PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.4.2008 KLO 12.00 PONSSE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTUSJÄRJESTELMÄSTÄ Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta Ponsse-konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustusjärjestelmästä. Järjestelmän ansaintajakso alkoi 1.1.2008 ja päättyy 31.12.2010. Hallitus päättää uuden ansaintajakson alkamisesta. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2008-2010 perustuu yhtiön osinkokorjattuun osakekurssiin, konsernin kassavirtaan ja huoltopalveluiden liikevaihtoon. Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2008—2010 maksetaan vuonna 2011 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahana maksettava osuus kattaa palkkiosta aiheutuvat verot ja veronluonteiset maksut. Osakkeita ei saa luovuttaa kahden vuoden sitouttamisjakson aikana. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy sitouttamisjakson aikana, on hänen palautettava palkkiona maksetut osakkeet yhtiölle vastikkeetta. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 20 henkilöä. Ansaintajaksolta 2008—2010 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 120.000 Ponsse Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden). Vieremällä, 30.4.2008 PONSSE OYJ Juho Nummela LISÄTIETOJA Juho Nummela puh. 0400 495 690 JAKELU OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ponsse.com