Biotie Therapies Oyj:n tilinpäätöstiedote tammikuu 1 - joulukuu 31, 2008



BIOTIE THERAPIES OYJ            PÖRSSITIEDOTE 27.3.2009 klo 8.30


BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 - JOULUKUU 31,
2008

Vuosi 2008 lyhyesti

- Tammikuussa nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet
siirtyivät Lundbeckille Britannia Pharmaceuticalsilta.

- Kesäkuussa Yhtiö tiedotti päätulokset ensimmäisestä vaiheen I
kliinisestä tutkimuksesta kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella
VAP-1 vasta-aineellaan.

- Syyskuussa valmistuivat päätulokset kliinisestä tutkimuksesta,
jossa tutkittiin nalmefeenin mahdollisia sydämeen kohdistuvia
vaikutuksia.

- Marraskuussa Biotie hankki omistukseensa lääkekeksintö- ja
kehitysyhtiö elbion GmbH:n.

- Marraskuussa  Lundbeck ilmoitti aloittavansa kolme vaiheen III
kliinistä tutkimusta nalmefeenilla alkoholiriippuvuuden hoidossa.

- Tilikauden tappio oli 5,5 miljoonaa euroa (tappio 1,7 miljoonaa
euroa vuonna 2007). Liiketoiminnan nettorahavirta oli -9,4 miljoonaa
euroa (-5,3 miljoonaa euroa vuonna 2007)

- Tilikauden liikevaihto oli 5,1 miljoonaa euroa (7,9 miljoonaa euroa
vuonna 2007). Tulos per osake oli -0,06 euroa (-0,02 euroa 2007).

- Yhtiön likvidit varat olivat 31.12.2008 25,2 miljoonaa euroa (28,2
miljoonaa euroa 31.12.2007).

Tilikauden 2008 jälkeiset tapahtumat

- Helmikuussa ja maaliskuussa 2009 Biotie käynnisti
nivelreumapotilailla sekä psoriaasipotilailla  tehtävät kliiniset
tutkimukset kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella VAP-1
vasta-aineellaan.

- Maaliskuussa 2009 nalmefeenin Pohjois-Amerikan ja Meksikon oikeudet
siirtyivät  Lundbeckille Somaxon Pharmaceuticalsilta. Lundbeckilla on
nyt nalmefeenin maailmanlaajuiset oikeudet, poislukien Turkki ja
Etelä-Korea.

Varsinainen yhtiökokous

Biotien varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 29.5.2005 klo
10:00 Ravintola Alabaman auditoriossa Turussa.

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2008

Vuoden 2008 tilinpäätös ja toimintakertomus julkaistaan 27.3.2009.


IFRS ja laatimisperiaatteet

Vuoden 2008 tilinpäätöstiedotteen laatimisessa on sovellettu samoja
IFRS:n laatimisperiaatteita kuin vuoden 2007 tilinpäätöksessä. Tämä
tilinpäätöstiedote ei ole laadittu noudattaen kaikkia IAS 34,
Osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia. Tilinpäätöstiedotteessa
esitetyt luvut ovat tilintarkastettuja.


Neljäs vuosineljännes lyhyesti:

- Marraskuussa Biotie hankki omistukseensa lääkekeksintö- ja
kehitysyhtiö elbion GmbH:n tarjoamalla vastikkeena merkittäväksi
46.802.967 uutta osaketta.

- Biotie tarjosi tietyille sijoittajille merkittäväksi 7.305.733
uutta osaketta yhteensä 3,3 miljoonalla eurolla. Uudet osakkeet
rekisteröitiin 17.11.2008.

- Marraskuussa  Lundbeck aloitti kolme vaiheen III kliinistä
tutkimusta nalmefeenilla alkoholiriippuvuuden hoidossa.

- Neljännen vuosineljänneksen tappio oli 1,7 miljoonaa euroa (tappio
2,4 miljoonaa euroa vuonna 2007). Liiketoiminnan nettorahavirta
neljännellä vuosineljänneksellä oli -1,5 miljoonaa euroa (-1,2
miljoonaa euroa vuonna 2007).

- Liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 1,2 miljoonaa euroa
(1,2 miljoonaa euroa 2007) ja tulos/osake oli -0,01 euroa (-0,03
euroa vuonna 2007).


