TietoEnator Oyj:n hallitus on päättänyt osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään liittyvistä taloudellisista tavoitteista ja allokointiperiaatteista vuodelle 2008. Kannustinjärjestelmän mukaan palkkio voidaan maksaa joko yhtiön osakkeina tai rahana vuosina 2007 - 2009. Rahasuorituksesta katetaan verot ja veroluonteiset maksut. Järjestelmän osakeosuuden koko on enimmillään 200 000 osaketta kolmen vuoden aikana. Kunakin vuonna jaettava palkkioiden määrä riippuu yhtiön hallituksen vuosittain asettamien taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta. Osakkeisiin liittyy kielto luovuttaa osakkeita kahden vuoden kuluessa ansaintajakson päättymisestä. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 50 avainhenkilöä. TIETOENATOR OYJ JAKELU Helsingin Pörssi Tukholman Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet TietoEnator on yksi tehokkaan tietoyhteiskunnan pääarkkitehdeistä ja yksi Euroopan suurimmista tietotekniikan palveluyrityksistä. TietoEnator konsultoi, kehittää ja hoitaa asiakkaidensa liiketoiminnan ydinjärjestelmiä verkottuvassa maailmassa. Palvelut perustuvat syvään asiakastoimialojen ja viimeisimmän tietotekniikan osaamiseen. Yhtiöllä on noin 16 000 asiantuntijaa ja toimipaikat lähes 30 maassa. www.tietoenator.com