HONKARAKENTEELLE MERKITTÄVÄ PÄÄNAVAUS LEVILLÄ


Honkarakenne Oyj toimittaa keväällä neljä isoa luksushuvilaa GSP Group Oy:lle
Leville. Lisäksi on sovittu mahdollisuudesta toimittaa vielä 11 vastaavaa
huvilaa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Levi Spiritistä suunnitellaan
Pohjois-Euroopan korkeatasoisinta lomakeskusta. Siitä tulee Lapin ensimmäinen
viiden tähden loma-alue. 

Alueen rakennustyöt ovat käynnistyneet ja ensimmäinen vaihe valmistuu
maaliskuun aikana. Honkarakenteen ja GSP:n välinen sopimus kattaa alkuvaiheessa
neljä luksushuvilaa, jotka toimitetaan touko-elokuussa. Honkarakenne myös
urakoi rakennukset osittain. Kaikkiaan alueelle on suunniteltu 46 edustustason
huvilaa, joiden kunkin kokonaiskäyttöala kuisteineen ja kylmine tiloineen on
530 neliötä. Alueelle on suunnitteilla myös viiden tähden hotelli. Huviloiden
ja hotellin on määrä valmistua vuoden 2010 loppuun mennessä. 

Yksityisille omistajille sekä kotimaisille ja kansainvälisille
pääomasijoittajille tarkoitettujen huviloiden materiaaliksi on valittu Hongan
vaativiin kohteisiin kehittämä painumaton massiivihirsi. 

Huviloiden keskimyyntihinta valmiina on noin 1,7 miljoonaa euroa. Koko Levi
Spirit -alueen kustannusarvio on yli 100 miljoona euroa. Hankkeen
kokonaisvastuu on Ecu-Group Oy:llä, jonka omistajia ovat yhtiöidensä kautta mm.
Teemu Selänne, Jussi Salonoja sekä Mattias Therman. 

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävällä Honkarakenteella on laaja kokemus mittavista
projektikohteista eri puolilla maailmaa. Honka on rakentanut paljon myös Lapin
hiihtokeskuksiin. Esimerkiksi Hotelli Levitunturi oli valmistuessaan vuonna
1981 maailman suurin hirsirakennus. 


HONKARAKENNE OYJ

Esko Teerikorpi
toimitusjohtaja

Lisätietoja: toimitusjohtaja Esko Teerikorpi, puh. 040 580 6111, ja
liiketoimintajohtaja Jyri Kuusisalo, puh. 040 587 2886, sekä GSP Group Oy:n
toimitusjohtaja Ilkka Kilpimaa, puh. 040 743 5223. 


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Rahoitustarkastus