaan yhtiön toiminnan kehittämiseen. Mahdollinen palkkio
määräytyy Oriola-KD:n vuosien 2007 - 2009 liikevoiton ja sijoitetun
pääoman tuoton (ROCE) kehityksen perusteella. Palkkio maksetaan
vuosina 2008 - 2010 yhtiön osakkeina, rahana tai niiden yhdistelmänä.
Osakkeisiin liittyy eräitä erityistilanteita lukuun ottamatta kielto
luovuttaa osakkeita yhden vuoden kuluessa palkkion suorittamisesta.
Ohjelman kohteena olevien B-sarjan osakkeiden määrä on enintään
650.000 osaketta. Kannustinjärjestelmässä on kolme vuoden mittaista
ansaintajaksoa. Hallitus päättää ansaintajakson kohderyhmästä ja
kohderyhmään kuuluvien avainhenkilöiden palkkioista kunkin
ansaintajakson alkaessa.

Osingonjakoehdotus

Oriola-KD:n emoyhtiö on Oriola-KD Oyj, jonka voitonjakokelpoiset
varat ovat 31.12.2007 taseen mukaisesti 63,1 miljoonaa euroa (59,7
miljoonaa euroa). Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta
2007 jaetaan osinkoa 0,08 euroa/osake (0,06 euroa/osake).

Yhtiökokous

Oriola-KD Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään 17.3.2008 kello
17.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa. Yhtiökokouksessa käsitellään
yhtiöjärjestyksen 10 §:ssä mainitut asiat sekä hallituksen
mahdolliset muut esitykset. Hallitus päättää kokouskutsusta ja sen
sisältämistä esityksistä myöhemmin. Kokouskutsu julkaistaan Helsingin
Sanomissa arviolta 24.2.2008.

Vuosikertomuksen julkaiseminen

Oriola-KD Oyj julkaisee vuoden 2007 vuosikertomuksen viikolla 10.

Ympäristö

Oriola-KD tukee kestävää kehitystä toiminnassaan ja huomioi
ympäristönäkökohdat noudattamalla liiketoimintaansa soveltuvaa
ympäristöjärjestelmää, jonka tavoitteena on minimoida ympäristön
kuormitusta. Kuljetukset ja suurten tavaravirtojen logistinen
hallinta ovat olennainen osa Oriola-KD:n liiketoimintaa. Jakelun
tehokkuus ja taloudellisuus perustuvat aikataulutettuun
reittiverkostoon, johon tavarantoimitukset ajoitetaan tavoitteena
kuljetusten minimoiminen. Ajosuoritteet optimoidaan tähän
tarkoitukseen kehitetyllä tietojärjestelmällä. Toimitukset
vakioasiakkaille pakataan kierrätettäviin muovilaatikoihin, jotka
kestävät satoja toimituskertoja. Suuret tavaramäärät toimitetaan
kierrätettävissä pahvipakkauksissa, kuormalavoissa ja rullakoissa.

Jätteiden vähentäminen, uudelleenkäyttö, lajittelu ja kierrätys
uudelleenkäyttöön ovat keskeisiä periaatteita jätehuollossa. Lääke-
ja muut ongelmajätteet lajitellaan ja toimitetaan hävitettäviksi
ongelmajätelaitokselle lääke- ja ympäristöviranomaisten edellyttämin
menetelmin.

Riskit

Oriola-KD:n hallitus on hyväksynyt yhtiön riskienhallintapolitiikan,
jossa on määritelty riskienhallinnan toimintamalli, periaatteet,
vastuut ja raportointi. Konsernin riskienhallinnalla pyritään
tunnistamaan, arvioimaan ja hallitsemaan ne riskit, jotka
mahdollisesti uhkaavat yhtiön toimintaa sekä asetettujen tavoitteiden
saavuttamista. Konsernissa on määritelty riskienhallintaan liittyvät
roolit ja vastuut.

Oriola-KD:n riskit luokitellaan strategisiin ja operatiivisiin
riskeihin sekä rahoitusriskeihin. Riskienhallinta on keskeinen osa
Oriola-KD:n strategiaprosessia, operatiivista suunnittelua ja
päivittäistä päätöksentekoa.

