Aktia Säästöpankki Oyj Pörssitiedote 8.5.2008 klo 10.00 Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008 Aktialle hyvä ensimmäinen vuosineljännes haasteellisessa markkinatilanteessa Kausi lyhyesti - Vertailtavissa oleva operatiivinen tulos parani haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. - Korkokate nousi 16,7 prosenttia 23,9 (20,4) miljoonaan euroon. - Oman pääoman tuotto oli 12,7 (pl. tuloutettu negatiivinen liikearvo 10,9) prosenttia. - Maksuvalmius ja vakavaraisuus pysyivät hyvinä. -Varainhoito, henkivakuutus ja yrityspalvelut olivat konsernin erityispanostusten kohteina ja niiden markkinaosuudet kasvoivat. - Sulautumissuunnitelma Veritas Vahinkovakuutusyhtiön kanssa esiteltiin. Toimitusjohtajan kommentti "Vuoden ensimmäisen neljänneksen operatiivinen tulos pysyi hyvänä ja mahdollistaa Aktian kasvun jatkumisen. Veritas Henkivakuutuksen osto ja suunniteltu sulautuminen Veritas keskinäisen vahinkovakuutusyhtiön kanssa parantaa mahdollisuuksiamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja monipuolisemmin. Tehdyt panostukset ovat kasvattaneet liiketoimintaamme ja parantaneet ansaintamahdollisuuksiamme, mutta myös kasvattaneet konsernin kuluja. Kilpailun myötä nousseet talletuskorot ja asuntolainojen entistä alhaisemmat korkomarginaalit yhdessä rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden kanssa tekevät markkinat haastaviksi kaikille rahoitusmarkkinoiden toimijoille. Yhtenäisen yrityskuvan luominen ja asiakkaiden odotuksia vastaavien Internet-palveluiden kehittäminen vaativat edelleen työtä. Osaavien työntekijöiden ja laajentuneen tuotetarjonnan ansiosta Aktia tarjoaa asiakkailleen kilpailukykyisen, yksilöllisen ja paikallisen vaihtoehdon", toteaa Aktia-konsernin toimitusjohtaja Jussi Laitinen. Tunnusluvut tilikauden lopussa 1-3 2008 1-3 2007 2007 Osakekohtainen tulos, euroa 0,26 0,56 1,31 Oma pääoma/osake, euroa 7,89 8,21 8,09 Oman pääoman tuotto (ROE), % 12,7 29,8 17,9 Kulu/tuotto-suhde (pankkitoiminta) 0,70 0,65 0,67 Henkivakuutustoiminnan liikekustannussuhde 97,7 117,5 110,0 Rahastopääoma, milj. euroa 1 884 1 759 2 013 Ottolainaus yleisöltä, milj. euroa 2 908 2 569 2 801 Antolainaus yleisölle, milj. euroa 4 797 3 944 4 574 Riskipainotetut sitoumukset, milj. euroa 3 052 2 487 2 875 Vakavaraisuusaste, % (pankkitoiminta) 14,2 18,3 15,4 Ensisijaisten omien varojen suhde, % (pankkitoiminta) 10,5 12,4 10,9 Vakavaraisuusaste, % (henkivakuutustoiminta) 14,6 21,6 18,1 Vakavaraisuusaste, % (konglomeraatti) 129,3 154,8 138,6 Henkivakuutus- toiminta: - sijoitukset käyvin arvoin, milj. euroa 941,3 930,7 965,6 - laskuperustakorkoon sidottujen vakuutusten vastuuvelka, milj. euroa 653,2 641,8 654,3 - sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka, milj. euroa 189,2 180,6 200,5 Osakekohtainen tulos pl. tuloutettu negatiivinen liikearvo, euroa 0,26 0,20 1,00 Osakekohtainen tulos ml. käyvän arvon rahasto, euroa -0,21 0,65 0,90 Oman pääoman tuotto (ROE) pl. tuloutettu negatiivinen liikearvo, % 12,7 10,9 13,8 Osakkeiden lukumäärä keskimäärin, milj. kpl 1) 40,1 39,8 39,8 Osakkeiden lukumäärä jakson lopussa, milj. kpl 40,1 40,1 40,1 Henkilöstö (kokopäiväresurssit), keskimäärin 956 916 940 1) Osakkeiden emissio-oikaistu lukumäärä keskimäärin Tulos Konsernin vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevoitto oli 14,2 (24,6) miljoonaa euroa. Vuonna 2007 jakson liikevoittoon sisältyi 14,0 miljoonan euron tuloutettu negatiivinen liikearvo. Liikevoitto kasvoi 3,6 miljoonaa euroa vuodesta 2007 negatiivinen liikearvo pois lukien. Katsauskauden voitto oli 10,4 (22,1) miljoonaa euroa. Konttoritoiminnan liikevoitto heikentyi jonkin verran marginaalieroosion, uusiin konttoreihin liittyvien kustannusten ja palveluvalikoiman laajentumisen vuoksi. Liikepankin & treasuryn liikevoitto parani kasvun ja hyvän likviditeettiaseman hyödyntämisen ansiosta. Sijoitusmarkkinoiden tila vaikutti negatiivisesti Varainhoidon tulokseen, ja segmentin liikevoitto pieneni markkinaosuuden kasvusta huolimatta. Henkivakuutustoiminnan kustannustehokkuus parani jonkin verran jakson aikana. Osakkuusyhtiöiden -0,2 (-0,1) miljoonan euron tulos oli jonkin verran huonompi kuin vuonna 2007. Tuotot Konsernin tuotot yhteensä olivat 71,0 (64,9) miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen tuottojen kasvuun vaikuttanut tekijä verrattuna vastaavaan jaksoon vuonna 2007 oli parantunut korkokate. Korkokate parani 23,9 (20,4) miljoonaan euroon. Varsinkin yksityisasiakkaiden antolainauksen entisestään pienentyneet asiakasmarginaalit voitiin suurimmaksi osaksi kompensoida volyyminkasvulla. Ottolainauksen kasvu ja nouseva korkotaso vaikuttivat puolestaan myönteisesti korkokatteeseen. Korkoriskin rajoittamiseksi toteutetut johdannaissopimukset rasittivat korkokatetta -1,5 (-0,7) miljoonalla eurolla. Nettomääräiset palkkiotuotot olivat 10,6 (11,7) miljoonaa euroa. Rahastoista, varainhoidosta ja arvopaperivälityksestä saatavat palkkiotuotot pienenivät haastavan markkinatilanteen vuoksi 6,1 (7,0) miljoonaan euroon. Kortti- ja maksujenvälityspalkkiot olivat 2,6 (2,4) miljoonaa euroa. Kiinteistönvälityspalkkiot nousivat toiminnan laajenemisen ansiosta 1,9 (1,6) miljoonaan euroon. Paikallispankkien välittämistä hypoteekkilainoista maksetut palkkiot nostivat luottokannan kasvun myötä palkkiokulut 0,7 (0,3) miljoonaan euroon. Henkivakuutustoiminnan vakuutusmaksutulo oli 25,0 (24,8) miljoonaa euroa, ja laskuperustekorkoon sidottujen vakuutusten sijoitustoiminnan nettotuotot olivat 7,2 (6,3) miljoonaa euroa. Suoraan omistetun kiinteistökannan realisointi saatettiin päätökseen jakson aikana. Konsernin tilinpäätöksessä Veritas Henkivakuutusosakeyhtiön realisointivoitoista eliminoitiin yhteensä 20,4 miljoonaa euroa, josta 17,8 miljoonaa euroa koski kiinteistökantaa. Muilta osin sijoitustoiminnan nettotuotot heijastavat sijoitusmarkkinoiden vaikeaa tilannetta ja vähentyneitä mahdollisuuksia realisointivoittoihin. Liiketoiminnan muut tuotot olivat yhteensä 4,2 (2,0) miljoonaa euroa. Tästä 1,2 miljoonaa euroa oli rahoitusvarojen ja -velkojen nettotuottoja. Loppuosa liittyy lähinnä pankkitoiminnan kiinteistöomistuksesta saataviin tuottoihin ja muuhun pankkitoimintaan. Kulut Konsernin kulut yhteensä olivat 56,5 (40,5) miljoonaa euroa. Viime vuoden kulutasoa laski 14 miljoonan euron negatiivinen liikearvo. Kulut nousivat lähinnä Konttoritoiminta-segmentissä. Panostukset uusiin konttoreihin, Aktia Kortti & Rahoituksen palvelun laajentamiseen sekä uusiin kiinteistönvälitysyksiköihin nostivat sekä henkilöstökuluja että muita hallintokuluja. Myös Liikepankkiin & treasuryyn sekä strategiaprojekteihin tehdyt panostukset aiheuttivat kustannustason nousun edellisvuoteen verrattuna. Henkivakuutus onnistui pienentämään henkilöstö- ja hallintokulujaan verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2007. Henkilöstökulut olivat 16,0 (13,6) miljoonaa euroa. Muut hallintokulut olivat 9,3 (8,4) miljoonaa euroa. Kulujen 0,8 miljoonan euron nousu jakautuu kuluerien Muut henkilöstökulut, IT-kulut ja Viestintäkulut kesken. Henkivakuutustoiminnan vakuutuskorvaukset olivat 21,2 (17,0) miljoonaa euroa. Laskuperustekorkoon sidottujen vakuutusten vastuuvelka kasvoi 6,4 (3,1) miljoonaa euroa. Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan nettomuutos oli 1,4 miljoonaa euroa negatiivinen, kun se samana ajanjaksona 2007 nousi 8,1 miljoonaa euroa. Poistot ja arvonalentumiset olivat 1,3 (1,2) miljoonaa euroa. Veritas Henkivakuutuksen oston yhteydessä syntyneet asiakaskohtaisiin aineettomiin hyödykkeisiin liittyvät poistot olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä 0,3 (0,3) miljoonaa euroa. Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Konsernin taseen loppusumma kasvoi vuodenvaihteesta 5,7 prosenttia 8 402 (31.12.2007; 7 952) miljoonaan euroon jakson lopussa. Taseen saatavien nousu aiheutui lähinnä luottokannan ja myytävissä olevan rahoitusomaisuuden kasvusta. Sekä yleisön että paikallispankkien talletukset kasvoivat. Konsernin antolainaus oli jakson lopussa 4 797 (31.2.2007; 4 574) miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 223 miljoonaa euroa (+4,9 %). Asuntolainakanta oli 3 406 (31.12.2007; 3 280) miljoonaa euroa. Hypoteekkilainakanta oli 1 745 (31.12.2007; 1 614) miljoonaa euroa, jossa oli 8,1 prosenttia kasvua vuodenvaihteesta. Huomionarvoista on, että 67 miljoonaa euroa hypoteekkilainojen ensimmäisen vuosineljänneksen kasvusta syntyi säästö- ja paikallisosuuspankkien välittämistä lainoista. Antolainaus yrityksille kasvoi uuden yritysasiakasstrategian mukaisesti 632 (31.12.2007; 553) miljoonaan euroon. Henkivakuutuksen sijoitukset olivat 942 (31.2.2007; 966) miljoonaa euroa. Pankin maksuvalmiusvarannon muodostavat myytävissä olevat rahoitusvarat lisääntyivät ensimmäisellä neljänneksellä 291 miljoonaa euroa 1 967 (31.12.2007; 1 676) miljoonaan euroon. Näitä varoja voidaan käyttää mm. niin sanotuissa repo-sopimuksissa, joita oli jakson lopussa 603 (31.12.2007; 345) miljoonaa euroa. Yleisön ja julkisyhteisöjen talletukset lisääntyivät vuodenvaihteesta 107 miljoonaa euroa yhteensä 2 908 miljoonaan euroon. Talletusten kasvu vahvisti Aktian likviditeettiasemaa epävakaassa markkinatilanteessa. Aktia laski jakson aikana liikkeeseen uusia sijoitustodistuksia 396 miljoonaa euroa. Nettomääräisesti sijoitustodistuskanta kasvoi vuodenvaihteesta 31 miljoonaa euroa. Lisäksi Aktia laski liikkeeseen uusia debentuuri- ja indeksilainoja yhteensä 18 miljoonaa euroa. Henkivakuutuksen vastuuvelka laski 842 (31.2.2007; 854) miljoonaan euroon. Konsernin oma pääoma oli jakson lopussa 331 (31.12.2007; 339) miljoonaa euroa. Käyvän arvon rahasto oli 36,6 miljoonaa euroa negatiivinen, kun se vuodenvaihteessa oli 18,0 miljoonaa euroa negatiivinen. Muutos aiheutui lähinnä Henkivakuutuksen sijoitussalkun kehityksestä jakson aikana. Taseen ulkopuoliset sitoumukset lisääntyivät vuodenvaihteesta 69 miljoonaa euroa 699 (31.2.2007; 630) miljoonaan euroon. Vakavaraisuus Pankkitoiminnan vakavaraisuus 31.3.2008 esitetään luottoriskien osalta standardimenetelmän ja operatiivisten riskien osalta perusmenetelmän mukaisesti. Markkinariskeille ei pienen kaupankäyntivaraston ja pienten valuuttapositioiden vuoksi ole laskettu pääomavaadetta. Vuoden ensimmäisen neljänneksen lopussa omat varat olivat 435 miljoonaa euroa, josta 320 miljoonaa euroa oli ensisijaisia omia varoja. Ensisijaisiin omiin varoihin sisältyy vähennys vuoden 2007 maksamattomasta osingosta ja katsauskauden voitto vähennettynä viime vuoden osinkoa vastaavalla katsauskauden laskennallisella osingolla. Vakavaraisuus oli ensimmäisen neljänneksen lopussa 14,2 prosenttia, kun se vuodenvaihteessa oli 15,4 prosenttia. Ensisijaisten omien varojen suhde oli 10,5 prosenttia verrattuna 10,9 prosenttiin vuodenvaihteessa. Vakavaraisuuteen vaikutti ensisijaisesti luottokannan kasvu sekä käyvän arvon rahaston negatiivinen kehitys. Henkivakuutustoiminnan vakavaraisuus laski 14,6 prosenttiin vastuuvelasta verrattuna 18,1 prosenttiin vuodenvaihteessa ja 21,6 prosenttiin maaliskuussa 2007. Konsolidointimenetelmällä 31.3.2008 laskettu finanssi- ja vakuutuskonglomeraatin vakavaraisuus (konglomeraatin omat varat suhteessa minimivaateeseen) oli 129,3 prosenttia verrattuna 138,6 prosenttiin vuodenvaihteessa ja 154,3 prosenttiin 31.3.2007. Luottotappiot Luotto- ja takaussaatavien yksilölliset arvonalentumiset olivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä vajaat -0,1 (-0,3) miljoonaa euroa. Suurin osa arvonalentumisista koskee yksityisasiakkaita. Aikaisempina vuosina kirjattujen tappioiden palautukset olivat alle 0,1 (0,3) miljoonaa euroa, ja niiden kustannusvaikutus jakson tulokseen oli vähäinen. Luottoluokitus Kansainvälisen luottoluokituslaitos Moody's Investors Servicen Aktialle antama lyhytaikaisen varainhankinnan luottoluokitus pysyi parhaassa P-1-luokassa. Pitkäaikaisen varainhankinnan luottoluokitus A1 ja taloudellisen vahvuuden arvio C pysyivät niin ikään entisellään. Tytäryhtiö Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kautta liikkeeseen lasketut pitkäaikaiset kiinteistövakuudelliset joukkovelkakirjalainat ovat saaneet Moody's Investors Serviceltä korkeimman Aaa-luottoluokituksen. Segmenttikatsaus Aktian pääasiallinen liiketoiminta on jaettu neljään segmenttiin. Ne ovat Konttoritoiminta, Liikepankki & treasury, Varainhoito ja Henkivakuutus. Segmenttiin Muut kuuluu lähinnä hallinnollisia toimintoja. Konttoritoiminta Konttoritoiminnan liikevoitto oli 3,1 (6,0) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan tuotot olivat 23,5 (23,1) miljoonaa euroa. Koska antolainauksen korkomarginaali on kaventunut edelleen, korkokate jäi viime vuoden tasolle liiketoiminnan suhteellisen vahvasta kasvusta huolimatta. Maksuliikkeen ja kiinteistönvälityksen palkkiotuotot kasvoivat. Liiketoiminnan kulut kasvoivat 18,0 prosenttia 20,3 (17,2) miljoonaan euroon johtuen konttoriverkkoon ja kiinteistönvälitykseen erityisesti uusilla paikkakunnilla tehdyistä panostuksista sekä liiketoiminnan kehittämiseen tehdyistä järjestelmäinvestoinneista. Näihin kuului mm. uuden Aktia X-press -kulutusluoton lanseeraus. Hypoteekkilainojen välitys kehittyi voimakkaasti jakson aikana. Luotonanto kotitalouksille lisääntyi ensimmäisellä neljänneksellä 2,3 prosenttia 3 117 (31.12.2007; 3 048) miljoonaan euroon, josta Aktian konttorien välittämät hypoteekkilainat olivat 938 (31.12.2007; 873) miljoonaa euroa. Osake- ja yhdistelmärahastoista jakson aikana poistuneet varat kompensoitiin suureksi osaksi vaihtoehtoisten säästämisen muotojen, kuten määräaikaisten talletusten ja henkivakuutusten, kasvuna. Kotitalouksien säästäminen oli 3 111 (31.12.2007; 3 152) miljoonaa euroa, josta kotitalouksien talletukset olivat 2 244 (31.12.2007; 2 156) miljoonaa euroa ja kotitalouksien rahastosäästöt 867 (997) miljoonaa euroa. Kiinteistönvälityksen liikevaihto kasvoi 15,6 prosenttia 1,9 miljoonaan euroon. Internet-pankkisopimusten määrä kasvoi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana 1,6 prosenttia 97 300:aan. Liikepankki & treasury Liikepankin & treasuryn liikevoitto oli 5,5 (1,2) miljoonaa euroa. Segmentin kaikkien yksiköiden liikevoitto parani. Liikepankissa erityisesti Rakennus ja Kiinteistö- sekä Omistusrakenne ja yritysjärjestelyt -tiimit ylsivät kannattavaan kasvuun. Ansainnasta yhä suuremman osan tuovat laajaa palveluvalikoimaa käyttävät täysasiakkaat. Aktia Yritysrahoitus teki jakelusopimuksen säästö- ja paikallisosuuspankkien kanssa. Vuoden 2007 lopusta Liikepankissa on rahoitusmarkkinoiden tila huomioiden noudatettu jonkin verran aikaisempaa tiukempaa luottopolitiikkaa. Ensimmäiset SEPA-palvelut (yhteinen euromaksualue) otettiin käyttöön jakson aikana. Paikallisosuuspankkien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa jatkettiin selvityspalvelujen kehittämiseen liittyvää yhteistyötä. Treasuryn korkokate parani, joskin jakson tulosta rasittivat pankin korkoriskinhallintaan kuuluvien johdannaissopimusten -1,5 (0,7) miljoonan euron kustannukset. Hyvä likviditeettiasema mahdollisti jälleenrahoituksen edullisin ehdoin. Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kasvu jatkui. Luottokanta yhteensä oli 1 745 miljoonaa euroa, jossa oli 8,1 prosenttia kasvua vuodenvaihteesta. Hypoteekkilainoista 808 miljoonaa euroa oli muiden säästöpankkien ja paikallisosuuspankkien välittämiä. Luottokannan 131 miljoonan euron kasvusta 26,6 prosenttia oli Aktian välittämiä lainoja ja 73,4 prosenttia muiden säästöpankkien ja paikallisosuuspankkien välittämiä lainoja. Vallitsevassa rahoitusmarkkinatilanteessa jälleenrahoitus on yhä tärkeämpi kilpailutekijä. Varainhoito Aktian varainhoidon liikevoitto oli 1,0 (1,7) miljoonaa euroa. Vaikeassa markkinatilanteessa Aktian onnistui vahvistaa markkina-asemaansa merkittävästi. Nettotuotot, eli tuotot muille konsernin yksiköille ja yhteistyökumppaneille suoritettujen palautusten jälkeen, olivat 3,5 (3,8) miljoonaa euroa. Toimintaympäristö oli haastava koko jakson ajan. Liiketoiminnan kulut kasvoivat 0,5 miljoonaa euroa 2,5 miljoonaan euroon, josta henkilöstökulut olivat 1,3 miljoonaa euroa. Aktian hallinnoimien ja välittämien rahastojen arvo oli 1 884 (31.12.2007; 2 013 ja 31.3.2007; 1 759) miljoonaa euroa. Jakson lopussa Aktian markkinaosuus oli 3,21 (2,72) prosenttia. Aktia Asset Managementin hallinnoimat varat olivat 3 688 (3 255) miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 13,3 prosenttia. Yksityispankin asiakasvarat olivat markkina-arvomuutosten vuoksi 1 072 (1 087) miljoonaa euroa. Yksityispankin uusien asiakkaiden virta oli selvästi positiivinen jakson aikana. Henkivakuutus Veritas Henkivakuutuksen liikevoitto oli 23,4 (4,4) miljoonaa