Yara International ASA julkisti tänään tiedon aikeistaan nostaa Siilinjärven fosfaattikaivoksen kapasiteettia. Ykkösvaiheen arvioitu kapasiteetin nosto olisi 150 000 tonnia vuodessa, joka nostaisi nykyisen 850 000 tonnin vuosimäärän miljoonaan tonniin vuodessa. Kapasiteetin lisääminen on mahdollista toteuttaa nykyistä rikastusprosessia muokkaamalla ja tehostamalla. Ykkösvaiheen odotetaan toteutuvan vuoden 2009 loppupuolella. Lisäksi on aloitettu selvitykset Siilinjärven kapasiteetin edelleen nostamiseksi 1,3 miljoonaan tonniin. Tämä toteutuu mahdollisesti vuosien 2010 ja 2011 aikana ja tarkoittaa toteutuessaan investointeja myös uuteen murskaimeen sekä muuhun rikastusprosessiin, kuten jauhanta- ja vaahdotuslaitteistoihin. Yara ilmoitti tänään myös aloittaneensa Soklin alueella alustavien tutkimusten jälkeen tarkemmat tutkimukset (feasibility study) Soklin kaivoksen avaamiseksi. Sokli on Siilinjärvestä erillinen projekti. Yara on aiemmin ilmoittanut, että yhtiö on kiinnostunut Soklin kaivoksen avaamisesta edellyttäen, että se on taloudellisesti kannattaavaa. Kemira GrowHow Oyj Heikki Sirviö Toimitusjohtaja Lisätietoja: Antti Orkola Johtaja, fosfaatit Puh. 0400 412 413 Jakelu Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Kemira GrowHow on Euroopan johtavia lannoite ja eläinrehufosfaattien tuottajia. Kemira GrowHow kehittää ja markkinoi lannoitteita ja integroituja ratkaisuja viljelykseen, eläinrehulisäaineita ja kemikaaleja, joita tarvitaan eri teollisuuden aloilla. Yhtiöllä on noin 2 100 työntekijää maailmanlaajuisesti. Vuonna 2007 konsernin liikevaihto oli noin 1,3 miljardia euroa. Kemira GrowHow Oyj on listattu Helsingin Pörssiin. Yhtiö on Yara International ASA:n tytäryhtiö. www.kemira-growhow.com
Yara aikoo nostaa Siilinjärven fosfaattikapasiteettia
| Source: Kemira GrowHow Oyj