Biotie Therapies Oyj:n osavuosikatsaus tammikuu 1 - syyskuu 30, 2008



BIOTIE THERAPIES OYJ         PÖRSSITIEDOTE 24.10.2008 klo 8.45


BIOTIE THERAPIES OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMIKUU 1 - SYYSKUU 30, 2008


Tammi - syyskuu 2008 lyhyesti

- Tammikussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet
siirtyivät Lundbeckille Britannia Pharmaceuticalsilta. Uuden
sopimuksen myötä Lundbeckilla on nalmefeenin maailmanlaajuiset
oikeudet, poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Turkki ja
Etelä-Korea.

- Yhtiö tiedotti kesäkuussa päätulokset ensimmäisestä vaiheen I
kliinisestä tutkimuksesta kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella
VAP-1 vasta-aineellaan (BTT-1023). Tutkimuksen tulokset tukevat
etenemistä kliinisiin tutkimuksiin, joissa vasta-ainelääkettä
annostellaan toistuvasti.

- Päätulokset ovat valmistuneet kliinisestä tutkimuksesta, jossa
tutkittiin nalmefeenin mahdollisia sydämeen kohdistuvia vaikutuksia
elektrokardiografiaa käyttäen 240:llä terveellä vapaaehtoisella
tutkimushenkilöllä. Tutkimuksen tulosten mukaan nalmefeenin käyttö ei
lisää haitallisten sydänvaikutusten riskiä ja että tutkimus täyttää
nykyiset viranomaisvaateet.

- Katsauskauden tappio oli 3,8 miljoonaa euroa (voitto 0,6 miljoonaa
euroa vuonna 2007). Liiketoiminnan nettorahavirta oli -7,9 miljoonaa
euroa (-4,1 miljoonaa euroa vuonna 2007)

- Katsauskauden liikevaihto oli 4,0 miljoonaa euroa (6,7 miljoonaa
euroa vuonna 2007). Tulos per osake oli -0,04 euroa (0,01 euroa
2007).

- Yhtiön likvidit varat olivat 30.9.2008 21,0 miljoonaa euroa (29,3
miljoonaa euroa 30.9.2007).

- Katsauskauden jälkeen Biotie julkisti tänään erillisellä
pörssitiedotteella solmineensa elbion NV ja elbion GmbH -yhtiöiden
kanssa sopimuksen koskien lääkekeksintö- ja kehitysyhtiö elbion
GmbH:n hankintaa. Yritysjärjestely toteutetaan osakevaihtona, jossa
Biotie antaa 46,802,967 uutta osaketta vastikkeena elbion GmbH:n koko
osakekannasta. Yritysjärjestelyn tuloksena elbion GmbH:sta tulee
Biotien kokonaan omistama tytäryhtiö. Järjestelyyn liittyen elbion
NV:n tietyt osakkeenomistajat ovat sitoutuneet sijoittamaan Biotiehen
lisää pääomaa yhteensä 3,3 miljoonaa euroa merkitsemällä yhteensä
enintään 7,305,733 Biotien uutta osaketta. Toteutuakseen
yritysjärjestely vaatii vielä Biotien ja elbion NV:n yhtiökokousten
hyväksynnän sekä tiettyjen viranomaishyväksyntöjen saamisen. Biotien
hallitus on tänään kutsunut koolle yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen
pidettäväksi 14.11.2008 käsittelemään yritysjärjestelyä ja siihen
liitännäisiä asioita. Biotien osakkeenomistajat, jotka edustavat noin
49 prosenttia Biotien kokonaisosakemäärästä ovat sitoutuneet
äänestämään suunnitellun yritysjärjestelyn puolesta.

Kolmas vuosineljännes lyhyesti:

- Päätulokset ovat valmistuneet kliinisestä tutkimuksesta, jossa
tutkittiin nalmefeenin mahdollisia sydämeen kohdistuvia vaikutuksia
elektrokardiografialla. Tutkimuksen tulosten mukaan nalmefeenin
käyttö ei lisää haitallisten sydänvaikutusten riskiä ja että tutkimus
täyttää nykyiset viranomaisvaateet.

- Kolmannen vuosineljänneksen tappio oli 0,5 miljoonaa euroa (tappio
0,9 miljoonaa euroa vuonna 2007). Liiketoiminnan nettorahavirta
kolmannella vuosineljänneksellä oli -2,1 miljoonaa euroa (-1,1
miljoonaa euroa vuonna 2007).

