Kemira Oyj Pörssitiedote 29.10.2008 klo 9.00 (CET+1) * Liikevaihto tammi-syyskuussa 2008 oli 2 205,1 milj. euroa (tammi-syyskuu 2007: 2 155,8 milj. euroa). * Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 120,9 milj. euroa (170,5). * Taserakenne vahvistui. * Tulos/osake oli 0,55 euroa (0,91). Heinä-syyskuun operatiivinen tulos parani selvästi edeltävästä vuosineljänneksestä Toimitusjohtaja Harri Kerminen:"Kemira paransi selvästi operatiivista tulostaan heinä-syyskuussa verrattuna edeltävään vuosineljännekseen. Heinä-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 56,5 milj. euroa, kun se huhti-kesäkuussa oli 37,2 milj. euroa. Vastaavasti operatiivinen liikevoittoprosentti nousi 5 %:sta 7 %:in. Hinnankorotukset ja toiminnan tehostaminen alkavat vaikuttaa, mikä näkyy Kemiran luvuissa. Erittäin myönteistä oli myös myynnin kasvu. Liikevaihto nousi 7 %, ja syyskuun alussa yhteisyritykseen siirtynyt titaanidioksidiliiketoiminta sekä vuonna 2007 myyty vesiliukoisten lannoitteiden yksikkö pois lukien kasvua oli 12 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Toki edelleen raaka-aineiden ja energian hinnat olivat erittäin korkealla tasolla, mikä heikensi Kemiran kannattavuutta viime vuoden heinä-syyskuusta. Kesäkuussa julkistetun vesi- ja kuituliiketoimintaan keskittyvän uuden strategian mukaisesti panostamme nyt taseen parantamiseen, positiivisen kassavirran luomiseen ja tuloksen kasvattamiseen. Toisen vaiheen tavoitteena on voimakas kasvu hyödyntäen Kemiran olemassa olevaa osaamista ja resursseja. Kasvua haetaan erityisesti uusilta liiketoiminta-alueilta öljy- ja kaivosteollisuudesta ja teollisesta vedenkäsittelystä. Maantieteellisesti kasvua tavoitellaan ennen kaikkea Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Venäjältä." Avainluvut Milj. euroa 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 Liikevaihto 780,0 729,5 2 205,1 2 155,8 2 810,2 Käyttökate 101,9 113,0 241,2 285,5 316,9 Käyttökate, % 13,1 15,5 10,9 13,2 11,3 Liikevoitto ilman 56,5 65,8 120,9 170,5 174,6 kertaluonteisia eriä Liikevoitto 69,8 79,5 142,1 186,0 143,1 Liikevoitto ilman 7,2 9,0 5,5 7,9 6,2 kertaluonteisia eriä, % Liikevoitto, % 8,9 10,9 6,4 8,6 5,1 Rahoitustuotot ja -20,7 -11,8 -45,8 -36,6 -51,9 -kulut Voitto ennen veroja 48,8 68,3 96,3 151,3 93,3 Voitto ennen veroja, % 6,3 9,4 4,4 7,0 3,3 Tilikauden voitto 35,4 52,9 70,3 113,5 67,5 Tulos/osake, e 0,28 0,43 0,55 0,91 0,53 Sidottu pääoma* 2 043,2 2 018,9 2 043,2 2 018,9 2 035,8 Sidotun pääoman tuotto, %* 4,9 10,3 4,9 10,3 7,1 Rahavirrat investointien jälkeen 131,4 45,2 65,7 -123,4 -149,1 Henkilöstö kauden 9 392 10 048 9 392 10 048 10 007 lopussa * 12 kuukauden liukuva keskiarvo Taloudellinen tulos, heinäkuu-syyskuu Kemira-konsernin liikevaihto vuoden 2008 heinä-syyskuussa nousi 7 % ja oli 780,0 milj. euroa (heinä-syyskuu 2007: 729,5 milj. euroa). Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa noin 6 milj. euroa ja yritysmyynnit laskivat liikevaihtoa noin 33 milj. euroa. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa noin 19 milj. euroa. Liikevaihto, milj. 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 euroa Kemira Pulp&Paper 281,9 259,7 799,4 789,4 1 043,0 Kemira Water 202,3 175,0 569,4 506,1 686,4 Kemira Specialty 95,8 109,8 311,6 323,9 425,9 Kemira Coatings 193,7 182,3 544,6 506,8 625,2 Muut, kuten 6,3 2,7 -19,9 29,6 29,7 eliminoinnit Yhteensä 780,0 729,5 2 205,1 2 155,8 2 810,2 Raaka-aine- ja energiahinnat sekä kuljetuskustannukset olivat korkealla tasolla, ja osa kohonneista muuttuvista kustannuksista saatiin siirrettyä myyntihintoihin. Konsernin kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 56,5 milj. euroa (65,8) ja liikevoittoprosentti ilman kertaluonteisia eriä laski 9 %:sta 7 %:in. Muuttuvat kustannukset kasvoivat vuoden 2008 heinä-syyskuussa 61 milj. euroa verrattuna vuoden 2007 vastaavaan kauteen (pois lukien yrityshankintojen, yritysmyyntien ja volyymimuutosten vaikutus). Eniten korkeiden muuttuvien kustannusten vaikutus kohdistui paperi- ja vedenkäsittelykemikaaleihin. Myyntihintojen korotukset kasvattivat liikevoittoa 46 milj. eurolla ja suuremmat myyntivolyymit 10 milj. eurolla. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevoittoa 3 milj. eurolla. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä, 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 milj. euroa Kemira Pulp&Paper 15,3 22,6 41,0 67,5 79,8 Kemira Water 9,0 14,7 21,3 39,8 46,7 Kemira Specialty 7,1 8,7 12,5 26,1 24,1 Kemira Coatings 30,4 27,7 71,8 67,8 64,3 Muut, kuten -5,3 -7,9 -25,7 -30,7 -40,3 eliminoinnit Yhteensä 56,5 65,8 120,9 170,5 174,6 +--------------------------------------------------------------------+ |Liikevoitto, milj. euroa|Kemira| Kemira|Kemira| Kemira| Kemira| |Eroanalyysi | Group|Pulp&Paper| Water|Specialty|Coatings| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Liikevoitto, 7-9/2007 | 79,5| 23,8| 14,7| 10,0| 38,9| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Hinta | 46| 9| 17| 6| 14| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Volyymi | 10| 8| 3| -1| 0| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Valuutta | -3| -1| 0| -1| -1| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Muuttuvat kustannukset | -61| -21| -24| -7| -9| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Muu | -2| -4| -2| 14| -13| |------------------------+------+----------+------+---------+--------| |Liikevoitto, 7-9/2008 | 69,8| 14,5| 8,9| 21,2| 30,4| +--------------------------------------------------------------------+ Heinä-syyskuun liikevoitto oli 69,8 milj. euroa (79,5) sisältäen kertaluonteisia eriä joiden nettovaikutus oli 13,3 milj. euroa (13,7 milj. euroa). Kolmannen vuosineljänneksen voitto ennen veroja oli 48,8 milj. euroa (68,3), ja tilikauden voitto oli 35,4 milj. euroa (52,9). Osakekohtainen tulos oli 0,28 euroa (0,43). Taloudellinen tulos, tammi-syyskuu Kemira-konsernin liikevaihto vuoden 2008 tammi-syyskuussa oli 2 205,1 milj. euroa (tammi-syyskuu 2007: 2 155,8 milj. euroa). Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa noin 29 milj. euroa ja yritysmyynnit laskivat liikevaihtoa noin 73 milj. euroa. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa noin 67 milj. euroa. Syyskuun alussa yhteisyritykseen siirtynyt titaanidioksidiliiketoiminta sekä vuonna 2007 myyty vesiliukoisten lannoitteiden yksikkö pois lukien liikevaihto kasvoi 5 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Vuoden 2008 tammi-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 120,9 milj. euroa (170,5). Liikevoiton lasku johtui raaka-aine- ja energiakustannusten merkittävästä noususta. Muuttuvat kustannukset kasvoivat vuoden 2008 tammi-syyskuussa 131 milj. euroa verrattuna vuoden 2007 vastaavaan kauteen (pois lukien yrityshankintojen, yritysmyyntien ja volyymimuutosten vaikutus). Myyntihintojen korotukset kasvattivat liikevoittoa 95 milj. eurolla ja suuremmat myyntivolyymit 21 milj. eurolla. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevoittoa noin 9 milj. euroa. Tammi-syyskuun liikevoitto oli 142,1 milj. euroa (186,0) sisältäen kertaluonteisia eriä, joiden nettovaikutus oli 21,2 milj. euroa (15,5 milj. euroa). Tammi-syyskuun voitto ennen veroja oli 96,3 milj. euroa (151,3) ja tilikauden voitto 70,3 milj. euroa (113,5). Osakekohtainen tulos oli 0,55 euroa (0,91). Rahoitus ja rahavirta Liiketoiminnan rahavirrat tammi-syyskuussa 2008 olivat 77,1 milj. euroa (113,9). Investointien nettorahavirrat olivat -11,4 milj. euroa (-237,3), josta yrityshankintojen osuus oli -140,4 milj. euroa (-47,2). Rahavirrat investointien jälkeen olivat 65,7 milj. euroa (-123,4). Laajennus- ja parannusinvestointien vaikutus rahavirtaan oli -87,2 milj. euroa (-132,9). Konsernin nettovelka oli syyskuun lopussa 990,5 milj. euroa (30.6.2008: 1 113,5 milj. euroa). Kemira Oyj maksoi 60,6 milj. euroa osinkoina huhtikuussa. Titaanidioksidiyhteisyrityksen perustaminen Rockwood Holding Inc.:n kanssa elokuun lopussa paransi konsernin kassavirtaa noin 96 milj. eurolla ja pienensi nettovelkaa noin 120 milj. eurolla mukaan lukien yhteisyritykseen siirtynyt takaisinlainaus eläkesäätiöltä. Korollisten velkojen määrä oli kauden lopussa 1 052,4 milj. euroa. Kiinteäkorkoisten lainojen osuus korollisten nettolainojen kokonaissummasta oli 34,5 %. Konsernin korollisten velkojen keskimääräinen korko oli 5,5 %. Konsernin korollisen lainasalkun duraatio oli syyskuun lopussa 14 kuukautta (31.12.2007: 13 kuukautta). Vuonna 2012 erääntyvästä 750 milj. euron valmiusluotosta oli syyskuun lopussa käyttämättä 492,3 milj. euroa ja yritystodistusmarkkinoilta rahaa oli nostettu 225 milj. euroa. Lokakuun alussa valmiusluotosta nostettiin 140 milj. euroa, jolla maksetaan loppuvuoden aikana erääntyvä yritystodistuskanta pois. Konsernilla ei ole nykyrakenteella lähitulevaisuudessa merkittäviä uudelleenrahoitustarpeita nykyisten lainajärjestelyiden kattaessa rahoitustarpeet. Omavaraisuusaste oli syyskuun lopussa 40 % (30.6.2008: 37 %). Velkaantuneisuus oli 87 % (30.6.2008: 99 %). Konsernin nettorahoituskulut olivat tammi-syyskuussa 45,8 milj. euroa (36,6) johtuen pääosin konsernin kohonneista korkokuluista sekä tammi-syyskuun aikana tuloutuneista 2,6 milj. euron (+0,7 milj. euroa) suuruisista rahoituskuluihin kohdistuvista valuuttakurssitappioista. Konsernin valuuttakurssiriski Yhdysvaltain dollarin osalta pieneni merkittävästi 1.9.2008 toimintansa aloittaneen titaanidioksidiyhteistoimintayrityksen muodostamisen myötä. Jatkossa vuotuinen euro-dollari-valuuttariski on vasta-arvoltaan 10-20 milj. euroa. Investoinnit Katsauskauden bruttoinvestoinnit ilman yritysostoja olivat 116,3 milj. euroa (178,7). Laajennusinvestoinnit olivat noin 43 % investoinneista ilman yritysostoja, parannusinvestoinnit noin 32 % ja ylläpitoinvestoinnit noin 25 %. Konsernin poistot olivat 99,1 milj. euroa (99,5). Rahavirta omaisuuksien myynneistä oli 245,3 milj. euroa (-11,4). Rahavirta yritysostoista oli 140,4 milj. euroa (47,2). Konsernin nettoinvestoinnit olivat 11,4 milj. euroa (237,3). Tutkimus ja tuotekehitys Tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytettiin tammi-syyskuussa 44,4 milj. euroa (46,4 milj. euroa), eli 2 % liikevaihdosta (2 %). Kemira perustaa uuden tutkimus- ja kehityskeskuksen Yhdysvaltoihin Atlantaan. Keskus sijoitetaan Atlantan teknologiapuistossa toimivan Georgian teknillisen yliopiston (Georgia Tech) yhteyteen ja siihen siirtyvät Kemiran kaikki Pohjois-Amerikan tutkimus- ja kehitystoiminnot nykyisistä viidestä lopetettavasta keskuksesta. Sen palveluksessa on 85 henkeä ja laitos aloittaa toimintansa kesällä 2009. Atlantan T&K-keskuksen perustaminen on osa Kemirassa käynnissä olevaa tutkimustoiminnan rakennemuutosta, joka saatetaan päätökseen ensi kesään mennessä. Konsernin T&K-toiminta keskitetään viiteen keskukseen nykyisen 17 keskuksen sijasta. Keskukset palvelevat asiakaskuntaa Pohjois-Amerikassa, Pohjois-Euroopassa, Manner-Euroopassa ja Aasiassa. Viides keskus perustetaan ensi vuoden aikana Latinalaiseen Amerikkaan. Uusi T&K-verkosto keskittyy liiketoimintastrategian mukaisesti uusien innovatiivisten teknologioiden ja tuotteiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen niin globaalien kuin paikallistenkin asiakkaiden tarpeisiin. Tuotteita ja ratkaisuja tarjotaan juoma- ja jäteveden käsittelyyn, sellu- ja paperiteollisuuteen sekä öljy- ja kaivosteollisuuteen. Kemira Oyj ja Euroopan sijoituspankki (EIB) allekirjoittivat kesäkuussa 100 milj. euron 12 vuoden tutkimus- ja tuotekehityslainasopimuksen. Lainasta nostettiin kesäkuussa 50 milj. euroa, ja loppulaina voidaan nostaa 18 kuukauden sisällä allekirjoittamisesta. Euroopan sijoituspankki on myöntänyt lainan tukeakseen Kemira-konsernin tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotoimia vuosina 2008-2011. Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli syyskuun lopussa 9 392 henkeä (10 048). Liiketoiminta-alueet Kemira Pulp&Paper Kemira Pulp&Paper - johtava sellu- ja paperikemian asiantuntija. Kemira Pulp&Paperin energia- ja kustannustehokkaat ratkaisut kattavat sellu- ja paperiteollisuuden arvoketjun sellusta paperin päällystämiseen. Milj. euroa 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 Liikevaihto 281,9 259,7 799,4 789,4 1 043,0 Käyttökate 25,6 35,9 74,1 106,3 133,7 Käyttökate, % 9,1 13,8 9,3 13,5 12,8 Liikevoitto ilman 15,3 22,6 41,0 67,5 79,8 kertaluonteisia eriä Liikevoitto 14,5 23,8 40,2 70,0 68,2 Liikevoitto ilman 5,4 8,7 5,1 8,6 7,6 kertaluonteisia eriä, % Liikevoitto, % 5,1 9,2 5,0 8,9 6,5 Sidottu pääoma* 821,4 837,9 821,4 837,9 833,6 Sidotun pääoman tuotto, % 4,7 10,7 4,7 10,7 8,2 Investoinnit ilman yritysostoja 6,5 20,5 31,4 63,8 78,4 Rahavirrat investointien jälkeen -0,3 11,3 31,0 -7,6 -24,3 Henkilöstö kauden 2 326 2 400 2 326 2 400 2 351 lopussa * 12 kuukauden liukuva keskiarvo Kemira Pulp&Paperin liikevaihto vuoden 2008 heinä-syyskuussa nousi 9 % 281,9 milj. euroon (259,7). Orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa oli 13 %. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa noin 8 milj. euroa. Sellukemikaalien kysyntä säilyi korkeana, mutta paperikemikaalien kilpailutilanne oli haasteellinen. Asiakkaat sulkivat paperikapasiteettiaan kypsillä markkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa mutta toisaalta lisäävät tuotantoaan kasvavilla markkinoilla kuten Kiinassa. Heinä-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 15,3 milj. euroa (22,6). Laskun taustalla ovat raaka-aineiden, rahtikustannusten ja energian korkeat hinnat sekä paperikemikaalien matalammat myyntivolyymit. Muuttuvat kustannukset nousivat vuoden 2008 heinä-syyskuussa 21 milj. euroa verrattuna vuoden 2007 vastaavaan kauteen. Raaka-aineiden hintojen nousu näkyi erityisesti paperikemikaalien kannattavuudessa. Myyntihintojen nousulla oli 9 milj. euron vaikutus liikevoittoon. Sellukemikaalien korkeammat volyymit nostivat liikevoittoa 7 milj. eurolla. Kemira Pulp&Paperin liikevaihto tammi-syyskuussa 2008 oli 799,4 milj. euroa (789,4). Orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa oli 6 %. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa noin 31 milj. euroa. Vuoden 2008 tammi-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 41,0 milj. euroa (67,5). Kannattavuuden lasku johtui pääasiassa nousseista raaka-aine- ja energiakustannuksista. Saavutetut myyntihintojen nousut eivät täysin kompensoineet raaka-aineiden korkeiden hintojen ja energiakustannusten vaikutusta. Huhtikuussa Kemira allekirjoitti kaksivuotisen rikkihapon toimitussopimuksen Talvivaara Projekti Oy:n kanssa. Metallien talteenotto Sotkamon Talvivaaran kaivoksella alkaa vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä. Kaivos tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kuparia ja kobolttia. Tuotantoprosessissa rikkihappoa käytetään metallien liuotusta katalysoivan bakteeriliuoksen happamuuden säätöön. Kemiran projektoima klooridioksidin tuotanto Celulosa Argentinan Capitan Bermudezin sellutehtaalla käynnistyi heinäkuun alussa, jolloin tehdas siirtyi klooridioksidivalkaisuun. Kemira toimittaa klooridioksidin valmistukseen tarvittavien kemikaalien lisäksi myös vetyperoksidia tehtaan valkaisuprosessiin. Kemira osallistuu myös aktiivisesti tehtaan valkaisuprosessin kehittämiseen. Heinäkuussa Kemira sopi sellu- ja valkaisukemikaalien toimituksista vuosina 2008-2010 Mondin tehtaille Syktyvkariin Venäjälle. Euroopan komissio määräsi kesäkuussa 10,15 milj. euron sakon Finnish Chemicals Oy:lle natriumkloraattiliiketoimintaan liittyneistä kilpailulainsäädännön rikkomuksista vuosina 1994-2000. Kemira Oyj osti Finnish Chemicalsin vuonna 2005. Komission määräämä sakko ei vaikuta Kemiran kassavirtaan. Kemira Water Kemira Water - johtava yhdyskunta- ja teollisuusjäteveden sekä prosessiveden ja juomaveden käsittelyn asiantuntija. Kemira Water tarjoaa palveluja, tuotteita ja laitteita kunnalliseen ja teolliseen vedenpuhdistukseen. Milj. euroa 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 Liikevaihto 202,3 175,0 569,4 506,1 686,4 Käyttökate 17,1 21,8 46,8 60,6 78,8 Käyttökate, % 8,5 12,5 8,2 12,0 11,5 Liikevoitto ilman 9,0 14,7 21,3 39,8 46,7 kertaluonteisia eriä Liikevoitto 8,9 14,7 23,6 39,8 43,6 Liikevoitto ilman 4,4 8,4 3,7 7,9 6,8 kertaluonteisia eriä, % Liikevoitto, % 4,4 8,4 4,1 7,9 6,4 Sidottu pääoma* 425,3 388,1 425,3 388,1 409,4 Sidotun pääoman tuotto, % 6,5 13,2 6,5 13,2 10,9 Investoinnit ilman yritysostoja 7,1 10,7 24,4 29,4 51,0 Rahavirrat investointien jälkeen -6,8 -9,0 -13,9 -36,1 -65,8 Henkilöstö kauden 2 258 2 179 2 258 2 179 2 319 lopussa * 12 kuukauden liukuva keskiarvo Kemira Waterin liikevaihto vuoden 2008 heinä-syyskuussa kasvoi 16 % 202,3 milj. euroon (175,0). Myynti oli hyvää kaikilla alueilla ja orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa oli 15 %. Kasvu johtui erityisesti hinnankorotuksista, joita on tehty raaka-aineiden hintojen voimakkaan nousun vuoksi. Myös toimitusmäärät olivat viime vuoden vastaavaa kautta suuremmat. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa 4 milj. euroa. Yritysostot lisäsivät myyntiä noin 6 milj. euroa. Raaka-aineiden hinnat ja kuljetuskustannukset olivat korkealla tasolla, ja ne vaikuttivat kannattavuuteen saavutetuista myyntihintojen korotuksista huolimatta. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 9,0 milj. euroa (14,7). Muuttuvat kustannukset nousivat vuoden 2008 heinä-syyskuussa 24 milj. euroa verrattuna vuoden 2007 vastaavaan kauteen. Myyntihintojen korotukset kasvattivat liikevoittoa 17 milj. eurolla ja suuremmat volyymit 3 milj. eurolla. Kemira Waterin liikevaihto vuoden 2008 tammi-syyskuussa nousi 13 % ja oli 569,4 milj. euroa (506,1). Orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa oli 13 %. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa 22 milj. euroa. Yritysostot lisäsivät myyntiä noin 22 milj. euroa. Raaka-aineiden ja kuljetuskustannusten hintojen epäsuotuisan kehityksen vuoksi liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski vuoden 2008 tammi-syyskuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan kauteen ja oli 21,3 milj. euroa (39,8). Elokuussa Kemira ilmoitti käynnistäneensä selvitystyön tytäryhtiönsä Galvatek Oy:n omistusvaihtoehdoista. Pinta- ja vedenkäsittelylaitosten suunnitteluun ja projektipalveluihin sekä kunnossapitopalveluihin keskittyneen Galvatekin liikevaihto oli noin 16 milj. euroa vuonna 2007 ja henkilöstön määrä 33. Galvatekin pääkonttori on Lahdessa ja sillä on tytäryhtiöt Ruotsissa ja Puolassa. Syyskuussa Kemira ilmoitti ostavansa Shandongin provinssissa toimivan vesikemikaaliyrityksen. Yritysosto toteutetaan Kemiran omistaman uuden perustettavan yhtiön kautta. Yhtiö ottaa haltuunsa ostettavan yrityksen omaisuuden nykyiseltä yksityisomisteiselta Zibo Huaqing Water Purifying Products -nimiseltä yritykseltä. Ostettavan yrityksen nykyinen asiakaskunta koostuu enimmäkseen teollisista vedenpuhdistusasiakkaista. Kemiran tarkoitus on laajentaa