Glaston Oyj Abp alentaa heinäkuussa 2008 antamaansa arviota Glaston-konsernin koko vuoden liikevoitosta, ja sen arvioidaan olevan alle edellisvuoden tason. Aiemman, 16.7.2008 julkaistun arvion mukaan Glaston-konserni arvioi liikevaihdon ja liikevoiton olevan vuoden 2007 tasolla. Pre-processing -liiketoiminta-alueen tuloskehitys on ollut ennakoitua heikompi. Yleisesti heikentynyt markkinatilanne vaikuttaa lisäksi koko Glastonin tilauskertymään ja toimitusten ajankohtaan. Glaston on käynnistänyt tehostamistoimet kannattavuuden parantamiseksi. Niiden sisällöstä ja tulosvaikutuksesta tiedotetaan lokakuun loppuun mennessä. Yhtiön kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsaus julkistetaan 24.10.2008. GLASTON OYJ ABP Mika Seitovirta Toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Mika Seitovirta , puh. 010 500 500 Talousjohtaja Kimmo Lautanen, puh. 010 500 500 Lähettäjä: Glaston Oyj Abp Agneta Selroos IR- ja viestintäpäällikkö Puh. 010 500 6105 Glaston Oyj Abp Glaston Oyj Abp on kasvava,kansainvälinen lasiteknologiayhtiö. Glaston on lasinjalostuskoneiden globaali markkinajohtaja ja asiakkaidensa One-Stop-Partner, kokonaistoimittaja. Sen tuotevalikoima ja palveluverkosto ovat alan laajimmat. Glastonin tunnetut brändit ovat Bavelloni esikäsittelykoneissa ja -työkaluissa, Tamglass ja Uniglass turvalasikoneissa sekä Albat+Wirsam Software lasialan ohjelmistoissa . Glastonin oma lasinjalostusyksikkö, Tamglass Lasinjalostus, on Suomessa toimiva korkealaatuisten turvalasituotteiden valmistaja. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin Mid Cap -listalla. www.glaston.net