- Liikevaihto oli 0,8 miljoonaa euroa kolmannella vuosineljänneksellä
(1,5 miljoonaa euroa 2007) ja tulos/osake oli -0,01 euroa (-0,01
euroa vuonna 2007).

Yleistä:

Katsauskauden jälkeen Biotie julkisti tänään erillisellä
pörssitiedotteella solmineensa elbion NV ja elbion GmbH -yhtiöiden
kanssa lääkekeksintö- ja kehitysyhtiö elbion GmbH:n hankintaa
koskevan sopimuksen. Järjestely toteutetaan osakevaihdolla, jossa
elbion NV:n omistamasta, koko elbion GmbH:n osakekannasta annetaan
vastikkeena yhteensä 46,802,967 uutta Biotien osaketta.
Yritysjärjestelyyn liittyen elbion NV:n tietyt osakkeenomistajat ovat
sitoutuneet sijoittamaan Biotiehen lisää pääomaa yhteensä 3,3
miljoonaa euroa Biotien 7,305,733 uutta osaketta vastaan.
Toteutuakseen yritysjärjestely vaatii vielä Biotien ja elbion NV:n
yhtiökokousten hyväksynnän sekä tiettyjen viranomaishyväksyntöjen
saamisen. Biotien hallitus on tänään kutsunut koolle yhtiön
ylimääräisen yhtiökokouksen pidettäväksi 14.11.2008 käsittelemään
yritysjärjestelyä ja siihen liitännäisiä asioita, kuten kolmen
lisäjäsenen valitsemista hallitukseen ja hallituksen valtuuttamista
päättämään insentiivijärjestelystä. Lisätietoja elbion GmbH:sta ja
yritysjärjestelystä on saatavilla erillisestä 24.10.2008 julkaistusta
pörssitiedotteesta.

Biotie on lääkekehitysyhtiö, jonka tutkimuksen ja lääkekehityksen
painopistealueet ovat riippuvuussairaudet, tulehdussairaudet ja
tromboosi.


Lääkekehitysprojektit:

Nalmefeeniprojekti

Tammikuussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet
siirtyivät  Lundbeckille Britannia Pharmaceuticalsilta (nykyisin osa
STADA-ryhmää, jonka pääkonttori sijaitsee Saksassa). Uuden sopimuksen
myötä Lundbeckilla on nalmefeenin maailmanlaajuiset oikeudet,
poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Turkki ja Etelä-Korea.

Biotien ja Lundbeckin välisen lisenssisopimuksen ehtoja tarkistettiin
Ison-Britannian ja Irlannin oikeuksien siirtymisen johdosta.
Sopimuksen tarkistettujen ehtojen mukaan Biotie on tiettyjen ennalta
sovittujen rekisteröinti- ja/tai myyntitavoitteiden toteutuessa
oikeutettu saamaan ennakko- ja etappimaksuja yhteensä 82 miljoonaan
euroon saakka (aiemmin 80 miljoonaan euroon saakka) ja lisäksi
rojaltituloja myynnistä. Biotie on jo saanut Lundbeckilta 12
miljoonaa euroa toimeenpanomaksuna 82 miljoonan euron
kokonaissummasta.

Nalmefeenin potentiaalin maksimoimiseksi Biotie ja Lundbeck ovat
yhdessä päättäneet hakea myyntilupaa nalmefeenille alkoholismin
hoidossa keskitetyllä menettelyllä samanaikaisesti kaikissa EU-alueen
27 jäsenmaassa. Tätä varten Lundbeck tulee edelleen vahvistamaan
nalmefeenin olemassa olevaa myyntilupadokumentaatiota
alkoholismi-indikaatiossa uusilla vaiheen III kliinisillä
tutkimuksilla ennen myyntilupahakemuksen jättämistä. Tutkimusten
odotetaan käynnistyvän vuonna 2008. Biotie rahoittaa osan kliinisten
tutkimusten kustannuksista.

