TIIMARI OYJ ABP YHTIÖKOKOUSKUTSU 17.3.2008 Tiimari Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.4.2008 klo 9.00 alkaen Scandic Marski hotellissa osoitteessa Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Osakeyhtiölain 5 luvun 3§:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Hallituksen ehdotus tuloksen käsittelystä ja voitonjaosta Hallitus ehdottaa, että tilikauden voitosta osakkeenomistajille jaetaan osinkoina 0,16 euroa osakkeelta ja loput jätetään omaan pääomaan. Osinko maksetaan osakkeelle, joka on täsmäytyspäivänä 9.4.2008 merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 17.4.2008. 3. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään enintään 1.000.000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia (mukaan lukien optio-oikeudet) yhdessä tai useammassa erässä. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita. Ehdotettu valtuutuksen enimmäismäärä vastaa noin 9,7 % yhtiön kaikista osakkeista yhtiökokouskutsun julkistamisajankohtana. Valtuutusta esitetään käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen ja toteuttamiseen, yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen, henkilöstön sitouttamis- ja kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien saajat ja maksettavan vastikkeen määrä. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita tai erityisiä oikeuksia suunnatusti eli osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen laissa määritellyin edellytyksin. Valtuutuksen ehdotetaan kumoavan aiemmat osakeantivaltuutukset ja olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, kuitenkin enintään 30.6.2009 saakka. 4. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään enintään 1.000.000 oman osakkeen hankkimisesta kuitenkin siten, että yhtiö ei yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa millään hetkellä omista enempää kuin 10 prosenttia kaikista yhtiön rekisteröidyistä osakkeista. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Hallitus päättää omien osakkeiden hankinnan tavasta ja muista ehdoista. Hankinta voi tapahtua osakkeenomistajien omistuksen suhteesta poiketen (suunnattu hankinta) edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaata omaa pääomaa käyttämällä. Täten osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2009 asti. 5. Hallituksen kokoonpano ja palkkiot Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa, että hallitukseen valittaisiin 7 jäsentä ja että nykyiset hallituksen jäsenet Arja Hautanen, Erik Helin, Kirsti Lindberg-Repo ja Peter Seligson jatkaisivat hallituksessa ja että uusina jäseninä hallitukseen valittaisiin Alexander Rosenlew, Teppo Kauppila ja Juha Mikkonen. Hallituksen puheenjohtajan palkkioksi valiokunta ehdottaa 2.400 euroa ja hallituksen muiden jäsenten 1.200 euroa kuukaudessa. Hallituksen valiokuntien kokouksista ehdotetaan maksettavaksi lisäksi palkkiona 100 euroa/kokous. 6. Tilintarkastajan valinta ja palkkiot Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajana jatkaisi KHT tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. Tilintarkastajan palkkiot ehdotetaan maksettavaksi kohtuullisen laskun mukaan. ASIAKIRJAT Tilinpäätösasiakirjat, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus sekä kokouksessa käsiteltävät hallituksen ehdotukset ovat nähtävillä yhtiön internet-kotisivuilla osoitteessa www.tiimari.com (Yhtiökokous 4.4.2008) vähintään viikon ajan ennen yhtiökokousta. Jäljennökset mainituista asiakirjoista lähetetään osakkeenomistajille pyydettäessä. OSALLISTUMISOIKEUS YHTIÖKOKOUKSEEN JA ILMOITTAUTUMINEN Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka 25.3.2008 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan on otettava yhteyttä tilinhoitajayhteisöönsä, jotta hänet voitaisiin ilmoittaa merkittäväksi viimeistään 25.3.2008 tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon yhtiökokoukseen osallistumista varten. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee lisäksi ilmoittaa osallistumisestaan yhtiölle viimeistään 28.3.2008 kello 16.00 kirjallisesti osoitteeseen Tiimari Oyj Abp/Yhtiökokous 4.4.2008, Vanha Porvoontie 229, 01380 VANTAA, sähköpostilla osoitteeseen yhtiokokous@tiimari.fi, faxilla numeroon 03 812 9232 tai puhelimitse numeroon 040 7464336. Kirjallisen ilmoittautumiskirjeen tai -viestin on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan edellä mainittuun postiosoitteeseen ilmoittautumisajan loppuun mennessä. Helsingissä, maaliskuun 17. päivänä 2008 TIIMARI OYJ ABP HALLITUS
Tiimari Oyj Abp, Yhtiökokouskutsu
| Source: Tiimari Oyj Abp