Nokia Oyj Pörssitiedote 2.7.2008 klo 12.30 Euroopan komissio hyväksyy Nokian suunnitellun NAVTEQ-kaupan Nokia ilmoitti tänään, että Euroopan komissio on hyväksynyt ehdoitta Nokian suunnitellun NAVTEQ-yrityskaupan. Nokia on nyt saanut kaikki kaupan vaatimat hyväksynnät ja arvioi saavansa kaupan päätökseen seuraavan viiden arkipäivän kuluessa. ”Tämä on meille hyvä tieto. Nokian Internet-strategiassa NAVTEQilla on keskeinen osa, koska sillä on alan paras osaaminen kartoista ja navigaatiosta, vahva asiakaskunta sekä teollisuudenalan johtava ja maantieteellisesti laajin karttainformaatio- ja teknologia-alusta,” Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi. ”Olemme iloisia, että komissio on päätynyt kanssamme samaan johtopäätökseen NAVTEQin kyvystä edelleenkin toimia laajasti kaikkien asiakkaidensa kanssa,” sanoi NAVTEQin toimitusjohtaja Judson Green. ”Uskomme, että Nokian omistuksessa olemme entistä paremmassa asemassa palvelemaan kaikkia asiakkaitamme.” Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, joka vie eteenpäin yhdistyvän Internet- ja viestintäteollisuuden kasvua ja muutosta. Laajan matkaviestinvalikoimansa avulla Nokia tarjoaa ihmisille elämyksiä musiikin, navigaation, videon, television, kuvien, pelien ja langattomien yrityspalvelujen alueilla. Avainasemassa ovat kuluttajille suunnatut Internet-palvelut sekä yritysratkaisut. Nokia Siemens Networks toimittaa laitteita, ratkaisuja ja palveluita viestintäverkkoihin. On otettava huomioon, että tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneita seikkoja koskevat lausumat ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen julkistuksiin ja toimituksiin liittyvät ajankohdat; B) kykymme kehittää, tarjota käyttöön ja kaupallistaa uusia tuotteita, palveluja, ratkaisuja ja teknologioita; C) arviot markkinoiden kasvusta, kehittymisestä ja rakenteellisista muutoksista; D) arviot matkaviestimiemme kappalemääräisen myynnin kasvusta, markkinaosuudesta, hinnoista ja katteista; E) liiketoimintamme tulosta koskevat arviot ja tavoitteet; F) vireillä olevien ja uhkaavien oikeudenkäyntien lopputulos; G) arviot koskien suunniteltujen yrityskauppojen menestyksekästä toteuttamista oikea-aikaisesti ja kykyämme saavuttaa asetetut tavoitteet yrityskauppojen toteuduttua; ja H) lausumat, joissa esiintyy sana "uskoa", "odottaa", "ennakoida", "arvioida", "tavoite", "on tarkoitettu", "suunniteltu", "aikoa" tai muu vastaava ilmaisu. Tällaiset lausumat perustuvat johdon parhaaseen arvioon ja uskoon sen tiedon valossa, joka sillä on kyseisellä hetkellä saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa huomattavasti niistä tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä, jotka saattaisivat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) tuote-, palvelu- ja ratkaisuvalikoimamme kilpailukyky; 2) kasvun jatkuminen koko langattoman viestinnän teollisuudenalalla sekä yleinen maailmanlaajuinen taloudellinen tilanne; 3) kasvun ja kannattavuuden jatkuminen valitsemillamme uusilla markkinasegmenteillä sekä kykymme menestyksekkäästi kehittää tai hankkia ja markkinoida tuotteita, palveluja ja ratkaisuja näissä segmenteissä; 4) kustannusten menestyksekäs hallitseminen; 5) kilpailutilanne langattoman viestinnän teollisuudenalalla ja kykymme säilyttää tai parantaa markkina-asemaamme tai vastata muutoksiin kilpailutilanteessa; 6) teknologiamuutosten vaikutukset sekä kykymme kehittää tai hankkia sellaisia monimutkaisia teknologioita täysin käyttöoikeuksin, joita markkinat meiltä vaativat; 7) uusien tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen markkinoille tuomisen ajoitus ja onnistuminen; 8) kykymme suojata monimutkaisia teknologioita, joita me tai muut kehitämme tai joita me lisensioimme, kolmansien osapuolten väitteiltä että olisimme loukanneet suojattuja immateriaalioikeuksia, sekä tiettyjen tuotteissamme, palveluissamme ja ratkaisuissamme