Alma Media Oyj Pörssitiedote 29.10.2008 klo 10.20 LAPIN KANSAN PÄÄTOIMITTAJAKSI ANTTI KOKKONEN Sanomalehti Lapin Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty VTM Antti Kokkonen, 46. Kokkonen siirtyy Lapin Kansaan Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehen tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 2004. Kokkonen aloittaa Lapin Kansan päätoimittajana vuoden 2009 alusta. Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula jää eläkkeelle joulukuun alussa. Antti Kokkonen on pitkän linjan journalisti, joka on ennen Sanoma Osakeyhtiötä työskennellyt muun muassa sanomalehti Kalevassa eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan. Hän on kotoisin Pohjois-Suomesta. Lapin Kansa on Rovaniemellä 80 vuotta sitten perustettu, seitsemänä päivänä viikossa ilmestyvä sanomalehti ja Lapin alueen tärkeä hyvinvoinnin edistäjä ja puolestapuhuja. Lapin Kansan tarkastettu levikki nousi hienoisesti vuonna 2007 ja oli 34 738 kappaletta. Lehdellä on KMT-tutkimuksen mukaan noin 89 000 lukijaa. ALMA MEDIA OYJ Rauno Heinonen Viestintäjohtaja Jakelu: Nasdaq OMX Helsingin pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.almamedia.fi Lisätietoja: Antti Kokkonen, puhelin 050 3430 379 Kai Telanne, toimitusjohtaja, Alma Media, puhelin 010 665 3500. Alma Media lyhyesti Alma Media on kannattavasti kasvava, uudistuva ja kansainvälistyvä yhtiö, joka investoi sanomalehtiin ja verkkomediaan. Tunnetuimmat tuotteet ovat Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com. Vuoden 2007 liikevaihto oli 329 miljoonaa euroa, ja liikevoittoa kertyi yli 19 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin pörssissä.
Lapin Kansan päätoimittajaksi Antti Kokkonen
| Source: Alma Media