Nalmefeenin kliinisen tutkimusohjelman valmistumisen jälkeen voimaan
tulleet viranomaisohjeet edellyttävät, että uusilla lääkkeillä on
tehtävä EKG-tutkimus (EKG=elektrokardiografia eli sydänkäyrä).
Lokakuussa 2007 Biotie käynnisti tällaisen kliinisen
lääketutkimuksen, jonka tarkoituksena on selvittää
elektrokardiografian avulla nalmefeenin mahdollisia sydämeen
kohdistuvia vaikutuksia terveillä vapaaehtoisilla. Tutkimukseen
otettiin 240 tutkimushenkilöä ja päätulokset valmistuivat syyskuussa
2008. Tutkimuksen tulosten mukaan nalmefeenin käyttö ei lisää
haitallisten sydänvaikutusten riskiä ja että tutkimus täyttää
nykyiset viranomaisvaateet. Tutkimuksen tulokset tulevat aikanaan
sisältymään myyntilupadokumentaatioon.

VAP-1 vasta-aineohjelma

Päätulokset ensimmäisestä vaiheen I kliinisestä tutkimuksesta Biotien
kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella VAP-1 vasta-aineella
(BTT-1023) tiedotettiin kesäkuussa 2008. Tutkimus tehtiin
Isossa-Britanniassa sijaitsevassa kliinisessä tutkimusyksikössä, ja
sen tarkoituksena oli tutkia BTT-1023:n suonensisäisten
kerta-annosten turvallisuutta, siedettävyyttä ja farmakokinetiikkaa
terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä.

Lumelääkekontrolloituun tutkimukseen osallistui kaikkiaan 35
henkilöä, joista 29 sai BTT-1023 vasta-ainetta. BTT-1023 oli yleensä
hyvin siedetty ja tutkimuksessa ei raportoitu vakavia
haittatapahtumia.
Tutkimuksen tulokset tukevat etenemistä kliinisiin tutkimuksiin,
joissa vasta-ainelääkettä annostellaan toistuvasti. VAP-1
vasta-ainelääkkeen toistuvan annostelun tutkimuksia on tarkoitus
tehdä nivelreuma- ja psoriaasipotilailla. Näiden tutkimusten
tarkoituksena on luoda perusta varsinaisten tehotutkimusten annosten
ja annosvälin suunnittelulle sekä kerätä alustavaa tietoa BTT-1023:n
tehosta. Tutkimusten odotetaan käynnistyvän vuoden 2008 lopulla.

Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus on myöntänyt
0,6 miljoonaa euroa lisärahoitusta yhtiön vasta-aineohjelmalle.
Myönnetty rahoitus kattaa suunnitellun kliinisen
PET-kuvantamistutkimushankkeen lääkekehityskustannuksia vuoden 2008
elokuusta vuoden 2009 loppuun saakka.   Tekesin myöntämä rahoitus on
lainaa, joka kattaa 70 prosenttia tutkimuksen kustannuksista.
Lainarahoitusta maksetaan Biotien esittämien projektin
kuluselvitysten perusteella. Koko myönnetyn tuotekehitysrahoituksen
saamiseksi Biotien on näytettävä yhteensä 0,8 miljoonan euron kulujen
syntyminen.

Biotie ja Roche allekirjoittivat marraskuussa 2006 optiosopimuksen
Biotien tulehdussairauksien hoitoon tarkoitettuun VAP-1 (Vascular
Adhesion Protein-1) vasta-aineohjelmaan liittyen.

Sopimusehtojen mukaan Roche on maksanut optiomaksuna Biotielle 5
(viisi) miljoonaa euroa, millä Roche on saanut optio-oikeuden
lisensoida yksinoikeudella Biotien kokonaan ihmisperäisen VAP-1
vasta-ainelääkkeen oikeudet maailmanlaajuisesti, pois lukien Japani,
Taiwan, Singapore, Uusi Seelanti ja Australia. Optio-oikeus on
voimassa vaiheen I päätökseen saakka. Roche voi pidentää
optio-oikeuttaan myöhäisempiin kehityspisteisiin maksamalla
lisämaksuja. Kaikki oikeudet VAP-1 vasta-aineohjelmaan ovat Biotien
omaisuutta kunnes lisenssisopimus Rochen kanssa on solmittu.

VAP-1 -reseptorin toiminnan estäminen vähentää tulehdusta
säätelemällä veren valkosolujen kertymistä tulehduspaikalle.
Valkosolujen patologinen kertyminen kudokseen on yhteinen piirre
monissa autoimmuunisairauksissa, kuten nivelreumassa, haavaisessa
paksunsuolentulehduksessa ja psoriaasissa.

