GEOSENTRIC OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUS HALLITUKSEN KOKOONPANOKSI


GEOSENTRIC OYJ 	PÖRSSITIEDOTE	2.5.2008   klo 16.20                              

GeoSentric Oyj:n osakkeenomistajien ehdotus hallituksen kokoonpanoksi           

GeoSentric tiedottaa, että  osakkeenomistajat, joiden osakkeet edustavat        
vähintään kymmenen prosentin (10 %) osuutta Geosentric Oyj:n äänistä, ovat      
ilmoittaneet yhtiön hallitukselle esittävänsä 16.5.2008 pidettävässä            
varsinaisessa yhtiökokouksessa hallitukseen valittavien jäsenten määräksi       
seitsemää (7) henkilöä, tavoitteenaan yhtiön strategian jatkuvuus minkä lisäksi 
valita hallitukseen henkilöitä, jotka ovat itsenäisiä ja erittäin kokeneita.    

Hallituksen jäseniksi ehdotetaan seuraavia henkilöitä: Daniel Harple, Michael   
Vucekovich, Gary Bellot sekä David Francis, jotka valitaan uudelleen hallituksen
jäseniksi. Andy van Dam, Winston Guillory sekä Hans van der Velde valitaan      
hallitukseen uusina jäseninä kaudeksi, joka päättyy seuraavaan varsinaiseen     
yhtiökokoukseen. Daniel Harplen ehdotetaan jatkavan edelleen hallituksen        
puheenjohtajana.                                                                

”Meillä on ilo esitellä hallituksen uusi kokoonpano GeoSentricin                
osakkeenomistajille. Tämä ryhmä lahjakkaita yksilöitä tuo laaja-alaista         
liiketoiminnallista, kaupallista ja teknistä osaamista hallitukseen. Odotan     
innolla yhteistyötämme.” Daniel Harple, hallituksen puheenjohtaja.              

Taustaa hallitukseen valittavista uusista jäsenistä                             

Johannes (“Hans”) I van der Velde, Ph.D.                                        
Hans van der Velde on Visa Europen hallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja.      
Syyskuusta 1995 maaliskuuhun 2006 asti van der Velde oli Visa Europen           
toimitusjohtaja ja puheenjohtaja. Tänä aikana, kun hän oli puheenjohtaja ja     
toimitusjohtaja, Visa Europen liiketoiminta kasvoi viisinkertaiseksi, ylittäen 1
biljoonaa euroa korttien myynnissä vuoden 2005 aikana. Heinäkuussa 2004 Visa    
Europe muuttui yksityiseksi osakeyhtiöksi ja siitä tuli yksi Visa               
Internationalin omistaja.                                                       

Van der Velde on myös johtanut Visa Europen V PAY maksukortin kehittelyä. V PAY 
kehitettiin vastaamaan kansallisten maksujärjestelmien tarpeita                 
Manner-Euroopassa siirryttäessä kohti Euroopan komission suunnitelmaa Euroopan  
yhteistä maksualuetta (SEPA).                                                   

Uudessa tehtävässään van der Velde keskittyy Visa Europen ulkosuhteisiin,       
erityisesti Brysselissä, sekä yhdessä hallituksen kanssa, strategisiin          
tehtäviin. Hän kuuluu myös hallintoneuvostoon sekä neuvottelukuntaan Geisecke & 
Devrient yhtiössä.                                                              

Ennen siirtymistään Visalle, van der Velde kuului hallintokomiteaan yhtiö - ja  
investointipankki Rabobankissa Alankomaissa, joka on yksi maailman suurimpia    
rahoituslaitoksia.                                                              

Van der Velde on Hollannin kansalainen ja hän valmistui Amsterdamin             
yliopistosta, suorittaen sekä maisterin että tohtorin tutkintonsa               
kauppatieteissä. Van der Velde valittiin kolmivuotiseen Hollannin hallituksen ja
YK:n järjestämään erityisohjelmaan, toimien myöhemmin useissa kansainvälisissä  
tehtävissä liiketoiminnan neuvonantajana konsulttina. Van der Velde on toiminut 
myös johtotehtävissä Citibank N.A:ssa Amsterdamissa ja Lontoossa, Netherlands   
Cradit Bankissa, joka on Chase:n tytäryhtiö, sekä pääjohtajana Adcabankissa     
Saksassa sen jälkeen kun se oli sulautunut Rabobankiin.                         