käytettyjen teknologioiden saatavuus kaupallisesti hyväksyttävin ehdoin; 9) kykymme suojata useita Nokian ja Nokia Siemens Networksin patentoimia, standardisoituja tai immateriaalioikeuksien piirissä olevia teknologioita kolmansien osapuolien loukkauksilta tai toimenpiteiltä, jolta tähtäävät immateriaalioikeuksiemme mitätöimiseen; 10) Nokia Siemens Networksin kyky saavuttaa yhtiön muodostamisen johdosta odotetut hyödyt ja synergiaedut ennakoidussa laajuudessa tai ajassa sekä menestyksellisesti yhdistää sen tietoliikenneverkkoyksikköjen toiminnot, henkilöstö ja tukitoiminnot; 11) mahdolliset uudet toimenpiteet, joihin valtion viranomaiset tai muut tahot ryhtyvät Siemens AG:tä ("Siemens") ja/tai sen työntekijöitä vastaan Siemensin nykyisten tai entisten työntekijöiden väitettyihin rikkomuksiin kohdistuvien viranomaistutkimuksien seurauksena, jotka voivat liittyä tai joilla voi olla vaikutusta Siemensistä Nokia Siemen Networksiin siirtyneisiin operaattoritoimintoihin ja työntekijöihin, tai mahdolliset muut havaitsematta jääneet ennen toimintojen siirtoa tai siirron jälkeen tapahtuneet rikkomukset, joilla voi olla vaikutusta siirtyneisiin toimintoihin tai työntekijöihin ja joiden seurauksena valtion viranomaiset voivat ryhtyä lisätoimenpiteisiin; 12) häiriöt, jotka aiheutuvat Nokia Siemens Networksin asiakassuhteille käynnissä olevista viranomaistutkimuksista, jotka liittyvät Siemensistä Nokia Siemens Networksiin siirtyneisiin operaattoritoimintoihin; 13) todelliset tai väitetyt viat tai muut tuotteidemme, palveluidemme tai ratkaisujemme laatuun liittyvät ongelmat; 14) kykymme ylläpitää menestyksellä tuotannon ja logistiikan tehokkuutta sekä varmistaa tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen laatu, turvallisuus, varmuus ja oikea-aikaiset toimitukset; 15) markkinakysynnän muutoksista aiheutuvat varastonhallintaan kohdistuvat riskit; 16) kykymme hankkia keskeytyksettä ja kohtuulliseen hintaan riittäviä määriä täysin toimivia komponentteja ja osarakenteita; 17) häiriö tietoliikennejärjestelmissä tai verkoissa, joista toimintamme on riippuvaista; 18) kehitys suurissa, monivuotisissa sopimuksissa tai suhteessamme merkittäviin asiakkaisiin; 19) taloudelliset ja poliittiset epävakaudet kehittyvissä talouksissa, joissa meillä on liiketoimintaa; 20) menestyksemme teknologiaan tai uusiin tuotteisiin, palveluihin ja ratkaisuihin liittyvissä yhteistyösopimuksissa; 21) yhteistyökumppaneidemme, toimittajiemme ja asiakkaidemme menestys, taloudellinen tilanne ja suorituskyky; 22) valuuttakurssien vaihtelut mukaan lukien erityisesti vaihtelut raportointivaluuttamme euron sekä Yhdysvaltojen dollarin, Kiinan yuanin, Ison-Britannian punnan ja Japanin jenin sekä eräiden muiden valuuttojen välillä; 23) asiakasrahoitusriskiemme hallinta; 24) väitteet siitä, että tukiasemien ja matkaviestimien synnyttämistä sähkömagneettisista kentistä aiheutuisi mahdollisia terveysriskejä, sekä niihin liittyvät oikeudenkäynnit ja julkisuus riippumatta siitä, onko väitteillä perusteita; 25) oikeudenkäyntien epäsuotuisa lopputulos; 26) kykymme rekrytoida ja pitää palveluksessamme ammattitaitoisia työntekijöitä sekä kehittää heidän osaamistaan; 27) eri valtioiden toimintatapojen, lakien ja säännösten muutosten vaikutukset; ja 28) kykymme tehokkaasti ja sujuvasti panna täytäntöön uusi organisaatiomme; sekä ne riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 31.12.2007 päättynyttä tilikautta koskevassa Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form 20-F) ss. 10-25 otsikon "Item 3.D Risk Factors" alla. Muut tuntemattomat tai odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Nokia ei tule päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi siltä osin kuin sillä on siihen laillinen velvollisuus. Lisätietoja tiedotusvälineille: Nokia Viestintä Puh. 07180 34900 Sähköposti: press.services@nokia.com www.nokia.fi www.nokia.com