Oriola-KD on tunnistanut liiketoiminnassaan seuraavat merkittävimmät
strategiset ja operatiiviset riskit:


  * muutokset neuvotteluasemassa suhteessa tavarantoimittajiin ja
    asiakkaisiin
  * Ruotsin markkinarakenteen mahdollisten muutosten vaikutukset
    liiketoimintakonsepteihin
  * kustannustehokkuuden ja -joustavuuden ylläpitäminen
  * kilpailukykyinen tuote- ja palvelutarjonta laajentuvilla ja
    konsolidoituvilla markkinoilla
  * laajentumiseen liittyvät riskit uusilla markkinoilla ja
    liiketoiminta-alueilla
  * avainhenkilöiden sitoutuminen


Valuutta-, likviditeetti-, korko- ja luottoriskit ovat Oriola-KD:n
keskeisimmät rahoitusriskit.

Oriola-KD:n lähiajan riskeissä ja epävarmuustekijöissä ei ole
tapahtunut katsauskauden aikana oleellisia muutoksia.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Oriola-KD:n Viron, Latvian ja Liettuan hammashoidon liiketoiminnot
yhdistettiin Lifco Dentalin kanssa 2.1.2008.

Ruotsin hallituksen asettama selvitysmies esitti 8.1.2008 Ruotsin
apteekkimonopolin purkamista vuoteen 2009 mennessä ja purkamista
koskevaa päätöstä tehtäväksi vuoden 2008 aikana. Oriola-KD
valmistautuu mahdolliseen apteekkimarkkinan muutokseen.

Oriola-KD Oyj:n nimeämisvaliokunta päätti suositella yhtiön
hallitukselle, että se päättäisi esittää varsinaiselle
yhtiökokoukselle 17.3.2008, että hallituksen kokoonpano olisi
seuraava:


  * Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettaisiin edelleen seitsemän
  * Hallituksen jäseniksi valittaisiin edelleen nykyiset hallituksen
    jäsenet Harry Brade, Pauli Kulvik Outi Raitasuo, Antti Remes,
    Olli Riikkala, Jaakko Uotila ja Mika Vidgrén
  * Hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Olli Riikkala

Hallituksen palkkioiksi valiokunta suosittaa:


  * Hallituksen puheenjohtaja: vuosipalkkio 44.000 euroa,
    kokouspalkkio 800 euroa kokoukselta, puhelinetu
  * Hallituksen varapuheenjohtaja: vuosipalkkio 27.500 euroa,
    kokouspalkkio 400 euroa
  * Hallituksen muut jäsenet: vuosipalkkio 22.000 euroa,
    kokouspalkkio 400 euroa
  * Toimikausipalkkiot suoritettaisiin rahana viimeistään 1.4.2008
  * Kokouspalkkiot suoritettaisiin vastaavasti myös hallituksen tai
    yhtiön valiokuntien jäsenille
  * Matkakulut korvattaisiin yhtiön matkasäännön mukaisesti


Tulevaisuuden näkymät

Oriola-KD:n näkymät vuodelle 2008 perustuvat ulkoisiin
markkinaennusteisiin, päämiessopimuksiin, tilauskertymään ja johdon
arvioihin.

Terveydenhuollon markkinoiden pitkän aikavälin perustekijöiden ja
kasvunäkymien arvioidaan olevan suotuisat. Oriola-KD arvioi
lääkemarkkinoiden kasvavan Suomessa ja Ruotsissa seuraavien vuosien
aikana noin 3-5 prosenttia vuosittain, mikä vastaa näiden
markkinoiden pidemmän aikavälin keskimääräistä kasvua. Oriola-KD
arvioi terveydenhuollon laite- ja tarvikekaupan markkinoiden kasvavan
Suomessa ja Ruotsissa lääkemarkkinan kasvua nopeammin.

Oriola-KD:n vuoden 2008 laskutuksen ennakoidaan olevan edellisvuoden
vertailukelpoista laskutusta korkeampi johtuen lähinnä
lääkemarkkinoiden kasvusta. Terveydenhuollon kauppa
-liiketoimintasegmentin laskutuksen arvioidaan olevan edellisvuoden
laskutusta pienempi johtuen Hammashoidon liiketoiminnan
yhdistämisestä Lifco Dentalin kanssa ja Ruotsin
kotijakeluliiketoiminnan myynnistä.

Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentin liikevoiton
arvioidaan kehittyvän positiivisesti vuonna 2008. Oriola-KD panostaa
kasvuhankkeisiin ja Ruotsin apteekkimarkkinan mahdollisen
vapautumisen hyödyntämiseen, mikä saattaa aiheuttaa lisäkustannuksia
vuodelle 2008. Hammashoidon liiketoimintojen yhdistämisen ennakoidaan
parantavan vuoden 2008 vertailukelpoista liikevoittoa.
Terveydenhuollon liiketoiminnan liikevoiton vuonna 2008 odotetaan
heikkenevän edellisvuodesta johtuen raportoiduista päämiesmuutoksista
Suomessa. Oriola-KD:n liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä
arvioidaan olevan edellisvuoden vertailukelpoista liikevoittoa
suurempi vuonna 2008.

Taulukot


                                                           Pro forma
Tuloslaskelma,           1.1.-       Pro forma     1.10.-     1.10.-      1.7.-
milj. EUR           31.12.2007 1.1.-31.12.2006 31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Liikevaihto             1377,3          1334,7      331,6      343,7      662,7
Myytyjen
suoritteiden kulut     -1232,0         -1195,4     -294,6     -306,7     -592,0
Bruttokate               145,2           139,2       37,0       37,0       70,7
Liiketoiminnan muut
tuotot                     2,3             4,0        0,8        2,7        3,2
Myynnin ja jakelun
kulut                   -104,5          -105,5      -27,5      -28,2      -51,3
Hallinnon kulut          -14,9           -20,3       -4,2       -6,1      -10,4
Osuus
osakkuusyhtiöiden
tuloksesta                 1,0             0,0        1,0        0,0        0,0
Liikevoitto               29,1            17,4        7,0        5,3       12,2
Rahoitustuotot ja
kulut                      1,9             1,0        0,4        0,3        0,5
Voitto ennen veroja       31,0            18,4        7,4        5,7       12,7
Tuloverot*)               -7,3            -4,4       -1,5       -1,1       -2,8
Tilikauden voitto         23,7            14,0        5,9        4,6        9,9

Jakautuminen:
Emoyhtiön
osakkeenomistajille       23,3            13,6        5,9        4,5        9,6
Vähemmistölle              0,4             0,5        0,0        0,1        0,4

Emoyhtiön
omistajille
voitosta
laskettu
osakekohtainen
tulos:
- laimentamaton,
EUR                       0,16            0,10       0,04       0,03       0,07


*) Vuoden 2007 veroina on huomioitu katsauskauden
tulosta vastaava vero. Vuoden 2006 Pro forman verot
perustuvat jakautuneen Orion Oyj:n taloudellisista
tiedoista eriytettyihin Orion Oyj:n Tukkukaupparyhmän
julkaistuihin lukuihin.




Tuloslaskelma
ilman                         Pro forma             Pro forma
kertaluonteisia        1.1.-      1.1.-     1.10.-     1.10.-      1.7.-
eriä, milj. EUR   31.12.2007 31.12.2006 31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Liikevaihto           1377,3     1334,7      331,6      343,7      662,7
Myytyjen
suoritteiden
kulut                -1232,0    -1193,8     -294,6     -306,7     -592,0
Bruttokate             145,2      140,8       37,0       37,0       70,7
Liiketoiminnan
muut tuotot              2,3        1,9        0,8        0,6        1,1
Myynnin ja
jakelun kulut         -104,5     -102,3      -27,5      -26,6      -49,7
Hallinnon kulut        -14,9      -17,9       -4,2       -5,5       -9,3
Osuus
osakkuusyhtiöiden
tuloksesta               1,0        0,0        1,0        0,0        0,0
Liikevoitto             29,1       22,6        7,0        5,5       12,8
Rahoitustuotot ja
kulut                    1,9        1,0        0,4        0,3        0,5
Voitto ennen
veroja                  31,0       23,6        7,4        5,9       13,3




Tase, milj. EUR                      31.12.2007 31.12.2006

Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet       56,3       63,3
Liikearvo                                  33,9       34,7
Muut aineettomat hyödykkeet                 4,5        7,5
Osuudet osakkuusyrityksissä ja
myytävissä olevat sijoitukset              27,1        0,0
Muut pitkäaikaiset saamiset                10,6       10,0
Laskennalliset verosaamiset                 0,2        0,0
Pitkäaikaiset varat yhteensä              132,5      115,6

Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                           180,9      181,0
Myyntisaamiset ja muut saamiset           201,0      201,8
Rahavarat                                 131,0      112,9
Lyhytaikaiset varat yhteensä              512,9      495,6