Katsaus tilikauden toimintaan

Yleistä:

Biotie on lääkekehitysyhtiö, jonka tutkimuksen ja tuotekehityksen
painopiste on keskushermostosairauksien ja tulehdussairauksien
alueilla. Biotien tuotekehityssalkussa on kattava valikoima
pienimolekyylisiä ja biologisia lääkekandidaatteja kliinisen ja
prekliinisen kehityksen eri vaiheissa.

Yhtiön tuotteet kohdentuvat sairauksiin, joihin ei vielä ole
tehokasta hoitoa ja joissa on suuri markkinapotentiaali kuten
riippuvuussairaudet, psykoottiset sairaudet, nivelreuma, psoriaasi ja
keuhkoahtaumatauti. Pisimmälle edennyt tuote on alkoholismilääke
nalmefeeni, jota yhtiön lisensointipartneri Lundbeck vie eteenpäin
kliinisen tutkimuksen vaiheessa III.

Marraskuussa 2008 Biotie hankki omistukseensa Saksan Radebeulissa
toimivan lääkekeksintö- ja kehitysyhtiö elbion GmbH:n tarjoamalla
uusia osakkeita sen omistamalle, Belgian Leuvenissa toimivalle elbion
NV:lle. Järjestelyn seurauksena elbion GmbH:sta tuli Biotie Therapies
Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö Biotie Therapies GmbH. Järjestelyyn
liittyen tietyt elbion NV:n osakkeenomistajat tekivät
pääomasijoituksen Yhtiöön merkitsemällä Biotien tarjoamia uusia
osakkeita 3,3 miljoonan euron arvosta.

Yhdistyneen liiketoimintakokonaisuuden tuotekehityssalkussa on
kattava valikoima lääkekandidaatteja keskushermostosairauksien ja
tulehdussairauksien alueilla. Biotien toiminnot ovat Turussa ja
Saksan Radebeulissa.


Lääkekehitysprojektit:

Keskushermostosairaudet:

Nalmefeeni, uusi hoitomuoto alkoholiriippuvuuteen

Biotien nalmefeeni on opioidireseptorisalpaaja, jota kehitetään
alkoholiriip-puvuuden hoitoon.

Nalmefeeni on uudenlainen alkoholiriippuvuuden hoitomuoto. Toisin
kuin nyt käytössä olevilla lääkehoidoilla, nalmefeenihoidon
tavoitteena ei ole juomisen lopettaminen. Sen sijaan nalmefeeni
hillitsee juomishimoa ja rajoittaa näin raskasta alkoholinkäyttöä.
Nalmefeenia kehitetään suun kautta otettavaksi lääkkeeksi, jota
otetaan vain tarvittaessa, kun taas nykyisin markkinoilla olevia
lääkkeitä pitää käyttää jatkuvasti pidemmän aikaa.

Biotie ja Lundbeck solmivat v. 2006 nalmefeenin maailmanlaajuisia
oikeuksia, poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Iso-Britannia,
Irlanti, Meksiko, Turkki, Etelä-Korea, koskevan
lisensointisopimuksen. Tämä sopimus astui voimaan vuonna 2007. Vuoden
2008 alussa Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet siirtyivät
Lundbeckille. Katsauskauden jälkeen maaliskuussa 2009
Pohjois-Amerikan ja Meksikon oikeudet siirtyivät myös Lundbeckille.
Tämän seuraksena Lundbeckilla on nyt nalmefeenin maailmanlaajuiset
oikeudet, poislukien Turkki ja Etelä-Korea. Biotie-Lundbeck
-lisenssisopimuksen ehtoja on muutettu niin, että Biotie on
oikeutettu saamaan ennakko- ja etappimaksuja yhteensä 84 miljoonaan
euroon saakka ja lisäksi rojaltituloja myynnistä. Biotie on jo saanut
Lundbeckilta 12 miljoonaa euroa toimeenpanomaksuna 84 miljoonan euron
kokonaissummasta.

Nalmefeenin markkinointi- ja jakeluoikeudet Turkissa on lisensoitu
Eczacibasi Ilac Pazarlama A.S. -yhtiölle. Etelä-Korean markkinointi-
ja jakeluoikeudet on lisensoitu Whanin Pharmaceutical Co., Ltd.
-yhtiölle.