euroa. Pääosin tulosparannus johtui kiinteistöjen realisoinnin loppuun saattamisesta. Realisointivoitosta 20,4 miljoonaa euroa eliminoidaan konsernin tuloksessa. Maksutulo oli 25,0 (24,8) miljoonaa euroa. Asiakkaiden kiinnostus sijoitussidonnaisia säästö- ja eläkevakuutuksia kohtaan kasvoi edelleen, kun taas laskuperustekorkoon sidottujen vakuutusten myynti väheni. Aktian konttorien merkitys vakuutustuotteiden jakelukanavana kasvoi. Sijoitustuotot olivat 10,3 (17,3) miljoonaa euroa. Jakson aikana saatettiin päätökseen Henkivakuutuksen suoran kiinteistöomistuksen myynti. Jakson sijoitustuottoja rasitti sijoitussidonnaisten vakuutusten sijoitusten arvon alentuminen. Sijoitustuottoja vähensivät myös säännöllisten vuokratulojen pois jääminen sekä sijoitusmarkkinoiden vaikea tilanne. Sijoitussidonnaisten vakuutusten sijoitusten arvonalentumista tasapainottaa vastuuvelan vastaava pienentyminen, minkä vuoksi sillä ei ole vaikutusta tulokseen. Vakuutuskorvaukset nousivat lähinnä takaisinostojen ja kasvaneiden eläkemaksujen vuoksi. Jakson vakuutuskorvaukset olivat 21,2 (17,0) miljoonaa euroa. Henkivakuutuksen liikekulut olivat 3,2 (3,8) miljoonaa euroa. Liikekustannussuhde parani 97,7 (117,5) prosenttiin. Tärkein syy tehokkuuden parantumiseen ovat jakelurakenteen uudistuksen aiheuttamat säästöt. Vuoden 2008 jälkipuoliskolla tulosta tulevat rasittamaan pääkonttorin muuttokustannukset ja nimenvaihdoksen aiheuttamat kustannukset. Vastuuvelka oli 842 (801) miljoonaa euroa, josta sijoitussidonnaisten vakuutusten osuus oli 189 (181) miljoonaa euroa. Jaksoa leimasi sijoitusmarkkinoiden vaikea tilanne. Yhtiön sijoitusten tuotto käyvin arvoin oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä -2,4 (1,9) prosenttia. Henkivakuutuksen sijoitussalkku mukaan lukien sijoitussidonnaisten vakuutusten sijoitukset arvostettuna käypään arvoon oli 948 miljoonaa euroa. Vakavaraisuusaste oli 14,6 prosenttia verrattuna 18,1 prosenttiin vuodenvaihteessa. Muut ja eliminoinnit Muut-segmentin liikevoitto laski 6,2 miljoonasta eurosta 2,8 miljoonaan euroon. Suurin, 2,0 miljoonan euron erotus verrattuna viime vuoteen aiheutui osinkojen kirjauksen siirtymisestä ensimmäiseltä neljännekseltä toiselle neljännekselle. Suurin eliminointi koski Henkivakuutuksen kiinteistörealisointeja ja erotusta Henkivakuutuksen kirjanpitoarvon ja Veritas Henkivakuutuksen oston yhteydessä tammikuussa 2007 määritellyn konsernin hankinta-arvon välillä. Riskipositiot Konsernin pääasialliset riskipositiot ovat luotto- ja vastapuoliriskit, rahoitus- ja likviditeettiriskit, markkinariskit ja operatiiviset riskit. Riskipositiot esitellään tarkemmin liitteessä 4. Henkilöstö Kokopäiväresursseiksi muutettuna konsernin henkilöstömäärä oli jakson lopussa 991 (918), eli 73 resurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuotta aiemmin kokopäiväresursseja oli keskimäärin 956 (916). Aktian toimitusjohtaja Mikael Ingberg ja yhtiön hallitus sopivat 24.1.2008, että Mikael Ingberg eroaa toimestaan 30.6.2008 mennessä oltuaan kuusi vuotta yhtiön toimitusjohtajana. Aktia Säästöpankki Oyj valitsi 31.1.2008 kauppatieteiden maisteri Jussi Laitisen uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässä 4.4.2008. Jussi Laitinen on toiminut Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitusjohtajana vuodesta 2001. Toimitusjohtajan vuosipalkka on 252 000 euroa. Toimitusjohtajan työsopimuksen irtisanomisaika on 18 kuukautta pankin puolelta ja 6 kuukautta toimitusjohtajan puolelta. Hänen eläkeikänsä on 63 vuotta ja eläkkeensä 60 prosenttia eläkkeen pohjana olevasta palkasta. Toimitusjohtajalle ja muille konsernin johtoryhmän jäsenille on laadittu toisaalta tuloksesta, toisaalta henkilökohtaisista tavoitteista riippuvainen palkitsemisjärjestelmä, joka voi tuottaa korkeintaan kolmen kuukausipalkan suuruisen lisäpalkkion. Riippuen osakeperusteisessa palkitsemisjärjestelmässä sovituista suoritusehdoista toimitusjohtajalle ja muille konserninjohdon jäsenille voidaan lisäksi jakaa ylimääräinen bonus osakkeiden merkitsemiseksi. Sekä toimitusjohtaja että muut konserninjohdon jäsenet ovat konsernin henkilöstörahaston jäseniä. Osakepääoma ja omistajat Jakson lopussa konsernin maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma oli 80 203 872 euroa. Pääoma jakautuu 40 101 936 osakkeelle. Yhtiökokouksessa 1.4.2008 päätettiin perustaa uusi osakesarja, R-sarja, jolloin pankin nykyiset osakkeet nimetään A-osakkeiksi. Jokainen R-osake tuottaa 20 ääntä. Yhtiökokous päätti myös vastikkeettoman osakeannin suuntaamisesta pankin nykyisille omistajille. Annissa lasketaan liikkeeseen korkeintaan 20 050 968 R-osaketta siten, että 2 vanhaa osaketta (A-sarja) oikeuttaa 1 uuteen R-sarjan osakkeeseen. Anti toteutetaan niin, että pankin osakepääomaa ei koroteta. Uudet osakkeet eivät oikeuta osinkoon, joka jaetaan 1.4.2008 pidetyn yhtiökokouksen päätöksellä. Hallituksella on 21.12.2006 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen valtuutus laskea liikkeeseen 1 000 000 osaketta. Valtuutuksesta käytettiin 39 021 osaketta vuonna 2007. Tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen 1.4.2008 Aktia ja Veritas Vahinkovakuutus suunnittelevat sulautumista Aktia Säästöpankki Oyj:n ja Veritas Keskinäisen Vahinkovakuutuksen hallitukset hyväksyivät sulautumissuunnitelman, jonka odotetaan astuvan voimaan 1.1.2009. Sulautuminen edellyttää toteutuakseen molempien osapuolten yhtiökokousten ja viranomaisten hyväksynnät sekä tiettyjä juridisia toimenpiteitä. Sekä Aktiassa että Veritas Vahinkovakuutuksessa toteutetaan juridinen uudelleenjärjestely. Aktia luovuttaa pankkitoimintansa uudelle tytäryhtiölle ja Veritas Vahinkovakuutus muuttaa yhtiöjärjestyksensä keskinäisestä yhtiöstä osakeyhtiöksi. Aktia järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen 5.6.2008 ja Veritas Vahinkovakuutus varsinaisen yhtiökokouksen kesäkuussa 2008. Sulautumissuunnitelman yhteydessä Aktia selvittää edellytykset yhtiön pörssilistautumiselle. 1.4.2008 Aktia Säästöpankki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2008 päätökset Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että vuodelta 2007 jaetaan osinkona 0,50 euroa osakkeelta. Maksupäivä oli 11.4.2008. Hallintoneuvoston jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kolmekymmentä. Seuraavat hallintoneuvoston jäsenet valittiin uudelleen seuraavaksi kolmen vuoden toimikaudeksi, asianajaja Johan Bardy, kansanedustaja, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Christina Gestrin, toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri Patrik Lerche, yksityisyrittäjä, sosionomi Kristina Lyytikäinen, ylijohtaja, valtiotieteen lisensiaatti, kanslianeuvos Håkan Mattlin, kehitysjohtaja Jorma J Pitkämäki, agrologi Peter Simberg, agrologi, valtiotieteen maisteri, eräneuvos Lorenz Uthardt, ja hallinnollinen johtaja, varatuomari Marianne Österberg. Uudeksi hallintoneuvoston jäseneksi valittiin toimitusjohtaja, metsänhoitaja Håkan Fagerström. Tilintarkastajaksi 1.1.2008 alkaneelle tilikaudelle valittiin uudelleen PricewaterhouseCoopers Oy ja vastaavaksi tilintarkastajaksi KHT Jan Holmberg. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen pankin yhtiöjärjestykseksi ja uusien osakkeiden liikkeeseen laskemiseksi. 2.4.2008 Aktialta uusi ainutlaatuinen indeksilainoihin sijoittava erikoissijoitusrahasto 2.4.2008 ACH Finland -maksukeskus perustetaan Aktia, paikalliset säästö- ja osuuspankit sekä Glitnir Bank ovat perustaneet yhteisen maksukeskuksen, ACH Finland Oyj:n, jonka toiminnan suunnitellaan käynnistyvän kuluvan vuoden lopussa. Yhtiön tarkoituksena on varmistaa kilpailukykyinen maksuliikkeen selvitys- ja katteensiirtopalvelu SEPA-alueella. 4.4.2008 Aktia-päivät 2008 - seminaari Tammisaaressa Säästöpankkisäätiöiden 10 000 euron Vuoden säästäjä -tunnustuspalkinnon sai Alla Tiders Raseborg -projekti. 7.4.2008 Aktia Säästöpankki Oyj:n yhtiöjärjestyksen muutokset kaupparekisteriin ja uudet R-osakkeet rekisteröity kaupparekisteriin 29.4.2008 Nimityksiä Aktiassa Aktian hallitus vahvisti kauppatieteiden maisteri Taru Narvanmaan vastuualueeksi konsernin markkinoinnin, yrityskuvan, viestinnän ja sijoittajasuhteet. Narvanmaa ottaa tehtävät vastaan Veritas Henkivakuutuksen toimitusjohtajan toimensa ohella. 