Yhteistyö Seikagaku Corporationin kanssa eteni katsauskaudella
suunnitelmien mukaan.

Prekliiniset ohjelmat

Prekliiniset ohjelmat (VAP-1 SSAO pienmolekyylisalpaajaohjelma ja
alfa2beta1-integriini pienmolekyylisalpaajaohjelma) ovat edenneet
suunnitelmien mukaisesti prekliinisessä vaiheessa. Yhtiö etsii
biohepariiniprojektille partneria, joka vastaisi projektin
jatkorahoituksesta. Partnerihaku ei toistaiseksi ole tuottanut
tulosta.


Liikevaihto

Liikevaihto katsauskaudella 1.1.-30.9.2008 muodostui Seikagaku
Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun lisenssisopimuksen ja
Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004 solmitun
nalmefeeni-projektin lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksujen ja
Rochen kanssa vuonna 2006 allekirjoitetun optiosopimuksen
optiomaksujen jaksotuksista sekä Lundbeckin kanssa allekirjoitetun,
toukokuussa 2007 voimaan tulleen lisenssisopimuksen toimeenpanomaksun
jaksotuksista. Katsauskauden liikevaihto oli 4,0 miljoonaa euroa.
Katsauskauden aikana ei saatu uusia etappi- tai allekirjoitusmaksuja.

Liikevaihto katsauskaudella 1.1.-30.9.2007 muodostui Seikagaku
Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun lisenssisopimuksen ja
Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004 solmitun
nalmefeeni-projektin lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksujen ja
Rochen kanssa vuonna 2006 allekirjoitetun optiosopimuksen
optiomaksujen jaksotuksista sekä Lundbeckin kanssa allekirjoitetun,
toukokuussa 2007 voimaan astuneen lisenssisopimuksen
toimeenpanomaksun jaksotuksista. Liikevaihto katsauskaudella
1.1.-30.9.2007 oli yhteensä 6,7 miljoonaa euroa. Kauden aikana yhtiö
sai kassaanmaksuna 2,0 miljoonaa euroa Lundbeckilta.

Liikevaihto heinä- syyskuulta 2008 oli 0,8  miljoonaa euroa (1,5
miljoonaa euroa vuonna 2007) koostuen yllä eritellyistä
jaksotuksista.

Tulos

Katsauskauden tappio oli 3,8 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna
samana ajanjaksona voitto oli 0,6 miljoonaa euroa. Tutkimus- ja
kehityskustannukset olivat katsauskaudella 6,3 miljoonaa euroa (5,8
miljoonaa euroa vuonna 2007).

Kolmannen vuosineljänneksen tappio oli 0,5 miljoonaa euroa (1.7. -
30.9.2007 0,9 miljoonaa euroa). Tutkimus- ja kehityskustannukset
kolmannella vuosineljänneksellä olivat 1,1 miljoonaa euroa (2,3
miljoonaa euroa 1.7.-30.9.2007).

Patentointikustannukset on kirjattu vuosikuluksi.


Rahoitus

Biotien omavaraisuusaste 30.9.2008 oli -64,0 % (30.9.2007 -29,5 %).
Yhtiön likvidit varat olivat 30.9.2008 21,0 miljoonaa euroa (29,3
miljoonaa euroa 30.9.2007).

Yhtiö on sijoittanut likvidit varansa pankkitalletuksiin vuoden 2008
toisen vuosineljänneksen aikana. Varat raportoidaan "eräpäivään asti
pidettävät sijoitukset" erässä taseessa. Talletukset, joiden
maturiteetti on lyhyempi kuin kolme kuukautta raportoidaan
rahavaroissa. Aiemmin varat olivat sijoitettuna korkorahastoihin.

Syyskuussa 2008 Tekes - teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskus myönsi 0,6 miljoonaa euroa lisärahoitusta Biotie
Therapiesin VAP-1 vasta-aineohjelmalle. Myönnetty rahoitus kattaa
positroniemissiotomografian (PET) hyödyntämistä VAP-1 vasta-aineen
lääkekehityksessä tähtäävän projektin lääkekehityskustannuksia vuoden
2008 elokuusta vuoden 2009 loppuun saakka.