VARAT YHTEENSÄ                            645,4      611,2




Tase, milj. EUR                       31.12.2007 31.12.2006

Oma pääoma
Osakepääoma                                 36,2       36,2
Muut rahastot                               30,1       30,1
Kertyneet voittovarat                      129,2      116,9
Emoyhtiön omistajille kuuluva
oma pääoma yhteensä                        195,5      183,2
Vähemmistöosuus                              8,1        8,5
Oma pääoma yhteensä                        203,6      191,8

Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat                     8,7        9,7
Eläkevelvoitteet                             4,4        4,1
Varaukset                                    0,0        0,0
Pitkäaikaiset korolliset velat               0,3        0,5
Muut pitkäaikaiset velat                     0,4        0,4
Pitkäaikaiset velat yhteensä                13,8       14,8

Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat      387,4      370,9
Varaukset                                    0,0        1,9
Lyhytaikaiset korolliset velat              40,7       31,8
Lyhytaikaiset velat yhteensä               428,1      404,6

OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ               645,4      611,2
Laskelma
konsernin
oman pääoman
muutoksista:

                                                    Emoyhtiön
                                                  omistajille
                                                      kuuluva
                  Osake-   Muut         Kertyneet         oma
                    pää- rahas- Muunto-   voitto-        pää- Vähemmistö-
milj.EUR             oma    tot    erot     varat         oma       osuus   Yht
Oma pääoma
1.1.2007            36,2   30,1     0,0     116,9       183,3         8,5 191,8
Muunto-
erot                               -2,5                  -2,5        -0,4  -2,9
Maksetut
osingot                                      -8,5        -8,5        -0,4  -8,9
Ulkomaiseen
tytäryhtiöön
tehdyn
nettosijoituksen
suojaus
Vähemmistöosuuden
muutos
Muut
muutokset                                    -0,4        -0,4              -0,4
Osakeperusteisten
palkkioiden
kulukirjaus                                   0,4         0,4               0,4
Omaan pääomaan
kirjattuihin
eriin
liittyvät verot
Suoraan omaan
pääomaan
kirjatut erät
Tilikauden
voitto                                       23,3        23,3         0,4  23,7
Oma pääoma
31.12.2007          36,2   30,1    -2,5     131,7       195,5         8,1 203,6




                                         Pro forma
                                  1.1.-      1.1.-
Rahavirtalaskelma, milj. EUR 31.12.2007 31.12.2006
Liikevoitto                        29,1       17,4
Poistot                            10,4       11,7
Käyttöpääoman muutos                6,8       25,9
Rahoituserien ja verojen
rahavirta                          -5,5       -6,3
Muut oikaisut                      -1,9        3,9
Liiketoiminnan rahavirta           39,0       52,7

Investointien rahavirta           -19,1      -10,2

Rahoituksen rahavirta              -0,7       35,1

Rahavarojen muutos                 19,1       77,6

Rahavarat tilikauden alussa       112,9       35,0
Valuuttakurssien muutosten
vaikutus                           -1,0        0,4
Rahavarojen muutos                 19,1       77,6
Rahavarat tilikauden lopussa      131,0      112,9




Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden
muutokset

                                         Pro forma
                                  1.1.-      1.1.-
milj.EUR                     31.12.2007 31.12.2006
Kirjanpitoarvo
kauden alussa                      63,3       70,2
Lisäykset                           5,1        7,3
Vähennykset                        -3,5       -7,6
Poistot                            -7,3       -8,0
Kurssierot                         -1,4        1,3
Kirjanpitoarvo
kauden lopussa                     56,3       63,3




                                    1.1.-  Pro forma
Tunnusluvut                    31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Omavaraisuusaste, %                33,7 %     33,1 %     33,1 %
Oma pääoma/osake, e                  1,38       1,30       1,30
Sijoitetun pääoman tuotto, %       14,2 %      8,6 %     12,1 %
Oman pääoman tuotto, %             12,0 %      7,4 %     10,3 %
Korolliset nettovelat, Me        -90,0 Me   -80,6 Me   -80,6 Me
Nettovelkaantumisaste, %          -44,2 %     -42,0%     -42,0%
Osakekohtainen tulos, e              0,16       0,10       0,07
Osakkeita keskimäärin, tkpl *)    141 258    141 258    141 258

*) Vuoden 2006 osakekohtaisten tunnuslukujen
laskennassa on käytetty kauden lopun osakemäärää.
1.1-30.6.2006 osakekohtaisten tunnuslukujen
laskennassa on käytetty kauden
keskimääräistä osakemäärää.




