Raisio Oy Lehdistötiedote 29.9.2008 60 VUOTTA UUSIA TUULIA REHURAISIOSTA Oy Vehnä Ab:n myllyt jauhoivat seitsemättä vuotta, kun Raisiossa alkoi myös rehu- seosten valmistus syys-lokakuun vaihteessa 1948. Vanhin, edelleen käytössä oleva tuotemerkki Kana-Herkku on samalta vuodelta. Rehuraisio on kasvanut vaatimattomasta alusta merkittäväksi rehuyritykseksi, jonka markkinaosuus on nyt noin 40 %. Ensimmäinen varsinainen rehutehdas valmistui Raisioon 1960. Sanonta "Uudet tuulet Rehu-raisiosta" otettiin käyttöön 1970, kun toinen, vanhan korvaava tehdas käynnistyi. Anjalankoskelle rakennettiin tehdas 1980 ja Oulun Toppilasta ostettiin tehdas 1983. Kesäkuussa 2008 toimintansa aloittanut uusin rehutehdas sijoitettiin Ylivieskaan keskelle maito-Suomen ydinaluetta. Oulussa tuotannollinen toiminta loppuu syys-lokakuun vaihteessa. Ensimmäinen merkittävä nousu Rehuraision markkina-asemassa tapahtui 1980-luvulla sen jälkeen, kun rehuseosten käyttö laski Suomessa, mutta Raision volyymit säilyivät. Alan rakennemuutoksen käynnistyessä pohja säilymiselle ja olemassaololle oli luotu uusilla rehuilla, ruokintatavoilla ja ennakkoluulottomalla teknologian käyttöönotolla. Teollisten rehuseosten käyttö Suomessa kasvoi ja supistui uudelleen ennen EU-jäsenyyttä, mutta on noussut ja vakiintunut noin 1,4 miljardiin kiloon vuodessa. Rehuraisiolla maatila- rehujen markkinaosuus on nyt noin 40 % ja kalanrehujen, joissa Raisio on ainoa kotimainen valmistaja, yli 50 %. Aika kypsä suoraan toimintaan Kun kotieläintuottajia oli maassa kymmeniä tuhansia ja rehut toimitettiin tiloille pääosin säkkitavarana, oli luonnollista, että myynti ja jakelu tapahtuivat yhteistyössä paikallisten maatalouskauppojen kanssa. Yksikkökoon kasvu johti kuitenkin siihen, että nykyään rehuseokset toimitetaan yli 90-prosenttisesti irtorehuina suoraan tiloille. Tämä ja tilojen määrän vähentyminen ovat johtaneet siihen, että rehuteollisuuden ihmiset hoitavat myynnin, toimitukset ja laskutuksen suoraan ilman välikäsiä. Tilojen koon kasvun myötä rehuseoksia valmistavan yrityksen osaamisen merkitys kasvaa, sillä kehityksessä on pysyttävä ajan hermolla ja myyjien on osattava auttaa kotieläintuottajaa ongelmatilanteissa nopeasti. Rehuteollisuuden myyjistä onkin kasvanut ruokinnan erityisosaajia eläinryhmittäin. Tehtaat logistisesti oikeissa paikoissa Raisiossa sijaitseva, moneen kertaan laajennettu ja uudistettu päätehdas on Suomen suurin rehutehdasyksikkö, jonka tuotevalikoima kattaa maatilarehut, kalanrehut, vientirehut sekä esiseokset Anjalankoskelle ja Ylivieskaan. Vuosikapasiteetti on 340 miljoonaa rehuseoskiloa ja tehtaan toimitusalue kattaa sika- ja siipikarjatuotannon tärkeimmät alueet. Anjalankoskelta palvellaan Itä-Suomen ja osin Keski-Suomen tarpeita. Kapasiteettia löytyy 120 miljoonan seoskilon verran. Moderni Ylivieskan tehdas palvelee Pohjanmaata, Ylä-Savoa ja Pohjois-Suomea. Vuosikapasiteetti nousee ensi vuoden alusta alkaen 140 miljoonaan kiloon. Rehuraision viime aikoina lähes 100-prosenttisessa käytössä ollut kapasiteetti kasvaa Ylivieskan tehtaan myötä yhteensä 600 miljoonaan kiloon. Rehuraision valmistus on ollut vuodesta 2002 lähtien reilusti yli 500 miljoonaa kiloa vuodessa. Rehuraision kuutta vuosikymmentä juhlitaan työn merkeissä. Merkkipaalun kunniaksi valmistui historiikki "Rehuraision juuret ja siivet, tarinoita ihmisistä ja toimintaympäristön muutoksista 1948-2008". Lisätietoja: Rehuraisio Oy, Hannu Hyvärilä, markkinointiviestintä, p. 050 511 0083