Tekesin myöntämä uusi rahoitus on lainaa, joka kattaa enintään 70
prosenttia hyväksyttävistä ohjelman kokonaiskustannuksista.
Lainarahoitusta maksetaan Biotien esittämien projektin
kuluselvitysten perusteella. Koko myönnetyn tuotekehitysrahoituksen
saamiseksi Biotien on näytettävä yhteensä 0,8 miljoonan euron kulujen
syntyminen.

Oma pääoma

Yhtiön oma pääoma (FAS) on alle puolet yhtiön osakepääomasta mikäli
yhtiön pääomalainoja ei lueta yhtiön oman pääoman eräksi. Yhtiön
osakepääoma on 19,9 miljoonaa euroa. Oman pääoman ja pääomalainojen
yhteismäärä on 12,8 miljoonaa euroa.

Biotien 28.3.2008 pitämä yhtiökokous käsitteli toimenpiteitä, johon
oman pääoman taso antaa aihetta. Kokouksen päätöksen mukaisesti tällä
hetkellä ei ole tarvetta ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin asian
johdosta.

Investoinnit ja kassavirta

Liiketoiminnan nettorahavirta oli -7,9 miljoonaa euroa (Vuonna 2007
-4,1 miljoonaa euroa). Yhtiön investoinnit katsauskaudella olivat 110
tuhatta euroa (Vuonna 2007: 15 tuhatta euroa).

Liiketoiminnan nettorahavirta 1.7.-30.9.2008 oli -2,1 miljoonaa euroa
(-1,1 miljoonaa euroa 1.7.-30.9.2007). Investoinnit kolmannella
vuosineljänneksellä olivat tuhat euroa (1.7.-30.9.2007 5 tuhatta
euroa).

Henkilöstö

Biotien henkilöstömäärä oli katsauskaudella keskimäärin 35 (35 vuonna
2007 ja 38 vuonna 2006) ja katsauskauden lopussa 34 (30.9.2007: 36 ja
30.9.2006: 36).

Biotien kymmenen suurinta osakkeenomistajaa (tilanne 30.9.2008)


                                               Osakkeiden
                                                lukumäärä           %

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra)      14.585.350       16,30
Suomen Teollisuussijoitus Oy                    6.778.592        7,58
Juha Jouhki sekä hänen määräysvallassaan
olevat yhteisöt:                                6.537.672        7,31
- Dreadnought Finance Oy (2.098.416)
- Jouhki Juha (1.501.356)
- Thominvest Oy (2.937.900)
BioFund Management Oy:n hallinnoimat rahastot:  2.485.715        2,78
- BioFund Ventures III Ky (2.485.715)
Harri Markkula sekä hänen määräysvallassaan
Oleva yhtiö:                                    1.330.500        1,49
- Tilator Oy (369.700)
- Markkula Harri (960.800)
Oy H. Kuningas & Co AB                          1.058.371        1,18
Oksanen Markku                                    690.000        0,77
Alfred Berg Small Cup Finland Fund                670.000        0,75
Aboa Venture Managemen Oy:n hallinnoimat
rahastot:                                         344.618        0,39
- Aboa Venture Ky II (336.747)
- Karhu Pääomarahsto Ky (7.871)
Nacawi Ab                                         313.067        0,35
                                               34.793.885       38,89
Hallintarekisteröidyt yhteensä                 27.100.465       30,29
Muut                                           27.568.510       30,82
Ulkona olevat osakkeet yhteensä                89.462.860      100,00
Biotie Therapies Oyj:n hallussa olevat omat
osakkeet                                        749.000*)
Osakkeet yhteensä                              90.211.860


*) Yhtiön hallussa on 819.000 omaa osaketta. Yhtiö on
allekirjoittanut tammikuussa 2007 osakelainasopimuksen EVLI Pankin
kanssa liittyen Yhtiön optio-ohjelmiin. Osakelainasopimuksen johdosta
yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä voi tilapäisesti olla
vähemmän kuin 819.000.


Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Strategiset riskit liittyvät lääkekehitysprojektien tekniseen
onnistumiseen, regulatorisiin epävarmuustekijöihin, kaupallisten
partnereiden strategisiin päätöksiin, patenttisuojan hankintaan,
ylläpitoon ja patenttisuojan pitävyyteen, kilpailevien tuotteiden
markkinoilletuloon ja yhtiön tuotteiden myynnin kehitykseen ja
rahoituksen saatavuuteen. Esimerkiksi, vaikka yhtiön
tuotekehitysprojekteista on solmittu kaupallistamis- ja
yhteistyösopimuksia, ei ole varmuutta siitä, että sopimuskumppani
toimii sopimuksen mukaisesti, viranomaiset tulevat hyväksymään
kehitteillä olevan lääkkeen tai hyväksytty tuote kaupallistetaan.
Yhtiön tuotteiden kehitys ja menestys on riippuvainen kolmansista
osapuolista.

Yhtiön toiminnalliset riskit liittyvät avainhenkilöihin, omaisuuteen
ja partnereihin.

Tulevaisuuden näkymät

- Lundbeckin odotetaan käynnistävän uusia vaiheen III kliinisiä
tutkimuksia nalmefeenilla alkoholismi-indikaatiossa vuonna 2008.

- Vuoden 2008 kustannusten on aiemmin arvioitu olevan jonkin verran
vuoden 2007 kustannuksia korkeammat. Kliinisten tutkimusten
kustannusten siirtymisestä johtuen vuoden 2008 kustannusten
arvioidaan pysyvän vuoden 2007 tasolla.

- Vuoden 2008 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 5 - 6 miljoonaa
euroa, koostuen jo maksettujen maksujen jaksotuksista hyväksyttyjen
tuloutusperiaatteiden mukaan. Yhtiö ei odota saavansa uusia
etappimaksuja nykyisten sopimusten perusteella vuonna 2008.

IFRS ja osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet

Tämä osavuosikatsaus ei ole laadittu noudattaen kaikkia IAS 34
osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia. Osavuosikatsauksen
laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita kuin vuoden
2007 tilinpäätöksessä kuitenkin siten, että vuonna 2008
voimaantulleet tulkinnat ja muutokset on huomioitu. Tulkinnalla
(IFRIC 11, IFRS 2 Konsernia ja omia osakkeita koskevat liiketoimet)
ja standardimuutoksilla (IAS 39 ja IFRS 7 Reclassification of
financial assets) ei ole olennaista vaikutusta konsernin
tilinpäätökseen.

Vuositilinpäätöksessä 2007 esitettyjen standardien ja tulkintojen
lisäksi konserni ottaa käyttöön vuonna 2009 muutetun standardin IAS
39 (Muutos)  Financial instruments: Recognition and measurement -
Eligible Hedged Items sekä tulkinnat IFRIC 15 Agreements for the
Construction of Real Estate ja IFRIC 16 Hedges of a Net Investment in
a Foreign Operation. Näillä ei oleteta olevan olennaista vaikutusta
konsernin tilinpäätökseen.

Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.

Turussa 24.10.2008

Biotie Therapies Oyj

Hallitus

Lisätietoja antavat:

Toimitusjohtaja Timo Veromaa, Biotie Therapies Oyj
Puh. 02-274 8901, e-mail: timo.veromaa@biotie.com

www.biotie.com


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet


OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITTEET:

Tuloslaskelma
Tase
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Rahavirtalaskelma
Tunnuslukuja





TULOSLASKELMA
                    1.7.-      1.7.-      1.1.-       1.1-      1.1.-
               30.09.2008 30.09.2007 30.09.2008 30.09.2007 31.12.2007
1.000 euroa          3 kk       3 kk       9 kk       9 kk      12 kk


Liikevaihto           791      1.520      3.950      6.730      7.895

Tutkimus- ja       -1.076     -2.263     -6.276     -5.812     -9.053
kehityskulut
Hallinnon            -302       -313     -1.201     -1.276     -1.655
kulut
Liiketoiminnan         59        186        179        870      1.044
muut tuotot
Liiketulos           -528       -871     -3.348        512     -1.769

Rahoitustuotot        273        127        508        728        860
Rahoituskulut        -245       -196       -962       -597       -817
Tulos ennen          -500       -940     -3.802        643     -1.726
veroja

Tuloverot               0          0          0          0          0

Tilikauden           -500       -940     -3.802        643     -1.726
tulos
Jakautuminen
  Emoyhtiön          -500       -940     -3.802        643     -1.726
omistajille

Tulos/osake         -0,01      -0,01      -0,04       0,01      -0,02
(EPS)
laimentamaton&
laimennettu,
EUR