30.4.2008 Päätös osakeannista Aktian hallitus teki, pankin yhtiökokouksen 21.12.2006 osakepohjaisten kannustusten perustamiseksi konsernin avainhenkilöille myönnetyn emissiovaltuutuksen nojalla ja hallituksen vuonna 2007 vahvistaman korkeimman operatiivisen johdon kannustusohjelman ehtojen mukaisesti, päätöksen suunnatusta osakeannista nimetyille pankin korkeimpaan operatiiviseen johtoon kuuluville henkilöille. Annissa lasketaan liikkeeseen korkeintaan 22 482 uutta A-sarjan osaketta 8,67 euron merkintähintaan osaketta kohti. Näkymät Konsernin liikevoiton odotetaan pysyvän hyvänä, mutta rahoitusmarkkinoiden turbulenssin vuoksi tuloskehitystä on vaikea arvioida. Hyvänä pysynyt luottoluokitus ja vahva pääomarakenne mahdollistavat kasvun jatkumisen ja jälleenrahoituksen myös nykyisessä markkinatilanteessa. Konsernin johto voi vaikuttaa riskinottoasteeseen ja kustannustasoon. Rahoitusmarkkinoiden yleinen korkotaso ja kehitys, luottojen kysyntä, rahasto- ja vakuutussäästämisen yleinen kannustavuus ja Suomen vähittäispankkimarkkinat ovat tekijöitä, joihin konsernin vaikutusmahdollisuudet eivät yllä. Kehitys neljännesvuosittain Q1 2008 Q4 2007 Q3 2007 Q2 2007 Q1 2007 Korkokate 23,9 23,8 23,1 21,6 20,4 Osinkotuotot 0,1 0,4 0,1 1,1 0,0 Palkkiotuotot netto 10,6 12,6 11,0 12,1 11,7 Henkivakuutustoiminnan tuotot 32,2 42,8 27,4 33,6 31,1 Rahoitusvarojen ja -velkojen nettotuotot 1,2 -0,4 0,8 0,7 1,2 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot 1,3 0,1 0,0 0,2 0,1 Liiketoiminnan muut tuotot 1,8 1,0 0,6 0,8 0,7 Liiketoiminnan tuotot yhteensä 71,0 80,3 62,9 70,1 65,2 Vakuutuskorvauskulut ja vastuuvelan muutos -26,2 -40,9 -20,7 -24,1 -28,2 Henkilöstökulut -16,0 -15,7 -13,1 -14,8 -13,6 Muut hallintokulut -9,3 -10,2 -7,6 -9,3 -8,4 Negatiivisen liikearvon tuloutus -1,9 14,0 Poistot -1,3 -1,2 -1,3 -1,4 -1,2 Liiketoiminnan muut kulut -3,7 -3,2 -3,2 -3,1 -3,0 Liiketoiminnan kulut yhteensä -56,5 -73,2 -45,9 -52,7 -40,5 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista 0,0 -0,2 0,1 -0,1 0,0 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta -0,2 -0,3 0,2 0,3 -0,1 Liikevoitto 14,2 6,6 17,4 17,6 24,6 Tunnusluvut tilikauden lopussa 1-3 1-12 1-9 1-6 1-3 2008 2007 2007 2007 2007 Osakekohtainen tulos, euroa 0,26 1,31 1,20 0,88 0,56 Oma pääoma/osake, euroa 7,89 8,09 8,38 8,15 8,21 Oman pääoman tuotto (ROE), % 12,7 17,9 21,4 23,8 29,8 Kulu/tuotto-suhde (pankkitoiminta) 0,70 0,67 0,65 0,67 0,65 Henkivakuutustoiminnan 97,7 110,0 105,2 111,3 117,5 liikekustannussuhde Rahastopääoma, milj. euroa 1 884 2 013 2 068 2 027 1 759 Ottolainaus yleisöltä, milj. euroa 2 908 2 801 2 739 2 640 2 569 Antolainaus yleisölle, milj. euroa 4 797 4 574 4 382 4 200 3 944 Riskipainotetut sitoumukset, milj. 3 052 2 875 2 712 2 579 2 487 euroa Vakavaraisuusaste, % (konserni) 14,2 15,4 17,5 18,2 18,3 Ensisijaisten omien varojen suhde, % 10,5 10,9 12,1 12,4 12,4 (konserni) Vakavaraisuusaste, % 14,6 18,1 20,5 22,0 21,6 (henkivakuutustoiminta) Vakavaraisuusaste, % (konglomeraatti) 129,3 138,6 153,6 156,9 157,8 Henkivakuutustoiminta: - sijoitukset käyvin arvoin, milj. 941,3 965,6 965,9 971,7 930,7 euroa - laskuperustekorkoon sidottujen 653,2 654,3 641,5 640,3 640,0 vakuutusten vastuuvelka, milj. euroa - sijoitussidonnaisten vakuutusten 189,2 200,5 197,1 195,9 180,6 vastuuvelka, milj. euroa Osakekohtainen tulos pl. tuloutettu 0,26 1,00 0,84 0,52 0,20 negatiivinen liikearvo, euroa Osakekohtainen tulos ml. käyvän arvon -0,21 0,90 1,19 0,95 0,65 rahasto, euroa Oman pääoman tuotto (ROE) pl. 12,7 13,8 15,1 14,3 10,9 tuloutettu negatiivinen liikearvo, % Osakkeiden lukumäärä keskimäärin, milj. 40,1 39,8 39,8 39,8 39,8 kpl 1) Osakkeiden lukumäärä jakson lopussa, 40,1 40,1 40,1 40,1 40,1 milj. kpl Henkilöstö (kokopäiväresurssit) 956 940 928 921 916 keskimäärin 1) Osakkeiden emissio-oikaistu lukumäärä keskimäärin Tunnuslukujen laskentaperusteet Osakekohtainen tulos, euroa Aktia Säästöpankki Oyj:n osakkeenomistajille luettava vuoden voitto verojen jälkeen Osakkeiden emissio-oikiastu määrä tilikauden aikana keskimäärin Oma pääoma/osake, euroa Aktia Säästöpankki Oyj:n osakkeenomistajille luettava oma pääoma Osakkeiden määrä tilikauden lopussa Oman pääoman tuotto (ROE), % Jakson voitto (vuositasolla) x 100 Oma pääoma keskimäärin Kulu/tuotto-suhde (pankkitoiminta) Liiketoiminnan kulut yhteensä Liiketoiminnan tuotot yhteensä Henkivakuutustoiminnan liikekustannussuhde (Käyttökulut + korvausten käsittelykulut) x 100 Kuormitustulo Kuormitustulo on erä, jonka on laskuperusteiden mukaan tarkoitus kattaa liikekulut. Liikekuluihin ei sisälly jälleenvakuuttajien palkkioita. Kaikki kuormituserät sisältyvät kuormitustuottoihin. Riskipainotetut sitoumukset (pankkitoiminta) Taseen yhteenlasketut varat ja taseen ulkopuoliset sitoumukset johdannaiset mukaan lukien on arvostettu ja riskipainotettu Rahoitustarkastuksen standardikokoelman 4.3 standardimenetelmän mukaisesti. Toimintariskien pääomavaade on laskettu ja riskipainotettu Rahoitustarkastuksen standardin 4.3i mukaisesti. Vakavaraisuusaste, % (pankkitoiminta) Omat varat (ensisijaiset omat varat + toissijaiset omat varat) x 100 Riskipainotetut sitoumukset Omat varat lasketaan Rahoitustarkastuksen standardin 4.3a mukaisesti. Ensisijaisten omien varojen suhde, % (pankkitoiminta) Ensisijaiset omat varat x 100 Riskipainotetut sitoumukset Vakavaraisuusaste, % (henkivakuutustoiminta) Vakavaraisuuspääoma x 100 Vakuutustekninen vastuuvelka - 75 % sijoitussidonnaisten rahastojen vastuuvelasta Vakuutustekninen vastuuvelka lasketaan jälleenvakuuttajien osuuden vähentämisen jälkeen. Vakavaraisuusaste, % (konglomeraatti) Konglomeraatin omat varat yhteensä (omat varat ml. toimialakohtaiset varat ja vähennykset) x 100 Minimivaatimus konglomeraatin omille varoille (luottolaitos + vakuutustoiminta) Konglomeraatin vakavaraisuutta säädetään rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain 3 luvussa ja siihen kuuluvassa asetuksessa. Konsernin tuloslaskelma 1-3 1-3 Vuosi (milj. euroa) 2008 2007 Muutos, % 2007 Korkokate 23,9 20,4 16,7 88,9 Osinkotuotot 0,1 0,0 275,2 1,5 Palkkiotuotot 13,0 13,7 -5,4 57,2 Palkkiokulut -2,4 -2,1 16,3 -9,8 Palkkiotuotot netto 10,6 11,7 -9,2 47,3 Vakuutusmaksutulo 25,0 24,8 0,9 99,8 Sijoitustoiminnan nettotuotot, laskuperustekorkosidonnaiset vakuutukset 7,2 6,3 14,1 35,1 Henkivakuutustoiminnan tuotot 32,2 31,1 3,5 134,9 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 1,0 0,2 338,0 1,0 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 0,2 0,9 -80,3 1,2 Rahoitusvarojen ja -velkojen nettotuotot 1,2 1,2 0,8 2,3 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot 1,3 0,1 N/A 0,5 Liiketoiminnan muut tuotot 1,8 0,7 164,7 3,1 Liiketoiminnan tuotot yhteensä 71,0 65,2 8,8 278,5 Maksetut vakuutuskorvaukset -21,2 -17,0 24,4 -64,5 Laskuperustekorkoisten vakuutusten vastuuvelan muutos -6,4 -3,1 107,8 -20,2 Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan nettomuutos 1,4 -8,1 -117,4 -29,2 Vakuutuskorvauskulut ja vastuuvelan muutos -26,2 -28,2 -7,2 -113,9 Henkilöstökulut -16,0 -13,6 17,1 -57,3 Muut hallintokulut -9,3 -8,4 9,9 -35,5 Negatiivisen liikearvon tuloutus - 14,0 N/A 12,1 Poistot aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä -1,3 -1,2 11,5 -5,1 Liiketoiminnan muut kulut -3,7 -3,0 22,9 -12,5 Liiketoiminnan kulut yhteensä -56,5 -40,5 39,4 -212,2 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista 0,0 0,0 N/A -0,2 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta -0,2 -0,1 124,9 0,2 Liikevoitto 14,2 24,6 -42,2 66,3 Verot -3,9 -2,6 51,1 -13,4 Tilikauden voitto 10,4 22,1 -53,1 52,8 Josta: Aktia Säästöpankki Oyj:n osakkeenomistajien osuus 10,1 22,1 -54,1 52,0 Vähemmistön osuus 0,2 0,0 N/A 0,9 Yhteensä 10,4 22,1 -53,1 52,8 Osakekohtainen voitto, euroa 0,26 0,56 1,31 Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen voitto, euroa 0,25 0,55 1,28 8 Konsernin tase Muutos, (milj. euroa) 31.3.2008 31.12.2007 % 31.3.2007 Varat Käteiset varat 284,2 235,3 20,8 190,5 Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävät rahoitusvarat 8,0 - N/A 7,8 Saamistodistukset 2 329,9 2 072,0 12,4 1 611,9 Osakkeet ja osuudet 388,2 406,5 -4,5 306,3 Myytävissä olevat rahoitusvarat 2 717,8 2 478,4 9,7 1 918,2 Saamiset luottolaitoksilta 165,0 183,3 -10,0 123,5 Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 4 797,0 4 574,0 4,9 3 943,7 Lainat ja muut saamiset 4 962,0 4 757,3 4,3 4 067,2 Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset 