INTERAVANTI OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.4.2008 16:15 Katsauskauden aikana liikevaihto ja tulos kehittyivät odotetusti. Edellisen vuoden ensimmäisen johdon osavuotisen selvityksen julkaisutilanteeseen verrattuna keskeisimmät tunnusluvut pysyivät lähes ennallaan. INVESTOINNIT VIRO Katsauskauden aikana Interavanti Oyj:n tytäryhtiö hankki Virosta n. 17 800 m2 ja 7 200 m2:n kokoiset logistiikkakeskukset n. 7 ha:n maa-alueineen. Rakennusoikeutta kyseessä oleville maa-alueille on jäljellä yht. n. 7 000 m2. Kohteet sijaitsevat Peterburi -maantien varrella Tallinnassa. Ostetut kohteet on vuokrattu yhdeksälle eri vuokralaiselle pitkillä vuokra-sopimuksilla. Suurimmat vuokralaiset ovat DHL Estonia AS, Onninen AS ja Transpoint International (EST) AS, joiden vuokrasopimukset edustavat 90 % vuokrauskannasta. Ennen kaupan toteutumista teetettiin kahden ulkopuolisen arvioitsijan toimesta markkina-arviot ko. kohteesta. Kauppa toteutettiin 17 milj. euron hinnalla, joka on alle markkina-arvioiden. Kaupalla arvioidaan olevan positiivinen tulosvaikutus loppuvuonna 2008. Asiasta on julkaistu pörssitiedote 2.4.2008. PUOLA Vuoden 2007 aikana Interavanti Oyj:n tytäryhtiö hankki Puolasta n. 9 ha:n maa-alueen, jossa on ollut rakenteilla n. 6 700 m2 logistiikkarakennus. Rakennuksen valmistuminen on muutaman kuukauden myöhässä, minkä johdosta yhtiölle on aiheutunut vuokratuottomenetyksiä. Kohde saataneen luovutettua vuokralaiselle touko-kesäkuussa. UNKARI Interavanti Oyj:n tytäryhtiö hankki vuoden 2007 marraskuussa Unkarissa sijaitsevan n. 1,5 ha:n maa-alueen ja sillä olevan n. 3 000 m2:n logistiikkakeskusrakennuksen, minkä yhteyteen on valmistunut 1 680 m2:n laajennusosa tammikuussa 2008. Helmikuussa 2008 on ostettu maa-alueen vierellä sijaitseva toinen 1,5 ha:n maa-alue ja aloitettu rakennussuunnittelu n. 6 500 m2:n terminaalin rakentamisesta. Asiasta on julkaistu pörssitiedote 14.2.2008. Suunnitteluvaiheessa on rakennettavan terminaalin kokoa muutettu 1 500 m2 suuremmaksi. Lisäksi Interavanti Oyj:n tytäryhtiöllä on osto-optio viereisestä n. 5 ha:n maa-alueen ostamisesta. Rakennusoikeus kyseessä oleville maa-alueille on yht. n. 36 000 m2. Katsauskaudella Interavanti Oyj myi yht. 11 osakehuoneistoa 1 885 m2 ja 14 autohallipaikkaa. Interavanti Oyj:n hallinnassa on 24.4.2008 sijoituskiinteistöjä yhteensä 50 855 m2 (26 907). Pinta-alasta n. 48 % sijaitsee Virossa, n. 42 % Suomessa ja n. 10 % Unkarissa. Puolan rakennusprojektin valmistuttua pinta-alasta n. 10 % sijaitsee Puolassa. Sijoituskiinteistöjen lisäksi omassa käytössä olevia tiloja kotimaassa oli 751 m² (751). Vuokrausaste on katsauskauden päättyessä n. 90 %. Vuokrattujen tilojen keskimääräinen nettotuotto oli 9,2 % ja kaikkien tilojen 8 %. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 15.2.2008 Varsinainen yhtiökokous 15.2.2008 vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2007 - 31.12.2007 ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille kyseiseltä tilikaudelta. Osinkoa päätettiin maksaa 0,20 euroa osakkeelta eli yhteensä 1 940 641,20 euroa. Yhtiökokous päätti, että hallitukseen kuuluu edelleen neljä jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Lasse Jokinen, Pekka Saarenpää, Jorma Lindström ja Veikko M Vuorinen. Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, jonka nimeämänä päävastuullisena tilintarkastajana toimii Johanna Perälä, KHT. Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan ja luovuttamaan omia osakkeita 970 320 kpl. Omien osakkeiden hankintaa ei ole käynnistetty. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Uusien osakkeiden antamisohjelmaa ei ole käynnistetty. OSAKKEENOMISTAJAT Suurimmat osakkaat 24.4.2008 ovat Lasse Jokinen, joka yhdessä määräysvaltayhtiönsä kanssa omistaa 49,5 % osakkeista ja äänistä, Veikko M Vuorinen, joka yhdessä määräysvaltayhtiönsä kanssa omistaa 44,6 % osakkeista ja äänistä. Osakkaiden lukumäärä 23.4.2008 oli 363. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Interavanti uskoo kiinteistötoimialan Suomessa saavuttaneen lakipisteen ja että sen sijaan kasvu erityisesti itäisessä Keski-Euroopassa kehittyy suotuisasti. Interavanti Oyj:n tytäryhtiö on vuokrannut Puolan logistiikkaterminaali-rakennuksen ensimmäisen osan, 6 700 m2, Pohjolan Liikenne Oy:n konserniin kuuluvalle Transpoint International (PL) Sp. z o.o.:lle. Sopimuksella arvioidaan olevan positiivinen tulosvaikutus loppuvuonna 2008. Asiasta on julkaistu pörssitiedote 6.7.2007. Interavanti Oyj:n Unkarin tytäryhtiö on vuokrannut Unkarin logistiikkakeskuksen pitkäaikaisella vuokrasopimuksella VR konserniin kuuluvan Oy Pohjolan Liikenne Ab:n konserniyhtiön Transpoint International (HU) Kft:lle. Sopimuksella arvioidaan olevan positiivinen tulosvaikutus vuonna 2008. Asiasta on annettu pörssitiedotteet 15.11.2007 ja 29.11.2007. Interavanti Oyj:n Viron tytäryhtiö hankki Virosta kaksi logistiikkakeskusta, jotka on vuokrattu yhdeksälle eri vuokralaiselle pitkillä vuokrasopimuksilla. Suurimpien vuokralaisten DHL Estonia AS, Onninen AS ja Transpoint International (EST) AS vuokrasopimukset edustavat 90 % vuokrauskannasta. Asiasta on julkaistu pörssitiedote 2.4.2008. Lippupiste Oy:n näkymät vuodelle 2008 ovat edelleen myönteiset. Kasvua tukee erityisen hyvin sujunut uusasiakashankinta sekä voimakas panostus uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Katsauskauden aikana pitkäaikaisen sopimuksen Lippupiste Oy:n kanssa ovat allekirjoittaneet konsertti- ja konferenssikeskus Tampere-talo sekä Radion sinfoniaorkesteri RSO. Kuopion kaupungin kanssa on myös aloitettu kumppanuus, jonka myötä Lippupiste välittää liput kaikkiin Kuopion kaupunginorkesterin, kaupunginteatterin ja musiikkikeskuksen esityksiin. Porissa Promenadikeskuksen tapahtumat mukaan lukien Porin Sinfonietta liittyivät Lippupisteen myyntijärjestelmään ja Turussa Turun Musiikkikeskus ja Turun Filharmoninen orkesteri ottavat tulevan kesän aikana Lippupisteen järjestelmät ja palvelut käyttöönsä. Myös Helsingin Jalkapalloklubi HJK valitsi uudeksi kumppanikseen Lippupisteen. Kesän aikana Lippupiste aloittaa myös laajamittaisen yhteistyön Rautakirja konsernin kanssa. Suomen 720 R-kioskista tulee Lippupisteen myyntipisteitä sekä Suomen suurimman tapahtumajulkaisun Show-lehden jakelupisteitä. Show-lehden painos ylittää R-kioskin kanssa tehtävän yhteistyön kautta jo yli 500.000 kpl. Lippupisteen myyntipisteverkosto kasvaa käsittämään nyt kaikkiaan 780 myyntipistettä. Asiasta on julkaistu sijoittajauutinen 23.1.2008. TOIMINNAN RISKIT Tilinpäätöksen 2007 riskianalyysiin ei ole yhtiön johdon näkemyksen mukaan tapahtunut mainittavia muutoksia. Yhtiö otti katsauskauden lopussa 18,0 milj. euron lainan, josta 14,0 milj. euroa on kiinteäkorkoista ja 4 milj. vaihtuvakorkoista. LÄHIPIIRITAPAHTUMAT Katsauskauden aikana Interavanti Oyj:n tytäryhtiö hankki Virosta kaksi logistiikkakeskusta 17 800 m2 ja 7 200 m2 n. 7 ha:n maa-alueineen. Myyjänä on Joestoni Investeeringu AS, jonka omistaa 100 %:sti Oy Jokinen-Yhtiö Ab. Oy Jokinen-Yhtiö Ab:n omistaa 100%:sti Kuljetusliike K. Jokinen Oy, jonka osakekannasta Lasse Jokinen omistaa 49,98 %. Lasse Jokinen omistaa määräysvaltayhtiöineen Interavanti Oyj:stä 49,5 %. Samanaikaisesti Joestoni Investeeringu As osti Interavanti Oyj:ltä 10 