TASE

1.000 euroa                          30.09.2008 30.09.2007 31.12.2007
Varat

Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet                      707        760        747
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet        350         78        332
Käypään arvoon                                0     16.621     14.938
tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvarat
                                          1.057     17.459     16.017

Lyhytaikaiset varat
Myyntisaamiset ja muut saamiset           1.181        840        753
Eräpäivään asti pidettävät               18.300          0          0
sijoitukset
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            0     12.000     13.000
kirjattavat rahoitusvarat
Rahavarat                                 2.667        642        305
                                         22.148     13.482     14.058

Varat yhteensä                           23.205     30.941     30.075



Oma pääoma ja velat

Oma pääoma
Osakepääoma                              19.779     19.850     19.850
Sijoitetun vapaan oman pääoman              980        980        980
rahasto
Kertyneet voittovarat                   -31.808    -30.589    -30.220
Tilikauden tulos                         -3.802        643     -1.726
Oma pääoma yhteensä                     -14.852     -9.117    -11.117

Pitkäaikaiset velat
Varaukset                                     0         15         14
Pitkäaikaiset rahoitusvelat              24.472     23.493     23.603
Muut pitkäaikaiset velat                  8.637      9.836     10.098
                                         33.109     33.344     33.715

Lyhytaikaiset velat
Varaukset                                    18         16         20
Lyhytaikaiset rahoitusvelat                 143         11        104
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset           4.787      6.687      7.353
velat
                                          4.948      6.714      7.477

Velat yhteensä                           38.057     40.058     41.192

Oma pääoma ja velat yhteensä             23.205     30.941     30.075







LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma


1.000 euroa               Osake- Osake- Sijoi-  Omat  Kerty-  Oma
                          määrä  pääoma tetun   Osak- neet    Pääoma
                          (1000         vapaan  keet  voitto- Yhteen-
                          kpl)          oman          varat   sä
                                        pääoman
                                        rahasto
Oma pääoma 1.1.2007       89.531 19.850       0   -15 -30.641 -10.807
Tilikauden voitto /                                       643     643
Tappio
Myönnetyt optiot                                           68      68
Vaihtovelka-                 450            841                   841
kirjalainan nojalla tehty
osakemerkintä
Toteutetut osakeoptiot       231            139                   139
                             681      0     980     0     711   1.690
OMA PÄÄOMA 30.9.2007      90.212 19.850     980   -15 -29.930  -9.117
Tilikauden voitto /                                    -2.369  -2.369
Tappio
Myönnetyt optiot                                          369     369
                               0      0       0     0  -2.000  -2.000
OMA PÄÄOMA 31.12.2007     90.212 19.850     980   -15 -31.930 -11.117
Tilikauden voitto /                                    -3.802  -3.802
Tappio
Myönnetyt optiot                                          138     138
Osakeantiin liittyvät               -71                           -71
kulut
                               0    -71       0     0  -3.664  -3.735
OMA PÄÄOMA 30.9.2008      90.212 19.779     980   -15 -35.594 -14.852







RAHAVIRTALASKELMA
                                           1.1.-     1.1.-      1.1.-
                                       30.9.2008 30.9.2007 31.12.2007
1.000 euroa                                 9 kk      9 kk      12 kk

Liiketoiminnan
rahavirrat
Tilikauden tulos                          -3.802       643     -1.726
Oikaisut:
 Liiketoimet, joihin ei liity                238       140        443
 maksutapahtumaa
 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti            0      -606       -644
 kirjattavien rahoitusvarojen
 uudelleenarvostuksesta johtuva
 lisäys/vähennys
 Korkokulut ja muut                          962       598        817
 Rahoituskulut
 Korkotuotot                                -508      -728       -216
 Verot                                         0         0          0
Käyttöpääoman muutokset:
 Myynti- ja muiden saamisten muutos          -44      -254       -190
 Ostovelkojen ja muiden velkojen          -4.732    -3.951     -3.799
 muutos
 Varausten muutos                            -15        12         10
Maksetut korot                                -5       -15        -40
Saadut korot                                  39       108         57
Maksetut verot                                 0                    0
Liiketoiminnan nettorahavirta             -7.867    -4.053     -5.288

