EVIA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2007


Evia Oyj Pörssitiedote 15.2.2008 klo 15:00
                                   
EVIA OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2007                                   

YHTEENVETO                                                                      

- Myyntikatteen kasvu ja edelleen jatkunut kiinteiden kulujen vähentäminen      
edellisestä vuodesta mahdollistivat merkittävän operatiivisen tuloksen          
parannuksen loka-joulukuussa.                                                   

- Viimeisen neljänneksen liiketulos oli hieman positiivinen.                    

- Frame Graphics -kaupan ennakoitu 0,4 milj euron satunnainen tuotto ei ole     
mukana tässä tiedotteessa esitetyissä luvuissa. Kaupan arvioidaan vahvistuvan   
niin, että sen vaikutus tulee mukaan tilikauden 2007 lopullisiin lukuihin.      

Tilikausi 2007                                                                  

- liikevaihto oli 8,84 milj. euroa (10,66 Me, -17,0 %)                          
- myyntikate oli 6,34 milj. euroa (7,49 Me, -15,4 %)                            
- kiinteät kulut olivat 6,96 milj. euroa (8,28 Me, -15,9 %)                     
- liikevoitto oli -0,76 milj. euroa (-0,98 Me, +22,3 %)                         
- tulos ennen veroja oli -0,90 milj. euroa (-1,1 Me, +18,2 %)                   
- liikevoitto oli -8,6 % liikevaihdosta (-9,2 %)                                
- liiketoiminnan rahavirta oli 0,56 milj. euroa (0,29 Me, +92,5  %)             
- myyntikate henkilöä kohti oli 87 998 euroa (81 391 e, +8,1 %).                

Loka-joulukuu 2007                                                              
- liikevaihto oli 2,18 milj. euroa (2,46 Me, -11,3 %)                          
- myyntikate oli 1,71 milj. euroa (1,64 Me, +4,5 %)                            
- kiinteät kulut olivat 1,64 milj. euroa (2,00 Me, -16,9 %)                     
- liikevoitto oli 0,04 milj. euroa (-0,38 Me, +110,8 %)                         
- tulos ennen veroja oli -0,02 milj. euroa (-0,42 Me, +95,5 %)                  
- liikevoitto oli 1,8 % liikevaihdosta (-15,5 %)                                
- liiketoiminnan rahavirta oli 0,56 milj. euroa (-0,08 Me, +177,1 %)           
- myyntikate per henkilö oli 26 347 e (19 282 e, +36,6 %).                     

Liikevaihdon supistuminen alkuvuonna johtui siitä, että edellisen tilikauden    
aikana menetettyjä merkittäviä asiakkuuksia ei saatu täysin korvattua.          
Loka-joulukuussa liikevaihdon supistuminen johtui pääosin kausiluontoisten      
vuosiraporttiasiakkaiden volyymin vähentymisestä edellisestä vuodesta.          

Myyntikate supistui alkuvuonna edellisen vuoden asiakasmenetysten vuoksi, mutta 
kasvoi loka-joulukuussa. Edelleen jatkunut kiinteiden kulujen vähentäminen      
edellisestä vuodesta ja myyntikatteen kasvu mahdollistivat merkittävän          
operatiivisen tuloksen parannuksen loka-joulukuussa.                            

Loppuvuoden positiivista operatiivista tulosta rasittivat Evian                 
markkinointiviestintäliiketoiminnan eriyttäminen sataprosenttisesti omistettuun 
tytäryhtiö Viherjuuri Helsinki Oy:öön lokakuun alussa ja sen markkinointikulut  
sekä Frame Graphicsin liiketoiminnan uudelleenorganisoinnin kertaluontoiset     
kulut.                                                                          

Vertailutietoina on käytetty vuoden 2006 vastaavien ajankohtien IFRS-lukuja.    
Luvut ovat tilintarkastamattomia.                                               
--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUKUTAULUKKO      |   10-12 |  10-12 | muutos |  2007 |   2006 | muutos |
|                        |    2007 |   2006 |    , % |       |        |      % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, 1 000 e   |   2 177 |  2 455 |  -11,3 | 8 842 | 10 656 |  -17,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntikate, 1 000 e    |   1 712 |  1 639 |    4,5 | 6 335 |  7 488 |  -15,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos, 1 000 e    |      41 |   -381 |  110,8 |  -761 |   -980 |   22,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja, 1  |     -19 |   -424 |   95,5 |  -897 | -1 098 |   18,3 |
| 000 e                  |         |        |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin |      65 |     85 |  -23,5 |    72 |     92 |  -21,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavarat, 1 000 e    |     531 |     73 |  627,4 |   531 |     73 |  627,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan         |     560 |    -84 |  766,7 |   564 |    293 |   92,5 |
| rahavirta, 1 000 e     |         |        |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %    |    23,1 |   51,0 |   (..) |  23,1 |   51,0 |   (..) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, % |    -8,1 |  -82,9 |   (..) | -96,1 |  -46,1 |   (..) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman     |     9,9 |  -66,9 |   (..) | -39,8 |  -31,5 |   (..) |
| tuotto, %              |         |        |        |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/Osake, e         |   -0,01 |  -0,12 |  -95,5 | -0,26 |  -0,32 |   19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, e    |    0,27 |   0,53 |  -49,2 |  0,27 |   0,53 |  -49,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
(..) = Suhteellisen muutoksen määrittäminen suhteellisesta tunnusluvusta ei     
mielekästä.                                                                     

Evia-konsernin luvut sisältävät Evia Oyj:n ja 1.10.2007 siitä täysin           
omistettuun Viherjuuri Helsinki Oy -tytäryhtiöön siirretyn liiketoiminnan sekä  
täysin omistetun tytäryhtiön Frame Graphics Oy:n luvut.                         