Johdannaissopimukset,
vakuudet ja
vastuusitoumukset

31.12.2007
                             Positiivinen Negatiivinen    Sopimusten
milj. EUR                      käypä arvo   käypä arvo nimellisarvot
Itsenäiseen ulkomaiseen
yksikköön tehdyn
nettosijoituksen suojaus                                         0,0
Muut termiini- ja
valuutanvaihtosopimukset                          -0,0          53,0

31.12.2006
                             Positiivinen Negatiivinen    Sopimusten
milj. EUR                      käypä arvo   käypä arvo nimellisarvot
Itsenäiseen ulkomaiseen
yksikköön tehdyn
nettosijoituksen suojaus                          -0,3          26,5
Muut termiini- ja
valuutanvaihtosopimukset              0,0          0,0           4,6




                                                Pro forma
milj. EUR                      31.12.2007 1.1.-31.12.2006 31.12.2006
Annetut vakuudet
omista sitoumuksista
Annetut takaukset                     3,1             4,8        4,8
Annetut kiinteistökiinnitykset        2,0             1,0        1,0
Annetut yrityskiinnitykset           21,9            22,9       22,9
Muut takaukset ja vastuut             1,9             2,5        2,5
Yhteensä                             28,9            31,2       31,2

Annetut vakuudet
muiden sitoumuksista
Ulkopuolisten puolesta
annetut takaukset                     0,0             0,0        0,0
Leasing-vastuut                       0,3             0,6        0,6
Ei purettavissa olevat
vuokrasopimukset                      5,0             6,5        6,5




                                        Pro forma
                                 1.1.-      1.1.-      1.7.-
Laskutus, milj. EUR         31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Lääkkeiden jakelu ja kauppa     2253,4     2064,7     1027,7
Terveydenhuollon kauppa          234,7      230,4      115,5
Hammashoidon kauppa               36,5       45,0       22,8
Konserni yhteensä               2524,5     2340,1     1166,0

Oriola-KD:llä on kaksi liiketoimintasegmenttiä:
Lääkkeiden jakelu ja kauppa -liiketoimintasegmentti
sekä Terveydenhuollon ja hammashoidon kauppa
-liiketoimintasegmentti. Terveydenhuollon ja
hammashoidon kauppa -liiketoimintasegmentin nimi
muutetaan vuoden 2008 tilikauden alussa
Terveydenhuollon kauppa -liiketoimintasegmentiksi,
joka sisältää edelleen hammashoidon kaupan
osakkuusyhtiön tulososuuden.




                                              Pro forma
                                       1.1.-      1.1.-      1.7.-
Liikevaihto, milj. EUR            31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Lääkkeiden jakelu ja kauppa           1135,8     1098,7      543,5
Terveydenhuollon kauppa                205,9      192,0       97,0
Hammashoidon kauppa                     35,6       44,0       22,2
Konserni yhteensä                     1377,3     1334,7      662,7

                                              Pro forma
                                       1.1.-      1.1.-      1.7.-
Liikevoitto, milj. EUR            31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Lääkkeiden jakelu ja kauppa             17,4       13,0        8,6
Terveydenhuollon kauppa                 12,6        7,2        5,4
Hammashoidon kauppa                      2,2        1,0        0,7
Konsernihallinto ja muut                -3,2       -3,8       -2,6
Konserni yhteensä                       29,1       17,4       12,2

Keskimääräinen henkilömäärä
tarkastelukaudella                     1 432      1 548      1 556
Henkilömäärä kauden lopussa            1 302      1 495      1 495

                                              Pro forma
Liikevoitto ilman kertaluonteisia      1.1.-      1.1.-      1.7.-
eriä, milj. EUR                   31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Lääkkeiden jakelu ja kauppa             17,4       15,6        9,0
Terveydenhuollon kauppa                 12,6        9,0        5,6
Hammashoidon kauppa                      2,2        1,4        0,7
Konsernihallinto ja muut                -3,2       -3,4       -2,6
Konserni yhteensä                       29,1       22,6       12,8




                    10-12/  7-9/  4-6/  1-3/ 10-12/  7-9/  4-6/  1-3/
Laskutus, milj. EUR   2007  2007  2007  2007   2006  2006  2006  2006
Lääkkeiden jakelu
ja kauppa            571,4 543,0 575,9 563,2  527,7 500,0 529,0 508,1
Terveydenhuollon
kauppa                67,3  52,1  56,7  58,6   62,7  52,8  55,5  59,4
Hammashoidon
kauppa                 1,3  10,2  11,8  13,2   12,6  10,2  10,2  11,9
Konserni
yhteensä             640,0 605,2 644,4 634,9  603,0 563,0 594,7 579,4

