Vacon Oyj, 12.12.2008 klo 15.40: Vacon arvioi aiemmin esittämästään ennusteesta poiketen, että yhtiön koko vuoden 2008 liikevaihdon kasvu jää noin 25 prosenttiin. Aikaisemmin yhtiö on arvioinut liikevaihdon kasvavan lähes 30 prosenttia vuonna 2008. Vaconin liikevaihto vuonna 2007 oli 232,2 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi liikevoittoprosentin jäävän hieman alle 12 prosentin. Aiemmin Vacon arvioi liikevoittoprosentin olevan vuoden 2007 tasolla (12,6 %). Osakekohtaisen tuloksen ennustettiin aikaisemmin olevan yli 1,6 euroa vuonna 2008 ja nyt Vacon arvioi sen jäävän alle 1,5 euron. Heikentyeen kasvun ja kannattavuuden taustalla on yhtiön supistunut tilauskertymä marraskuussa. Vacon uskoo taajuusmuuttajamarkkinoiden kasvun hidastuvan vuonna 2009. Nykyisessä taloustilanteessa ennusteen antaminen lähikuukausien näkymistä on vaikeaa ja sisältää epävarmuustekijöitä. Yhtiö kertoo vuoden 2009 näkymistä tarkemmin tilinpäätöstiedotteessa, joka julkaistaan torstaina 5.2.2009 klo 9.00. Sähkömoottorisovellusten energiankulutuksen parantamisen tarve ja suuret investoinnit uusiutuviin energianlähteisiin perustuvaan energiantuotantoon kasvattavat taajuusmuuttajamarkkinoita pitkällä tähtäimellä. Vacon pitää pitkän aikavälin tavoitteensa ennallaan. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa 500 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2012 mennessä. Vuoden 2012 kannattavuustavoitteena on 14 liikevoittoprosentti sekä oman pääoman tuotto (ROE) yli 30 prosenttia. VACON OYJ Hallitus LISÄTIETOJA: Vesa Laisi, toimitusjohtaja, puh. 040 8371 510 Mika Leppänen, talousjohtaja, puh. 040 8371 235 Jakelu NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Rahoitustarkastus www.vacon.com Vacon lyhyesti: Vacon perustettiin vuonna 1993 intohimosta kehittää ja valmistaa taajuusmuuttajia maailmanlaajuisesti. Vaconin kunnia-asiana on tarjota asiakkailleen tehokkaita, helppokäyttöisiä ja luotettavia tapoja parantaa prosessinohjausta ja säästää energiaa ja kustannuksia. Vaconin ratkaisut edustavat puhdasta teknologiaa. Ne soveltuvat teollisuuden, yhdyskuntatekniikan sähkömoottoreiden nopeudensäätöön, ja uusiutuvan energian tuotantoratkaisuihin. Vacon tarjoaa taajuusmuuttajia tehoalueelle 0,25 kW-5 MW. Vuoden 2007 liikevaihto oli 232,2 milj. euroa.
Pörssitiedote: Vacon alentaa hieman vuoden 2008 ennustettaan
| Source: Vacon.