Evia Oyj:n toimialalla liiketoiminnan kausivaihtelut ovat merkittäviä.          
Tuloksellisesti parhaita ovat yleensä ensimmäinen ja viimeinen vuosineljännes.  
Huonoin kausi on useimmiten vuoden kolmas neljännes.                            
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 euroa                  |       1-3 |         4-6 |       6-9 |    10-12 |
|                             |      2007 |        2007 |      2007 |     2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto                 |     2 947 |       2 254 |     1 464 |    2 177 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntikate                  |     2 071 |       1 583 |       969 |    1 712 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos                  |         7 |        -326 |      -483 |       41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja          |       -11 |        -357 |      -510 |      -19 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 euroa                 |       1-3 |         4-6 |       7-9 |    10-12 |
|                             |      2006 |        2006 |      2006 |     2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto                 |     3 700 |       3 076 |     1 426 |    2 455 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntikate                  |     2 462 |       2 211 |     1 176 |    1 639 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketulos                  |       287 |        -148 |      -739 |     -381 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja          |       268 |        -178 |      -764 |     -424 |
--------------------------------------------------------------------------------
Evia Oyj:n toimitusjohtaja Jari Torvelainen:                                    

”Tehdyillä kulusäästö- ja uudelleenorganisointitoimilla saimme negatiivisen     
myyntikate- ja tuloskehityksen käännettyä vuoden loppupuolella. Kokonaisuutena  
emme kuitenkaan ole tyytyväisiä tilikauden tulokseen.                           

Myyntikatteen pieni kasvu ja edelleen jatkunut kiinteiden kulujen merkittävä    
vähentäminen edellisestä vuodesta mahdollistivat selvän operatiivisen tuloksen  
parannuksen loka-joulukuussa, jolloin myös myyntikate henkilöä kohti oli lähes  
tyydyttävällä tasolla. Myyntikatetta on mahdollista kasvattaa edelleen          
nykyhenkilöstöllä.                                                              

Markkinointiviestintäliiketoiminnan eriyttäminen täysin omistettuun tytäryhtiö  
Viherjuuri Helsinki Oy:öön lokakuun alussa, Viherjuuren markkinoinnin ja Frame  
Graphicsin liiketoiminnan onnistuneen uudelleenorganisoinnin kertaluontoiset    
kulut rasittivat muuten positiivista operatiivista tulosta.”                    

Tilikauden tapahtumia                                                           

Syksyllä Evia Oyj eriytti markkinointiviestinnän liiketoimintansa uudelleen     
käyttöön otetun Viherjuuri-brändin alle. Muutos toteutettiin                    
liiketoimintasiirtona emoyhtiöstä täysin omistettuun tytäryhtiöön Viherjuuri    
Helsinki Oy:öön 1.10.2007. Muutoksella ei ollut suoria henkilöstövaikutuksia    
yhtiöissä.                                                                      

Viherjuuri on markkinointiviestintäalalla vuodesta 1955 alkaneen historiansa    
vuoksi erittäin tunnettu brändi. Tunnettuudella on tutkitusti hyvin suuri       
vaikutus toimiston kiinnostavuuteen asiakkaiden harkitessa yhteistyötä. Suurin  
osa alan toimistojen tunnettuudesta syntyy muusta kuin nykyisestä tai entisestä 
asiakkuudesta. Erillinen brändi mahdollistaa Viherjuurelle myös joustavamman    
toiminnan ja sijoittajaviestinnästä eriävän kommunikoinnin.                     

Evian konsernirakenteen muutos ei vaikuttanut osakkeenomistajiin. Evia Oyj:n    
osake (EVI1V) säilyi ennallaan kaupankäynnin kohteena OMX Pohjoismaisessa       
Pörssissä Helsingissä.                                                          

Evia Oyj jatkaa markkinointiin ja viestintään keskittyvänä konsernina. Yhtiön   
tavoitteena on koota kolmen-viiden vuoden sisällä 8-10 liiketoimintayksikköä    
käsittävä ryhmä, jossa asiakkaiden markkinoinnin ja viestinnän tehoa lisäävien  
yksiköiden liiketoiminta-alueet ja osaamiset täydentävät toisiaan. Laajentuminen
tapahtuu yritysostoin tai perustamalla yksiköitä tulevaisuuden kasvualueille.   

FM, MBA Jari Torvelainen jatkaa Evia Oyj:n toimitusjohtajana. Aiempi            
määräaikainen sopimus päättyi heinäkuussa. Torvelainen on myös Viherjuuri       
Helsinki Oy:n toimitusjohtaja.                                                  

Lokakuussa 2007 tehdyn konsernirakenteen muutoksen myötä konsernin ja Viherjuuri
Helsinki Oy:n johtoryhmät eriytettiin. Marraskuussa Viherjuuren organisaatio    
uudistettiin asiakkuus- ja tulosvastuullisiin tiimeihin. Loppuvuoden aikana     
määritettiin konsernin sitouttamisjärjestelmä, joka tukee myös Viherjuuren      
tiimien uusia vastuita ja avaintavoitteita.                                     

Tavoitteena on palauttaa markkinointiviestinnän liiketoiminta Viherjuuren       
brändin myötä  parhaiden toimistojen joukkoon sekä tunnettuudessa että          
kiinnostavuudessa.                                                              

Evia Oyj:n vuokrakulut vähenivät vuoden aikana merkittävästi. Yhtiö luopui Frame
Graphicsin käyttämiä tiloja lukuunottamatta muista Lönnrotinkadun tiloista      
huhtikuun lopussa ja muutti Bulevardi 6:n osittain tyhjinä olleisiin tiloihin.  
Kesällä sovittiin Parrukatu 2:n eli Suvilahden vanhan voimalan tilojen edelleen 
vuokraamisesta 1.8.2007 alkaen. Vuoden lopussa neuvoteltiin Bulevardi 6:n       
vuokrasopimukset uudelleen niin, että vuokravastuu merkittävästä osasta edelleen
vuokratuista tiloista päättyi, ja jäljellä olevien tilojen edelleenvuokraus     
yhteistyössä kiinteistön omistajan kanssa mahdollistaa vuokrariskien            
pienentämisen myös jatkossa. Vuokrakulut vähenivät lähes 0,2 milj. euroa        
budjetoidusta, ja tehtyjen sopimusten ansiosta niiden ennakoidaan laskevan      
vuonna 2008 edelleen noin 0,1 milj. euroa vuoden 2007 tasosta.                  

Bulevardi 6:ssa edelleen vuokratuista tiloista tehdyt vuokratappiovaraukset on  
korotettu kattamaan vuokraerot myös lyhytaikaisten sopimusten osalta vuoden 2008
loppuun. Evia purkaa näitä varauksia vuosineljänneksittäin.                     

