Stonesoft Oyj Pörssitiedote 26.3.2009 klo 16.45 VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Stonesoft Oyj:n 26.3.2009 pidetty varsinainen yhtiökokous on vahvistanut tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.2008-31.12.2008 sekä myöntänyt vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, ettei osinkoa jaeta tilikaudelta 1.1.2008-31.12.2008. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten määräksi viisi. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Ilkka Hiidenheimo, Topi Piela, Timo Syrjälä, Hannu Turunen ja Matti Viljo. Hallituksen jäsenten palkkioksi vahvistettiin 2.000 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta Optio-ohjelmasta 2008 (3.750 kappaletta luokista A,B,C ja D). Hallituksen puheenjohtajan palkkioksi vahvistettiin 4.000 euroa kuukaudessa ja 15.000 optio-oikeutta Optio-ohjelmasta 2008 (3.750 kappaletta luokista A,B,C ja D). Lisäksi päätettiin, että Stonesoft Oyj:n pääomistajiin kuuluville hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota hallituksen jäsenyydestä. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Bengt Nyholm. Valtuutuspäätös Päätettiin valtuuttaa yhtiön hallitus päättämään yhdestä tai useammasta osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta siten, että uusien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä saa olla enintään 11.450.000 kappaletta. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää osakeannista osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita sekä suunnatusta osakeannista taikka suunnatusta optio-oikeuksien tai muiden erityisten oikeuksien antamisesta silloin, kun siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskauppojen rahoittaminen, muu yhtiön liiketoiminnan tai pääomarakenteen kehittämiseen liittyvä järjestely tai henkilöstön kannustaminen. Anti voidaan suunnata osin tai kokonaisuudessaan myös yhtiön pääomistajille Ilkka Hiidenheimolle ja Hannu Turuselle, jotka ovat vahvistaneet olevansa edelleen valmiit sijoittamaan yhtiöön vaihtovelkakirjalainan tai suunnatun osakeannin muodossa vähintään kolme (3) miljoonaa euroa yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseksi ylimääräisellä kassapuskurilla ja yhtiön strategian ja kasvusuunnitelman mukaisen myönteisen kehityksen varmistamiseksi. Pääomistajien antama sitoumus on voimassa vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti. Hallitus valtuutetaan päättämään osakeannin ja optio-oikeuksien sekä muiden erityisten oikeuksien antamisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti. Stonesoft Oyj Ilkka Hiidenheimo toimitusjohtaja Lisätietoja: Ilkka Hiidenheimo, toimitusjohtaja, Stonesoft Oyj puh. (09) 47 67 11 e-mail: ilkka.hiidenheimo@stonesoft.com Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.stonesoft.com
VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
| Source: Stonesoft