Tekla Oyj Pörssi-ilmoitus 16.12.2008 klo 15.00 Tekla Oyj:n taloudellinen tiedottaminen vuonna 2009 Tekla Oyj julkistaa vuoden 2008 tilinpäätöstiedotteen perjantaina 6.2.2009. Vuoden 2008 vuosikertomus julkaistaan suomeksi ja englanniksi Teklan internet-sivuilla viikolla 10/2009. Vuoden 2009 osavuosikatsaukset julkistetaan seuraavasti: - 1-3/2009 keskiviikkona 6.5. - 1-6/2009 perjantaina 7.8. ja - 1-9/2009 perjantaina 30.10. Tekla Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 18.3.2009. Tekla Oyj Elina Hollo viestintäpäällikkö puh. 030 661 1518 elina.hollo @ tekla.com Jakelu: Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Tekla Oyj on kansainvälisesti toimiva ohjelmistotuoteyritys, jonka mallipohjaiset ohjelmistot on tarkoitettu tehostamaan asiakkaiden ydinprosesseja rakentamisessa, energian jakelussa, yhdyskuntatoimessa ja vesihuollossa. Yhtiöllä on asiakkaita yli 80 maassa. Teklan liikevaihto vuonna 2007 oli lähes 60 miljoonaa euroa ja liiketulos noin 20 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus on lähes 85 prosenttia. Tekla-konsernin palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 450 henkilöä, joista 40 prosenttia Suomen ulkopuolella. Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on Suomen vanhimpia ohjelmistoyrityksiä. www.tekla.com
Tekla Oyj:n taloudellinen tiedottaminen vuonna 2009
| Source: Tekla