LIIKEVAIHTO JA MYYNTIKATE                                                       

Evia Oyj -konsernin liikevaihto tammi-joulukuussa 2007 oli 8,84 milj. euroa     
(10,66 Me, -17,0 %).                                                            

Liikevaihdon supistuminen alkuvuonna johtui siitä, että edellisen tilikauden    
aikana menetettyjä merkittäviä asiakkuuksia ei saatu täysin korvattua.          
Loka-joulukuussa liikevaihdon supistuminen johtui pääosin kausiluontoisten      
vuosiraporttiasiakkaiden volyymin vähentymisestä edellisestä vuodesta.          

Liikevaihdon jakautuminen yhtiöittäin (ensisijainen segmenttijako)              
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO          |   10-12 |  10-12 | muutos |  1-12 |    1-12 |  muutos |
| 1 000 euroa          |    2007 |   2006 |      % |  2007 |    2006 |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia Oyj/Viherjuuri* |   2 026 |  2 202 |   -8,0 | 8 207 |  10 060 |   -18,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy    |     208 |    190 |    9,5 |   920 |     980 |    -6,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset myynnit     |     -57 |     63 | -190,5 |  -285 |    -384 |   -25,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EVIA OYJ -KONSERNI   |   2 177 |  2 455 |  -11,3 | 8 842 |  10 656 |   -17,0 |
--------------------------------------------------------------------------------

* Evia Oyj:n segmenttitietojen vertailuluvut sisältävät Evia Oyj:n ja 1.10.2007 
siitä täysin omistettuun Viherjuuri Helsinki Oy -tytäryhtiöön siirretyn         
liiketoiminnan.                                                                 

Evia Oyj -konsernin liiketoimintaa kuvaa hyvin myyntikatteen kehittyminen, koska
liikevaihtoon sisältyy asiakkaille alihankintoina teetettyjen töiden            
läpilaskutus, joiden määrä saattaa vaihdella. Myyntikate muodostuu pääasiassa   
oman työn laskutuksesta. Lukuun sisältyy myös alihankintapalkkioita, mutta      
niiden osuus ei ole merkittävä.                                                 

Myyntikatteen lasku vuoden 2007 alkupuolella verrattuna edelliseen vuoteen      
johtui useiden merkittävien asiakkuuksien loppumisesta edellisenä vuonna.       
Loka-joulukuussa Viherjuuren myyntikate saatiin nousuun onnistuneen             
uusasiakashankinnan, Viherjuuren lanseerauksen tuoman positiivisen julkisuuden  
sekä uuden tiimiorganisaation myynti- ja tulosvastuullisen toiminnan ansiosta.  

Frame Graphicsin uudelleenorganisointi ja aktiivinen myyntityö käänsi sen       
myyntikatteen kasvuun vuoden loppupuolella. Tilikauden jälkeen Frame Graphics   
ennakoi, että merkittävän uuden asiakkuuden myötä se on varmistanut yli 70 %    
vuoden 2008 myyntikatetavoitteestaan.                                           

Myyntikatteen jakautuminen yhtiöittäin (ensisijainen segmenttijako):            
--------------------------------------------------------------------------------
| MYYNTIKATE        |     10-12 |  10-12 | muutos |   1-12 |     1-12 | muutos |
| 1 000 euroa       |      2007 |   2006 |      % |   2007 |     2006 |      % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia              |     1 532 |  1 483 |    3,3 |  5 589 |    6 732 |  -17,0 |
| Oyj/Viherjuuri*   |           |        |        |        |          |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy |       180 |    156 |   15,4 |    746 |      756 |   -1,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
* Evia Oyj:n segmenttitietojen vertailuluvut sisältävät Evia Oyj:n ja 1.10.2007 
siitä täysin omistettuun Viherjuuri Helsinki Oy -tytäryhtiöön siirretyn         
liiketoiminnan.                                                                 

TULOSKEHITYS                                                                    

Evia Oyj -konserni tuotti liikevoittoa -0,76 milj. euroa (-0,98 Me, +22,3 %).   
Konsernin kulut tammi-joulukuussa olivat 6,96 milj. euroa (8,28 Me, -15,9  %).  
Liiketulos parani viimeisen neljänneksen aikana merkittävästi suhteessa         
edelliseen vuoteen paremman myyntikatteen ja vähentyneiden kiinteiden kulujen   
ansiosta. Myös Frame Graphicsin operatiivinen liiketulos ilman                  
uudelleenorganisoinnin kertaluontoisia kuluja oli vuoden loppupuolella          
positiivinen.                                                                   

Kiinteiden kulujen vähentymisessä merkittävimmät erät olivat vuokra- ja         
henkilöstökulujen selkeä aleneminen vuoden jälkipuoliskolla. Henkilöstön määrä  
on mitoitettu aiempaa paremmin suhteessa myyntinäkymään.                        

Liiketuloksen jakautuminen yhtiöittäin (ensisijainen segmenttijako)             
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETULOS         |    10-12 | 10-12 | muutos |    1-12 |    1-12 |  muutos |
| 1 000 euroa        |     2007 |  2006 |      % |         |         |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia               |       82 |  -306 |  126,8 |    -555 |    -807 |    31,2 |
| Oyj/Viherjuuri*    |          |       |        |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy  |      -41 |   -75 |   45,3 |    -206 |    -173 |   -19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
* Evia Oyj:n segmenttitietojen vertailuluvut sisältävät Evia Oyj:n ja 1.10.2007 
siitä täysin omistettuun Viherjuuri Helsinki Oy -tytäryhtiöön siirretyn         
liiketoiminnan.                                                                 

TASE                                                                            

Konsernin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa 4,04 milj. euroa (3,60 Me,
+12,0 %).                                                                       

Alihankintavarastojen muutos loka-joulukuussa oli 0,01 milj. euroa ja           
työvarastojen muutos 0,15 milj. euroa, varastojen muutos oli yhteensä 0,16 milj.
euroa. Varastojen arvot 31.12.2007 (suluissa arvot 31.12.2006) olivat:          
työvarasto 0,34 milj. euroa (0,34 Me) ja alihankintavarasto 0,05 milj. euroa    
(0,06 Me), yhteensä 0,39 milj. euroa (0,40 Me, -3,7 %). Työvaraston             
arvostusperiaatteita on muutettu vastaamaan tarkemmin palvelutuotannon          
kustannuksia ja normaalia toiminta-astetta, ja samalla on tiukennettu           
työvarastoon kirjattavien tuntien kirjausperiaatteita.                          

