Pörssitiedote 12.6.2008 klo 13.30 Oral Hammaslääkärit Oyj ostaa Vaasasta neljän hammaslääkäriyhtiön liiketoiminnan ja muodostaa niiden pohjalta hammaslääkäriaseman, josta tulee jo perustamisvaiheessa yksi Pohjanmaan suurimmista. Oral Hammaslääkärit Oyj ostaa Vaasasta neljän hammaslääkäriyhtiön liiketoiminnot. Hammaslääkäriyhtiöt toimivat yhteisessä osoitteessa Vaasan Ylätorilla. Oral muodostaa ostamistaan liiketoiminnoista hammaslääkärikeskuksen, jonka tavoitteena on tarjota 1.10.2008 lähtien noin 15 suun ja hammasterveysalan ammattilaisen palvelut. Yksiköstä tulee näin yksi Pohjanmaan suurimmista hammasterveyden palvelukeskuksista sekä hoitoyksiköillä että lääkärituntien tarjonnalla mitattuna. Tällä hetkellä Oral on tehnyt sopimukset yhteensä 10 hammaslääkärin, suuhygienistin ja hammashoitajan kanssa. Hoitoyksiköitä tulee olemaan aloitusvaiheessa viisi. Ostettujen liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin miljoona euroa. Tavoitteena on nostaa aseman liikevaihto noin 1,5 miljoonaan vuonna 2009. Liiketoiminnoista maksetaan enintään 250.000 euroa, josta 160.000 euroa maksetaan kaupantekohetkellä. Loppuosa on sidottu aseman liiketoiminnallisten tavoitteiden toteutumiseen vuosina 2009 ja 2010. Lisäksi Oral maksaa käyvän hinnan ostettujen asemien koneista, laitteista ja vaihto-omaisuudesta. “Vaasan Oralista tulee ketjumme 17 hammaslääkärikeskus. Pystymme yleensä merkittävästi parantamaan ketjuun liitettyjen asemien palvelujen saatavuutta sekä tehostamaan hammasterveystyön tuki- ja taustaprosesseja. Oralissa lääkärit voivat keskittyä kliiniseen työhön. Pääsemme näin alan pienyritysvaltaiseen rakenteeseen verrattuna merkittävästi parempaan tuottavuuteen”, sanoo Oral Hammaslääkärit Oyj:n toimitusjohtaja Antti Kasi. Oral-ketjuun siirtyvät Ylätorin Hammaspalvelu Oy, CLT Dent AB, Hammaspalvelu Laitinen Oy ja Hammaslääkäri Erkki Salmen liiketoiminnat. “Ylätorin hammaslääkäriasemista muodostettava Oral-asema tuo Vaasan seudulle uudenlaisen suun ja hammasterveyspalveluiden osaamiskeskittymän. Tavoitteemme on, että Vaasan seudun asukkaita palvelee vuoden kuluttua noin parinkymmenen hengen osaamiskeskus, josta saa kaikki keskeiset ja hieman harvinaisemmatkin suun ja hammasterveyden palvelut. Tähän asti hammaslääkäreiden palvelut ovat olleet Vaasassa, kuten muuallakin maassa, erittäin hajautuneet”, kertoo Oral Hammaslääkärit Oyj:n vastaava lääketieteellinen johtaja Erkki Virta. Kauppa astuu voimaan välittömästi, ja uuden Oral-aseman on tarkoitus aloittaa Oral Hammaslääkärit Vaasa -nimisenä yksikkönä 1.10.2008. Yrityskaupalla ei ole merkittävää vaikutusta Oral-konsernin tulokseen vuonna 2008. Vaikutuksen arvioidaan olevan positiivinen vuodesta 2009 lähtien. Tehty yritysjärjestely on osa Oral Hammaslääkärit Oyj:n kasvustrategiaa, jossa tavoitteena on valtakunnallinen palveluverkko ja yli kymmenen prosentin markkinaosuus noin 370 miljoonan euron yksityisistä hammasterveyspalveluista Suomessa. Oral tarjoaa nyt julkistetun yrityskaupan jälkeen hammasterveyspalveluita yhteensä 17 hammaslääkärikeskuksessa Helsingissä, Espoossa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Lahdessa, Mikkelissä, Vihdin Nummelassa, Porissa, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Lisätietoja: Antti Kasi, toimitusjohtaja, puh. 0500 881808 Erkki Virta, vastaava lääketieteellinen johtaja, puh. 0400 196766 Oral Hammaslääkärit Oyj Antti Kasi Toimitusjohtaja Oral Hammaslääkärit Oyj (www.oral.fi) on Suomen johtavia hammasterveyspalveluyhtiötä, jonka työyhteisöön kuuluu yli 300 alan ammattilaista.
Oral rakentaa Vaasaan Pohjanmaan suurimpiin kuuluvan hammasterveyden palvelukeskuksen
| Source: Oral Hammaslääkärit