Van der Velde on naimisissa tunnetun ja taitavan taiteilijan Marjolijn          
Boxhoornin kanssa, jonka töitä on näytteillä Euroopassa. Opiskellessaan         
Amsterdamin yliopistossa van der Velde perusti yliopiston soutuseuran ja        
kilpailee soudussa edelleen.                                                    

Winston Guillory                                                                

NAVTEQ:in kuluttaja- ja yritysmyynnin vanhempana varapääjohtajana Winston       
Guillory toimii yritysten vetäjänä Amerikoissa sekä Euroopassa Lähi-idässä ja   
Afrikassa. Aiemmin Guillory toimi Pohjois-Amerikan myynnin vanhempana           
varapääjohtajana, jossa hän johti myyntiä ja markkinointia kaikissa NAVTEQ:in   
liiketoimintayksiköissä, kuten ajoneuvojen, internetin ja langattoman tekniikan,
liiketoiminnan ja hallinnon markkinasektoreilla. Sen jälkeen kun Guillory       
aloitti yhtiössä, hän on ollut apuna uusien liiketoimintamallien kehittelyssä   
mukaan lukien tier-one suhde Hewlett-Packardin kanssa sekä maailmanlaajuisesti  
organisoidun lähestymistavan myyntistrategioihin.                               

Hänen syvä teollisuuden ja tuotteiden tuntemuksensa juontuu yli 20 vuoden       
myynninjohdon kokemuksestaan teknologian alueella. Ennen liittymistään          
NAVTEQ:iin, vanhempana pääjohtajana Intermec Global Sales myyntiorganisaatiossa,
Guillory johti 300 henkilön myyntitiimiä 101 %:n tulostavoitteeseen, ensimmäistä
kertaa neljään vuoteen Intermec North America ylitti suunnitelmat ja oli        
kannattava. Hän sai kokemusta liikennetelematiikan teollisuudenalalla           
toimiessaan myynnin ja markkinoinnin vanhempana pääjohtajana Amtechilla, joka on
alansa maailmanlaajuinen johtaja radiotaajuisen tunnistuksen alueella. Amtech on
Intermecin tytäryhtiö.                                                          

Ennen siirtymistään Intermecille, Guillory vietti kaksi vuotta Weblink Wireless 
Inc:ssä, joka on johtava langattoman tekniikan yhtiö Pohjois-Amerikassa ja viisi
vuotta työskennellen Visual Information Technologyssä (nykyisin Connectware     
inc), ensimmäisessä kuvantamiseen erikoistuneessa yhtiössä. VITecissä Guillory  
aloitti siirtymisensä paikkatietojärjestelmien alalle. Guillory työskenteli     
ensimmäiset yhdeksän vuotta urastaan IBM:llä.                                   

Guilloryllä on liiketaloustieteen kandidaatin (Bachelor og Business             
Administration) tutkinto markkinoinnissa Lamarin yliopistosta Beaumontissa,     
Texasissa ja hän on palvellut Yhdysvaltojen merivoimissa.                       

NAVTEQ on johtava kattavien digitaalisten karttajärjestelmien valmistaja joita  
käytetään autoteollisuuden navigaatiojärjestelmiin, matkapuhelimien             
navigaatiojärjestelmiin, internet-perusteisiin karttajärjestelmiin sekä         
hallinnon ja liiketoiminnan ratkaisuihin. NAVTEQ luo digitaalisia karttoja ja   
karttasisältöä, jotka edesauttavat navigointi- ja paikannuspohjaisia            
palveluratkaisuja ympäri maailmaa. Chicagossa sijaitseva yhtiö perustettiin 1985
ja nykyisin sillä on arviolta 3000 työntekijää 168 toimistossa 30 maassa.       





