Huhtamäki Oyj:n hallituksen ja tarkastusvaliokunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle



Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 3.4.2009
klo 15.00 Helsingissä, Finlandia-talon kongressisiivessä, osoitteessa
Mannerheimintie 13 e.


Osingonjakoehdotus

Hallitus ehdottaa, että 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta
vahvistettavan taseen mukaan osinkoa jaetaan 0,34 euroa osakkeelta.
Osinko ehdotetaan maksettavaksi 17.4.2009 sille osakkeenomistajalle,
joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 8.4.2009 on merkitty
osakkeenomistajaksi yhtiön osakasluetteloon.


Ehdotus tilintarkastajaksi ja tilintarkastajan palkkioksi

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiön
tilintarkastajaksi tilikaudelle 1.1. - 31.12.2009 valitaan
KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi
tilintarkastajaksi Solveig Törnroos-Huhtamäen, KHT.

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että tilintarkastajalle
suoritettaisiin palkkio hyväksytyn laskun perusteella.


Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi luovuttamaan yhtiön
hallussa olevia omia osakkeita

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen
päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta
joko maksua vastaan tai maksutta seuraavin ehdoin:

Osakkeenomistajan etuoikeus ja suunnattu luovuttaminen

Hallituksella on oikeus päättää siitä, kenelle ja missä
järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan.

Osakkeet voidaan luovuttaa:
- yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään
omistavat yhtiön osakkeita; tai
- osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen, jos siihen on yhtiön
kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen
vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön
liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien
rahoittamiseksi tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Suunnattu
luovutus voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen
kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava
taloudellinen syy.

Annettavien osakkeiden enimmäismäärä

Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa enintään
5.061.089 kappaletta.

Merkintähinnan merkitseminen taseessa

Hallituksella on oikeus päättää siitä, että osakkeita luovutettaessa
osakkeista maksettava määrä merkitään joko kokonaan tai osaksi
osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Muut ehdot ja voimassaolo

Hallitus päättää muista osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä
seikoista.

Valtuutus on voimassa 30.4.2012 saakka ja se kumoaa varsinaisen
yhtiökokouksen 12.4.2007 myöntämän valtuutuksen luovuttaa yhtiön omia
osakkeita.


Yhtiökokouskutsu julkaistaan Helsingin Sanomissa 5.3.2009.

Lisätiedot:
Hallinto- ja lakiasiainjohtaja Juha Salonen, puh. 010 686 7851


HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä


Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka
liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2008. Kuluttajatuote- ja
tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee noin 14 600 työntekijää 65
tehtaassa ja useissa myyntikonttoreissa 35 maassa. Emoyhtiö Huhtamäki
Oyj on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ja yhtiön pääkonttori
sijaitsee Espoossa. Lisätietoja osoitteessa www.huhtamaki.fi.