RAHOITUSASEMA                                                                   

Evia Oyj -konsernin tuloksen paraneminen, maksupolitiikan tiukentaminen ja      
rahoituksen uudelleenjärjestelyt kohensivat rahoitusasemaa, joka on edelleen    
tiukka.                                                                         

Kassavarat olivat katsauskauden lopussa 0,53 milj. euroa (0,07 Me, +627,4 %).   
Liiketoiminnan rahavirta oli tilikaudella 0,56 milj. euroa (0,29 Me, +92,5 %) ja
koko rahavirta oli 0,46 milj. euroa (‑0,50 Me, +192,3 %). Evia Oyj -konsernin   
rahoituslimiitti muutettiin 31.12.2007 lainaksi (0,60 Me), minkä lisäksi        
Viherjuuressa otettiin käyttöön saatavien kiertoa nopeuttava laskurahoitus.     

Konsernin omavaraisuusaste oli tilikauden lopussa 23,1 % (51,0 %) ja nettovelan 
suhde omaan pääomaan (gearing) 272,6 % (6,7 %). Korollisten velkojen määrä nousi
vuoden takaisesta ja oli vuoden lopussa 0,76 milj. euroa (0,20 Me).             

Sijoitetun pääoman tuotto oli tilikaudella -38,8 % ja oman pääoman tuotto -92,2 
%.                                                                              
--------------------------------------------------------------------------------
|                                  | 31.12.2007 |    31.12.2006 |    muutos, % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kassavarat, Me                   |       0,53 |          0,07 |        627,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat, Me             |       0,76 |          0,16 |        377,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %              |       23,1 |            51 |         (..) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste, %         |        0,2 |           6,7 |         (..) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Current ratio                    |        0,8 |           0,3 |         (..) |
--------------------------------------------------------------------------------
| Quick ratio                      |       0,66 |          0,05 |         (..) |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Muutos                                   1-12 |          1-12 |        
--------------------------------------------------------------------------------
|                                          2007 |          2006 |            % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta, Me     |       0,56 |          0,29 |         94,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta, Me                    |       0,46 |          -0,5 |        191,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
(..) = Suhteellisen muutoksen määrittäminen suhteellisesta tunnusluvusta ei     
mielekästä.                                                                     

HENKILÖSTÖ                                                                     

Evia Oyj -konsernin vakinaisen henkilöstön määrä oli vuoden alussa 92 (91) ja   
lopussa 63 (78) ja määräaikaisia oli 1 (3). Keskimäärin henkilöstöä oli 72 (92) 
katsauskaudella.                                                                

Henkilöstökulujen osuus konsernin liiketoimintakuluista oli 63 % (61 %).        
--------------------------------------------------------------------------------
| HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN |   10-12 | 10-12 | muutos |   1-12 |   1-12 | muutos |
|                        |     2007|  2006 |      % |   2007 |   2006 |      % |
|                        |         |       |        |        |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia Oyj/Viherjuuri*   |      56 |    75 |  -25,3 |     63 |     82 |  -23,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy      |       9 |    10 |  -10,0 |      9 |     10 |  -10,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EVIA OYJ -KONSERNI     |      65 |    85 |  -23,5 |     72 |     92 |  -21,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
* Evia Oyj:n segmenttitietojen vertailuluvut sisältävät Evia Oyj:n ja 1.10.2007 
siitä täysin omistettuun Viherjuuri Helsinki Oy -tytäryhtiöön siirretyn         
liiketoiminnan. 
                                                                

LIIKETOIMINTA                                                                   

Evia Oyj/Viherjuuri*                                                            

*Evia Oyj:n segmenttitietojen vertailuluvut sisältävät Evia Oyj:n ja 1.10.2007 
siitä erilleen yhtiöitetyn Viherjuuri Helsinki Oy:n.                            

Evia Oyj:n vuoden 2007 liikevaihto oli 8,21 milj. euroa (10,06 Me, -18,4 %) ja  
myyntikate 5,59  milj. euroa (6,73 Me, -17,0 %). Yhtiön liikevoitto oli -0,56   
milj. euroa (-0,81 Me, +31,2 %). Myyntikate henkilöä kohti katsauskaudella oli  
88 730 euroa (82 098 e, +8,1 %).                                                

Evia Oyj:n kulut olivat katsauskaudella 6,1 milj. euroa (7,4 Me, -18,2 %).      

Evia Oyj:n palveluksessa oli vuoden 2007 aikana keskimäärin 63 (82) henkilöä.   

Yhtiön osuus konsernin liikevaihdosta oli katsauskaudella 92,8 %,               
myyntikatteesta 88,3 % ja henkilöstöstä 87,5 %.                                 

Evia Oyj:n hallituksen puheenjohtajana toimii Matti Makkonen ja                 
toimitusjohtajana Jari Torvelainen.                                             

Evia Oyj:n päätavoitteita ovat kannattavuuden varmistaminen, Viherjuuren        
tunnettuuden ja kiinnostavuuden kasvattaminen sekä uuden konsernistrategian     
implementointi.                                                                 

Frame Graphics Oy                                                               

Frame Graphics Oy:n vuoden 2007 liikevaihto oli 0,92 milj. euroa (0,98 Me, -6,1 
%). Yhtiön myyntikate oli 0,75 milj. euroa (0,76 Me, -1,3 %). Yhtiön liikevoitto
oli -0,21 milj. euroa (-0,17 Me, ‑19,1 %).                                      

Frame Graphics Oy:n kulut olivat katsauskaudella 0,89 milj. euroa (0,87 Me, -2,3
%).                                                                             

Yhtiön palveluksessa oli vuoden 2007 aikana keskimäärin 9 (10) henkilöä. Yhtiön 
osuus konsernin liikevaihdosta oli 10,4, myyntikatteesta 11,7 % ja henkilöstöstä
12,5 %.                                                                         

Frame Graphics Oy:n toimitusjohtajana toimi Juha Poraharju 30.6.2007 saakka ja  
2.7.2007 alkaen Sari Knuutinen.                                                 

Lokakuussa 2007 Evia Oyj sopi Frame Graphics Oy:n liiketoiminnan myymisestä     
uudelle perustettavalle yhtiölle. Kauppahinnaksi sovittiin 350 000 euroa, minkä 
lisäksi ostajayhtiö suuntaa maksuttoman osakeannin myyjälle, jonka              
omistusosuudeksi uudesta Frame Graphics Oy:stä tulee 30 %. Kaupan toteutumisen  
ehtona oli rahoituksen järjestyminen.                                           

Frame Graphics -kaupan ennakoitu 0,4 milj euron satunnainen tuotto ei ole mukana
tässä tiedotteessa esitetyissä luvuissa. Kaupan arvioidaan vahvistuvan niin,    
että sen vaikutus tulee mukaan tilikauden 2007 lopullisiin lukuihin.            