Andries van Dam (Andy), Ph.D.                                                   

Thomas J. Watson Jr. yliopiston tekniikan ja opetuksen professori ja            
tietojenkäsittelytieteen professori Brownin yliopistossa Providence, RI 02912   
USA.                                                                            

Andries van Dam (Andy) on ollut Brownin tiedekunnassa vuodesta 1965 ja oli yksi 
tietojenkäsittelytieteen osaston perustajista ja sen ensimmäinen puheenjohtaja  
vuosina 1979-1985. Hän oli johtava tutkija ja vuosina 1996-1998 johtajana       
tutkimus yhtymässä NSF Science and Technology Center for Graphics and           
Visualization, johon lukeutuvat Brownin, Caltechin, Coenellin, Pohjois Carolinan
(Chapel Hill) ja Utahin yliopistot. Professori van Dam sai maisterin (Bachelor  
of Science) tutkinnon kiitettävin arvosanoin insinööritieteessä Swarthmoren     
korkeakoulusta vuonna 1960 ja Master of Science tutkinnon ja Doctor of          
Philosophy tutkinnon Pensylvanian yliopistosta 1963 ja 1966. Kesäkuussa 2007 hän
sai kunniatohtorin arvonimen matemaattisesta tiedekunnasta Waterloon            
yliopistosta.                                                                   

Tutkimus                                                                        
Hänen tutkimuksensa on käsitellyt tietokonegrafiikkaa, hypermedia systeemejä,   
post-WIMP käyttöliittymää johon kuuluu mm. pen-centric ohjelmisto ja            
opetuksellinen ohjemisto. Hän on työskennellyt neljä vuosikymmentä elektronisten
kirjojen kehityksessä interaktiivisena havainnollistajana opetus ja             
tutkimuskäyttöön.                                                               

Julkaisut                                                                       
Laajasti käytetty lähdekirja Fundamentals of Interactive Computer Craphics,     
jonka van Dam kirjoitti yhdessä J.D. Foleyn kanssa, julkaisijana Addison-Weslay 
vuonna 1982; laajalevikkinen seuraaja Computer Graphics: Priciples and Practise,
jonka van Dam kirjoitti yhdessä J.D.Foleyn, S.K.Feinerin ja J.F. Hughesin       
kanssa, julkaistiin kesäkuussa 1990. Saman neljän kirjoittajan ja D. Phillipsin 
opiskelijaversio Introduction to Computer Graphics, julkaistiin vuonna 1993.    
Pascal on the Macintosh - a Graphical Approach, jonka van Dam kirjoitti yhdessa 
David Niguidulan kanssa julkaistiin Addison-Wesleyllä vuonna 1987.              
Object-Oriented Programming in Pascal, A Graphical Approach, jonka van Dam      
kirjoitti yhdessä D. Brookshire Connerin ja David Niguidula kanssa julkaistiin  
huhtikuussa 1995. Frontiers of Human-Centered Computing, Online Communities and 
Virtual Environments (yhdessä Rae Earnshawn, Richard Guedjn ja John Vincen      
kanssa) julkaistiin helmikuussa 2001 ja Object-Orited Programming in Java: A    
Graphical Approach, jonka van Dam kirjoitti yhdessä Kathryn E. Sandersin kanssa,
julkaistiin Addison-Wesleyllä vuonna 2005. Van Dam on kirjoittanut yksin tai    
yhdessä muiden kanssa yli 100 kirjoitusta, joista löytyvät tarkemmat tiedot     
hänen ansioluettelostaan.                                                       

