Orion päivittää tietoja deksmedetomidiinin tutkimusohjelmasta



Orion Oyj päivittää tällä tiedotteella aiemmin antamiaan tietoja
tehohoitorauhoite deksmedetomidiinillä meneillään olevista kolmannen
kliinisen vaiheen potilastutkimuksista, joiden tarkoituksena on saada
lääke rekisteröidyksi EU:ssa pitkäaikaisena, yli 24 tunnin
infuusiona. Tutkimuksissa verrataan deksmedetomidiinin tehoa ja
turvallisuutta tehohoitopotilaan rauhoituksessa nykyisin käytettäviin
hoitokeinoihin eli midatsolaamiin (MIDEX-tutkimus) ja propofoliin
(PRODEX-tutkimus) yhteensä noin 1 000 potilaalla.

Kesällä 2007 alkaneen tutkimusohjelman arvioitiin alun perin kestävän
noin kaksi vuotta. Tutkimuspotilaiden rekrytointi on osoittautunut
alun perin arvioitua hitaammaksi ja tutkimus kestää pitempään kuin
aikaisemmin on arvioitu. Tällä hetkellä Orion arvioi saavansa
alustavia tuloksia tutkimuksesta kesällä 2010. Tämän mukaisesti
myyntilupahakemus voitaisiin jättää vuoden 2010 loppuun mennessä.

Deksmedetomidiini on Orionin omasta alfa 2 -reseptoritutkimuksesta
syntynyt alkuperälääke. Se on jo markkinoilla Precedex-nimisenä
valmisteena mm. USA:ssa ja Japanissa tehohoitopotilaiden
rauhoitteena, jota voidaan käyttää korkeintaan 24 tunnin pituisena
infuusiona.



Orion Oyj



Timo Lappalainen     Olli Huotari
Toimitusjohtaja        Johtaja, Esikuntatoiminnot



Yhteyshenkilö:
Reijo Salonen, johtaja, Lääketutkimus ja -tuotekehitys, puh. 010 426
3647, gsm 050 966 3647




Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi



Orion on eurooppalainen lääke- ja diagnostiikkayhtiö, joka painottaa
liiketoiminnassaan innovatiivisten lääkehoitojen ja diagnostisten
testien kehittämistä globaaleille markkinoille. Orion kehittää,
valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden
vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Orionin asiakaspiiri
koostuu pääasiassa sairaanhoidon ja terveydenhuollon
palveluntuottajista ja ammattilaisista. Konsernin liikevaihto
vuodelta 2007 oli 683,6 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa
työskenteli vuoden 2007 lopussa noin 3 170 henkilöä. Orionin osakkeet
on listattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä.