Metsäliitto-konsernin kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen liiketulos ilman kertaluonteisia eriä jää edellistä neljännestä heikommaksi



Metsäliitto-konserni pörssitiedote 6.3.2009

Metsäliitto-konserni arvioi vuoden 2008 tulosjulkistuksen yhteydessä
vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen liiketuloksen ilman
kertaluonteisia eriä paranevan vuoden 2008 viimeisen neljänneksen
tasosta, mutta jäävän viime vuoden ensimmäistä neljännestä
heikommaksi. Samalla todettiin, ettei Metsäliitto-konserni anna koko
vuotta 2009 koskevaa arviota.

Kysyntä- ja toimitusmäärät ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperituotteita
lukuun ottamatta jääneet odotuksia heikommiksi ja
tuotannonsopeutuksia on jouduttu jatkamaan jopa suunniteltua
laajemmin. Lisäksi sellun hinta on jatkanut voimakasta laskuaan
alkuvuoden aikana. Tämä sekä kasvaneet varastotasot ovat johtaneet
selluvarastojen arvon alaskirjauksiin. Näistä tekijöistä johtuen
Metsäliitto-konsernin ensimmäisen neljänneksen liiketuloksen ilman
kertaluonteisia eriä arvioidaan jäävän edellistä neljännestä
heikommaksi.

Talouteen yleisesti liittyvien merkittävien epävarmuustekijöiden
takia tulosennusteiden antaminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen
hankalaa, mistä johtuen Metsäliitto-konserni ei tulevaisuuden
näkymiään esittäessään toistaiseksi anna ennusteita
tuloskehityksestä.

Lisätiedot:
Talousjohtaja Ilkka Pitkänen, Metsäliitto-konserni, puh. 010 465 4260