OSINGONJAKOEHDOTUS TILIKAUDELTA 2008, OSINKOPOLITIIKKA JA SELVITYS MAHDOLLISESTA VAROJEN JAKAMISESTA SIJOITETUN VAPAAN PÄÄOMAN RAHASTOSTA


QPR SOFTWARE OYJ      PÖRSSITIEDOTE      12.2.2009  klo 09.40                   

OSINGONJAKOEHDOTUS TILIKAUDELTA 2008, OSINKOPOLITIIKKA JA SELVITYS MAHDOLLISESTA
VAROJEN JAKAMISESTA SIJOITETUN VAPAAN PÄÄOMAN RAHASTOSTA                        

QPR Software Oyj:n hallitus ehdottaa 12.3.2009 kokoontuvalle yhtiökokoukselle,  
että tilikaudelta 2008 osakkeenomistajille maksettaisiin osinkoa 0,03 senttiä   
osaketta kohden.                                                                

QPR Software Oyj:n hallitus on hyväksynyt yhtiön osinkopolitiikan, jonka        
mukaisesti yhtiökokoukselle esitetään osinkona jaettavaksi noin 30-50 %         
vuosittaisesta nettotuloksesta. Osinkoehdotusta valmistellessaan hallitus ottaa 
huomioon yhtiön taloudellisen aseman, kannattavuuden sekä liiketoimintanäkymät. 

Hallitus on päättänyt myös käynnistää selvityksen varojen mahdollisesta         
jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta osakkeenomistajille.      
Mikäli jakaminen toteutetaan, on se enintään 0,02 euroa osakkeelta. Hallitus    
pyytää yhtiökokoukselta 12.3.2009 valtuutusta päättää varojen jakamisesta       
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta osakkeenomistajille ja että valtuutus 
olisi voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Hallitus arvioi  
mahdollista varojen jakamista harkitessaan erityisesti yhtiön toimintaympäristön
kehitystä, yhtiön strategian toteutusta sekä taloudellista tilannetta.          
Hallituksen tulee tehdä päätös mahdollisesta varojen jakamisesta viimeistään    
31.12.2009. Hallitus tiedottaa tarvittaessa mahdolliseen pääoman palautukseen   
liittyvät yksityiskohdat erikseen.                                              


QPR SOFTWARE OYJ                                                                

Vesa-Pekka Leskinen                                                             
Hallituksen puheenjohtaja                                                       

Lisätietoja:                                                                    
Vesa-Pekka Leskinen                                                             
Tel. 040 500 9830                                                               

JAKELU:                                                                         

NASDAQ-OMX Helsinki Oy                                                          
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.qpr.fi