LIIKETOIMINNAN RISKIT                                                           

Evian hallitus on määritellyt Evian kannalta merkittävät liiketoimintariskit    
sekä seurantajärjestelmät ja toimintamallit, joilla estetään riskien            
toteutumista tai reagoidaan niihin.                                             

Riskien hallinnan perustaksi on määritelty riskien todennäköisyys, mittarit ja  
seurantavastuut operatiivisessa johdossa. Operatiivisten riskien hallinnasta    
vastaa toimitusjohtaja, joka raportoi riskeistä säännöllisesti hallitukselle.   
Riskit on määritelty alueilla: asiakkaat ja asiakassuhteet, markkinat ja        
kilpailutilanne, henkilöstö ja osaaminen, tietoturva ja maksuvalmius.           

Asiakasriskeissä on merkittävää, että kymmenen suurinta asiakkuutta tuottavat   
yli 55 % myyntikatteesta ja 20 suurinta yli 70 % myyntikatteesta.               
Kannattavuudessa vastaavat kertymät ovat yli 50 % ja yli 65 %, mikä hieman      
tasoittaa riskiä. Asiakasmenetysten tulosriskiä pyritään vähentämään myös       
asiakkuus- ja tulosvastuullisella tiimiorganisaatiolla, mikä mahdollistaa       
joustavan reagoinnin muutoksiin.                                                

Alan markkinan arviointia vuonna 2008 vaikeuttaa epäselvyys Yhdysvaltain        
taantuman vaikutuksesta maailmantalouden kasvuun, joka merkittävästi            
hidastuessaan ja pitempään jatkuessaan heikentää myös Suomen talouden kasvua.   
Tyypillisesti toimiala seuraa Suomen talouden kehitystä viiveellä eikä toimialan
barometreissä vielä näy merkkejä taantumasta. Alalla kilpailu jatkuu kireänä.   

Henkilöstöön ja osaamiseen liittyviä riskejä arvioidaan avainhenkilöiden        
vaihtuvuuden, yhtiön saamien hakemusten määrän ja laadun sekä                   
ilmapiirikartoitusten ja koko henkilöstön kattavien säännöllisten               
kehityskeskustelujen perusteella. Henkilöstön motivaatioon olennaisesti         
vaikuttavia tekijöitä ovat kiinnostavat työtehtävät ja asiakkuudet, hyvä        
esimiestoiminta sekä suhteessa alan vastaaviin toimijoihin riittävät palkka- ja 
henkilöstöedut. Jatkossa uudeksi sitouttamiskeinoksi tulevat myös               
ansaintaoptiot, joiden käyttöä on tarkoitus laajentaa.                          

Evia kartoitti vuoden 2007 aikana tietoturvan ja tarvittavien ICT-palveluiden   
kehitystarpeet ja ulkoisti tietyt palvelut, joille määritettiin                 
palvelutasokriteerit ja tietoturvamenettelyt. Näin vähennettiin osaamis- ja     
henkilöriskejä sekä alennettiin kustannuksia ja muutettiin niitä kiinteistä     
käytön mukaan joustaviksi.                                                      

Liiketoiminnasta syntyviä tavanomaiseen rahoitukseen liittyviä riskejä ovat     
maksuvalmius sekä korko- ja luottoriskit. Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena 
on varmistaa yhtiölle riittävä rahoitus. Riskeille on määritelty hälytysrajat.  
Evia ei toteuttanut luottoriskien hallintaa lukuun ottamatta erillisiä          
suojaustoimenpiteitä tilikauden aikana.                                         

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLINTO                                             

Yhtiö noudattaa Helsingin Pörssin 1.1.2006 voimaantullutta sisäpiiriohjetta sekä
suositusta listayhtiöiden hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä (Corporate      
Governance) yhtiön hallinnointiperiaatteissa mainituin poikkeuksin.             
Hallinnointiperiaatteet kerrotaan Evian internetsivujen sijoittajaosiossa       
www.evia.fi.                                                                    

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS                                                         

Evia Oyj:n varsinainen yhtiökokous 23.3.2007 vahvisti vuoden 2006 tilinpäätöksen
ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous       
päätti, että vuodelta 2006 ei makseta osinkoa.                                  

Yhtiökokous valitsi hallituksen uusiksi jäseniksi KTT Matti Laineman ja KTM, DI 
Jani Björnin. Hallituksen jäseninä jatkavat Evia Oyj:n toimitusjohtaja FM, MBA  
Jari Torvelainen ja diplomi-insinööri Matti Makkonen. Hallituksen               
järjestäytymiskokouksessa Matti Makkonen valittiin puheenjohtajaksi ja Matti    
Lainema varapuheenjohtajaksi.                                                   

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö BDO Finnpartners Oy, vastuullisena     
tilintarkastajana KHT Pertti Hiltunen.                                          

Yhtiökokous päätti alentaa yhtiön osakepääomaa 1 615 000 eurolla siten, että    
alennuksen määrä käytetään vahvistetun taseen mukaisen tappion välittömään      
kattamiseen. Osakepääoman alentamisen seurauksena yhtiön rekisteröity           
osakepääoma 3 465 000 euroa aleni 1 850 000 euroon. Osakepääoman alentamisella  
ei ollut vaikutusta yhtiön liikkeeseen laskemien osakkeiden lukumäärään eikä    
äänivallan jakautumiseen. Osakepääoman alentaminen ei edellytä toimenpiteitä    
osakkeenomistajilta.                                                            