Palkinnot                                                                       
van Damin palkintoihin kuuluvat Society for Information Display's “Special      
Recognition” palkinto (1974), IEEE:n  “Centennial Medal” (1984), National       
Computer Graphics -järjestön “Academic Award” (1990), ACM SIGGRAPH:in “Steven A.
Coons” palkinto (1991), L. Herbert Ballou yliopiston professuuri (1992), ACM    
Karl V. Karlstrom “Outstanding Educator” palkinto (1994), Thomas J. Watson, Jr. 
Tekniikan ja opetuksen professuuri (1995), IEEE James H. Mulligan, Jr. opetus   
mitalli (1999), ja ACM SIGCSE palkinto “Award for Outstanding Contributions to  
Computer Science Education” (2000).                                             

Vuonna 1994 hänestä tuli IEEE:n ja ACM:n stipendiaatti. Hän sai kunniatohtorin  
arvonimen Darmstadtin teknillisestä yliopistosta Saksasta (1995), kunniatohtorin
arvonimen Swarthmoren korkeakoulusta (1996) ja kunniatohtorin arvonimen         
matemaattisesta tiedekunnasta Waterloon yliopistosta 2007. Vuonna 1996 hänet    
nimitettiin National Academy of Engineering -akatemiaan, vuonna 2000 hänestä    
tuli stipendiaatti American Academy of Arts and Sciences -akatemiaan, vuonna    
2002 hän vastaanotti CRA:n Distinguished service -palkinnon ja Brownin          
yliopiston Sheridan Teaching -palkinnon ja hänet valittiin stipendiaatiksi      
American Association for the Advacement of Science -järjestöön.                 

Ammatillinen toiminta                                                           
Vuonna 1967 professori Van Dam oli perustamassa ACM SIGGRAPH'n ja vuodesta 1985 
vuoteen 1987 hän toimi puheenjohtajana Computing Rasearch -järjestössä. Hän on  
ollut apulaispäätoimittajana ”ACM Transactions and Graphics” -lehdessä vuosina  
1981-1986, toimituksen hallituksen jäsen ”Computers and Graphics” -lehdessä,    
(Pergamon press) vuosina 1983-1994), neuvoa-antavana päätoimittajana ”Journal of
Visual Languages and Computing” -lehdessä (Academic Press) vuosina 1989-1998 ja 
toimituksen hallituksen jäsen ”IEEE Transactions on Visualization and Computer  
Graphics” -lehdessä vuosina 1994-1998. Vuosina 1991-2006 hän toimi Microsoftin  
Research Technical Advisory Boardissa.                                          


Johtoon uudelleen valittujen taustaa                                            

Michael Vucekovich                                                              

Hallituksen jäsen 10.9.2007 lähtien. Vucekovich on ollut yksityisen             
sijoitusryhmä Octagon Capital Ltd:n osakas vuodesta 2004. Vuodesta 1999 vuoteen 
2004 hän toimi perustajajäsenenä Target Research and Management'ssa, jossa hän  
oli vastuussa sijoitusten keräämisestä ja toteuttamisesta sekä yhtiön           
hedgerahaston hoidosta. Ennen Target Researchin perustamista hän oli Los        
Angelesissa Wedbush Morgan's Institutional Equities Groupin jäsenenä. Sitä ennen
hän työskenteli Bateman Eichlerillä ja Kemper Securitiesillä.                   

David Francis                                                                   

Hallituksen jäsen 10.9.2007 lähtien. David aloitti uransa Natwestillä 1987 ja   
toimi yrityksessä 17 vuoden ajan monissa eri johtotehtävissä. Hän on entinen    
Chrtered Institute of bankers'n  puheenjohtaja ja CIB:n ja Securities Instituten
jäsen.                                                                          

Täälä hetkellä David on osakkeenomistajana sekä johtajana Jerseyssä             
sijaitsevassa rahoituspalveluita tarjoavassa konsernissa sekä hänen itse        
perustamassaan puolalaisessa omaisuudenhoitoyhtiössä. David toimii myös         
hallituksen jäsenenä kuljetusyhtiössä, mezzanine finance joint venture sekä     
mediarahastossa.                                                                

Gary Bellot                                                                     

Hallituksen jäsen 10.9.2007 lähtien. Syntyperäisenä Jerseyn asukkaana Garyn     
kokemus offshore rahoitusalasta kattaa kaksikymmentä vuotta. Hän aloitti        
rahoitusuransa vuonna 1981 Kleinwort Benson yhtiössä (Kanaalisaaret) ennen kuin 
siirtyi Royal Bank of Canada'n palvelukseen (Jersey) vuonna 1989.               

