TELESTE HANKKII OMIA OSAKKEITA


TELESTE OYJ   PÖRSSITIEDOTE	    20.5.2008   KLO 16:30 


TELESTE HANKKII OMIA OSAKKEITA                                                  
                                                                                

Teleste Oyj:n (Teleste) yhtiökokous on 1.4.2008 tekemällään päätöksellään       
valtuuttanut Telesten hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita              
käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön    
liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi tai    
osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin           
luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Telesten hallitus on tänään päättänyt       
varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella hankkia enintään 500
000 kappaletta yhtiön omia osakkeita. Osakkeiden hankinta aloitetaan            
aikaisintaan 28.5.2008 ja hankinnat on tarkoitus toteuttaa vuoden 2009          
varsinaiseen yhtiökokoukseen mennessä.                                          
                                                                                
Osakkeet hankitaan OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä julkisessa              
kaupankäynnissä käytettäviksi yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisiin     
tarkoituksiin hintaan, joka perustuu Telesten osakkeen markkinahintaan          
julkisessa kaupankäynnissä.                                                     

Teleste on vuonna 1954 perustettu kansainvälinen teknologiakonserni,joka on     
erikoistunut laajakaistaisen tietoliikenteen järjestelmiin ja ratkaisuihin.     
Telesten liiketoiminta on jaettu kahteen liiketoiminta-alueeseen. Broadband     
Cable Networksin asiakkaita ovat kaapelioperaattorit ja valtaosa yksikön        
liiketoiminnasta tapahtuu suorien asiakaskontaktien kautta. Video Networks      
toimittaa siirtoverkko- ja verkonhallintaratkaisuja videovalvontajärjestelmiin  
ja valtaosa yksikön myynnistä toteutuu systeemi-integraattorien kautta.         
Konsernin liiketoiminta-alueet kuuluvat toimialojensa johtaviin yrityksiin      
markkina-alueillaan ja nauttivat tunnustusta osaamisestaan ja kyvystään tuottaa 
vuosi toisensa jälkeen teknologisesti eturivin ratkaisuja. Vuonna 2007 Telesten 
liikevaihto oli 125,1 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa vuoden lopussa 
oli 672 henkilöä. Yrityksellä on noin 30 omaa toimipistettä eri puolilla        
maailmaa ja sen liikevaihdosta yli 91% kertyy ulkomailta. Yhtiön osakkeet       
noteerataan OMX Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä.                          
Lisätietoja yrityksestä saa osoitteesta: www.teleste.com                        


TELESTE OYJ                                                                     


Jukka Rinnevaara                                                                
Toimitusjohtaja                                                                 


LISÄTIETOJA:                                                                    
Toimitusjohtaja Jukka Rinnevaara, puh 02 2605 866 tai 0400 747 488              

JAKELU:                                                                         
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki                                               
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.teleste.com