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen korvata nykyinen yhtiöjärjestys     
uudella. Muutokset olivat lähinnä teknisiä ja johtuvat uudesta osakeyhtiölaista.
Yhtiön toimialaksi täsmennettiin markkinointiviestintään, yhteisö- ja           
sijoittajaviestintään, digitaaliseen viestintään, graafiseen suunnitteluun,     
asiakassuhdemarkkinointiin, verkkoliiketoimintaan sekä markkinoinnin ja         
liikkeenjohdon konsultointiin liittyvien asiantuntijapalveluiden suorittaminen. 
Yhtiö voi harjoittaa myös arvopaperikauppaa                                     

Hallituksen valtuutukset                                                        

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta      
yhdessä tai useammassa erässä. Uudet osakkeet voidaan antaa joko maksua vastaan 
tai maksutta yhtiön osakkeenomistajille heidän osakeomistuksensa suhteessa tai  
osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on
yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen         
vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa ja muissa yhtiön liiketoimintaan   
kuuluvissa yritysjärjestelyissä, tai investointien rahoittaminen tai osakkeiden 
käyttäminen osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Suunnattu osakeanti voi olla    
maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien 
etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy.                        

Valtuutus sisältää myös oikeuden antaa osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä          
tarkoitettuja optioita ja muita erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan  
maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita joko siten, että osakkeiden merkintähinta 
maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan   
kuittaamiseen.                                                                  

Uusia osakkeita voidaan antaa enintään 1 000 000 kappaletta. Hallituksella on   
oikeus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen         
liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen        
päätöksestä lukien.                                                             

Avainhenkilöiden sitouttamisohjelma                                             

Vuoden 2007 marraskuussa Evia Oyj:n hallitus päätti varsinaisen yhtiökokouksen  
23.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta Evia Oyj:n  
ja sen tytäryhtiöiden avainhenkilöille. Optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi    
konsernin avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää.               
Optio-oikeuksien jakaminen avainhenkilöille edellyttää, että hallituksen ennalta
määrittämät Evia-konsernin taloudellisiin tavoitteisiin perustuvat              
tuloskriteerit täyttyvät. Mikäli optio-oikeuksien jakamiselle asetetut          
tuloskriteerit eivät täyty, optio-oikeudet raukeavat. Optio-oikeuksien määrä on 
yhteensä enintään 100 000 kappaletta. Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään   
yhteensä enintään 100 000 yhtiön uutta osaketta. Optio-oikeuksilla merkittävien 
osakkeiden merkintäaika on 2.1.2011-31.12.2012.                                 

Vuonna 2008 ansaittavissa olevien optio-oikeuksien perusteella merkittävien     
osakkeiden osuus on yhteensä enintään 2,8 % yhtiön osakkeista ja osakkeiden     
tuottamista äänistä ansaintakriteerien täyttyessä kaikilta osin                 
maksimitavoitteiden mukaisesti ja mahdollisen osakemerkinnän jälkeen.           
Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintähinta on 0,01 euroa.          
Optiojärjestelmän piiriin kuului 17 henkilöä 31.12.2007.                        

OSAKE JA OSAKKEENOMISTAJAT                                                      

Evia Oyj:n osakepääoma tilikauden lopussa oli 1 850 000 euroa, ja osakkeiden    
kokonaismäärä oli 3 465 000 kappaletta.                                         

Yhtiö ei omista omia osakkeitaan, eikä hallituksella ole valtuutusta hankkia    
yhtiön omia osakkeita.                                                          

Osakkeenomistajat                                                               

Yhtiöllä oli vuoden 2007 lopussa 459 osakkeenomistajaa (463).                   
Osakekurssi ja -vaihto                                                          

Vuonna 2007 yhtiön osakkeen ylin kurssi oli 1,25 euroa lokakuussa (1,77 euroa)  
ja alin 0,95 euroa marraskuussa (1,02 euroa). Tilikauden keskikurssi oli 1,07   
euroa (1,33 euroa). Päätöskurssi viimeisenä kaupankäyntipäivänä 28.12.2007 oli  
1,05 euroa (1,02 euroa). Yhtiön markkina-arvo päätöskurssilla oli 3,64 milj.    
euroa (3,53 Me).                                                                

Tilikauden aikana osakkeita vaihdettiin 775 362 kappaletta (593 977), mikä on   
22,4 % (17,1 %) osakkeiden kokonaismäärästä. Koko osakevaihdon arvo oli 0,83    
milj. euroa (0,79 Me).                                                          

TILIKAUDEN 2008 NÄKYMÄT                                                         

Toimialan näkymiin vaikuttavat talouden yleinen kehitys ja muutokset yritysten  
markkinointi­panostusten kohdentumisessa. Markkinanäkymän arviointia vuonna 2008
vaikeuttaa epäselvyys Yhdysvaltain taantuman vaikutuksesta maailmantalouden     
kasvuun, joka merkittävästi hidastuessaan ja pitempään jatkuessaan heikentää    
myös Suomen talouden kasvua. Tyypillisesti toimialan kehitys seuraa Suomen      
talouskehitystä viiveellä eikä toimialan barometreissä vielä näy merkkejä       
taantumasta.                                                                    

Evian tulokseen vaikuttavat eniten muutokset Viherjuuren asiakkuuksissa ja      
asiakasprojekteissa sekä konsernistrategian implementoinnin vaikutukset.        
Tilikauden jälkeen on päättymässä yhden Viherjuuren merkittävän asiakkaan       
laskutus. Se on pääosin korvattu uusilla asiakkailla, joiden laskutus on alkanut
tai alkaa vuoden 2008 aikana.                                                   

Viherjuuri keskittyy vuonna 2008 erityisesti nykyisten asiakkaiden              
tyytyväisyyden ja kannattavuuden kasvattamiseen sekä uusien kannattavien        
asiakassuhteiden luomiseen.                                                     

HALLITUKSEN ESITYS TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ JA VOITONJAOSTA                        

Hallitus ehdottaa 18.3.2008 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta   
1.1-31.12.2007 ei makseta osinkoa ja tilikauden tulos kirjataan                 
voitto/tappiotilille.                                                           
Evia Oyj                                                                        
Hallitus                                                                        

EVIA OYJ:N TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUONNA 2008                                

Osavuosikatsaus 1 - 3/2008	21.4.2008                                            
Osavuosikatsaus 1 - 6/2008	18.8.2008                                            
Osavuosikatsaus 1 - 9/2008	20.10.2008                                           

Evia Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2007 ilmestyy viikolla 11 / 2008.             

