ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.3.2008 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10. huhtikuuta 2008 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeannista, joka toteutetaan luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen perusteella luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 1.158.250 osaketta. Valtuutusta esitetään käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista osakkeiden luovuttamisen ehdoista ja sisältää siten myös oikeuden luovuttaa osakkeita suunnatusti, osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen laissa säädetyin ehdoin. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 3. Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutuksen ehdotetaan koskevan enintään 400.000 omaa osaketta. Osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä, minkä vuoksi hankinta tapahtuu muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa ja osakkeista maksettava vastike on Aspon osakkeen hankintahetken markkinahinta. Osakkeiden hankinnat toteutetaan OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä sen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Osakkeet hankitaan käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisen kannustinohjelman taloudellisen riskin tasaamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Hallitus ei voi toteuttaa valtuutusta omien osakkeiden hankkimisesta siltä osin kuin yhtiön tai sen tytäryhteisön hallussa tai panttina olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä ylittäisi hankinnan jälkeen 10 prosenttia kaikista osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 4. Vuoden 2007 osinko Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2007 jaetaan osinkoa 0,42 euroa osakkeelta. Mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen ehdotuksen tilikauden 2007 osingoista, osinkoa maksetaan osakkeenomistajalle, joka täsmäytyspäivänä 15.4.2008 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa kuitenkin, ettei yhtiön hallussa oleville omille osakkeille makseta osinkoa. Osinko maksetaan 22.4.2008. 5. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan valinta Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 30 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamista äänistä ovat ilmoittaneet, että he tulevat ehdottamaan varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan 6 jäsentä ja että yhtiön hallitukseen valitaan seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka uudelleen nykyiset jäsenet Kari Stadigh, Matti Arteva, Esa Karppinen ja Roberto Lencioni sekä uusina jäseninä Risto Salo ja Gustav Nyberg. Ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan jatkamaan seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Osallistuminen Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on merkitty osakkeenomistajaksi osakasluetteloon viimeistään 31.3.2008. Ilmoittautuminen Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan viimeistään maanantaina 7.4.2008 klo 16.00 joko kirjallisesti osoitteeseen Aspo Oyj, PL 17, 00581 Helsinki, tai puhelimitse numeroon (09) 759 5368 / Hilkka Jokiniemi tai telefaksilla numeroon (09) 759 5301 tai sähköpostitse osoitteeseen hilkka.jokiniemi@aspo.fi. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoituksen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Asiakirjojen nähtävillä pito Tilinpäätösasiakirjat sekä muut osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat ovat nähtävillä viikon ajan ennen yhtiökokousta Aspo Oyj:n konsernihallinnossa osoitteessa Lautatarhankatu 8 B, 00580 Helsinki. Asiakirjoista lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajalle ja ne ovat nähtävinä myös yhtiökokouksessa. Helsingissä 14. maaliskuuta 2008 ASPO Oyj Hallitus ASPO Oyj Gustav Nyberg toimitusjohtaja JAKELU: OMX Pohjoismainen Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.aspo.fi Aspo on monialayhtiö, joka on keskittynyt vahvaa erikoisosaamista vaativille liiketoiminta-alueille. Yhtiön asiakkaita ovat erityisesti energia-alan ja prosessiteollisuuden yritykset. Aspon liikevaihto vuonna 2007 oli 266,6 milj. euroa. Siitä noin 46 % muodostui Aspo Chemicalsin liikevaihdosta, 32 % Aspo Shippingin liikevaihdosta ja 22 % Aspo Systemsin liikevaihdosta.