EIRIKUVA DIGITAL IMAGE OYJ ABP TIEDOTE 25.9.2008 EIRIKUVA DIGITAL IMAGE OYJ ABP:N SUUNNATTU ANTI Yhtiön hallitus on päättänyt yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseksi suunnatusta osakeannista ja suunnatusta optioiden antamisesta varsinaisen yhtiökokouksen 4.6.2008 ja ylimääräisen yhtiökokouksen 16.9.2008 antamien valtuutuksien nojalla. Kyseessä on pääosin ns. private placement -sijoitus. Osakeanti suunnataan ruotsalaiselle Rite Internet Ventures AB:lle, jonka merkittäväksi tarjotaan 2.660.000 osaketta, ja Eirikuvan suurimmille osakkeenomistajille, jotka omistavat vähintään 1 % yhtiön osakkeista per 5.9.2008, joille tarjotaan merkittäväksi enintään 860.000 osaketta. Annissa annetaan yhteensä enintään 3.520.000 yhtiön uutta osaketta. Suunnatussa annissa merkittävän osakkeen merkintähinta on 0,10 euroa, jossa on preemiota 20-30 % markkinoilla vallitsevaan hintaan nähden. Suunnatun annin merkintähintojen maksun seurauksena yhtiölle tulee uutta omaa pääomaa yhteensä 352.000 euroa, jos anti merkitään kokonaisuudessaan. Kunkin merkinnän minimimäärä on 50.000 osaketta. Osakeannin merkintäaika päättyy 15.10.2008, jota hallitus voi tarvittaessa pidentää. Jokaiseen merkittyyn osakkeeseen liittyy optio-oikeus merkitä 31.3.2009 mennessä lisäksi yhdellä nyt merkittävällä osakkeella 1 uusi osake 0,10 euron hintaan. Optio-oikeuksia annetaan siten enintään 3.520.000 kappaletta, jotka oikeuttavat enintään 3.520.000 uuteen yhtiön osakkeeseen. Suunnatun annin ja sitä mahdollisesti seuraavan optioilla merkittävien osakkeiden kautta yhtiöön saadaan uutta omaa pääomaa yhteensä enintään 704.000,00 euroa. Osakkeiden kokonaismäärä tulee nousemaan näiden seurauksena maksimissaan yhteensä 10.560.000 osakkeeseen. Rite Internet Ventures AB, Tukholmasta, on sitoutunut merkitsemään annissa 2.660.000 osaketta 266.000,00 eurolla. Mikäli osakeanti merkitään kokonaisuudessaan, Rite tulee omistamaan yhtiön osakkeista ja äänistä 37,8 % ja mikäli se käyttää osakkeiden merkintään liittyviä optio-oikeuksia, se tulee Eirikuva Digital Image Oyj Abp:n suurimmaksi osakkeenomistajaksi hieman yli 50 %:n omistusosuudella. Nykyinen pääomistaja Amago Capital AB tulee suunnatun annin ja optio-oikeuksien käyttämisen jälkeen omistamaan yhtiöstä noin 20 %. Rite Internet Ventures AB on riskipääomarahastoyhtiö, joka sijoittaa pohjoismaisiin internet-yhtiöihin. Rite Internet Ventures sijoittaa pitkällä tähtäyksellä yrityksiin, jotka kiinnostavat aktiivisina partnereina ja joissa on todellista kehitys- ja kasvupotentiaalia. Kiinnostuksen tarkoituksena on vahvistaa yritysten taloudellista asemaa ja laajentaa niiden osaamista ja verkostoa toteuttaen sitä mm. aktiivisella hallitustyöskentelyllä. EIRIKUVA DIGITAL IMAGE OYJ ABP Lisätietoja: Merja Ailama-Mäkitalo Toimitusjohtaja Puh. 040 545 3357 Certified Adviser Privanet Pankkiiriliike Oy Tuomas Siltala Toimitusjohtaja Puh. 050 560 3878