asiakaskuntaa kunnalliselle puolelle. Yrityksen päätuote on polyalumiinikloridi nestemäisessä ja kiinteässä muodossa. Lisäksi yritys valmistaa myös rautapohjaisia saostuskemikaaleja. Yritys työllistää noin 50 henkilöä. Kemira Specialty Kemira Specialty - johtava erikoiskemikaalien asiantuntija valituissa asiakassegmenteissä. Kemira Specialty palvelee asiakaslähtöisillä ratkaisuilla muun muassa rehu- ja elintarviketeollisuutta. Milj. euroa 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 Liikevaihto 95,8 109,8 311,6 323,9 425,9 Käyttökate 27,4 17,9 48,7 50,9 45,1 Käyttökate, % 28,6 16,3 15,6 15,7 10,6 Liikevoitto ilman 7,1 8,7 12,5 26,1 24,1 kertaluonteisia eriä Liikevoitto 21,2 10,0 26,6 27,4 13,5 Liikevoitto ilman 7,4 7,9 4,0 8,1 5,7 kertaluonteisia eriä, % Liikevoitto, % 22,1 9,1 8,5 8,5 3,2 Sidottu pääoma* 410,0 439,6 410,0 439,6 435,3 Sidotun pääoman tuotto, % 3,0 8,8 3,0 8,8 3,1 Investoinnit ilman yritysostoja 5,5 11,0 24,2 35,6 55,0 Rahavirrat investointien jälkeen 89,2 12,7 78,4 -18,6 -26,3 Henkilöstö kauden 327 1 039 327 1 039 1 028 lopussa * 12 kuukauden liukuva keskiarvo Kemira Specialtyn heinä-syyskuun liikevaihto laski titaanidioksidiliiketoiminnan siirryttyä syyskuun alussa toimintansa aloittaneeseen yhteisyritykseen. Liikevaihto oli 95,8 milj. euroa (109,8). Yhteisyrityksen perustaminen laski liikevaihtoa 19 milj. euroa, koska titaanidioksidiliiketoiminnan myynti ei ollut syyskuussa enää mukana Kemiran liikevaihtoluvussa. Jatkavien liiketoimintojen liikevaihto nousi 9 %. Kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 7,1 milj. euroa (8,7). Liikevoiton lasku edellisvuoteen verrattuna johtui mainitusta yhteisyrityksen perustamisesta sekä korkeista raaka-aine- ja energiakustannuksista. Yhteisyrityksen perustaminen laski liikevoittoa 1 milj. euroa, koska Kemiran osuus yhteisyrityksen tuloksesta raportoidaan liikevoiton alapuolella syyskuun alusta lähtien. Muuttuvat kustannukset nousivat heinä-syyskuussa 7 milj. euroa verrattuna vuoden 2007 vastaavaan kauteen. Myyntihintojen nousulla oli 6 milj. euron vaikutus liikevoittoon. Muurahaishapon kysyntä ja hintataso säilyivät hyvinä. Jatkavien liiketoimintojen liikevoitto nousi 28 %. Tammi-syyskuun liikevaihto oli 311,6 milj. euroa (323,9). Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa 10 milj. euroa. Jatkavien liiketoimintojen liikevaihto nousi 1 %. Tammi-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 12,5 milj. euroa (26,1). Valuuttakurssien vaikutus laski liikevoittoa noin 6 milj. euroa. Kemira Oyj:n ja Rockwood Holdings, Inc:n välinen yhteisyritys aloitti toimintansa syyskuun alussa. Uuteen yritykseen liitettiin sekä Kemiran että Rockwoodin titaanidioksidiliiketoiminta sekä Rockwoodin funktionaalisten lisäaineiden liiketoiminta. Yhteisyrityksen vuoden 2007 pro forma liikevaihto on noin 560 miljoonaa euroa. Rockwood omistaa 61 prosenttia ja Kemira 39 prosenttia yhteisyrityksestä. Sachtleben-nimellä toimiva uusi yhtiö on johtava erikoistitaanidioksidipigmenttien valmistaja, joka palvelee synteettisiä erikoiskuituja valmistavaa teollisuutta, painoväri-, kosmetiikka-, lääke- ja elintarviketeollisuutta. Sachtleben on myös maailman suurin synteettisen bariumsulfaatin valmistaja, ja sillä on ainutlaatuinen asema sinkkisulfidipigmenteissä. Yksi yhteisyrityksen kilpailueduista on, että molempien titaanidioksiditehtaiden tuotanto perustuu samanlaiseen tuotantoprosessiin ja niillä on vahva osaaminen erikoissovelluksissa käytettävien nanopartikkeleiden kehittämisessä. Yhteisyrityksen muodostaminen on osa Kemiran uuden strategian toteutusta. Kemiran muurahaishappotehtaan laajennus Oulussa saatettiin päätökseen, ja se otettiin käyttöön heinäkuussa. Kemira on maailman toiseksi suurin muurahaishapon tuottaja. Investointi vahvistaa edelleen Kemiran markkina-asemaa ja kykyä vastata markkinoiden tarpeisiin. Kemira Coatings Kemira Coatings - Tikkurila - johtava maalaamisen ja pintakäsittelyratkaisujen asiantuntija Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Kemira Coatings tarjoaa palveluja ja merkkituotteita kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle. Milj. euroa 7-9/2008 7-9/2007 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007 Liikevaihto 193,7 182,3 544,6 506,8 625,2 Käyttökate 35,2 43,1 86,1 91,6 91,2 Käyttökate, % 18,2 23,6 15,8 18,1 14,6 Liikevoitto ilman 30,4 27,7 71,8 67,8 64,3 kertaluonteisia eriä Liikevoitto 30,4 38,9 71,8 79,0 73,1 Liikevoitto ilman 15,7 15,2 13,2 13,4 10,3 kertaluonteisia eriä, % Liikevoitto, % 15,7 21,3 13,2 15,6 11,7 Sidottu pääoma* 324,2 306,5 324,2 306,5 311,0 Sidotun pääoman tuotto, % 20,4 25,8 20,4 25,8 23,9 Investoinnit ilman yritysostoja 3,9 10,7 17,9 32,9 43,5 Rahavirrat investointien jälkeen 57,9 57,5 40,2 28,8 20,7 Henkilöstö kauden 3 997 3 889 3 997 3 889 3 789 lopussa * 12 kuukauden liukuva keskiarvo Kemira Coatingsin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 6 % ja oli 193,7 milj. euroa (182,3). Kasvu oli pääosin orgaanista. Myynti kehittyi hyvin useimmilla markkinoilla sekä kauppa- ja rakennusmaaleissa että teollisuuden pinnoitteissa. Uudisrakentamisen hidastuminen ja rakennusmateriaalien myynnin väheneminen Baltiassa vaikutti Kemira Coatingsin kasvuun kyseisellä alueella. Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa 5 milj. euroa. Orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa oli 9 %. Heinä-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 30,4 milj. euroa (27,7). Muuttuvat kustannukset nousivat 9 milj. euroa verrattuna vuoden 2007 vastaavaan kauteen. Myyntihintojen nousulla ja tuotevalikoiman muutoksilla oli 14 milj. euron vaikutus liikevoittoon. Vuoden 2008 tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 7 % ja oli 544,6 milj. euroa (506,8). Valuuttakurssien vaikutus laski liikevaihtoa 4 milj. Orgaaninen kasvu paikallisissa valuutoissa oli 8 %. Tammi-syyskuun liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 71,8 milj. euroa (67,8). Kannattavuuteen vaikutti joidenkin raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien kustannusten nousu. Kemira Coatings vahvistaa kasvustrategiansa mukaisesti asemaansa Kaakkois- ja Itä-Euroopan maalimarkkinoilla. Heinäkuun alussa aloitti toimintansa Kemira Coatingsin ja slovenialaisen JUB-yhtiön yhteinen Tikkurila JUB Romania -niminen myyntiyhtiö. Yrityksen