CITYCON OYJ Pörssitiedote 27.3.2009 klo 16.10 Citycon on tänään allekirjoittanut 75 miljoonan euron vakuudettoman luottolimiittisopimuksen kolmesta pohjoismaisesta pankista koostuvan pankkiryhmän kanssa. Sopimuksen kesto on kolme vuotta. Uusi syndikoitu luotto vahvistaa edelleen Cityconin maksuvalmiutta ja mahdollistaa yhtiön kasvun sitovan rahoituksen turvin. Luottolimiittiä tullaan käyttämään Cityconin strategian mukaisten investointien, kuten kauppakeskusten kehityshankkeiden, rahoittamiseen. Lainan korkomarginaalit määräytyvät Cityconin korkokatekovenantin mukaan yhtiön aikaisempien lainasopimusten tapaan."Lainajärjestely oli menestys. Tämä on osoitus siitä, että huolimatta rahoitusmarkkinoiden heikentymisestä Citycon pystyy edelleen rahoittamaan toimintaansa suunnitellusti ja hankkimaan tavoittelemansa määrän uutta rahoitusta. Vallitsevan alhaisen markkinakorkotason ansiosta kokonaiskorkokustannus pysyi erittäin kilpailukykyisenä, vaikka luottomarginaalit olivatkin markkinatilanteesta johtuen edellisiä lainajärjestelyjä korkeammat", toteaa talousjohtaja Eero Sihvonen. Helsinki 27.3.2009 CITYCON OYJ Petri Olkinuora toimitusjohtaja Lisätietoja: Talousjohtaja Eero Sihvonen Puhelin 020 766 4459 tai 050 557 9137 eero.sihvonen@citycon.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.citycon.fi