pienehköä huoneistoa ja 14 autohallipaikkaa 1,9 milj. eurolla, mistä syntyi Interavanti Oyj:lle 0,15 milj. euron myyntivoitto. Kaupoista on julkaistu pörssitiedote 2.4.2008. Lisäksi katsauskauden aikana on ostettu vähäinen määrä kiinteistöjen saneeraustöitä ja asiantuntijapalveluja lähipiiriin kuuluvilta tahoilta. Lippupiste Oy on antanut toimitusjohtajalleen n. 67 tuhannen euron lyhytaikaisen lainan. INTERGLOBIA OY Interglobia Oy:n osakkeiden myynnin kauppasumma on edelleen saamatta. Yhtiö jatkaa aktiivista perintää ja kaupantekohetken ja sen jälkeisten tapahtumien selvittämistä yhdessä viranomaisten kanssa. Yhtiö on saanut perittyä vuosien 2003 - 2005 aikana 0,7 milj. CAD. Kauppahintasaatava 2,9 milj. euroa on kirjattu kuluksi aikaisempina vuosina. Helsingin käräjäoikeus on 31.12.2007 tuominnut Interglobia Oy:n edustajan Abraham Frederik Benjaminsin kolmen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä kavalluksesta. Lisäksi hänen maksettavakseen on määrätty n. 12 milj. euron korvaussumma laillisine viivästyskorkoineen Interglobia Oy:n konkurssipesälle. Benjamins on ilmoittanut Helsingin käräjäoikeudelle olevansa henkilökohtaisessa konkurssissa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Asiasta on annettu pörssitiedote 2.1.2008. VAHINGONKORVAUSKANNE AMANDA CAPITAL OYJ:LLE Interglobia Oy:n edellä mainittuun tapaukseen liittyen Interavanti Oyj jätti 10.3.2004 Helsingin käräjäoikeudelle vahingonkorvauskanteen, jossa Interavanti Oyj vaati Amanda Capital Oyj:ltä noin 2,9 miljoonaa euroa. Kanne liittyy vuonna 1997 tehtyihin Interglobia Oy:n osakkeiden kauppoihin, joiden yhteydessä Amanda Capital Oyj:n edeltäjä jakautumaton Finvest Oyj myi enemmistöosuutensa ja Interavanti Oyj vähemmistöosuutensa Interglobia Oy:stä Beninco Holdings Canada Inc. -nimiselle yritykselle. Kanteen mukaan Amanda Capital Oyj on vastuussa Interavanti Oyj:n kauppahinnan maksamatta jäämisestä. Asiasta on annettu pörssitiedote 10.3.2004. Helsingin käräjäoikeus antoi 30.6.2005 hylkäävän päätöksen vahingonkorvaus-kanteesta Amanda Capital Oyj:tä vastaan. Interavanti Oyj on ilmoittanut tyytymättömyytensä päätökseen. Interavanti Oyj tuomittiin maksamaan oikeudenkäyntikuluja Amanda Capital Oyj:lle. Kyseisestä erästä on tehty varaus. Asiasta on annettu pörssitiedote 30.6.2005. Interavanti Oyj hakee muutosta Helsingin käräjäoikeuden 30.6.2005 antamaan päätökseen Helsingin hovioikeudessa. Asiasta on annettu pörssitiedote 19.9.2005. Helsingin hovioikeus on 31.3.2008 antamallaan päätöksellä todennut Helsingin hovioikeuden tuomarikollegion esteelliseksi käsittelemään Interavanti Oyj:n vahingonkorvauskannetta Amanda Capital Oyj:tä vastaan. Tämän vuoksi hovioikeuden päätös viivästyy. Asiasta on annettu pörssitiedote 1.4.2008. Uusi pääkäsittely asiasta käydään Helsingin hovioikeudessa kesäkuussa 2008. AML:N 2:9 § MUKAISET ILMOITUKSET Interavanti Oyj:lle ei tehty arvopaperimarkkinalain 2. luvun 9 § mukaisia ilmoituksia ajalla 1.1.-24.4.2008. Arvopaperimarkkinalain muuttamisesta 9.2.2007 annetun lain 152/2007 perusteella yhtiön koon (liikkeellä olevien osakkeiden arvo on alle 75 milj. euroa) huomioon ottaen Interavanti Oyj antaa Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 5 C pykälän mukaiset johdon osavuotiset selvitykset tilikauden kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta osavuosikatsausten sijasta. Tiedot ovat tilintarkastamattomia. Helsingissä 24.4.2008 Interavanti Oyj Hallitus Lisätietoja antaa: Veikko M Vuorinen puh (09) 477 7220, 040 555 5511, fax (09) 4777 2240 Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki keskeiset tiedotusvälineet www.interavanti.fi