Yhtiökokous järjestetään 18.3.2008, kello 10:00 Ekberg Extrassa, Bulevardi 9, 2 
krs, Helsinki.                                                                  

Lisätietoja:                                                                    
Toimitusjohtaja Jari Torvelainen                                                
puh. (040) 555 5553, (010) 821 77 00
                                                                    
sähköposti: jari.torvelainen@evia.fi                                            

Jakelu:                                                                         
Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                                   
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.evia.fi > Sijoittajille                                                     

Liitteenä taulukko-osa:                                                         
Konsernin tuloslaskelma                                                         
Konsernitase                                                                    
Konsernin oman pääoman                                                          
muutoslaskelma                                                                  
Konsernin rahavirtalaskelma                                                     
Konsernin tuloslaskelma                                                         
vuosineljänneksittäin                                                           
Konsernin                                                                       
vastuusitoumukset                                                               
Tunnusluvut                                                                     
Segmentti-informaatio                                                           
Liikevaihdon jakauma                                                            
yksiköittäin                                                                    
Myyntikatteen jakauma yksiköittäin                                              
Liikevoiton jakauma                                                             
yksiköittäin                                                                    
Henkilöstöjakauma yksiköittäin                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSLASKELMA        |    10-12 | 10-12 | muutos |  1-12 |    1-12 |  muutos |
| 1000 euroa           |     2007 |  2006 |      % |  2007 |    2006 |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO          |    2 177 | 2 455 |  -11,3 | 8 842 |  10 656 |   -17,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot          |        4 |   108 | -96,3  |    20 |     143 |  -86,0  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alihankintaostot     |     -627 |  -769 | -18,5  | -2 51 |  -3 017 |  -16,7  |
|                      |          |       |        |     2 |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varastojen muutos    |      158 |  -155 | -201,9 |   -15 |    -294 |   -94,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| MYYNTIKATE           |    1 712 | 1 639 |    4,5 | 6 335 |   7 488 |   -15,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista  |   -1 114 | -1 35 | -18,0  | -4 44 |  -5 106 |  -13,0  |
| aiheutuvat kulut     |          |     8 |        |     3 |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja           |      -28 |   -43 | -34,9  |  -136 |    -192 |  -29,2  |
| arvonalentumiset     |          |       |        |       |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut           |     -529 |  -619 | -14,5  | -2 51 |  -3 170 |  -20,1  |
|                      |          |       |        |     7 |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETULOS           |       41 |  -381 | -110,8 |  -761 |    -980 |   -22,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut        |      -60 |   -43 |  39,5  |  -136 |    -118 |   40,2  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja   |      -19 |  -424 |   95,5 |  -897 |  -1 098 |    18,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot            |        0 |     1 | -100,0 |     0 |       1 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOS                |      -19 |  -423 |   95,5 |  -897 |  -1 097 |    18,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| jakautuminen         |          |       |        |       |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| emoyhteisön          |        7 |  -423 | -101,7 |  -871 |  -1 097 |  -16,9  |
| omistajille          |          |       |        |       |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| vähemmistölle        |        0 |     0 |        |     0 |       0 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
	                                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
| TASE                              |          2007 |       2006 |      muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 euroa                        |         31.12 |      31.12 |           % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT               |               |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset                       |           295 |        361 |      -18,3  |
| käyttöomaisuushyödykkeet          |               |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                         |         1 330 |      1 330 |        0,0  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet       |            12 |         11 |        9,1  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat sijoitukset     |            28 |         32 |      -12,5  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat yht.          |         1 665 |      1 734 |       -4,0  |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT               |               |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus                   |           390 |        405 |        -3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset   |         1 449 |      1 390 |         4,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ennakkomaksut                     |               |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                         |           531 |         73 |       627,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat yht.          |         2 370 |      1 868 |        26,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                    |         4 035 |      3 602 |        12,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA                        |               |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                       |         1 850 |      3 465 |       -46,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                  |             0 |          0 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat             |           -20 |       -537 |       -96,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| tilikauden voitto                 |          -897 |     -1 098 |        18,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| vähemmistöosuus                   |               |            |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yht.                   |           959 |      1 830 |       -47,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VELAT               |           121 |        160 |      -24,4  |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VELAT               |         2 981 |      1 541 |        93,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä      |         4 035 |      3 531 |        12,0 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA                                                  |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 euroa               |     Osake- | Ylikurssi | Kertyneet |   Oma pääoma |
|                          |     pääoma |    rahasto| voittovarat|     yhteensä
| 
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma 1.1.2007      |      3 465 |         0 |    -1 635 |        1 830 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman alennus     |     -1 615 |         0 |     1 615 |            0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto        |            |           |      -897 |         -871 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma 31.12.2007    |      1 850 |         0 |      -917 |          933 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA                                                  |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |  10-12 | 10-12 | muutos |  1-12 |     1-12 |   muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 e              |   2007 |  2006 |      % |  2007 |     2006 |        % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja   |    -19 |  -423 |   95,5 |  -897 |   -1 097 |     18,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulosoikaisut        |     -4 |    43 | -109,3 |   136 |      192 |    -29,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos |    583 |   296 |   97,0 | 1 325 |    1 198 |     10,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan       |    560 |   -84 | -766,7 |   564 |      293 |     92,5 |
| rahavirta            |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit   |      3 |   -17 |  117,6 |   -71 |      -24 |    195,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuuden     |      0 |   216 | -100,0 |     4 |      270 |    -98,5 |
| myynnit              |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN        |      3 |   199 |  -98,5 |   -67 |      246 |   -127,2 |
| RAHAVIRTA            |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vieraan pääoman      |    -38 |   -72 |  -47,2 |   -39 |   -1 035 |    -96,2 |
| muutos               |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot     |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu oman pääoman     |        |       |        |       |          |          |
| muutos               |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN          |    -38 |   -72 |  -47,2 |   -39 |   -1 035 |    -96,2 |