Liikevaihto milj.   10-12/  7-9/  4-6/  1-3/ 10-12/  7-9/  4-6/  1-3/
EUR                   2007  2007  2007  2007   2006  2006  2006  2006
Lääkkeiden jakelu
ja kauppa            270,7 278,3 295,5 291,3  278,6 264,9 280,2 275,0
Terveydenhuollon
kauppa                59,5  45,6  49,2  51,7   52,8  44,2  45,6  49,4
Hammashoidon
kauppa                 1,3   9,9  11,5  12,9   12,3   9,9  10,0  11,7
Konserni
yhteensä             331,6 333,8 356,1 355,8  343,7 319,0 335,8 336,1

Liikevoitto, milj.  10-12/  7-9/  4-6/  1-3/ 10-12/  7-9/  4-6/  1-3/
EUR                   2007  2007  2007  2007   2006  2006  2006  2006
Lääkkeiden jakelu
ja kauppa              2,7   5,0   4,6   5,1    4,0   4,5   1,8   2,7
Terveydenhuollon
kauppa                 3,9   3,4   2,8   2,6    2,8   2,6   1,1   0,7
Hammashoidon
kauppa                 1,0   0,1   0,2   1,1    0,1   0,7  -0,2   0,5
Konsernihallinto
ja muut               -0,5  -0,5  -1,2  -1,0   -1,6  -0,9  -0,6  -0,6
Konserni
yhteensä               7,0   8,0   6,3   7,8    5,3   6,8   2,1   3,3

Liikevoitto ilman
kertaluonteisia
eriä,               10-12/  7-9/  4-6/  1-3/ 10-12/  7-9/  4-6/  1-3/
milj. EUR             2007  2007  2007  2007   2006  2006  2006  2006
Lääkkeiden jakelu
ja kauppa              2,7   5,0   4,6   5,1    4,1   4,9   3,9   2,7
Terveydenhuollon
kauppa                 3,9   3,4   2,8   2,6    3,0   2,6   1,2   2,1
Hammashoidon
kauppa                 1,0   0,1   0,2   1,1    0,1   0,7   0,0   0,7
Konsernihallinto
ja muut               -0,5  -0,5  -1,2  -1,0   -1,7  -0,9  -0,6  -0,2
Konserni
yhteensä               7,0   8,0   6,3   7,8    5,5   7,2   4,6   5,3




Liikevaihto markkina-             Pro forma
alueittain,                1.1.-      1.1.-      1.7.-
milj. EUR             31.12.2007 31.12.2006 31.12.2006
Suomi                      570,1      538,6      270,7
Muut Pohjoismaat           756,5      751,4      369,6
Muu Eurooppa                49,2       43,2       21,6
Muut maat                    1,4        1,5        0,8
Konserni yhteensä         1377,3     1334,7      662,7




Liikevaihto
markkina-
alueittain,         10-12/  7-9/  4-6/  1-3/ 10-12/  7-9/  4-6/  1-3/
milj. EUR             2007  2007  2007  2007   2006  2006  2006  2006
Suomi                143,4 135,3 143,4 148,1  139,5 130,7 133,5 134,9
Muut Pohjoismaat     174,9 187,1 199,6 195,0  191,8 178,3 191,7 189,5
Muu Eurooppa          12,8  11,3  12,5  12,6   12,3   9,3  10,1  11,6
Muut maat              0,5   0,1   0,7   0,2    0,2   0,7   0,5   0,1
Konserni yhteensä    331,6 333,8 356,1 355,8  343,7 319,0 335,8 336,2



Espoossa 6.2.2008

Oriola-KD Oyj:n hallitus


Oriola-KD Oyj

Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja


Kimmo Virtanen
talous- ja rahoitusjohtaja


Lisätietoja:
Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja
puh. 010 429 2109
sähköposti: eero.hautaniemi@oriola-kd.com

Kimmo Virtanen
talous- ja rahoitusjohtaja
puh. 010 429 2069
sähköposti: kimmo.virtanen@oriola-kd.com

Pellervo Hämäläinen
viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
puh. 010 429 2497
sähköposti: pellervo.hamalainen@oriola-kd.com

Jakelu
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Julkaisija:
Oriola-KD Oyj
Konserniviestintä
Orionintie 5
02200 Espoo
www.oriola-kd.com

Attachments

Oriola-KD Oyjn tilinpaatos 1.1.-31.12.2007