TietoEnator Oyj Pörssitiedote 30.5.2008, klo 13.00 Arto Ryymin (s. 1964) on nimitetty TietoEnatorin Healthcare & Welfare -liiketoiminta-alueen johtajaksi ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi 1.6.2008 alkaen. Hän on Turun yliopistosta valmistunut filosofian maisteri, pääaineenaan tietotekniikka. Liiketoiminta-alueen väliaikaisena johtajana elokuusta 2007 lähtien toiminut Juhani Kaisanlahti siirtyy TietoEnatorissa toisiin tehtäviin ennen eläkkeelle jäämistään. Arto Ryymin on ollut TietoEnatorin ja sen edeltäjien palveluksessa vuodesta 1989 lähtien eri tehtävissä Healthcare & Welfare -liiketoiminta-alueella. Hänellä on ollut keskeinen rooli TietoEnatorin terveydenhuolto- ja hyvinvointialueiden ratkaisuliiketoiminnan kehittämisessä sekä liiketoiminta-alueen kasvattamisessa alan johtavaksi pohjoismaiseksi toimijaksi. Ryymin on viime vuosina toiminut liiketoiminta-alueen johtotehtävissä, muun muassa liiketoiminta-alueen johtajan varamiehenä sekä tuotekehitystoiminnasta vastaavana johtajana."Olen erittäin iloinen voidessani nimittää Arto Ryyminin TietoEnatorin johtoryhmän uudeksi jäseneksi. Samalla kiitän Juhani Kaisanlahtea erinomaisesta työstä liiketoiminta-alueen johdossa. Terveys- ja hyvinvointisektorit tarjoavat loistavia kasvumahdollisuuksia, ja olen vakuuttunut, että Arton osaamisen ja kokemuksen avulla pystymme hyödyntämään nämä mahdollisuudet ja rakentamaan menestyvän liiketoiminnan", sanoo toimitusjohtaja Hannu Syrjälä. Lisätietoja: Hannu Syrjälä, toimitusjohtaja, puh. 02072 68729 Arto Ryymin, puh. 08 785 6754 Reeta Kaukiainen, viestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaava johtaja, puh. 02072 68711 TIETOENATOR OYJ JAKELU Helsingin Pörssi Tukholman Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet TietoEnator on yksi tehokkaan tietoyhteiskunnan pääarkkitehdeistä ja yksi Euroopan suurimmista tietotekniikan palveluyrityksistä. TietoEnator konsultoi, kehittää ja hoitaa asiakkaidensa liiketoiminnan ydinjärjestelmiä verkottuvassa maailmassa. Palvelut perustuvat syvään asiakastoimialojen ja viimeisimmän tietotekniikan osaamiseen. Yhtiöllä on noin 16 000 asiantuntijaa ja toimipaikat lähes 30 maassa. www.tietoenator.com