| RAHAVIRTA            |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVIRTA YHTEENSÄ   |    525 |    43 | 1120,9 |   458 |     -496 |   -192,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden |      6 |    30 |  -80,0 |    73 |      569 |    -87,2 |
| alussa               |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden |    531 |    73 |  627,4 |   531 |       73 |    627,4 |
| lopussa              |        |       |        |       |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
|TULOS NELJÄNNEKSITTÄIN          |       1-3 |     4-6 |       6-9 |     10-12 |
|1 000 euroa                     |      2007 |    2007 |      2007 |      2007 |
-------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                    |     2 947 |   2 254 |     1 464 |     2 177 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot     |           |      15 |         1 |         4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alihankintaostot               |      -893 |    -553 |      -439 |      -627 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varastojen muutos              |        17 |    -133 |       -57 |       158 |
--------------------------------------------------------------------------------
| MYYNTIKATE                     |     2 071 |   1 583 |       969 |     1 712 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat |    -1 240 |  -1 195 |      -894 |    -1 114 |
| kulut                          |           |         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset    |       -37 |     -36 |       -35 |       -28 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut                     |      -787 |    -678 |      -532 |      -529 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETULOS                     |         7 |    -326 |      -483 |        41 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                  |       -18 |     -31 |       -27 |       -60 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja             |       -11 |    -357 |      -510 |       -19 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                      |         0 |       0 |         0 |         0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOS                          |       -11 |    -357 |      -510 |       -19 |
--------------------------------------------------------------------------------
|  Jakautuminen
   emoyhtiön omistajille         |       -11 |    -357 |      -510 |       19  |
--------------------------------------------------------------------------------
|  vähemmistölle                 |         0 |       0 |         0 |         0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 euroa                    |       1-3 |     4-6 |       6-9 |     10-12 |
|                                |      2006 |    2006 |      2006 |      2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                    |     3 700 |   3 076 |     1 426 |     2 455 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot     |        29 |       6 |         0 |       108 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alihankintaostot               |    -1 201 |    -823 |      -225 |      -769 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varastojen muutos              |       -66 |     -48 |       -25 |      -155 |
--------------------------------------------------------------------------------
| MYYNTIKATE                     |     2 462 |   2 211 |     1 176 |     1 639 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista aiheutuvat |    -1 299 |  -1 457 |      -993 |    -1 358 |
| kulut                          |           |         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset    |       -53 |     -49 |       -47 |       -43 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut kulut                     |      -823 |    -853 |      -875 |      -619 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETULOS                     |       287 |    -148 |      -739 |      -381 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                  |       -19 |     -30 |       -25 |       -43 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja             |       268 |    -178 |      -764 |      -424 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                      |        -1 |       1 |         0 |         1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOS                          |       267 |    -177 |      -764 |      -423 |
--------------------------------------------------------------------------------
| jakautuminen emoyhteisön       |       267 |    -177 |      -764 |      -423 |
| omistajille                    |           |         |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VASTUUSITOUMUKSET                | 31.12.2007   | 31.12.2066    |   muutos % |
| 1 000 e                          |              |               |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yrityskiinnitykset               |              |               |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserniyhtiöt*                  |        1 000 |         1 000 |        0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Annetut pantit                   |              |               |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserniyhtiöt                   |            0 |             0 |        0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Takaukset                        |              |               |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konserniyhtiöt                   |           34 |            34 |        0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasingvastuut                   |          488 |           598 |      -18,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                         |        1 522 |         1 632 |       -6,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| * Annettu 600 te lainan vakuudeksi                                           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| AVAINLUKUJA                       |        1-12  |        1-12 |      muutos |
|                                   |         2007 |        2006 |           % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS) euroa           |        -0,26 |       -0,32 |       -19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake euroa            |         0,27 |        0,53 |       -49,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto % (12 kk)     |        -96,1 |       -46,1 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto % (12   |        -39,8 |       -31,5 |             |
| kk)                               |              |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste %                |         23,1 |        51,0 |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit, 1000 e        |           71 |          24 |       195,8 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| SEGMENTTI-INFORMAATIO: |       |        |        |       |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO            | 10-12 |  10-12 | muutos |  1-12 |    1-12 |  muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 e                |  2007 |   2006 |      % |  2007 |    2006 |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia Oyj/Viherjuuri*   | 2 026 |  2 202 |   -8,0 | 8 207 |  10 060 |   -18,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy      |   208 |    190 |    9,5 |   920 |     980 |    -6,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| sisäiset myynnit       |   -57 |     63 | -190,5 |  -285 |    -384 |   -25,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EVIA OYJ-KONSERNI      | 2 177 |  2 455 |  -11,3 | 8 842 |  10 656 |   -17,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| MYYNTIKATE             | 10-12 |  10-12 | Muutos |  1-12 |    1-12 |  Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 e                |  2007 |   2006 |      % |  2007 |    2006 |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia Oy/Viherjuuri j*  | 1 532 |  1 483 |    3,3 | 5 589 |   6 732 |   -17,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy      |   180 |    156 |   15,4 |   746 |     756 |    -1,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EVIA OYJ-KONSERNI      | 1 712 |  1 639 |    4,5 | 6 335 |   7 488 |   -15,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO            | 10-12 |  10-12 | Muutos |  1-12 |    1-12 |  Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 e                |  2007 |   2006 |      % |  2007 |    2006 |       % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia Oyj/Viherjuuri *  |    82 |   -306 |  126,8 |  -555 |    -807 |    31,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy      |   -41 |    -75 |   45,3 |  -206 |    -173 |   -19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EVIA OYJ-KONSERNI      |    41 |   -381 |  110,8 |  -761 |    -980 |    22,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|    10-12 |       10-12 |      Muutos |      1-12 |        1-12 |      Muutos |
--------------------------------------------------------------------------------
|     2007 |        2006 |           % |      2007 |        2006 |           % |
--------------------------------------------------------------------------------
| HENKILÖSTÖ KESKIMÄÄRIN |                                                     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Evia Oyj/Viherjuuri *  |    56 |     75 |  -25,3 |    63 |      82 |   -23,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Frame Graphics Oy      |     9 |     10 |  -10,0 |     9 |      10 |   -10,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| EVIA OYJ-KONSERNI      |    65 |     85 |  -23,5 |    72 |      92 |   -21,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| * Evia Oyj:n segmenttitietojen vertailuluvut sisältävät Evia Oyj:n ja        |
| 1.10.2007 siitä täysin omistettuun Viherjuuri Helsinki Oy -tytäryhtiöön      |
| siirretyn liiketoiminnan                                                     |
--------------------------------------------------------------------------------