Vacon Oyj, Pörssitiedote, 29.2.2008 klo 12.00: Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 26.3.2008 klo 15.00 Vacon Oyj:n pääkonttorissa, osoitteessa Runsorintie 7, 65380 Vaasa. Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Yhtiöjärjestyksen 9 §:n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi omien osakkeiden hankkimiseen yhtiölle Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla siten, että hankittavien omien osakkeiden lukumäärä on enintään 1 529 500 osaketta. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa kymmentä (10) prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa (suunnattu hankinta), koska osakkeiden hankinta toteutetaan ostamalla osakkeita julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan markkinahintaan. Osakkeet hankitaan käytettäviksi pääomarakenteen kehittämiseksi, yhtiön avainhenkilöiden kannustinjärjestelmissä tai palkan tai palkkion suorittamiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseksi tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutuksen nojalla hallituksella on oikeus päättää omien osakkeiden hankinnan tavasta ja muista ehdoista. Valtuutus on voimassa kahdeksantoista (18) kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 28.3.2007 hallitukselle antaman valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta. Asiakirjojen nähtävilläpito Tilinpäätösasiakirjojen jäljennökset ja edellä mainitut hallituksen ehdotukset ovat osakkeenomistajien nähtävänä keskiviikosta 19.3.2008 alkaen Vacon Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.vacon.fi. Jäljennökset asiakirjoista lähetetään osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää. Hallituksen kokoonpano ja palkkiot Hallitus ehdottaa yhtiön nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan esityksestä, että hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan seitsemän (7) ja että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Pekka Ahlqvist, Jari Eklund, Kalle Heikkinen, Mauri Holma, Jan Inborr ja Veijo Karppinen sekä hallituksen uudeksi jäseneksi valitaan professori, KTT Riitta Viitala. Ehdotetut henkilöt ovat kaikki suostuneet tehtävään. Hallituksen ehdotusta kannattavat osakkeenomistajat, jotka edustavat yli kymmentä (10) prosenttia yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Hallituksen uudeksi jäseneksi ehdotettava KTT Riitta Viitala on toiminut Vaasan yliopiston johtamisen laitoksen professorina vuodesta 2006 ja laitoksen johtajana elokuusta 2007 lähtien. Viitala toimii tällä hetkellä mm. Vaasan Sähkö Oy:n ja Vaasa Oy:n hallituksen jäsenenä sekä Valtiokonttorin neuvottelukunnan jäsenenä. Hallitus ehdottaa yhtiön nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan esityksestä hallituksen jäsenten peruspalkkioksi 1 250 euroa kuukaudessa ja että hallituksen jäsenille maksettaisiin myöskin lisäpalkkio, joka on enintään 2 500 euroa kuukaudessa. Lisäpalkkio määräytyy yhtiön liikevaihdon ja liikevoiton kehityksen perusteella tilikauden 2008 aikana. Hallituksen puheenjohtajalle ehdotetaan maksettavaksi hallituksen jäsenen perus- ja lisäpalkkio kaksinkertaisena. Tilintarkastaja Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan uudelleen yhtiön nykyinen tilintarkastaja KPMG Oy Ab. Osallistumisoikeus Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on merkittynä osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon 16.3.2008. Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee hyvissä ajoin ottaa yhteyttä hallintarekisteröinnin hoitajaansa ja toimia hallintarekisteröinnin hoitajan ohjeiden mukaan. Hallintarekisteröity osakkeenomistaja voidaan merkitä yhtiön osakasluetteloon 16.3.2008 tilapäisesti yhtiökokoukseen osallistumista varten. Rekisteröinnin osakasluetteloon tulee olla voimassa 16.3.2008. Ilmoittautuminen Osakkeenomistajan, jolla edellä olevan mukaan on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja joka haluaa käyttää yhtiökokouksessa äänioikeuttaan, on ilmoittauduttava viimeistään keskiviikkona 19.3.2008 ennen klo 16.00 joko kirjallisesti osoitteeseen Vacon Oyj, Johanna Koskinen, Runsorintie 7, 65380 Vaasa tai puhelimitse 0201 212 528 tai faksitse 0201 212 208 tai sähköpostitse osoitteeseen johanna.koskinen@vacon.com. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan edellä mainittuun osoitteeseen ilmoittautumisajan loppuun mennessä. Osingonmaksu Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2007 päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,75 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 31.3.2008 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 7.4.2008. Vaasassa helmikuun 29. päivänä 2008 VACON OYJ Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Vesa Laisi, Vacon Oyj, Puh. 040 837 1510 Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Rahoitustarkastus
Vacon Oyj:n yhtiökokouskutsu
| Source: Vacon.