CapMan Oyj Pörssitiedote 23.12.2008 kello 9.00 CapMan Oyj on perustanut yhdeksännen buyout-rahastonsa CapMan Buyout IX:n. Rahastoon kerättiin tänään päättyneellä ensimmäisellä varainhankintakierroksella 203 milj. euroa. CapMan Buyout IX tulee tekemään sijoituksia keskikokoisiin yritysjärjestelyihin (buyout) Pohjoismaissa. Rahaston perustamisella ei ole vaikutusta CapManin vuoden 2008 tulokseen. CapMan Oyj:n lisäksi 11 institutionaalista sijoittajaa Pohjoismaista on toistaiseksi tehnyt sijoitussitoumuksen rahastoon. CapMan Oyj:n osuus sitoumuksista on 13 milj. euroa. Rahaston varainhankinta käynnistyi syyskuussa 2008."Nykyinen varainhankintaympäristö on erittäin haastava. Olemme hyvin tyytyväisiä, että monet nykysijoittajamme ovat markkinatilanteesta huolimatta voineet sitoutua CapMan Buyout IX -rahastoon jo sen perustamisvaiheessa", sanoo CapManin rahastojen varainhankinnasta vastaava senior partner Jerome Bouix. Uuden rahaston myötä CapManin hallinnoimat pääomat nousevat noin 3,4 miljardiin euroon. CapMan Buyout IX -rahasto maksaa sijoitusaikanaan CapManille hallinnointipalkkiota rahaston lopullisen koon perusteella ja sen jälkeen rahaston salkun hankintahinnan perusteella. Hallinnointipalkkiota alkaa kertyä rahaston ensimmäisestä sijoituksesta lähtien. Rahasto siirtyy voitonjaon piiriin palautettuaan sijoittajille sijoitetun pääoman ja pääomalle 8 prosentin vuotuisen etuoikeutetun tuoton. Tyypillisesti tähän kuluu noin 7-8 vuotta. Rahaston siirryttyä voitonjakoon rahaston kassavirroista jaetaan 80 prosenttia rahaston sijoittajille, 10 prosenttia CapMan Oyj:lle (voitonjako-osuustuotto) ja 10 prosenttia rahaston sijoitustoiminnasta vastaavalle sijoitustiimille. Rahaston perustamisen vaikutus CapMan Oyj:n vuoden 2009 tulokseen riippuu mm. rahaston lopullisesta koosta. Lisätietoja: Heikki Westerlund, CapMan Oyj:n toimitusjohtaja, senior partner, puh. 0207 207 504 tai 050 559 6580 Jerome Bouix, Sijoittajapalvelut -tiimin vetäjä, senior partner, puh. 0207 207 558 tai 040 820 8541 CAPMAN OYJ Mari Reponen viestintäjohtaja Sijoittajapalvelut JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.capman.com CapMan www.capman.com CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi noin 3,4 miljardin euron pääomia pääomarahastoissaan. Yhtiöllä on kuusi sijoitusaluetta (CapMan Buyout, CapMan Technology, CapMan Life Science, CapMan Russia, CapMan Public Market ja CapMan Real Estate), joista jokaisesta vastaa oma sijoitustiimi, ja joilla on omat erikoistuneet rahastot. Yhteensä CapManin palveluksessa on 140 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa. CapMan on perustettu vuonna 1989, ja yhtiön B-osake on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001.
CapMan Buyout IX -rahastoon 203 milj. euroa ensimmäisellä varainhankintakierroksella
| Source: CapMan