Investointien rahavirrat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavien rahoitusvarojen muutos
  Lisäykset                                    0    -3.000     -4.500
  Vähennykset                             27.685     2.952      5.280
Eräpäivään asti pidettävien
sijoitusten muutos
  Lisäykset                              -21.800         0          0
  Vähennykset                              3.598         0          0
Investoinnit                                 -28       -15        -23
Investointien nettorahavirta               9.456       -63        757

Rahoituksen rahavirrat
Osakeannista saadut maksut                     0       139        139
Osakeantiin liittyvät maksut                 -71         0          0
Pitkäaikaisten lainojen nostot               888       786        874
Lainojen takaisinmaksut                      -40       -40        -40
Rahoitusleasingvelkojen maksut                -4       -14        -23
Rahoituksen nettorahavirta                   774       872        950

Rahavarojen muutos                         2.362    -3.244     -3.581
Rahavarat kauden alussa                      305     3.886      3.886
Rahavarat kauden lopussa                   2.667       642        305








TUNNUSLUKUJA
                                          1.1.-      1.1.-      1.1.-
                                     30.09.2008 30.09.2007 31.12.2007
1.000 euroa                                9 kk       9 kk      12 kk
Liiketoiminnan
kehitys
Liikevaihto                               3.950      6.730      7.895
Henkilöstön lukumäärä keskimäärin            35         35         36
Henkilöstö kauden lopussa                    34         36         37
Tutkimus- ja kehitysmenot                 6.276      5.812      9.053
Investoinnit                                110         15        287

Kannattavuus
Liikevoitto/tappio                       -3.348        512     -1.769
 Prosenttia liikevaihdosta, %             -84,8        7,6      -22,4
Voitto/tappio ennen veroja               -3.802        643     -1.726
 Prosenttia liikevaihdosta, %             -96,3        9,5      -21,9

Tase
Rahavarat                                20.967     29.263     28.243
Oma pääoma                              -14.852     -9.117    -11.117
Taseen loppusumma                        23.205     30.941     30.075

Rahoitus ja taloudellinen asema
Oman pääoman tuotto, %                        -          -          -
Sijoitetun pääoman tuotto, %              -33,9       12,2       -7,2
Omavaraisuusaste, %                       -64,0      -29,5      -37,0
Nettovelkaantumisaste, %                  -24,6       63,2       40,8

Osakekohtaiset tunnusluvut
Tulos/osake (EPS) laimentamaton &         -0,04       0,01      -0,02
laimennettu, EUR
Oma pääoma/osake, EUR                     -0,17      -0,10      -0,12
Osinko/osake, EUR
Osinko/tulos, %
Efektiivinen osinkotuotto, %
Hinta/voitto suhde (P/E-luku)

Osakekohtainen kurssikehitys
alin kurssi                                0,47       0,83       0,75
ylin kurssi                                0,94       1,22       1,22
keskikurssi                                0,67       0,99       0,98
Kauden päätöskurssi                        0,48       1,04       0,76

Osakekannan markkina-arvo                  43,3       93,8       68,6
 kauden lopussa EUR M

Osakevaihto
vaihdettujen osakkeiden               8.542.915 31.727.304 35.093.743
lukumäärä, kpl
Osuus osakkeista, %                         9,5       35,2       38,9
Osakkeiden osakeantioikaistun        90.211.860 89.831.492 90.003.192
määrän painotettu keskiarvo
kaudella, kpl
Osakkeiden osakeantioikaistu         90.211.860 90.211.860 90.211.860
lukumäärä kauden lopussa, kpl






VASTUUSITOUMUKSET

1.000 euroa                             30.09.2008 30.09.2007 31.12.2007

Leasingvastuut                                 146        120        159
Vuokravastuut                                  570        689        651
Yhteensä                                       716        809        810



Tunnuslukujen laskentakaavat:


Sijoitetun pääoman tuotto, %
Voitto ennen veroja + rahoituskulut
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - korottomat velat

Omavaraisuusaste, %
Oma pääoma
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot

Nettovelkaantumisaste, %
Korolliset velat - rahavarat
----------------------------------------------------------- x 100
Oma pääoma

Osakekohtainen tulos (EPS)
Tulos ennen satunnaiseriä, varauksia ja veroja - vähemmistöosuus -
verot
----------------------------------------------------------------------
Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä
tilikauden aikana

Oma pääoma/osake
Oma pääoma
------------------------------------------------------------
Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä tilikauden
lopussa

Attachments

Biotie osavuosikatsaus Q3 2008.pdf