CapMan perustaa Public Market -rahaston, joka hyödyntää pääomasijoitustoiminnan arvonluontikeinoja listatulla markkinalla



CapMan Oyj      Pörssitiedote  11.7.2008   klo 14.05


CapMan Oyj on perustanut uuden, listattuihin pohjoismaisiin
yrityksiin sijoittavan CapMan Public Market -rahaston. Rahastoon on
tänään päättyneellä ensimmäisellä varainhankintakierroksella kerätty
sijoitussitoumuksia 90 milj. euron edestä, josta CapMan Oyj:n osuus
on 15 milj. euroa. Rahaston myötä CapManille syntyy kuudes
sijoitusalue CapMan Public Market, jonka vetäjäksi on nimitetty
oikeust. kand., MBA Jukka Ruuska. Rahaston perustamisella ei ole
merkittävää vaikutusta CapMan Oyj:n vuoden 2008 tulokseen.

Rahasto sijoittaa listattuihin pohjoismaisiin yhtiöihin, joiden
markkina-arvo on 100-1 000 milj. euroa, eli ns. mid cap -yhtiöt.
Rahaston varainhankinta jatkuu."Olemme ottaneet vuoden aikana kaksi merkittävää askelta CapManin
strategiassa hyödyntää kasvun mahdollisuuksia vaihtoehtoisessa
sijoitusluokassa laajentamalla toimintaamme Venäjälle ja perustamalla
Public Market -rahaston. Kasvumme ydin on ollut lähes 20-vuoden ajan
aktiivinen omistajuus yritysten arvon kehittämiseksi", sanoo CapMan
Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Westerlund."Rahaston perustamisen myötä aloitamme innolla sijoitustoiminnan.
Tavoitteenamme on sijoittaa rahastosta noin 4-6 kohteeseen, joissa on
merkittävää arvonnousupotentiaalia. Hyödynnämme sijoitustoiminnassa
pääomasijoittamiselle ominaisia arvonluontikeinoja kuten aktiivista
hallitustyöskentelyä ja mahdollisuutta kehittää yhtiötä 3-5 vuoden
tavoiteohjelman avulla.  Sijoitusstrategiamme on ystävällismielinen.
Yritysten kehittämisen kannalta on tärkeää, että löydämme muiden
omistajien kanssa yhteisen vision", sanoo CapMan Public Market-tiimin
vetäjä Jukka Ruuska.

CapMan Oyj:n oma sijoitussitoumus rahastoon on 15 milj. euroa.
Rahasto maksaa sijoitusaikanaan CapManille hallinnointipalkkiota
rahaston alkuperäisten pääomien mukaan ja sen jälkeen salkun
hankintahinnan mukaan. Hallinnointipalkkiotaso vastaa CapManin muilta
kohdeyrityssijoituksia tekeviltä rahastoilta saatavaa palkkiota.
Rahasto siirtyy voitonjaon piiriin palautettuaan sijoittajille
kutsutun pääoman sekä vuotuisen, markkinatuottoon sidotun
etuoikeutetun tuoton. CapMan Oyj:n osuus mahdollisista
voitonjako-osuustuotoista on 50 prosenttia ja CapMan Public Market
-sijoitustiimin osuus on 50 prosenttia.


Lisätietoja:
Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj, puh. 0207 207 504 tai
050 559 6580
Jukka Ruuska, CapMan Public Market -tiimin vetäjä, puh. 050 1732


CAPMAN OYJ

Mari Reponen
viestintäjohtaja
Sijoittajapalvelut


JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.com


CapMan  www.capman.com
CapMan on Pohjoismaiden johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan
omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,2 miljardin euron pääomia
pohjoismaisissa pääomarahastoissaan. Yhtiöllä on kuusi
sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life
Science, CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Real Estate),
joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi, ja joilla on omat
rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on 130 ammattilaista
Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa.
CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu
Helsingin pörssissä vuodesta 2001.