Lehdistötiedote 17.3.2008 TeliaSoneran vuosikertomus 2007 TeliaSoneran vuoden 2007 vuosikertomus on nyt saatavissa osoitteesta www.teliasonera.fi/vuosikertomus. Tänä vuonna vuosikertomus julkaistaan vain sähköisessä muodossa, mikä on merkittävä askel TeliaSoneran työssä ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Vuosikertomuksen teksti, asettelu ja navigointitapa on valittu niin, että kertomuksen voi lukea helposti ja nopeasti. Tarvittaessa lukija voi käyttää vuosikertomusta välineenä perusteellisen tiedon hankkimisessa, esimerkiksi poimimalla eri alueiden taloudellista kehitystä esittäviä kuvaajia. ____________________________________________ Lisätietoja toimittajille antaa TeliaSoneran lehdistöpalvelu, 020 77 58 30 TeliaSonera on Pohjoismaiden ja Baltian johtava televiestintäyritys, jolla on vahva asema myös Euraasian, Turkin ja Venäjän matkaviestinmarkkinoilla. Vuoden 2006 lopussa toimme matkaviestinpalvelut markkinoille Espanjassa. Tarjoamme Euroopan johtavana toimittajana laadukkaita, maiden rajat ylittäviä puhe-, IP- ja kapasiteettipalveluja kokonaan omistamamme kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2007 TeliaSoneran liikevaihto oli 96 mrd. kruunua, ja joulukuun 2007 lopussa yhtiöllä oli yhteensä yli 114 miljoonaa liittymää 17 maassa. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä, ja yhtiö on mukana Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä. Helppous ja hyvä palvelu ovat meille tärkeitä työkaluja luodessamme kannattavaa kasvua sekä arvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajillemme. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.fi.
TeliaSoneran vuosikertomus 2007
| Source: Telia Company AB