Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 26.3.2008 klo 16.40 RAUTARUUKIN HALLITUS VAHVISTI KONSERNIN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN PALKKIOT ANSAINTAJAKSOLTA 2007 Rautaruukin hallitus on 26.3.2008 vahvistanut osakepalkkiojärjestelmän 2004 kolmannen ansaintajakson 2007 palkkioiksi 62,31 % enimmäismäärästä. Kokonaispalkkion osakeosuutena hallitus on päättänyt luovuttaa palkkionsaajille yhteensä 11 594 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Osakepalkkiojärjestelmän mukaisesta kokonaispalkkiosta 60 % maksetaan rahana ja 40 % osakkeina. Ansaintajaksolla 2007 palkkionsaajina on 67 yhtiön johtoon tai muuhun avainhenkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakkeiden siirtopäivä on 28.3.2008. Rautaruukin hallitus päätti joulukuussa 2004 osakepalkkiojärjestelmästä osaksi konsernin avainhenkilöstön sitouttamis- ja kannustinjärjestelmää. Osakepalkkiojärjestelmä jakaantui kolmeen erilliseen vuoden mittaiseen ansaintajaksoon, joita olivat vuodet 2005, 2006 ja 2007. Palkkion maksaminen perustui asetettujen taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen, joita mitataan osakekohtaisella tuloksella (EPS) ja sijoitetun pääoman tuotolla (ROCE). Osakepalkkiojärjestelmän perusteella saadut osakkeet on omistettava vähintään kahden vuoden ajan ansaintajakson päättymisestä. Tämän jälkeen toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten on kuitenkin pidettävä osakepalkkion kautta saamiaan osakkeita vähintään bruttovuosipalkkansa verran niin kauan kuin toimitusjohtajuus ja johtoryhmän jäsenyys jatkuu. Lisätietoja: Tiina Bäckman, johtaja, lakiasiat, puh. 020 592 9068 Rautaruukki Oyj Anne Pirilä Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 24 maassa ja henkilöstöä 14 600. Liikevaihto vuonna 2007 oli 3,9 miljardia euroa. Osake on noteerattu OMX Pohjoismaisessa Pörssissä, Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö käyttää markkinointinimeä Ruukki. www.ruukki.com JAKELU: OMX Pohjoismainen Pörssi, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ruukki.com
RAUTARUUKIN HALLITUS VAHVISTI KONSERNIN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN PALKKIOT ANSAINTAJAKSOLTA 2007
| Source: Rautaruukki