Metson avainhenkilöille pitkäjänteinen osakepohjainen kannustinjärjestelmä



Metso Oyj Yhtiötiedote 28.10.2008 klo 13

Metso Oyj:n hallitus päätti tänään uudesta johdon osakepohjaisesta
kannustinjärjestelmästä (Metso Share Ownership Plan 2009-2011).
Järjestelmä on osa johdon palkitsemis- ja sitouttamisohjelmaa ja
sillä pyritään yhdistämään omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet
yhtiön arvon nostamiseksi, sitouttamaan avainhenkilöt yhtiöön sekä
tarjoamaan heille kilpailukykyinen omistukseen perustuva
palkkiojärjestelmä.

Järjestelmässä on yksi kolmen vuoden ansaintajakso, joka alkaa
1.1.2009 ja päättyy 31.12.2011. Järjestelmän piiriin kuuluu noin 100
Metson avainhenkilöä Metso Executive Forumin jäsenet mukaan luettuna.

Uuteen kannustinjärjestelmään osallistuminen ja mahdollisen palkkion
saaminen edellyttävät, että henkilö sijoittaa ansaintajakson alussa
Metso Oyj:n osakkeisiin.  Kannustinjärjestelmän mahdollinen tuotto
perustuu Metson osakkeen kokonaistuottoon (TSR) ja osakekohtaiseen
tulokseen (EPS). Osakepalkkion ansainnan yläraja on suhteessa
henkilön vuosipalkkaan.

Ansaitun palkkion määrä todetaan asetettujen tavoitteiden
toteutumisen perusteella tilinpäätöksen valmistuttua keväällä 2012 ja
mahdollinen palkkio suoritetaan järjestelmän piirissä oleville
henkilöille alkuvuonna 2012. Mahdollinen palkkio maksetaan Metso
Oyj:n osakkeina. Kannustinjärjestelmän perusteella ansaitut osakkeet
on omistettava vähintään vuoden palkkiosuorituksen jälkeen.

Järjestelmässä maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin
400 000 Metso Oyj:n osaketta. Kullekin avainhenkilölle kohdennettava
osakemäärä ja osakkeiden kokonaismäärä päätetään joulukuussa 2008.
Järjestelmässä mahdollisesti palkkiona luovutettavina osakkeina
käytetään osakemarkkinoilta hankittavia Metso Oyj:n osakkeita, joten
kannustinjärjestelmällä ei ole osakkeen arvoa laimentavaa vaikutusta.

Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka liikevaihto vuonna
2007 oli yli 6 miljardia euroa. Metson yli 27 000 työntekijää noin 50
maassa palvelee  asiakkaita massa- ja paperiteollisuudessa, kiven- ja
mineraalienkäsittelyssä, energiateollisuudessa sekä valituilla muilla
teollisuudenaloilla. www.metso.com

Lisätietoja lehdistölle:
Taina Sopenlehto, henkilöstöjohtaja, Metso-konserni, puh. 020 484
3003

Lisätietoja sijoittajille:
Johanna Sintonen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso-konserni, puh. 020
484 3253

Metso Oyj


Olli Vaartimo
varatoimitusjohtaja


Kati Renvall
viestintäjohtaja

jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com