45,8 45,8 0,0 47,8 Johdannaissopimukset 48,9 33,7 45,3 24,0 Sijoitussidonnaisen vastuuvelan sijoitukset 189,8 203,1 -6,6 185,1 Aineettomat hyödykkeet 7,7 7,4 3,6 6,6 Aineelliset hyödykkeet 44,4 111,2 -60,1 173,0 Sijoitukset osakkuusyrityksiin 3,3 3,6 -8,2 3,4 Siirtosaamiset ja maksetut ennakot 68,7 53,6 28,3 40,4 Muut varat 10,7 13,2 -19,0 2,5 Muut varat yhteensä 79,4 66,8 18,9 42,9 Tuloverosaamiset 4,2 3,7 11,1 1,5 Laskennalliset verosaamiset 6,6 5,9 12,2 1,1 Verosaamiset 10,7 9,6 11,8 2,7 Varat yhteensä 8 402,3 7 952,2 5,7 6 669,2 Velat Velat luottolaitoksille 921,1 928,6 -0,8 761,0 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 2 907,9 2 801,4 3,8 2 569,0 Talletukset 3 829,0 3 730,0 2,7 3 330,0 Liikkeeseen lasketut velkakirjat 2 026,1 1 980,5 2,3 1 369,0 Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 192,9 190,6 1,2 202,6 Muut velat luottolaitoksille 687,2 429,1 60,1 268,6 Muut velat yleisölle ja julkisyhteisöille 216,1 140,7 53,6 128,8 Muut rahoitusvelat 3 122,2 2 740,9 13,9 1 969,0 Johdannaissopimukset 37,5 34,6 8,5 23,9 Laskuperustekorkoon sidottujen vakuutusten vastuuvelka 653,2 654,3 -0,2 640,0 Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka 189,2 200,5 -5,7 180,6 Varaukset 1,1 0,3 N/A 0,6 Siirtovelat ja saadut ennakot 83,1 67,2 23,6 41,0 Muut velat 107,4 130,9 -18,0 89,1 Muut velat yhteensä 190,5 198,1 -3,9 130,0 Tuloverovelat 13,1 8,6 52,1 9,1 Laskennalliset verovelat 35,5 45,9 -22,6 43,3 Verovelat 48,6 54,5 -10,8 52,4 Velat yhteensä 8 071,4 7 613,2 66,0 6 326,5 Oma pääoma Osakepääoma 80,2 80,2 0,0 80,1 Vararahasto 8,1 8,1 0,0 8,1 Ylikurssirahasto 1,9 1,9 0,0 1,9 Käyvän arvon rahasto -36,6 -18,0 103,6 2,2 Sidottu oma pääoma yhteensä 53,6 72,2 -25,7 92,3 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 45,3 45,3 0,0 44,8 Edellisten tilikausien voitto 207,0 169,9 21,8 169,9 Osingonjako - -14,8 N/A - Tilikauden voitto 10,4 52,0 -80,0 22,1 Vapaa oma pääoma 262,7 252,3 4,1 236,8 Osakkeenomistajien osuus omasta pääomasta 316,3 324,5 -2,5 329,1 Vähemmistön osuus omasta pääomasta 14,6 14,5 0,7 13,6 Oma pääoma 330,9 339,0 -2,4 342,7 Velat ja oma pääoma yhteensä 8 402,3 7 952,2 5,7 6 669,2 Konsernin oman pääoman muutos (milj. euroa) Osakepääoma Vararahasto Ylikurssirahasto Oma pääoma 1.1.2008 80,2 8,1 1,9 Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon Siirretty tuloslaskelmaan Laskennallisten verojen osuus omasta pääomasta Osakeantikulut Tuotot ja kulut kirjattuna suoraan omaan pääomaan 0,0 0,0 0,0 Tilikauden voitto Tilikauden aikana kirjatut tuotot ja kulut yhteensä 0,0 0,0 0,0 Osingonjako Muu oman pääoman muutos Oma pääoma 31.3.2008 80,2 8,1 1,9 Sijoitetun vapaan oman Edellisten Käyvän arvon pääoman tilikausien (milj. euroa) rahasto rahasto voitto Oma pääoma 1.1.2008 -18,0 45,3 207,0 Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon -25,3 Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon 0,7 Siirretty tuloslaskelmaan -0,6 Laskennallisten verojen osuus omasta pääomasta 6,6 Osakeantikulut Tuotot ja kulut kirjattuna suoraan omaan pääomaan -18,6 0,0 0,0 Tilikauden voitto 10,4 Tilikauden aikana kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -18,6 0,0 10,4 Osingonjako Muu oman pääoman muutos Oma pääoma 31.3.2008 -36,6 45,3 217,4 Vähemmistön Osakkeenomistajien osuus Oma pääoma osuus omasta omasta (milj. euroa) pääomasta pääomasta yhteensä Oma pääoma 1.1.2008 324,5 14,5 339,0 Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon -25,3 -25,3 Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon 0,7 0,7 Siirretty tuloslaskelmaan -0,6 -0,6 Laskennallisten verojen osuus omasta pääomasta 6,6 6,6 Osakeantikulut 0,0 0,0 Tuotot ja kulut kirjattuna suoraan omaan pääomaan -18,6 0,0 -18,6 Tilikauden voitto 10,4 0,2 10,6 Tilikauden aikana kirjatut tuotot ja kulut yhteensä -8,2 0,2 -8,0 Osingonjako 0,0 0,0 Muu oman pääoman muutos 0,0 -0,1 -0,1 Oma pääoma 31.3.2008 316,3 14,6 330,9 (milj. euroa) Osakepääoma Vararahasto Ylikurssirahasto Oma pääoma 1.1.2007 70,6 8,1 1,9 Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon Siirretty tuloslaskelmaan Laskennallisten verojen osuus omasta pääomasta Osakeantikulut 9,5 Tuotot ja kulut kirjattuna suoraan omaan pääomaan 9,5 0,0 0,0 Tilikauden voitto Tilikauden aikana kirjatut tuotot ja kulut yhteensä 9,5 0,0 0,0 Osingonjako Muu oman pääoman muutos Oma pääoma 31.3.2007 80,1 8,1 1,9 Sijoitetun Edellisten Käyvän arvon vapaan oman tilikausien pääoman (milj. euroa) rahasto rahasto voitto Oma pääoma 1.1.2007 -1,7 0,0 169,9 Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon 4,9 Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon 0,4 Siirretty tuloslaskelmaan 0,0 Laskennallisten verojen osuus omasta pääomasta -1,4 Osakeantikulut 44,8 Tuotot ja kulut kirjattuna suoraan omaan pääomaan 3,9 44,8 0,0 Tilikauden voitto 19,8 Tilikauden aikana kirjatut tuotot ja kulut yhteensä 3,9 44,8 19,8 Osingonjako Muu oman pääoman muutos Oma pääoma 31.3.2007 2,2 44,8 189,8 Osakkeenomistajien Vähemmistön osuus osuus Oma pääoma omasta (milj. euroa) omasta pääomasta pääomasta yhteensä Oma pääoma 1.1.2007 248,8 1,1 249,9 Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvostuksen muutos käypään arvoon 4,9 4,9 Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos käypään arvoon 0,4 0,4 Siirretty tuloslaskelmaan 0,0 0,0 Laskennallisten verojen osuus omasta pääomasta -1,4 -1,4 Osakeantikulut 54,4 54,4 Tuotot ja kulut kirjattuna suoraan omaan pääomaan 58,2 0,0 58,2 Tilikauden voitto 19,8 0,0 19,8 Tilikauden aikana kirjatut tuotot ja kulut yhteensä 78,1 0,0 78,1 Osingonjako 0,0 0,0 Muu oman pääoman muutos 0,0 12,6 12,6 Oma pääoma 31.3.2007 326,9 13,6 340,5 Konsernin rahavirtalaskelma (milj. euroa) 1-3 2008 1-3 2007 1-12 2007 Liiketoiminnan rahavirta Liikevoitto 14,2 24,6 66,3 Rahavirtaan vaikuttamattomien erien oikaisut -0,8 -11,6 -6,3 Maksetut tuloverot -4,0 -3,3 -20,1 Liiketoiminnan rahavirta ennen liiketoiminnan saamisten ja velkojen muutosta 9,5 9,8 40,0 Liiketoiminnan saamisten lisäys (-) tai vähennys (+) -411,9 -368,1 -1 592,7 Liiketoiminnan velkojen lisäys (+) tai vähennys (-) 474,8 241,2 1 518,8 Liiketoiminnan rahavirta yhteensä 72,4 -117,1 -33,9 Investointien rahavirta Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset - - 2,0 Tytär- ja osakkuusyhtiöiden hankinta ja myynti -27,4 -29,8 -30,0 Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin ja aineellisista ja aineettomien hyödykkeiden myynti 2,6 -2,5 -11,9 Hypoteekkipankin emissio vähemmistölle - 10,5 10,5 Investointien rahavirta yhteensä -24,9 -21,8 -29,4 Rahoituksen rahavirta Liikkeeseen lasketut ja maksetut velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla 2,1 4,2 -2,9 Osakepääoman lisäys - 3,5 3,6 Sijoitetun vapaan pääoman rahaston lisäys - 11,8 12,3 Maksetut osingot - - -25,4 Rahoituksen rahavirta yhteensä 2,1 19,6 -12,4 Rahavarojen nettomuutos 49,6 -119,3 -75,7 Rahavarat vuoden alussa 240,8 316,5 316,5 Rahavarat vuoden lopussa 290,4 197,1 240,8 Rahavirtalaskelmassa esiintyvät rahavarat muodostavat seuraavista tase-eristä: Kassa 9,8 8,6 10,9 Vakuutustoiminnan kassa ja pankkisaamiset 1,9 1,9 6,9 Suomen Pankin sekkitili 272,5 180,0 217,5 Vaadittaessa maksettavat saamiset luottolaitoksilta 6,2 6,6 5,5 Yhteensä 290,4 197,1 240,8 Liite 1 Osavuosikatsauksen laatimisperusta ja olennaiset tilinpäätösperiaatteet Osavuosikatsauksen laatimisperusta Aktian konsernitilinpäätös on laadittu EU:n hyväksymien, kansainvälisten kirjanpitostandardien (International Financial Reporting Standards) mukaisesti. Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008 on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Osavuosikatsaus ei sisällä kaikkea tietoa ja kaikkia liitteitä, joita vaaditaan vuositilinpäätökseltä, minkä vuoksi katsaukseen tulee tutustua yhdessä konsernin tilinpäätöksen 31.12.2008 kanssa. Aktia Säästöpankki Oyj:n osavuosikatsauksen voi lukea Aktian kotisivuilta osoitteesta www.aktia.com kohdasta Tulostietoja, Osavuosikatsaukset. Hallitus hyväksyi osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2008 kokouksessaan 8.5.2008. Täydennyksiä tilinpäätösperiaatteisiin Konsernin osavuosikatsauksen laadinnassa on olennaisilta osin noudatettu vuositilinpäätökseen 31.12.2007 sovellettuja tilinpäätöksen laatimisperiaatteita. Tilinpäätösperiaatteisiin on tehty seuraavat täydennykset: Henkivakuutustoiminnassa on 1.1.2008 alkaen luovuttu periaatteesta kirjata hallintokulut toiminnon mukaan. Vertailujaksojen luvut on rekonstruoitu vastaamaan uusia tilinpäätösperiaatteita. Vakuutusmaksut on jaksotettu 1.1.2008 alkaen. Vertailujaksojen luvut on rekonstruoitu vastaamaan jaksotusta. Vastaava jaksotus on tehty koskien vastuuvelkaa. Jaksotus ei vaikuta liikevoittoon. Vakuutustoiminnan tuottojen ja kulujen esittelytapaa on muutettu siten, että sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelan nettomuutokseen sisältyy sijoitussidonnaisten vakuutusten sijoitusten arvonmuutokset. Pankkikonsernin korollisten rahoitusvarojen arvostus käypään arvoon on korjattu 1.1.2008 alkaen niin, että kaikki konsernin myytävissä olevat rahoitusvarat on arvostettu tilinpäätöspäivän ostokurssiin. Korjauksen suuruus oli 1,1 miljoonaa euroa ennen veroja ja 0,8 miljoonaa euroa verojen jälkeen. Johdannaissopimuksiin liittyvät siirtosaamiset ja -velat kirjataan 1.1.2008 alkaen taseen johdannaisiin eikä siirtosaamisiin ja -velkoihin. Vertailujaksojen korjatut luvut ilmenevät liitteestä 3 Johdannaiset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset. Vuoden 2007 segmenttikatsauksessa Muut ja eliminoinnit raportoitiin yhdessä. Vuoden 2008 alusta Muut ja eliminoinnit raportoidaan kumpikin erikseen, ja vertailutiedot vuoteen 2007 on korjattu muutoksen mukaisesti. 2. Segmenttiraportointi Liiketoiminta-alueet Konttoritoimintaan kuuluvat Aktia Säästöpankki Oyj:n konttoritoiminta, Aktian Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kautta välittämät lainat, Aktia Kortti & Rahoitus Oy ja kiinteistönvälitysyhtiöt. Varainhoitoon sisältyvät Aktia Säästöpankki Oyj:n Helsingin yksityispankki ja tytäryhtiöt Aktia Rahastoyhtiö Oy ja Aktia Asset Management Oy Ab. Liikepankki & treasury käsittää Aktia Säästöpankki Oyj:n liikepankin ja treasuryn sekä tytäryhtiö Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n, lukuun ottamatta Aktian omia Hypoteekkipankin kautta välitettyjä lainoja, sekä tytäryhtiö Aktia Yritysrahoitus Oy:n. Henkivakuutukseen kuuluu Henkivakuutusosakeyhtiö Veritas -konserni. Muut sisältää Aktia Säästöpankki Oyj:n kiinteistötoiminnan ja tietyt hallinnolliset toiminnot, joita ei ole allokoitu liiketoiminta-alueille. Tähän liiketoiminta-alueeseen kuuluu myös Vasp-Invest Oy. Allokointiperiaatteet Eri segmenttien, erityisesti konttoritoiminnan, korkokatteisiin sisältyvät otto- ja antolainauksen marginaalit. Otto- ja antolainauksen viitekorkojen ja uudelleenhinnoitteluajankohtien eroavaisuudesta aiheutuva korkoriski siirretään konsernin sisäisten hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti treasuryyn. Treasury vastaa johdon valtuuttamana konsernin korkoriskistä, likviditeetistä ja taseensuojaustoimenpiteistä. Liiketoiminta-alueet saavat hyväkseen tai niitä rasittaa sisäinen korko keskimääräisen likviditeettiylijäämän tai -vajeen mukaan jakson aikana. Keskitettyjen tukitoimintojen kulut allokoidaan liiketoiminta-alueille eri jakoperusteiden mukaisesti. Aktia Säästöpankki Oyj ei toistaiseksi allokoi omia varoja liiketoiminta-alueille. Muut koostuu tuloslaskelman ja taseen eristä, joita ei allokoida liiketoiminta-alueille. Konsernin sisäiset transaktiot juridisten yksiköiden välillä eliminoidaan ja ilmoitetaan kunkin liiketoiminta-alueen sisällä, jos yksiköt kuuluvat samaan liiketoiminta-alueeseen. Konsernin sisäiset eri segmentteihin kuuluvien juridisten yksiköiden väliset transaktiot kuuluvat eliminointeihin. Osakkuusyhtiöiden osuus tuloksesta ja vähemmistön osuus kuuluvat eliminointeihin. Tuloslaskelma Konttoritoiminta Liikepankki & treasury (milj. euroa) 1-3 2008 1-3 2007 1-3 2008 1-3 2007 Korkokate 15,3 15,1 7,9 4,3 Osinkotuotot 0,0 Palkkiotuotot netto 7,7 7,5 -1,0 -0,5 Henkivakuutustoiminann tuotot Rahoitusvarojen ja 0,9 -0,4 -velkojen nettotuotot Sijoituskiinteistöjen 0,0 0,0 nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot 0,4 0,5 0,5 0,3 Liiketoiminnan tuotot 23,5 23,1 8,4 3,7 yhteensä Vakuutuskorvaukset ja vastuuvelan muutos Henkilöstökulut -8,0 -6,4 -1,2 -0,9 Muut hallintokulut -10,5 -9,3 -1,3 -1,3 Negatiivisen liikearvon tuloutus Poistot -0,4 -0,3 -0,1 -0,1 Liiketoiminnan muut kulut -1,5 -1,2 -0,2 -0,2 Liiketoiminnan kulut -20,3 -17,2 -2,9 -2,4 yhteensä Arvonalentumistappiot luotoista ja muista 0,0 0,0 0,0 sitoumuksista Osuus osakkuusyritysten tuloksesta Liikevoitto 3,1 6,0 5,5 1,2 Tuloslaskelma Varainhoito Henkivakuutus (milj. euroa) 1-3 2008 1-3 2007 1-3 2008 1-3 2007 Korkokate 0,4 0,4 Osinkotuotot 0,0 0,0 Palkkiotuotot netto 2,8 3,1 Henkivakuutustoiminann 52,8 36,5 tuotot Rahoitusvarojen ja 0,2 0,3 -velkojen nettotuotot Sijoituskiinteistöjen nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,0 Liiketoiminnan tuotot 3,5 3,8 52,8 36,5 yhteensä Vakuutuskorvaukset ja -26,2 -28,2 vastuuvelan muutos Henkilöstökulut -1,3 -1,1 -1,5 -2,1 Muut hallintokulut -0,9 -0,8 -1,6 -1,5 Negatiivisen liikearvon tuloutus Poistot -0,1 -0,1 -0,1 -0,2 Liiketoiminnan muut kulut -0,2 -0,1 Liiketoiminnan kulut -2,5 -2,0 -29,4 -32,0 yhteensä Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista Osuus osakkuusyritysten -0,1 tuloksesta Liikevoitto 1,0 1,7 23,4 4,4 Tuloslaskelma Muut Eliminoinnit (milj. euroa) 1-3 2008 1-3 2007 1-3 2008 1-3 2007 Korkokate 1,2 1,6 -1,0 -0,9Osinkotuotot 0,5 2,5 -0,5 -2,5 Palkkiotuotot netto 0,7 1,1 0,4 0,5 Henkivakuutustoiminann -20,5 -5,4 tuotot Rahoitusvarojen ja 0,0 1,8 -0,6 -velkojen nettotuotot Sijoituskiinteistöjen 1,3 0,1 0,0 0,0 nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot 2,1 1,4 -1,3 -1,5 Liiketoiminnan tuotot 5,8 8,6 -22,8 -10,4 yhteensä Vakuutuskorvaukset ja vastuuvelan muutos Henkilöstökulut -4,0 -3,2 Muut hallintokulut 3,2 2,5 1,9 1,9 Negatiivisen liikearvon 14,0 tuloutus Poistot -0,4 -0,2 -0,3 -0,3 Liiketoiminnan muut kulut -1,9 -1,5 0,0 0,0 Liiketoiminnan kulut -3,0 -2,4 1,6 15,6 yhteensä Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista Osuus osakkuusyritysten -0,2 0,0 tuloksesta Liikevoitto 2,8 6,2 -21,5 5,2 Tuloslaskelma Konserni yhteensä (milj. euroa) 1-3 2008 1-3 2007 Korkokate 23,9 20,4 Osinkotuotot 0,1 0,0 Palkkiotuotot netto 10,6 11,7 Henkivakuutustoiminann 32,2 31,1 tuotot Rahoitusvarojen ja 1,2 1,2 -velkojen nettotuotot Sijoituskiinteistöjen 1,3 0,1 nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot 1,8 0,7 Liiketoiminnan tuotot 71,0 65,2 yhteensä Vakuutuskorvaukset ja -26,2 -28,2 vastuuvelan muutos Henkilöstökulut -16,0 -13,6 Muut hallintokulut -9,3 -8,4 Negatiivisen liikearvon 14,0 tuloutus Poistot -1,3 -1,2 Liiketoiminnan muut kulut -3,7 -3,0 Liiketoiminnan kulut -56,5 -40,5 yhteensä Arvonalentumistappiot luotoista ja muista 0,0 0,0 sitoumuksista Osuus osakkuusyritysten -0,2 -0,1 tuloksesta Liikevoitto 14,2 24,6 Tase Konttoritoiminta Liikepankki & treasury (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 31.3.2008 31.3.2007 Varat Käteiset varat 8,9 7,7 273,3 180,9 Myytävissä olevat 1,0 0,6 1 903,2 1 243,1 rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset 3 579,5 3 086,8 1 379,1 971,5 Sijoitussidonnasten vastuuvelan sijoitukset Muut varat 21,5 15,5 289,4 147,9 Varat yhteensä 3 611,0 3 110,5 3 845,0 2 543,5 Velat Talletukset 2 664,2 2 243,4 1 059,2 959,0 Liikkeeseen lasketut 2 031,9 1 369,1 velkakirjat Vastuuvelka Muut velat 33,7 26,4 1 249,2 668,2 Velat yhteensä 2 697,9 2 269,8 4 340,3 2 996,3 Tase Varainhoito Henkivakuutus (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 31.3.2008 31.3.2007 Varat Myytävissä olevat 0,1 0,1 7,0 1,9 rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset 14,7 11,8 758,0 614,4 Sijoitussidonnasten 17,0 17,6 0,0 0,0 vastuuvelan sijoitukset Muut varat 189,8 185,1 Varat yhteensä 3,4 4,3 13,2 115,9 Käteiset varat 35,2 33,8 968,1 917,3 Velat Talletukset 121,3 133,6 Liikkeeseen lasketut velkakirjat Vastuuvelka 842,4 800,6 Muut velat 8,1 6,7 32,1 30,4 Velat yhteensä 129,5 140,4 874,5 831,1 Tase Muut Eliminoinnit (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 31.3.2008 31.3.2007 Varat Myytävissä olevat 0,0 -5,1 rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset 48,4 49,0 -7,3 -0,7 Sijoitussidonnasten 0,3 0,4 -13,9 -9,1 vastuuvelan sijoitukset Muut varat Varat yhteensä 49,6 97,7 -128,9 -73,1 Käteiset varat 98,4 147,2 -155,2 -82,9 Velat Talletukset -15,6 -6,1 Liikkeeseen lasketut -5,8 -0,1 velkakirjat