Royal Bank of Canadassa hän toimi Euroopan Globaalin advisory paneelin jäsenenä 
ja oli ensisijaisesti vastuussa kansainvälisistä varakkaista asiakkaista. Hän   
oli Jersey Branch of the Securities Instituutin aktiivinen jäsen ja toimi       
useissa eri vastuutehtävissä siellä ennen kuin jäi eläkkeelle 1999.             

Vuonna 1998 hänet valittiin Fleming (Jersey) Trustees Ltd:n johtajaksi, jossa   
hän vastasi Offshore Trust-yksiköstä sekä sijoitus mahdollisuuksien luomisesta  
ja useiden offshore tuotteiden kehityksestä.                                    

Huhtikuussa 2000 hän perusti Horizonin, kansainvälisen rahoituspalvelukonsernin,
jossa hän toimii toimitusjohtajan asemassa. Kyseisellä yhtiöllä on toimipisteet 
Jerseyssä, Sveitsissä, Puolassa ja Kyproksella ja sen kohdeasiakkaat ovat       
varakkaita yksityis- sekä suuria yritysasiakkaita.                              

Daniel Harple                                                                   
Puheenjohtaja 28.6 2007 lähtien ja hallituksen jäsen 16.4.2007 lähtien.         
Ennen GeoSolutionin perustamista Dan oli vuonna 1999 perustamansa               
ohjelmistoyrityksen, Context Media Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja          
toimitusjohtajana. Context Median tarkoituksena oli olennaisesti parantaa tapaa,
jolla kaikki digitaalinen media (unstructed data) havaitaan ja otetaan käyttöön 
tiedon eri säilytyspaikkojen ja järjestelmien sisällä. Yhtiö voitti lukuisia    
alan palkintoja (eWeek, Seybold, Demo, jne.) ja oli alan uraauurtava tekijä     
määritelleessään ”Enterprise Content Integration” (ECI)-segmenttiä. Yhtiö       
erottui edukseen patentoimallaan ”pipeline teknologialla”, joka suunniteltiin ja
rakennettiin avoimena yhteentoimivana palveluorientoituna arkkitehtuurina (SOA) 
erilaisten asiasisältöjärjestelmien reaaliaikaiseen yhdentymiseen. Tuote        
mahdollisti laajan yritysyhteistyön ja pääsyn asiasisältöön, joka aiemmin oli   
lukittu eri siiloihin, ts. ”the unified view”. Avainasiakkaat kattoivat lukuisia
markkinalohkoja- mm. Sony, Bertelsmann (media ja viihde), CMP (julkaisu),       
Citigroup (rahoituspalvelut), ja General Dynamics.                              

Oracle Corporation osti Context Median heinäkuussa 2005 muodostaen perustan     
Oraclen Enterprise Content Integraatio -strategialle, joka on nykyään perustava 
elementti, joka on juurtunut lukuisiin tuotantolinjoihin: Oracle Collaboration  
Suite, Oracle Fusion Middleware, Oracle Enterprise search ja Oracle Data Hubs.  

