M-real Oyj Pörssitiedote 6.3.2009 M-real arvioi 5.2.2009 julkaisemassaan tilipäätöstiedotteessaan, että vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen liiketulos ilman kertaluonteisia eriä paranee kausiluonteisesti edellisestä vuosineljänneksestä mutta jää selvästi tappiolliseksi. Samalla todettiin, että talouden yleinen epävarmuus tekee lähikuukausien ennustamisesta erityisen haasteellista. Kysyntä- ja toimitusmäärät ovat jääneet arvioitua heikommiksi ja tuotannonrajoituksia on jouduttu jatkamaan suunniteltua laajemmin. Lisäksi sellun hinta on jatkanut voimakasta laskuaan alkuvuoden aikana ja selluvarastot ovat kasvaneet. Selluvarastojen arvoa on jouduttu alaskirjaamaan. Näistä tekijöistä johtuen M-realin ensimmäisen neljänneksen liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan jäävän edellistä neljännestä heikommaksi. Yleistalouteen liittyvien merkittävien epävarmuustekijöiden takia tulosennusteiden antaminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen haasteellista. Tästä johtuen M-real ei tulevaisuuden näkymiä esittäessään toistaiseksi anna ennusteita arvioidusta tuloskehityksestä. M-REAL OYJ Lisätiedot: Talousjohtaja Seppo Parvi, puh 010 465 4321 Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Juha Laine, puh. 010 465 4335
M-realin vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen liiketulos ilman kertaluonteisia eriä jää edellistä neljännestä heikommaksi
| Source: Metsä Board Oyj