vastuulla on Kemira Coatingsin ja JUB:n kauppa- ja rakennusmaalien markkinointi, myynti ja jakelu Romaniassa. Elokuussa Kemira Coatings ilmoitti perustavansa myyntiyhtiön Minskiin hoitamaan kauppa- ja rakennusmaalien sekä teollisuusmaalien markkinointia, myyntiä ja jakelua Valko-Venäjällä. Kemira Coatings on myös päättänyt siirtää ja laajentaa kauppa- ja rakennusmaalien tuotantoa Pietarissa. Investointi kasvattaa merkittävästi vesiohenteisten maalien tuotantoa ja parantaa tuotannon kustannustehokkuutta Venäjällä. Loppuvuodesta Moskovan lähelle Mytishiin valmistuu logistiikka- ja palvelukeskus, jonka tavoitteena on parantaa huomattavasti Kemira Coatingsin asiakaspalvelutasoa alueen nopeasti kasvavilla markkinoilla. Keskukseen sijoittuvat sekä kauppa- ja rakennusmaali- että teollisuusmaalitoiminnot. Lisäksi sinne tulee tilat myös laajamittaiselle asiakaskoulutukselle, jonka on olennainen osa Kemira Coatingsin markkinointia. Tikkurila Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu Erkki Järvinen, joka työskentelee tällä hetkellä Sanoma Oyj:hin kuuluvan Rautakirja Oy:n toimitusjohtajana. Järvinen siirtyy uuteen tehtäväänsä vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Jarmo Mäenpää toimii Tikkurila Oy:n toimitusjohtajana, kunnes Erkki Järvinen aloittaa tehtävässä. Kemiran maaliliiketoiminnasta vastaava johtaja Visa Pekkarinen siirtyy eläkkeelle lokakuun lopussa 2008. Kemira Oyj:n osakkeet ja osakkeenomistajat Kemira Oyj:n osakkeiden ylin kurssi tammi-syyskuussa oli 14,77 euroa ja alin 7,12 euroa. Osakkeen hinta keskimäärin oli 9,14 euroa. Yhtiön markkina-arvo Kemiran hallussa olevilla osakkeilla vähennettynä oli syyskuun lopussa 1 005,9 milj. euroa. Yhtiön osakepääoma oli syyskuun lopussa 221,8 milj. euroa, ja osakkeiden rekisteröity kokonaismäärä oli 125 045 000. Kemiran hallussa on 3 854 465 kpl omia osakkeita. Omistus vastaa 3,1 %:a yhtiön osakkeista ja äänimäärästä. Strategia ja uudelleenorganisointi Kesäkuussa julkistetun uuden strategian mukaisesti Kemira keskittyy vesi- ja kuituliiketoimintaan. Ensimmäisessä vaiheessa yhtiö panostaa taseen parantamiseen, positiivisen kassavirran luomiseen ja tuloksen kasvattamiseen. Toisen vaiheen tavoitteena on voimakas kasvu. Kemira on organisoitu strategiansa mukaisesti uudella tavalla: - Kemiran liiketoiminta on jaettu kolmeen asiakaskeskeiseen ja tulosvastuulliseen segmenttiin. Yhteinen tekijä näissä on vesiteknologia. Paper keskittyy palvelemaan sellu- ja paperiteollisuuden asiakassegmenttejä, Water palvelee kunnallisen ja teollisen vedenpuhdistuksen asiakassegmenttejä ja Oil and Mining kehittää liiketoimintaa öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuuden kasvavilla sovellusalueilla. - Kemira on jaettu neljään maantieteelliseen alueeseen: Pohjois-Amerikka, Latinalainen Amerikka, Aasian ja Tyynenmeren alue (APAC) sekä Eurooppa (EMEA). Maantieteelliset alueet ovat vastuussa yhteisen kustannustehokkaan infrastruktuurin rakentamisesta liiketoiminnoille. Lisäksi Latinalaisessa Amerikassa sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella maantieteelliset organisaatiot ovat vastuussa strategian toteutuksesta ja uusien markkinoiden kehittämisestä. - Funktiot organisoidaan globaalisti, ja ne tarjoavat palvelujaan kaikille Kemiran liiketoiminnoille. Uusi organisaatio tuli voimaan 1.10.2008. Tavoitteena on turvata kannattavuuden parantaminen ja kasvu kehittämällä liiketoimintaa kannattavimmissa asiakassegmenteissä ja sovelluksissa perustuen Kemirassa olemassa olevaan osaamiseen ja resursseihin. Taloudellinen raportointi uuden rakenteen mukaan aloitetaan vuoden 2009 alusta. Strategian julkistamisen yhteydessä Kemira kertoi tähtäävänsä Coatings-liiketoiminta-alueensa eli Tikkurilan eriyttämiseen listaamalla sen NASDAQ OMX Helsinki Oy:hyn. Tavoitteena on että listaus tapahtuu vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla, markkinatilanteesta riippuen. Listauksella tavoitellaan koko Kemiran osakasarvon nousua ja fokusoidaan Kemiran liiketoiminta veden ympärille. Kemira Specialty -liiketoiminta-alue järjestellään uudelleen. Syyskuun alussa aloitti toimintansa Rockwood Holdings Inc:n kanssa perustettu yhteisyritys, johon liitettiin sekä Kemiran että Rockwoodin titaanidioksidiliiketoiminta sekä Rockwoodin funktionaalisten lisäaineiden liiketoiminta. Kemira jatkaa ChemSolutions-liiketoiminnan kehittämistä erillisenä yksikkönä varmistaen sen kannattavuuden ja kassavirran maksimoinnin. Strategian julkistamisen yhteydessä kerrotun globaalin kustannussäästöohjelman vuotuinen säästötavoite on yli 50 milj. euroa, pois lukien Kemira Coatings. Toimenpiteet ovat meneillään suunnitelman mukaisesti ja säästöjen suunnitellaan toteutuvan vuosien 2009-2010 aikana. Säästöt toteutetaan koko konsernissa muun muassa konsernirakennetta, organisaatiota ja toimintamalleja muuttamalla. Suunnitellun säästöohjelman mukaisesti myös henkilöstöä saatetaan vähentää noin 1000 henkilöllä maailmanlaajuisesti, mukaan lukien mahdolliset yritysmyynnit. Maailmanlaajuisten toimintojen virtaviivaistaminen tarkoittaa esimerkiksi tuotantopaikkojen, tutkimus- ja kehityslaitosten ja varastoverkoston yhdistelyä. Suomessa viidellä paikkakunnalla käydyt toimipaikkakohtaiset yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen 8.10.2008. Organisaation muutos- ja säästöohjelma johtaa 298 henkilön nettovähennykseen Suomen toimipaikoilla. Kemiran johtoryhmät 1.10.2008 alkaen Kemira Oyj:n strateginen johtoryhmä vastaa konsernin strategian toteuttamisesta. Strategiseen johtoryhmään kuuluvat 1.10.2008 alkaen seuraavat henkilöt: Harri Kerminen (toimitusjohtaja), Esa Tirkkonen (varatoimitusjohtaja), Petri Helsky (Paper), Pekka Ojanpää (Water), Randy Owens (Oil and Mining), Håkan Kylander (EMEA), Hannu Melarti (Pohjois-Amerikka), Hilton Casas (Latinalainen Amerikka), Ronald Kwan (Aasian ja Tyynenmeren alue), Jyrki Mäki-Kala (talous- ja rahoitus, IT), Petri Boman (toimitusketju), Johan Grön (T&K, teknologia), Jukka Hakkila (lakiasiat, riskienhallinta, sisäinen tarkastus), Päivi Jokinen (markkinointi), Timo Leppä (viestintä) ja Eeva Salonen (henkilöstö). Kemira Oyj:n operatiivinen johtoryhmä vastaa konsernin liiketoimintojen operatiivisesta ohjauksesta ja siihen kuuluvat Harri Kermisen lisäksi Esa Tirkkonen, Jyrki Mäki-Kala sekä Petri Helsky, Pekka Ojanpää ja Randy Owens. Näkymät Kemira-konsernin jatkavien liiketoimintojen kasvun arvioidaan jatkuvan maltillisena lähinnä orgaanisen kasvun myötä loppuvuoden ajan. Jatkuva toiminnan tehostaminen on avainasemassa kannattavuuden parantamisessa. Vuoden aikana raaka-aineiden ja energian korkeat hinnat ja heikko Yhdysvaltain dollari ovat painaneet Kemiran tulosta, ja vuonna 2008 Kemiran liikevoiton ja osakekohtaisen tuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan pysyvän viime vuoden tason alapuolella. Ilmoitetun globaalin kustannussäästöohjelman vuotuinen säästötavoite on yli 50 milj. euroa. Kustannussäästöistä ja rakennemuutoksista johtuen loka-joulukuun tulokseen tullaan kirjaamaan kertaluonteisia kuluja ja muita kertaluonteisia eriä. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan kasvavan viime vuodesta. Kemira Pulp&Paperin asiakasteollisuuden toiminnalliset uudelleenjärjestelyt Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa saattavat vaikuttaa negatiivisesti Kemiran sellu- ja paperikemikaaliliiketoimintaan, samoin kuin korkeat raaka-ainehinnat. Kemira Waterin orgaanisen kasvun arvioidaan olevan suotuisaa, mutta korkeat raaka-ainehinnat varjostavat Kemira Waterin näkymiä. Kemira Specialty -liiketoiminta-alueella orgaanisten happojen ja natriumperkarbonaatin kysynnän arvioidaan olevan hyvää. Kemira Coatings -liiketoiminta-alueella kysynnän arvioidaan jatkuvan kohtuullisena useimmilla markkina-alueilla loppuvuoden ajan. Uudisrakentamisen ja asuntokaupan hiljentymisestä on nähtävissä merkkejä päämarkkina-alueilla, mikä saattaa vaikuttaa kysyntään. Talouskasvu on hidastunut, ja yleinen taloustilanne tekee tulevaisuuden arvioimisen haasteelliseksi. Helsinki 29.10.2008 Hallitus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset. Lisätietoja: Kemira Oyj Viestintäjohtaja Timo Leppä Puh. +358 10 86 21700 Kemira Oyj Sijoittajasuhdepäällikkö Päivi Antola Puh. +358 10 86 21140 Tiedotustilaisuus Kemiran vuoden 2008 tammi-syyskuun tuloksesta järjestetään tiedotusvälineille ja analyytikoille Kemiran pääkonttorissa (Porkkalankatu 3) tänään klo 10.30. Esitysmateriaali on saatavilla Kemiran verkkosivuilla www.kemira.fi Kemira Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2008 keskiviikkona 25.2.2009 klo 9.00. KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Kaikki tilinpäätöstiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 - standardin mukaisesti. Laatimisperiaatteiden muutokset 1.1.2008 alkaen: - IFRIC 11 tulkinta liittyen IFRS 2 osakeperusteisiin maksuihin - IFRIC 12 (Service Concession Arrangements) liittyen palvelusopimuksiin julkisen sektorin kanssa - IFRIC 14 (IAS 19 - The Limit on a defined Benefit Asset, Minimum Funding Requirement and their Interaction) liittyen etuuspohjaisten järjestelyjen vähimmäisrahastointivaatimuksiin. Konserni arvioi, että uusien tulkintojen käyttöönotolla ei tule olemaan olennaista vaikutusta konsernin tuleviin tilinpäätöksiin. TULOSLASKELMA 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ Milj. e 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto 780,0 729,5 2 205,1 2 155,8 2 810,2 Liiketoiminnan muut tuotot 18,6 6,5 39,9 19,2 45,9 Kulut -696,7 -623,0 -2 003,8 -1 889,5 -2 539,2 Poistot ja arvonalentumiset -32,1 -33,5 -99,1 -99,5 -173,8 Liikevoitto 69,8 79,5 142,1 186,0 143,1 Rahoituskulut, netto -20,7 -11,8 -45,8 -36,6 -51,9 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3 0,6 0,0 1,9 2,1 Voitto ennen veroja 48,8 68,3 96,3 151,3 93,3 Tuloverot -13,4 -15,4 -26,0 -37,8 -25,8 Tilikauden voitto 35,4 52,9 70,3 113,5 67,5 Jakautuminen Emoyhteisön omistajille 34,4 51,8 66,8 110,5 63,7 Vähemmistölle 1,0 1,1 3,5 3,0 3,8 Tilikauden voitto 35,4 52,9 70,3 113,5 67,5 TASE Milj. e 30.9. 31.12. VARAT 2008 2007 Pitkäaikaiset varat Liikearvo 629,2 626,6 Muut aineettomat hyödykkeet 114,3 112,3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 829,5 984,3 Osuudet osakkuusyrityksissä 141,9 5,5 Myytävissä olevat sijoitukset 182,3 102,2 Laskennalliset verosaamiset 13,0 5,2 Saamiset etuuspohjaisista eläkejärjestelyistä 34,9 34,6 Muut sijoitukset 14,3 6,4 Pitkäaikaiset varat yhteensä 1 959,4 1 877,1 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 308,3 311,2 Saamiset Korolliset saamiset 6,6 3,2 Korottomat saamiset 540,8 548,1 Saamiset yhteensä 547,4 551,3 Rahamarkkinasijoitukset - rahavarat 27,4 21,4 Rahat ja pankkisaamiset 34,5 31,2 Lyhytaikaiset varat yhteensä 917,6 915,1 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät 2,7 35,7 Varat yhteensä 2 879,7 2 827,9 OMA PÄÄOMA JA VELAT 30.9. 31.12. Milj. e 2008 2007 Emoyhteisön omistajille kuuluva oma pääoma 1 126,9 1 072,0 Vähemmistöosuus 15,1 15,3 Oma pääoma yhteensä 1 142,0 1 087,3 Pitkäaikaiset velat Pitkäaikaiset korolliset velat 756,9 431,1 Laskennalliset verovelat 111,1 105,5 Eläkevelvoitteet 71,7 74,2 Varaukset 42,0 18,8 Pitkäaikaiset velat yhteensä 981,7 629,6 Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset korolliset velat 295,6 625,0 Lyhytaikaiset korottomat velat 459,0 473,6 Varaukset 1,4 6,2Lyhytaikaiset velat yhteensä 756,0 1 104,8 Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat - 6,2 Velat yhteensä 1 737,7 1 740,6 Oma pääoma ja velat yhteensä 2 879,7 2 827,9 Myytävissä oleviin sijoituksiin kuuluu myös osakkeita, jotka oikeuttavat sähköön Suomessa parhaillaan rakennettavasta ydinvoimalasta. Aikaisemmissa tilinpäätöksissä nämä osakkeet on arvostettu hankintahintaan. Osakkeiden markkinahinta tuli määritetyksi toukokuussa 2008 ulkoisella kolmansien osapuolien osakekaupalla. Tämän takia konserni on kirjannut osakkeiden uudelleenarvostuksen, 80 milj. euroa, jolla on 59,2 milj. euron vaikutus omaan pääomaan. Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät sisältävät tehtaan Venäjällä. RAHAVIRTALASKELMA 1-9/ 1-9/ Milj. e 2008 2007 2007 Liiketoiminnan rahavirrat Oikaistu käyttökate 207,4 262,3 281,1 Korot -47,6 -27,3 -36,3 Saadut osingot 0,1 2,1 2,0 Verot -18,2 -24,3 -35,6 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 141,7 212,8 211,2 Käyttöpääoman muutos -64,6 -98,9 -39,1 Liiketoiminnasta kertyneet rahavarat 77,1 113,9 172,1 Investointien rahavirrat Yritysostoihin käytetyt rahavarat -140,4 -47,2 -66,6 Muut investoinnit -116,3 -178,7 -254,4 Luovutustulot 245,3 -11,4 -0,2 Investointeihin käytetyt nettorahavarat -11,4 -237,3 -321,2 Rahavirrat investointien jälkeen 65,7 -123,4 -149,1 Rahoituksen rahavirrat Pitkäaikaisten lainojen nostot (+), maksut (-) 203,1 60,0 53,7 Pitkäaikaisten lainasaamisten vähennys (+), lisäys (-) -8,6 -0,7 2,5 Lyhytaikaisen rahoituksen lisäys (+), vähennys (-) -174,4 105,8 117,8 Maksetut osingot -64,2 -60,4 -60,8 Muut -12,3 2,7 12,3 Rahoitukseen käytetyt nettorahavarat -56,4 107,4 125,5 Rahavarojen nettomuutos 9,3 -16,0 -23,6 Rahavarat kauden lopussa 61,9 60,2 52,6 Rahavarat kauden alussa 52,6 76,2 76,2 Rahavarojen nettomuutos 9,3 -16,0 -23,6 RAHAVIRTALASKELMA 7-9/ 7-9/ Milj. e 2008 2007 Liiketoiminnan rahavirrat Oikaistu käyttökate 83,1 96,2 Korot -14,8 -12,2 Saadut osingot 0,1 2,0 Verot 0,4 -4,8 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 68,8 81,2 Käyttöpääoman muutos -6,3 9,6 Liiketoiminnasta kertyneet rahavarat 62,5 90,8 Investointien rahavirrat Yritysostoihin käytetyt rahavarat -136,5 -2,6 Muut investoinnit -28,8 -57,6 Luovutustulot 234,2 14,6 Investointeihin käytetyt nettorahavarat 68,9 -45,6 Rahavirrat investointien jälkeen 131,4 45,2 Rahoituksen rahavirrat Pitkäaikaisten lainojen nostot (+), maksut (-) 68,0 66,7 Pitkäaikaisten lainasaamisten vähennys (+), lisäys (-) -6,5 -1,4 Lyhytaikaisen rahoituksen lisäys (+), vähennys (-) -164,9 -110,7 Maksetut osingot -0,3 -0,5 Muut -20,0 -1,3 Rahoitukseen käytetyt nettorahavarat -123,7 -47,2 Rahavarojen nettomuutos 7,7 -2,0 Rahavarat kauden lopussa 61,9 60,2 Rahavarat kauden alussa 54,2 62,2 Rahavarojen nettomuutos 7,7 -2,0 OMAN PÄÄOMAN MUUTOS Milj. e Yli- Käyvän arvon Osake- kurssi- ja muut Kurssi pääoma rahasto rahastot erot Oma pääoma 1.1.2007 221,6 257,9 62,7 -30,8 Tilikauden tulos - - - - Osingonjako - - - - Omien osakkeiden siirto osakepalkkiojärjestelmään kuuluville - - - - Osakeperusteisen ohjelman kirjaaminen kuluksi - - - - Osakeoptioiden merkintä osakkeiksi 0,2 - - - Kurssi- ja muuntoerot - - 0,1 -4,8 Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus - - - 3,2 Rahavirran suojaus: omaan pääomaan merkitty määrä - - -1,5 - Vähemmistöosuuden osto - - - - Siirto vapaassa ja sidotussa omassa pääomassa - - 0,1 - Muut muutokset - - - -0,1 Oma pääoma 30.9.2007 221,8 257,9 61,4 -32,5 Oma pääoma 1.1.2008 221,8 257,9 68,2 -41,1 Tilikauden tulos - - - - Osingonjako - - - - Myytävissä olevat osakkeet - arvonmuutos - - 59,2 - Osakeperusteisen ohjelman kirjaaminen kuluksi - - - - Kurssi- ja muuntoerot - - -0,2 -13,0 Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus - - - 2,3 Rahavirran suojaus: omaan pääomaan merkitty määrä - - -0,7 - Siirto vapaassa ja sidotussa omassa pääomassa - - 0,9 - Muut muutokset - - - - Oma pääoma 30.9.2008 221,8 257,9 127,4 -51,8 Edel- listen tilikau- Vähem- Omat sien voit- mistö- Yh- osakkeet tovarat osuus teensä Oma pääoma 1.1.2007 -26,8 585,3 12,6 1 082,5 Tilikauden tulos - 110,5 3,0 113,5 Osingonjako - -58,2 -2,2 -60,4 Omien osakkeiden siirto osakepalkkiojärjestelmään kuuluville 0,9 -0,9 - 0,0 Osakeperusteisen ohjelman kirjaaminen kuluksi - 1,3 - 1,3 Osakeoptioiden merkintä osakkeiksi - - - 0,2 Kurssi- ja muuntoerot - - 0,2 -4,5 Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus - - - 3,2 Rahavirran suojaus: omaan pääomaan merkitty määrä - - - -1,5 Vähemmistöosuuden osto - - 0,4 0,4 Siirto vapaassa ja sidotussa omassa pääomassa - -0,1 - 0,0 Muut muutokset - - - -0,1 Oma pääoma 30.9.2007 -25,9 637,9 14,0 1 134,6 Oma pääoma 1.1.2008 -25,9 591,1 15,3 1 087,3 Tilikauden tulos - 66,8 3,5 70,3 Osingonjako - -60,6 -3,6 -64,2 Myytävissä olevat osakkeet - arvonmuutos - - - 59,2 Osakeperusteisen ohjelman kirjaaminen kuluksi - 0,6 - 0,6 Kurssi- ja muuntoerot - - 0,3 -12,9 Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaus - - - 2,3 Rahavirran suojaus: omaan pääomaan merkitty määrä - - - -0,7 Siirto vapaassa ja sidotussa omassa pääomassa - -0,9 - 0,0 Muut muutokset - 0,5 -0,4 0,1 Oma pääoma 30.9.2008 -25,9 597,5 15,1 1 142,0 Omia osakeita omistettiin 30.9.2008 yhteensä 3 854 465 kpl. Omien osakkeiden määrä säilyi samana kuin 31.12.2007. Omien osakkeiden keskimääräinen hankintahinta oli 6,73 euroa ja osuus osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä 3,1 %. Omien osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo on 6,8 miljoonaa euroa. TUNNUSLUVUT 1-9/ 1-9/ 2008 2007 2007 Tulos / osake, perus ja laimennettu, e 0,55 0,91 0,53 Tulos / osake ilman alaskirjauksia, perus ja laimennettu, e 0,55 0,91 0,87 Liiketoiminnan rahavirrat / osake, e 0,64 0,94 1,42 Bruttoinvestoinnit, milj. e 256,7 225,9 321,0 Bruttoinvestoinnit / liikevaihto, % 11,6 10,5 11,4 Osakkeita (1000 kpl) keskimäärin, perus * 121 191 121 155 121 164 Osakkeita (1000 kpl) keskimäärin, laimennettu * 121 191 121 194 121 194 Osakkeita (1000 kpl) kauden lopulla, perus * 121 191 121 193 121 191 Osakkeita (1000 kpl) kauden lopulla, laimennettu * 121 191 121 193 121 191 Emoyhteisön omistajille kuuluva oma pääoma / osake, e 9,30 9,25 8,85 Omavaraisuusaste, % 39,7 38,9 38,6 Velkaantuneisuus (gearing), % 86,7 88,0 92,3 Korolliset nettovelat, milj. e 990,5 998,9 1 003,4 Henkilökunta keskimäärin 10 145 10 008 10 008 TUNNUSLUVUT 7-9/ 7-9/ 2008 2007 Tulos / osake, perus ja laimennettu, e 0,28 0,43 Tulos / osake ilman alaskirjauksia, perus ja laimennettu, e 0,28 0,43 Liiketoiminnan rahavirrat / osake, e 0,52 0,75 Bruttoinvestoinnit, milj. e 165,3 60,2 Bruttoinvestoinnit / liikevaihto, % 21,2 8,3 Osakkeita (1000 kpl) keskimäärin, perus * 121 191 121 193 Osakkeita (1000 kpl) keskimäärin, laimennettu * 121 191 121 193 Osakkeita (1000 kpl) kauden lopulla, perus * 121 191 121 193 Osakkeita (1000 kpl) kauden lopulla, laimennettu * 121 191 121 193 * Osakkeiden lukumäärä, joka ei sisällä konsernin omistamia osakkeita. LIIKEVAIHTO 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ TOIMIALOITTAIN 2008 2007 2008 2007 2007 Milj. e Kemira Pulp&Paper 281,9 259,7 799,4 789,4 1 043,0 Kemira Water 202,3 175,0 569,4 506,1 686,4 Kemira Specialty 95,8 109,8 311,6 323,9 425,9 Kemira Coatings 193,7 182,3 544,6 506,8 625,2 Muut ja ryhmien välinen 6,3 2,7 -19,9 29,6 29,7 Yhteensä 780,0 729,5 2 205,1 2 155,8 2 810,2 LIIKEVOITTO 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ TOIMIALOITTAIN 2008 2007 2008 2007 2007 Milj. e Kemira Pulp&Paper 14,5 23,8 40,2 70,0 68,2 Kemira Water 8,9 14,7 23,6 39,8 43,6 Kemira Specialty 21,2 10,0 26,6 27,4 13,5 Kemira Coatings 30,4 38,9 71,8 79,0 73,1 Muut ja eliminoinnit -5,2 -7,9 -20,1 -30,2 -55,3 Yhteensä 69,8 79,5 142,1 186,0 143,1 AINEELLISEN KÄYTTÖOMAISUUDEN 1-9/ 1-9/ MUUTOKSET 2008 2007 2007 Milj. e Kirjanpitoarvo kauden alussa 984,3 987,1 987,1 Hankitut yhtiöt - 5,0 14,3 Lisäykset 97,0 155,2 215,7 Vähennykset -5,3 -4,1 -2,5 Tytäryritysten myynti -168,4 - -7,8 Poistot ja arvonalentumiset -83,6 -84,0 -133,2 Muuntoero ja muut muutokset 5,5 -45,1 -89,3 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 829,5 1 014,1 984,3 AINEETTOMAN KÄYTTÖOMAISUUDEN 1-9/ 1-9/ MUUTOKSET 2008 2007 2007 Milj. e Kirjanpitoarvo kauden alussa 738,9 689,9 689,9 Hankitut yhtiöt 3,1 19,0 32,2 Lisäykset 19,4 22,4 30,4 Vähennykset -0,1 -0,3 -0,3 Tytäryritysten myynti -8,1 - -0,1 Poistot ja arvonalentumiset -15,5 -15,5 -40,6 Muuntoero ja muut muutokset 5,8 28,6 27,4 Kirjanpitoarvo kauden lopussa 743,5 744,1 738,9 VASTUUSITOUMUKSET 30.9. 