Context Median sijoittajiin kuului johtavia pääomasijoitusyrityksiä sekä        
yritysosakkaita. Seuraavat yhtiöt tarjosivat rahoituksen yritykselle- New       
Enterprise Associates, Adams Capital Management, Macromedia/Adobe, Lehman       
Brothers ja Silicon Valley Bank.                                                

Ennen Context Mediaa Danin aikaansaannokset keskittyivät mediatutkimukseen      
uudessa yhtiössä Context Labs, jota hän oli mukana perustamassa yhdessä         
taiteilija/tuottaja/keksijä Todd Rundgrenin kanssa. Context Labs keskittyi      
tutkimaan ja kehittämään teknologioita, jotka parantavat päivittäisiä           
mediakokemuksiamme (ääni, video, musiikki, jne) perinteisen median              
jakelujärjestelmien lähentyessä internetiä. Tämän tutkimuksen tuloksena Dan     
päätyi perustamaan Context Median, korostaen yritysten hajallaan sijaitseviin   
tietoihin pääsyä ja jakelua. Context Labsin tutkimuksiin kuului                 
käsitteellistäminen ja yhteistyö Todd Rundgrensin Patronet.comin,               
online-viihde-/ihmissuhdekonseptin, kanssa. Patronet teknologia toi alaa        
artistien mediainteraktiivisuudelle, vaikuttaen varhain menestyneisiin Peter    
Gabrielin ja David Bowien sivustoihin, sekä myöhemmin toimien ydinteknologiana  
Artistent.comille, entisen Atlantic Recordsin puheenjohtajan Danny Goldbergin   
perustamalle online-viihdeportaalille.                                          

Tätä ennen, Dan toimi vanhempana varapuheenjohtajana Netscapessa raportoiden    
toimitusjohtajalle, Dan sulautti perustamansa yhtiön, Insoftin, Netscapeen      
vuoden 1995 lopussa. Insoft kehitti ensimmäisen sukupolven Internet media       
streaming ja Internet puhelu-/yhteistyösovellukset. Kyseisten tuotteiden        
pohjalta syntyivät  NetscapeConference ja Netscape Media Server. Tämä työ       
tarjosi uraauurtavan panoksen reealiaikaiselle streaming protokollalle (RTSP).  
Harple oli myös merkittävänä tekijänä luomassa alan ensimmäisen sukupolven      
ryhmän keskittymään yhteentoimivaan reaaliaikaiseen ääneen ja videoon. Tämän    
työn ydinkomponentit vuorovaikutteiseen ohjelmisto- ja streaming mediaan        
johtivat merkittävään patenttiin alalla.                                        


Lukuisat ”ensimmäiset” syntyivät Insoft/Netscape suhteesta; (1) ensimmäinen     
kaupallisesti saatavilla oleva jaettu kirjoitustaulu, (2) Netscape Livemedia    
Developer's alusta, (3) Netscape LiveAudio, (4) Netscape LiveVideo, (5)         
Merkittävä puheluintegraatio Lucentin kanssa, (6) Työ liittyen reaaliaikaiseen  
protokollaan (RTP) ja H.323 Standardit. Insoftin sovellus, Communique! oli alan 
ensimmäinen vuorovaikutteinen VoIP ääni/video yhteisöllinen konferenssituote.   
Nämä teknologiat tarjoavat nyt joitakin avaintekijöitä tavalle, jolla           
multimediaa ja reaaliaikaista interaktiivista kommunikaatiota hyödynnetään      
internetissä, esim. Wbex, NetMeeting, SKYPE, jne, ja tarjosivat ensimmäiset     
kaupalliset tuotteet perinteisten puhelupalveluiden yhdentymiseksi internet     
protokollaan.                                                                   

Danilla on nimissään laaja lista julkaisuja lukuisten julkisten esiintymisten,  
kuten COMDEX, Networld/Intercop, Internet World, Sunworld, Content world,       
Seybold, McQuillan Next Generation Networks Conference ja Commencements jne.    
ohella. Hän on vastaanottanut lukuisia palkintoja, mukaanlukien Inc. Magazines' 
s Enterpreneur of the Year, The Red Herring Watch Award, The Upside Hot startup 
Award ja NEA President's Award.                                                 


2.5.2008                                                                        

GeoSentric Oyj                                                                  

Suorat lehdistötiedustelut: communications@gypsii.com tai                       
geosentric@companycare.com                                                      


Jakelu:                                                                         

OMX Nordic Exchange Helsinki                                                    
Keskeiset tiedotusvälineet