Vastuuvelka 19,9 Muut velat 137,0 145,3 -86,3 -70,1 Velat yhteensä 137,0 145,3 -107,8 -56,4 Tase Konserni yhteensä (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 Varat Myytävissä olevat 284,2 190,5 rahoitusvarat Lainat ja muut saamiset 2 718,1 1 918,2 Sijoitussidonnasten 4 962,0 4 067,2 vastuuvelan sijoitukset Muut varat 189,8 185,1 Varat yhteensä 248,2 308,2 Käteiset varat 8 402,3 6 669,2 Velat Talletukset 3 829,0 3 330,0 Liikkeeseen lasketut 2 026,1 1 369,0 velkakirjat Vastuuvelka 842,4 820,5 Muut velat 1 373,9 807,0 Velat yhteensä 8 071,4 6 326,5 3. Johdannaiset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Johdannaissopimukset 31.3.2008 (milj. euroa) Varat, Velat, Johdannaissopimukset, jotka on muusta Nimellismäärä käypä käypä syystä arvostettu tuloksen kautta yhteensä arvo arvo Korkosidonnaiset *) 6 342,5 22,7 21,5 Valuuttasidonnaiset 163,3 1,7 1,9 Osakesidonnaiset **) 150,4 5,2 5,2 Muut johdannaissopimukset **) 8,6 1,3 1,3 Yhteensä 6 664,8 30,9 29,9 Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaissopimukset Korkosidonnaiset 1 934,0 18,0 7,6 Yhteensä 1 934,0 18,0 7,6 Kaikki johdannaissopimukset Korkosidonnaiset 8 276,5 40,7 29,1 Valuuttasidonnaiset 163,3 1,7 1,9 Osakesidonnaiset 150,4 5,2 5,2 Muut johdannaissopimukset 8,6 1,3 1,3 Yhteensä 8 598,8 48,9 37,5 **) Kaikki osakesidonnaiset ja muut johdannaissopimukset koskevat strukturoitujen tuotteiden suojaa. Johdannaissopimukset 31.3.2007 Varat, Velat, Johdannaissopimukset, jotka on muusta Nimellismäärä käypä käypä syystä arvostettu tuloksen kautta yhteensä arvo arvo Korkosidonnaiset *) 5 766,5 13,6 12,3 Valuuttasidonnaiset 106,6 0,3 0,3 Osakesidonnaiset **) 204,6 10,2 10,2 Muut johdannaissopimukset 0,0 0,0 0,0 Yhteensä ***) 6 077,7 24,1 22,8 Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaissopimukset Korkosidonnaiset 3 999,0 6,1 9,3 Yhteensä 3 999,0 6,1 9,3 Kaikki johdannaissopimukset Korkosidonnaiset 9 765,5 19,7 21,6 Valuuttasidonnaiset 106,6 0,3 0,3 Osakesidonnaiset 204,6 10,2 10,2 Muut johdannaissopimukset 0,0 0,0 0,0 Yhteensä 10 076,7 30,2 32,1 **) Kaikki osakesidonnaiset ja muut johdannaissopimukset koskevat strukturoitujen tuotteiden suojaa. ***) Vuonna 2007 muusta syystä tuloksen kautta arvostettujen johdannaissopimusten markkina-arvot kirjattiin taseeseen nettomääräisinä. Taseen ulkopuoliset sitoumukset (milj. euroa) Konserni Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset 31.3.2008 31.3.2007 31.12.2007 Takaukset Muut kolmannen hyväksi annetut sitoumukset 57,0 47,3 57,2 Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset 26,6 27,3 27,0 Käyttämättömät luottojärjestelyt Muut peruuttamattomat sitoumukset 486,8 416,6 418,3 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 128,3 97,3 127,1 698,7 588,4 629,6 Liite 4 Riskipositiot Pankkitoimintaan sisältyvät Konttoritoiminta, Liikepankki & treasury sekä Varainhoito. Henkivakuutustoiminta koostuu Henkivakuutusosakeyhtiö Veritas -konsernista. Tarkempi kuvaus konsernin riskienhallinnasta on Aktian toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä 2007. Pankkitoiminnan luotto- ja vastapuoliriskit Konttoritoiminnan ja Liikepankin luottoriskit Luottosalkun koostumus ei muuttunut merkittävästi vuosineljänneksen aikana. Kotitalouksien osuus oli 82 (83) prosenttia ja yritysrahoituksen osuus kasvoi 13,2 (11,0) prosenttiin. Asuntolainojen osuus koko luottokannasta, mukaan lukien asuntovakuutta vastaan myönnetyt lainat, kasvoi 75,0 (72,0) prosenttiin. Hypoteekkiluottojen määrä oli jakson lopussa 1 745 (31.12.2007; 1 614) miljoonaa euroa, josta 808 miljoonaa euroa oli muiden säästöpankkien ja paikallisosuuspankkien välittämiä lainoja. Yritysrahoituksen osuus luottokannasta ilman välitettyjä hypoteekkilainoja kasvoi 16 (12) prosenttiin. Luottokanta sektoreittain (milj. euroa) 31.3.2008 31.12.2007 Muutos Osuus Yritykset 632 553 79 13,2 % Asunto-osakeyhtiöt 188 184 4 3,9 % Julkisyhteisöt 11 10 1 0,2 % Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 39 38 1 0,8 % Kotitaloudet 3 926 3789 137 81,9 % Yhteensä 4 796 4 574 222 100,0 % Viivästyneet maksut, erityisesti 31-89 päivää viivästyneet, kasvoivat jonkin verran neljänneksen aikana. Yli 90 päivää erääntyneet saatavat ja nollakorkoiset lainat olivat 20 (31.12.2007; 19) miljoonaa euroa, mikä vastaa 0,4:ää (31.12.2007; 0,4) prosenttia koko luottokannasta taseen ulkopuoliset takaussitoumukset mukaan lukien. Viivästyneet maksut viivästyksen pituuden (vrk) mukaan (milj. euroa) 31.3.08 % 31.12.07 % 1-30 80,6 1,69 % 76,3 1,67 % 31-89 32,2 0,67 % 25,6 0,56 % 90 - 20,0 0,42 % 19,4 0,42 % Ensimmäisellä neljänneksellä kohdistetut arvonalentumistappiot olivat 0,1 (31.12.2007; 0,3) miljoonaa euroa. Suurin osa arvonalentumisista koski yksityisasiakkaita. Palautukset jakson aikana olivat 0,1 (31.3.2007; 0,3) miljoonaa euroa, ja niiden kustannusvaikutus jakson tulokseen oli vähäinen. Kohdistettujen arvonalentumisten lisäksi tehdään myös ryhmäkohtaisia arvonalentumisia, jos on objektiivisia perusteita sille, että ryhmän saamisten takaisinmaksuun liittyy epävarmuutta. Vuodenvaihteessa ryhmäkohtaisia arvonalentumisia oli 11,5 miljoonaa euroa, eikä näyttöä arvion korjaamiseen ole ilmennyt ensimmäisen neljänneksen aikana. Treasuryn likviditeetinhallinnan vastapuoliriskit Treasuryn likviditeetinhallintatoiminnan ja johdannaissopimusten tekemisen yhteydessä syntyviä vastapuoliriskejä minimoidaan vaatimalla vastapuolilta korkeaa ulkopuolista luottoluokitusta (vähintään Moody'sin A tai vastaava) sekä sijoitusvarojen konservatiivisella allokoinnilla ja valinnalla. Myytävissä olevista rahoitusvaroista 51 (31.12.2007; 57) prosenttia oli sijoituksia vakuudellisiin joukkovelkakirjalainoihin (covered bonds), 45 (31.12.2007; 38) prosenttia sijoituksia pankkeihin ja noin 4 (31.12.2007; 5) prosenttia sijoituksia julkiseen sektoriin ja yrityksiin. Jakson aikana ratingjakauma säilyi muuttumattomana epävarmasta rahoitusmarkkinatilanteesta huolimatta merkittävästi muutettu. Henkivakuutustoiminnan vastapuoliriskit Henkivakuutusyhtiön sijoitustoiminnan yhteydessä syntyvien vastapuoliriskien vähentämiseksi vaaditaan vähintään "Investment grade" -arvoinen ulkoinen luottoluokitus (Moody'sin Bbb- tai vastaava) sekä noudattamalla kullekin vastapuolelle ja omaisuuslajille määriteltyjä kokonaisvastuita koskevia sääntöjä. Sijoitusvaroista 45 (31.12.2007; 48) prosenttia oli saamisia pankeilta ja vakuudellisia joukkovelkakirjalainoja (covered bonds), 27 (31.12.2007; 34) prosenttia saamisia yrityksiltä ja 28 (31.12.2007; 18) prosenttia saamisia julkiselta sektorilta. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana toteutettu uudelleenallokointi on parantanut sijoitussalkun luottokelpoisuusjakoa, eikä rahoitusmarkkinoiden turbulenssi ole aikaansaanut mainittavaa heikennystä vuodenvaihteessa salkussa olleiden vastapuolten osalta. Pankkitoiminnan rahoitus- ja maksuvalmiusriskit Tavoitteena on maksuvalmiusasema, jossa likvidit varat kattavat vuoden jälleenrahoitustarpeen. Vuodenvaihteessa likviditeetin määrä ylitti lyhytaikaisen varainhankinnan ja lyhennykset noin 7 prosentilla, kun se ensimmäisen neljänneksen lopussa oli tavoitetasollaan. Pankkitoiminnan maksuvalmius on siis edelleen hyvä. Markkinariskit Pankkitoiminnan rahoitusvarat ja henkivakuutustoiminnan sijoitusvarat on sijoitettu arvopapereihin. Näiden arvo määritetään markkinoiden mukaan. Mahdollinen pysyvä arvon alentuminen kirjataan tuloslaskelmaan arvonalentumiseksi, kun taas kurssivaihtelut kirjataan käyvän arvon rahastoon vähennettynä laskennallisilla veroilla. Katsauskaudella ei ollut tulokseen vaikuttavia arvonalentumisia. Pankkitoiminnan hintariski ja rakenteellinen korkoriski Hintariski on korkovaihteluiden seurauksena tapahtuva myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonalentuminen. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käyvän arvon rahastoon kirjattu hintariskiin liittyvä nettomuutos oli laskennallisten verojen vähentämisen jälkeen -0,6 miljoonaa euroa. Myytävissä olevien rahoitusvarojen yhden prosenttiyksikön koronnousu aiheuttaisi käyvän arvon rahastossa nettomuutoksen, joka 31.3.2008 oli -25,7 (31.12.2007: -22,6) miljoonaa euroa laskennallisten verojen vähennyksen jälkeen. Rakenteellinen korkoriski syntyy saatavien ja velkojen korkosidonnaisuuksien ja uudelleenhinnoitteluajankohtien epätasapainosta ja vaikuttaa korkokatteeseen. Korkokatteen vaihtelun pienentämiseksi rakenteellista korkoriskiä vastaan suojaudutaan ensisijaisesti suojaavien johdannaissopimusten avulla. Korkojen muuttuminen paralleelisti yhden prosenttiyksikön ylöspäin pienentäisi pankkitoiminnan korkokatetta seuraavien 12 kuukauden aikana -5,4 (31.12.2007; -4,3) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on korkeintaan -6 prosenttia. Seuraavien 12-24 kuukauden aikana pankkitoiminnan korkokate pienenisi -1,1 (31.12.2007; 0,0) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on korkeintaan -8 prosenttia Korkojen muuttuminen paralleelisti yhden prosenttiyksikön alaspäin kasvattaisi pankkitoiminnan korkokatetta seuraavien 12 kuukauden aikana 4,2 (31.12.2007; 4,4) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on korkeintaan -6 prosenttia. Seuraavien 12-24 kuukauden aikana pankkitoiminnan korkokate pienenisi -0,9 (31.12.2007; -1,7) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on korkeintaan -8 prosenttia Pankkitoiminnan muut markkinariskit Pankkitoiminnassa ei käydä osakekauppaa kaupankäyntitarkoituksessa eikä harjoiteta kiinteistösijoitusta tai -omistusta. Oman kiinteistökannan realisointi jatkuu suunnitelmien mukaisesti. Toiminnalle välttämättömien tai strategisten osake- ja rahastosijoitusten määrä oli noin 52,8 miljoonaa euroa ja kiinteistöomistus oli noin 44 miljoonaa euroa. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käyvän arvon rahastoon kirjattu muihin osake- ja rahastosijoituksiin liittyvä nettomuutos pankkitoiminnassa oli laskennallisten verojen vähentämisen jälkeen -2,2 miljoonaa euroa. Henkivakuutustoiminnan sijoitusriskit Vakuutuksenottaja kantaa sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevien sijoitusten sijoitusriskin. Nämä sijoitukset arvostetaan juoksevasti käypään arvoon, ja arvonmuutokset kirjataan sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelkaan. Vakuutusteknisen vastuuvelan katteena oleva sijoitussalkku arvostetaan juoksevasti käypään arvoon käyvän arvon rahastoon. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana käyvän arvon rahastoon kirjattu henkivakuutusyhtiön sijoitustoimintaan liittyvä nettomuutos oli hankintaeliminointien ja laskennallisten verojen vähentämisen jälkeen -16,5 miljoonaa euroa. Sijoitussalkun riskejä, kuten luotto-, korko-, valuutta-, osake- ja kiinteistöriskejä mitataan ja rajoitetaan VaR-mallin (Value at Risk) avulla perustuen 12 kuukauden enimmäistappioon 97,5 prosentin luottamustasolla. Ensimmäisen neljänneksen aikana tapahtunut suoran kiinteistöomistuksen realisointi on sijoitussalkun uudelleenallokoinnin pohjana. Neutraali allokaatio ja todellinen omistus Omistus Omistus 31.3.2008 31.12.2007 Neutraali allokaatio Osakkeet 18,1 % 20,6 % 20,0 % Obligaatiot - yhteensä 57,7 % 51,4 % 59,0 % Rahamarkkinat 12,6 % 9,0 % 2,0 % Kiinteistöt 2,3 % 9,9 % 6,0 % Vaihtoehtoiset 9,4 % 9,2 % 13,0 % Operatiiviset riskit Operatiivisilla riskeillä tarkoitetaan tappion vaaraa, joka aiheutuu epäselvistä tai puutteellisista ohjeista, ohjeiden vastaisesta toiminnasta, tietojen epäluotettavuudesta, järjestelmien puutteista tai henkilöstön toimenpiteistä. Operatiivisten riskien aiheuttamat vahingot voivat olla välittömiä tai välillisiä, taloudellisia tai sellaisia yrityskuvaan liittyviä vahinkoja, jotka heikentävät pankin uskottavuutta markkinoilla. Ensimmäisellä neljänneksellä ei kirjattu yli 50 000 euroa ylittäviä riskitapahtumia. Riskinkantokyky Konsolidointimenetelmällä 31.3.2008 laskettu finanssi- ja vakuutuskonglomeraatin vakavaraisuus (konglomeraatin omat varat suhteessa minimivaateeseen) oli 129,3 (31.12.2007; 139) prosenttia, kun se rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain mukaan on 100 prosenttia. Hyvä riskinkantokyky toimii puskurina odottamattomia tappiota vastaan ja luo edellytykset liiketoiminnan kasvulle. Konsernin vakavaraisuus - pankkitoiminta Yhteenveto (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 31.12.2007 Ensisijaiset omat varat 320 309 313 Toissijaiset omat varat 115 145 130 Omat varat 435 454 443 Luotto- ja vastapuoliriskien riskipainotetut määrät 2 789 2 242 2 612 Markkinariskien riskipainotetut määrät 1) 0 0 0 Operatiivisten riskien riskipainotetut määrät 2) 263 245 263 Riskipainotetut erät yhteensä 3 052 2 487 2 875 Vakavaraisuusaste, % 14,24 18,25 15,42 Ensisijaisten omien varojen suhde, % 10,48 12,43 10,88 Vähimmäispääomavaade 244 199 230 Pääomapuskuri (omien varojen ja vähimmäisvaateen erotus) 190 255 213 1) Ei pääomavaadetta pienen kaupankäyntivaraston ja sen vuoksi, että nettovaluuttapositiot ovat alle 2 % omista varoista. 2) Pääomavaade 15 % on laskettu viimeisten kolmen vuoden keskimääräisten bruttotuottojen (1,40 milj. euroa) perusteella ja kerrottu riskipainokertoimella 12,5. Omat varat (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 31.12.2007 Osakepääoma 80 80 80 Ylikurssirahasto 2 2 2 Vararahasto 8 8 8 Muut rahastot fonder 45 45 45 Vähemmistön osuus 15 22 14 Kertyneet voittovarat 187 157 155 Vuoden voitto 11 20 51 ./. osinkovaraus -5 -4 -20 Yhteensä 343 330 336 ./. aineettomat hyödykkeet -6 -4 -5 ./. vakuutusyhtiöomistus -18 -17 -18 Ensisijaiset omat varat 320 309 313 Käyvän arvon rahasto -36 3 -17 Vastuudebentuurit 169 159 165 ./. vakuutusyhtiöomistus -18 -17 -18 Toissijaiset omat varat 115 145 130 Omat varat yhteensä 435 454 443 Riskipainotetut sitoumukset, luotto- ja vastapuoliriskit Taseen Riskipainotetut sitoumukset, Taseen ulkopuo-liset BIS2 Riskipaino varat Sitoumuk-set Yhteensä 31.3.2008 31.3.2007 31.12.2007 0 % 610 23 633 0 0 0 10 % 667 667 67 55 68 20 % 1 434 177 1 611 294 163 251 35 % 3 602 108 3 710 1 274 1 055 1 232 50 % 5 4 8 3 2 2 75 % 504 93 598 411 404 391 100 % 627 164 791 703 532 631 150 % 10 1 11 15 13 16 Yhteensä 7 459 570 8 029 2 768 2 225 2 592 Johdannaiset *) 102 102 21 17 20 Yhteensä 7 459 673 8 132 2 789 2 242 2 612 *) koskee johdannaissopimusten luottovasta-arvoa Operatiivisten riskien Riskipainotettu määrä, riskipainotettu määrä BIS2 Vuosi 2005 2006 2007 31.3.2008 31.3.2007 31.12.2007 Bruttotuotot 136 141 145 - 3 vuoden keskiarvo 131 140 Indikaattori 15 % 20 21 22 Operatiivisen riskin pääomavaade 20 21 263 245 263 Konglomeraatin vakavaraisuus (milj. euroa) 31.3.2008 31.3.2007 31.12.2007 Konsernin ensisijaiset omat varat 373 351 361 Toimialakohtaiset varat 134 159 149 Aineettomat hyödykkeet ja erityiset vähennykset -119 -115 -115 Muut toimialakohtaiset varat, joita ei voi siirtää -15 -22 -14 Konglomeratin omat varat yhteensä 374 373 381 Pankkitoiminnan pääomavaade 244 199 230 Vakuutustoiminnan pääomavaade 45 43 45 Omien varojen minimimäärä 289 242 275 Konglomeraation vakavaraisuus 85 131 106 Vakavaraisuusaste, % 129,3 % 154,3 % 138,6 % Helsinki 8. toukokuuta 2008 AKTIA SÄÄSTÖPANKKI OYJ Hallitus Kertomus aktia Säästöpankki Oyj:n osavuosikatsauksen 31.3.2008 yleisluonteisesta tarkastuksesta Olemme tarkastaneet yleisluonteisesti Aktia Säästöpankki Oyj:n osavuosikatsauksen 31.3.2008. Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat osavuosikatsauksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien osavuosikatsauksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Suorittamamme yleisluonteisen tarkastuksen perusteella annamme yhtiön hallituksen pyynnöstä lausunnon osavuosikatsauksesta. Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu KHT-yhdistyksen yleisluonteista tarkastusta koskevan suosituksen mukaisesti. Yleisluonteinen tarkastus suunnitellaan ja toteutetaan tällöin kohtuullisen varmuuden saavuttamiseksi siitä, ettei osavuosikatsaus sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Yleisluonteinen tarkastus rajoittuu pääasiallisesti yhtiön henkilökunnalle tehtyihin tiedusteluihin ja analyyttisiin tarkastustoimenpiteisiin antaen siten tilintarkastusta alemman tasoisen varmuuden. Emme ole suorittaneet tilintarkastusta emmekä siten anna tilintarkastuskertomusta. Yleisluonteisen tarkastuksen perusteella tietoomme ei ole tullut seikkoja, jotka antaisivat aihetta olettaa, ettei osavuosikatsausta olennaisilta osin ole laadittu sen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti siten, että se ei anna oikeaa ja riittävää kuvaa Aktia Säästöpankki Oyj:n toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Helsingissä 8. toukokuuta 2008 PricewaterhouseCoopers Oy KHT-yhteisö Jan Holmberg KHT