31.12. Milj. e 2008 2007 Kiinnitykset 43,4 62,1 Annetut pantit Omien sitoumusten puolesta 5,8 6,0 Takaukset Omien sitoumusten puolesta 8,4 8,3 Osakkuusyritysten puolesta 1,3 1,4 Muiden puolesta 0,6 2,8 Käyttöleasingvastuut Vuoden sisällä erääntyvät 22,2 22,4 Yli vuoden päästä erääntyvät 116,8 129,0 Muut vastuut Omien sitoumusten puolesta 4,2 0,4 Osakkuusyritysten puolesta 2,1 2,3 Merkittävimmät taseen ulkopuoliset investointisitoumukset Merkittävimmät aineellisen käyttöomaisuushyödykkeiden hankintaa koskevat sopimuksiin perustuvat sitoumukset 30.9.2008 olivat 4 miljoonaa euroa Kemira Coatingsin investointiin Venäjällä. Oikeudenkäynnit Laajaan kansainväliseen liiketoimintaansa liittyen konserni on osallisena useissa oikeuskäsittelyissä. Kemira Oyj, Kemira Chemicals, Inc. ja Kemira Chemicals Canada, Inc. ovat saaneet vaateita tai on nimetty vastaajina ryhmäkannevaatimuksissa Yhdysvaltain osavaltioiden tuomioistuimissa sekä Kanadassa. Vaatimukset on esitetty vetyperoksidia ja persuoloja suoraan ja välillisesti ostaneiden asiakkaiden puolesta. Vaatimusten mukaan vetyperoksiditoimittajat ovat toimineet kartellissa ja aiheuttaneet vahinkoa kantajille. Suurempien oikeudenkäyntikulujen välttämiseksi Kemira Oyj ja Kemira Chemicals Canada Inc. ovat sopineet Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuimessa ajetun suorien ostajien ryhmäkanneasian ja sopineet asian eräiden muiden kanssa. Muiden vaateiden ja kanteiden osalta prosessit jatkuvat. Euroopan Unionin komissio määräsi kesäkuussa 2008 Finnish Chemicals Oy:n maksamaan 10,15 miljoonan sakon natriumkloraattituottajien välisestä kilpailuoikeuden vastaisesta toiminnasta. LÄHIPIIRI Lähipiirin kanssa tehdyissä liiketoimissa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia tilinpäätöksen 2007 jälkeen. JOHDANNAISINSTRUMENTIT Milj. e 30.9.2008 31.12.2007 Nimellis- Käypä Nimellis- Käypä arvo arvo arvo arvo Valuuttajohdannaiset Valuuttatermiinisopimukset 342,9 -2,8 942,9 -1,4 joista ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukseen - - - - Valuuttaoptiot Ostetut 0,0 0,0 65,5 0,1 Asetetut 8,1 -0,3 57,8 0,2 Valuutanvaihtosopimukset 147,3 3,5 147,2 6,5 Korkojohdannaiset Koronvaihtosopimukset 295,9 1,7 174,0 2,3 joista rahavirran suojaukseen 278,9 1,3 164,0 2,0 Korko-optiot Ostetut 10,0 0,1 10,0 - Asetetut - - - - Obligaatiotermiinisopimukset 10,0 -0,2 10,0 0,2 joista avoinna 10,0 -0,2 10,0 0,2 Käypä Käypä Muut instrumentit arvo arvo Sähköjohdannaiset, GWh 763,2 8,6 833,6 10,0 joista rahavirran suojaukseen, GWh 763,2 8,6 833,6 10,0 Sopimusten käypä arvo perustuu raportointipäivän markkinahintaan niiltä osin kuin sopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena. Muut sopimukset on arvostettu niistä aiheutuvien kassavirtojen nykyarvoon ja optioiden osalta arvonmääritysmalleihin. Rahoitusinstrumenttien nimellisarvot eivät välttämättä vastaa osapuolten vaihtamia rahasuorituksia eivätkä siten yksinään tarkasteltuina anna kuvaa konsernin riskiasemasta. VUOSINELJÄNNESTIEDOT 2008 2008 2008 Milj. e Q3 Q2 Q1 Liikevaihto Kemira Pulp&Paper 281,9 253,6 263,9 Kemira Water 202,3 187,6 179,5 Kemira Specialty 95,8 108,8 107,0 Kemira Coatings 193,7 205,7 145,2 Muut ja ryhmien välinen 6,3 -14,2 -12,0 Yhteensä 780,0 741,5 683,6 Liikevoitto Kemira Pulp&Paper 14,5 10,1 15,6 Kemira Water 8,9 5,5 9,2 Kemira Specialty 21,2 1,6 3,8 Kemira Coatings 30,4 29,7 11,7 Muut ja ml. eliminoinnit -5,2 -7,6 -7,3 Yhteensä 69,8 39,3 33,0 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä Kemira Pulp&Paper 15,3 10,1 15,6 Kemira Water 9,0 5,5 6,8 Kemira Specialty 7,1 1,6 3,8 Kemira Coatings 30,4 29,7 11,7 Muut ja ml. eliminoinnit -5,3 -9,7 -10,7 Yhteensä 56,5 37,2 27,2 VUOSINELJÄNNESTIEDOT 2007 2007 2007 2007 Milj. e Q4 Q3 Q2 Q1 Liikevaihto Kemira Pulp&Paper 253,6 259,7 267,0 262,7 Kemira Water 180,3 175,0 173,2 157,9 Kemira Specialty 102,0 109,8 110,6 103,5 Kemira Coatings 118,4 182,3 188,7 135,8 Muut ja ryhmien välinen 0,1 2,7 13,5 13,4 Yhteensä 654,4 729,5 753,0 673,3 Liikevoitto Kemira Pulp&Paper -1,8 23,8 23,3 22,9 Kemira Water 3,8 14,7 13,1 12,0 Kemira Specialty -13,9 10,0 7,1 10,3 Kemira Coatings -5,9 38,9 27,3 12,8 Muut ja ml. eliminoinnit -25,1 -7,9 -13,2 -9,1 Yhteensä -42,9 79,5 57,6 48,9 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä Kemira Pulp&Paper 12,3 22,6 23,3 21,6 Kemira Water 6,9 14,7 13,1 12,0 Kemira Specialty -2,0 8,7 7,1 10,3 Kemira Coatings -3,5 27,7 27,3 12,8 Muut ja ml. eliminoinnit -9,6 -7,9 -14,2 -8,6 Yhteensä 4,1 65,8 56,6 48,1 TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Osakekohtainen tulos (EPS): Omavaraisuusaste, %: Emoyhteisön omistajien osuus Oma pääoma x 100 / tilikauden voitosta/ Taseen loppusumma - Keskimääräinen osakemäärä saadut ennakot Liiketoiminnan rahavirrat: Velkaantuneisuus (gearing), %: Liiketoiminnasta kertyneet Korolliset nettovelat x 100/ rahavirrat, käyttöpääoman Oma pääoma muutoksen jälkeen ennen investointeja Korolliset Liiketoiminnan rahavirrat/ osake: nettovelat: Liiketoiminnasta kertyneet Korolliset velat - rahavirrat/ Keskimääräinen osakemäärä rahamarkkinasijoitukset - rahavarat Oma pääoma / osake: Sidotun pääoman Emoyhteisön omistajille kuuluva tuotto- oma pääoma 30.9./ prosentti Osakkeiden lukumäärä 30.9. (ROCE), %: Liikevoitto + osuus osakkuusyritysten tuloksista x 100 / (Käyttöpääoma + valmis käyttöomaisuus + osakkuusyrityssijoitukset)* * keskimäärin