YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.3.2009 KLO 19:15 Yleiselektroniikka Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 19.3.2009 klo 16.00 alkaen Yleiselektroniikka Oyj:n pääkonttorissa, osoitteessa Luomannotko 6, 02200 Espoo. Kokouskutsu on julkaistu pörssitiedotteena 25.2.2009. Kokouksessa oli edustettuina yhteensä 1.451.669 osaketta ja 4.691.669 ääntä. Edustetut osakkeet vastasivat kaikkiaan 57,54 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja 81,41 prosenttia yhtiön kaikista äänistä. Kokouksessa esitettiin ja luettiin 16.2.2009 päivätty tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2008. Kokouksessa päätettiin vahvistaa konsernin ja emoyhtiön tuloslaskelma ja tase esitetyssä muodossa. Osinkoa päätettiin jakaa hallituksen esityksen mukaisesti 0,10 euroa osakkeelta sekä kanta- että etuoikeutetuille osakkeille. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 24.3.2009 ja osingot maksetaan arvo-osuustileille 31.3.2009. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus. Hallitukseen päätettiin valita kolme (3) jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Jussi Aspiala, Tina Aspiala ja Juha Eiro. Tilintarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet ja Jari Paloniemi, KHT. Yhtiökokous antoi hallitukselle valtuudet yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen ja luovuttamiseen kokouskutsussa esitetyin ehdoin. Hallituksen esityksen pääkohdat on julkaistu kokouskutsussa pörssitiedotteella 25.2.2009. Todettiin, että yhtiökokouksen kaikki päätökset on tehty yksimielisesti. Toimitusjohtajan yhtiökokouksessa esittämä katsaus on luettavissa yhtiön nettisivuilla www.yeint.fi/sijoittajainfo. Yhtiökokouksen jälkeen hallitus kokoontui ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jussi Aspiala. Hallituksen jäseninä jatkavat Tina Aspiala ja Juha Eiro Espoossa, 19. päivänä maaliskuuta 2009 Yleiselektroniikka Oyj Janne Silvennoinen Toimitusjohtaja Jakelu: Helsingin pörssi, keskeiset tiedotusvälineet