21.1.2009 Metsäliiton Puutuoteteollisuus toimittaa korkealaatuiseen ja ympäristöystävälliseen puuraaka-aineeseen perustuvat Finnforest-rakenteet vuonna 2011 avattavaan Ideapark-liikekaupunkiin Kiiminkiin. Toukokuussa 2009 käynnistyvässä hankkeessa rakennetaan yksi Suomen suurimmista liikerakennuksista, jonka kerrosala on yli 100 000 neliömetriä. ”Puun ympäristöystävällisyys ja rakennejärjestelmän mahdollistama nopea toteutus ovat ylivoimaisia etuja Ideaparkin rakentamisessa”, sanoo hankkeen kehittäjänä toiminut toimitusjohtaja Toivo Sukari Masku Kiinteistöt Oy:stä. ”Valitsimme puurakenteiden toimittajaksi Metsäliiton Puutuoteteollisuuden, koska sillä on vahvaa kansainvälistä näyttöä tuoteosien toimittamisesta vaativiin liike- ja julkisiin rakennuksiin”, toteaa Destia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta. Finnforest-tuoteosatoimitus sisältää Kerto-RipaTM-kattoelementit, välipohjan, ulkoseinät ja rakennuksen kantavan rungon sekä niiden asennuksen paikan päällä. Hankkeen projektijohtajana toimii Destia Oy ja arkkitehtina Schauman Arkkitehdit Oy. ”Tavoitteenamme on kehittää rakennusteollisuuden asiakkaiden tarpeisiin kilpailukykyisiä tuoteosaratkaisuja ja järjestelmiä, jotka vastaavat jatkuvasti tiukkenevia ympäristö- ja energiavaatimuksia”, kertoo johtaja Mika Kallio Metsäliiton Puutuoteteollisuudesta. Kerto-RipaTM-kattoelementit ovat 18 metriä pitkiä tuoteosia, joiden avulla voidaan toteuttaa isoja kattorakenteita ylivoimaisesti nopeimmalla tavalla. Lisäksi rakennus voidaan toteuttaa vähemmillä pilareilla, kannattajilla ja rakenteiden liitoksilla sekä vaativimman P1-paloluokan mukaiseksi. Finnforest-ratkaisun ylivoimaisia etuja muihin materiaaleihin ja rakentamisen ratkaisuihin verrattuna ovat myös kokonaiskustannustehokkuus, kattorakenteiden valmiiksi saaminen vesitiiviinä ja lämpöeristettynä asennuksen edistyessä, vapaasti säädeltävissä oleva lämmöneristävyys ja kotimaisuus. Kertopuuhun® perustuva Finnforest-ratkaisu on tutkitusti ympäristöystävällinen. Nyt valitulla rakenteella on VTT:n tutkimuksen mukaan selkeästi pienempi hiilijalanjälki kuin muilla rakennejärjestelmillä. Puu on täysin uusiutuva ja kierrätettävä rakennusmateriaali. Kasvaessaan puu sitoo hiiltä, josta osa varastoituu siitä valmistettuihin tuotteisiin, ja tämä auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta. Kahden viime vuoden aikana Metsäliiton Puutuoteteollisuus on toimittanut rakentamisen ratkaisuja useisiin liikerakennuksiin. Vähittäiskauppaketju Tesco on valinnut Isossa-Britanniassa myymälöidensä rakenteisiin Finnforest-ratkaisun. Kotimaisia kohteita ovat olleet mm. Raision Ikea-tavaratalo, hämeenlinnalainen Tiiriön Big Boxit ja Rautian Klaukkalan myymälä. Lisätietoja: Mika Kallio, johtaja, Rakentamisen ratkaisut, Metsäliiton Puutuoteteollisuus, puh. 040 567 4254 Johanna Kankkunen, viestintä, Metsäliiton Puutuoteteollisuus, puh. 050 350 4005 Taustatietoa: Suomen ensimmäinen liikekaupunki Ideapark avattiin vuonna 2006 Lempäälään. Toinen Ideapark nousee Kiiminkiin Oulun seudulle, valtatie 20:n varteen. Ideapark on alueellinen ja valtakunnallinen ostos- ja matkailukohde, joka tarjoaa vierailleen houkuttelevan vapaa-ajan, sisustuksen, muodin ja päivittäistavaran ostospaikan. Lisätietoa www.ideapark.fi Metsäliiton Puutuoteteollisuus (kansainvälisesti Finnforest) toimittaa asiakkaidensa kanssa yhteistyössä kehitettyjä palvelusuuntautuneita ratkaisuja, jotka perustuvat laadukkaaseen ja ympäristöystävälliseen pohjoismaiseen puuraaka-aineeseen. Liikevaihtomme on noin 1,4 miljardia euroa, ja työllistämme 4 500 ammattilaista 20 maassa. Lisätietoa www.finnforest.com Metsäliitto on maailman kymmenenneksi suurin metsäteollisuuskonserni, ja sen liikevaihto on 7,0 miljardia euroa. Konserni työllistää 18 000 henkilöä. Sen viisi liiketoiminta-aluetta ovat puunhankinta, puutuoteteollisuus, sellunvalmistus, kartongin ja paperin tuotanto sekä pehmopaperin valmistus. Konsernin emoyrityksellä Metsäliitto Osuuskunnalla ja tytäryhtiöillä Metsä-Botnialla, M-realilla ja Metsä Tissuella on tuotantolaitoksia ja myyntikonttoreita 30 maassa. www.metsaliitto.fi