Tekla Oyj Pörssitiedote 18.3.2009 klo 17.15 Tekla Oyj:n yhtiökokouksen päätökset Tekla Oyj:n 18. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti Tekla Oyj:n vuoden 2008 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen. Samalla yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinko Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen, jonka mukaan tilikaudelta 2008 jaetaan osinkona 25 senttiä osakkeelta, mikä tekee yhteensä 5 604 150 euroa. Osingonjaon täsmäytyspäivä on 23.3.2009 ja maksupäivä on 30.3.2009. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Hallitus ja tilintarkastaja Yhtiön hallituksen jäseniksi vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka valittiin uudelleen Ari Kohonen, Olli-Pekka Laine, Heikki Marttinen, Erkki Pehu-Lehtonen ja Reijo Sulonen. Hallituksen varajäseneksi valittiin uudelleen Timo Keinänen. Henkilöstön edustaja hallituksessa on Juha Kajanen ja hänen henkilökohtainen varaedustajansa on Kirsi Hakkila. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten kokouspalkkiot samoiksi kuin vuonna 2008 eli seuraavasti: puheenjohtaja 3 000 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtaja 2 500 euroa kuukaudessa ja jäsenet 2 000 euroa kuukaudessa. Edellä mainittuihin kuukausipalkkioihin lisätään matkakulut. Tekla-konsernin palveluksessa oleville henkilöille ei makseta kokouspalkkiota. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana KHT Erkka Talvinko. Tilintarkastajan palkkio suoritetaan laskun mukaan. Hallitukselle annetut valtuutukset Yhtiökokous antoi hallitukselle seuraavat valtuutukset: - Hallitus valtuutettiin 1. päättämään yhtiön osakepääoman korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä oikeutetaan merkitsemään yhteensä enintään 4 500 000 kappaletta uusia osakkeita, mikä vastaa noin 19,9 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. 2. päättämään enintään 1 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi 3. päättämään yhtiölle hankittujen omien osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutuksen kohteena ovat kaikki hallitukselle annettujen valtuuksien puitteissa yhtiölle hankitut yhtiön osakkeet, enintään 1 169 600 osaketta. Edellä mainittujen valtuuksien nojalla uusia ja/tai hankittuja osakkeita voidaan käyttää vastikkeena silloin, kun hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa yhtiö joko hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta tai antaa omia osakkeita vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai käytettäväksi osana yhtiön palkkaus- ja kannustusjärjestelmää. Kaikki edellä mainitut valtuutukset ovat voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin korkeintaan 30.4.2010 asti. Hallituksen järjestäytymiskokous Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa Heikki Marttinen valittiin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana ja Olli-Pekka Laine varapuheenjohtajana. TEKLA OYJ Hallitus Lisätiedot: toimitusjohtaja Ari Kohonen, p. 030 661 1468, ari.kohonen(at)tekla.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset mediat Tekla Oyj on kansainvälisesti toimiva ohjelmistotuoteyritys, jonka mallipohjaiset ohjelmistot on tarkoitettu tehostamaan asiakkaiden ydinprosesseja rakentamisessa, energian jakelussa, yhdyskuntatoimessa ja vesihuollossa. Yhtiöllä on asiakkaita yli 80 maassa. Teklan liikevaihto vuonna 2008 oli lähes 60 miljoonaa euroa ja liiketulos noin 14 miljoonaa euroa. Kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli yli 80 prosenttia. Tekla-konsernin palveluksessa työskentelee yli 450 henkilöä, joista 40 prosenttia Suomen ulkopuolella. Tekla on perustettu vuonna 1966 ja se on Suomen vanhimpia ohjelmistoyrityksiä. www.tekla.com
Tekla Oyj:n yhtiökokouksen päätökset
| Source: Tekla