SAMI MYKKÄNEN INCAPIN TOIMITUSJOHTAJAKSI



Incap Oyj        Pörssitiedote       1.12.2008 klo 14

Incap Oyj:n hallitus on vahvistanut Sami Mykkäsen nimityksen
Incap-konsernin toimitusjohtajaksi. Mykkänen nimitettiin viime
kesäkuussa määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi vuoden 2008 loppuun.

Insinööri Sami Mykkänen on tullut Incapin palvelukseen maaliskuussa
2007. Ennen toimitusjohtajuutta hän toimi Incapin
valmistuspalveluista ja strategisista materiaalihankinnoista
vastaavana johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hän on työskennellyt
aikaisemmin muun muassa Powerwaven Shanghain tehtaan
tuotantojohtajana sekä REMECillä ja ADC Telecommunicationsilla
tuotanto- ja ostojohtajana.

Incap on uudistanut strategiansa kesän jälkeen ja keskittyy sen
mukaisesti energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian
laitevalmistajien palveluun. Myös yhtiön organisaatiorakenne on
muutettu siten, että liiketoimintavastuu on keskitetty
asiakastoimialojen mukaan muodostettuihin yksiköihin. Yhtiössä on
lisäksi käynnitetty tervehdytysohjelma, jonka tavoitteena on yhtiön
taloudellisen pohjan vahvistaminen ja kannattavuuden parantaminen.

INCAP OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Kalevi Laurila, hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 880 770
Sami Mykkänen, toimitusjohtaja, puh. 040 559 9047

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.incap.fi

INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut
kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta
ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat
ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian
laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa uutta kilpailukykyä
strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja
Intiassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2007 oli 83 milj. euroa ja
yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 730 henkilöä. Incapin
osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja:
www.incap.fi.