Biotien aiemmin tekemässä 400 potilaan tutkimuksessa nalmefeenin
osoitettiin vähentävän merkittävästi sekä potilaiden keskimääräistä
alkoholinkulutusta että raskaiden juomapäivien lukumäärää. Aiemmat
nalmefeenilla tehdyt tutkimukset ovat myös osoittaneet nalmefeenin
olevan turvallinen ja hyvin siedetty.

Syyskuussa valmistuivat päätulokset 240 terveellä vapaaehtoisella
tutkimushenkilöllä tehdystä kliinisestä tutkimuksesta, jossa
tutkittiin nalmefeenin mahdollisia sydämeen kohdistuvia vaikutuksia.
Tutkimuksen tulosten mukaan nalmefeenin käyttö ei lisää haitallisten
sydänvaikutusten riskiä ja todettiin, että tutkimus täyttää nykyiset
viranomaisvaateet.

Aiempiin Biotien tutkimuksiin perustuen Lundbeck aloitti vuoden 2008
lopulla kolme vaiheen III tutkimusta. Tutkimuksiin osallistuu
yhteensä yli 1,800 potilasta, jotka satunnaistetaan saamaan joko
nalmefeenia tai lumelääkettä. Kaksi tutkimusta, joissa kummassakin
lääkehoidon kesto on kuusi kuukautta, on tarkoitettu selvittämään
ensisijaisesti nalmefeenin tehoa, kun taas kolmas tutkimus, jossa
lääkehoidon kesto on 12 kuukautta, on erityisesti suunniteltu
vahvistamaan nalmefeenin turvallisuus ja siedettävyys. Tutkimusten
ensimmäisten päätulosten odotetaan olevan saatavilla vuoden 2011
ensimmäisellä puoliskolla. Biotie rahoittaa osan kliinisten
tutkimusten kustannuksista.

Pitkävaikutteinen buprenorfiini

Buprenorfiini on laajimmin käytetty lääkeaine opioidiriippuvaisten
potilaiden korvaushoidossa. Biotie kehittää pitkävaikutteista Depot
-valmistetta tavoitteena kerran kuukaudessa annosteltava
buprenorfiini-injektio. Opioidiriippuvuuden hoitoon kehitettävän
valmisteen on tarkoitus olla nykyisiä hoitomuotoja, esim. suun kautta
annettavaa buprenorfiinia ja muita valmisteita tehokkaampi. Valmiste
on prekliinisessä kehitysvaiheessa.

Fosfodiesteraasi 10 (PDE10) -entsyymin estäjät, uusi skitsofrenian
hoitomuoto

PDE10 on uusi lääkevaikutuskohde, ja Biotie on osoittanut PDE10
-estäjien olevan tehokkaita useissa antipsykoottista vaikutusta
ennustavissa eläinmalleissa. Biotien PDE10 -estäjien uskotaan olevan
nykyisin käytössä olevia skitsofrenialääkkeitä parempia sekä
haittavaikutusten että tehon osalta.

PDE10 -tutkimus- ja kehitysohjelma on partneroitu Wyeth
Pharmaceuticals'in kanssa joulukuussa 2006. Biotien ja Wyeth
Pharmaceuticals'in välisen tutkimusyhteistyö- ja lisenssisopimuksen
puitteissa molempien yritysten tutkijat tuottavat, profiloivat ja
kehittävät uusia lääkekandidaatteja.

Lääkekandidaattien edistymisestä riippuen Biotie voi saada yhteensä
110 miljoonaa US dollaria, koostuen allekirjoitusmaksusta,
etappimaksuista ja tutkimusrahoituksesta. Lisäksi Biotie on
oikeutettu saamaan tuotteiden myynnistä rojaltimaksuja.


Tulehdussairaudet:

ELB353, keuhkoahtaumataudin hoitoon tarkoitettu PDE4 -estäjä

ELB353 on suun kautta annettava fosfodiesteraasi 4 (PDE4) -entsyymin
estäjä kroonisisiin tulehdussairauksiin. Ensisijaisesti tavoiteltava
käyttöaihe on keuhkoahtaumatauti (COPD; chronic obstructive pulmonary
disease), sairaus jonka lääkehoitomahdollisuudet ovat edelleen hyvin
rajalliset.

ELB353 on osoittautunut tehokkaaksi keuhkoahtaumataudin, astman,
psoriaasin, atooppisen ihotulehduksen, allergisen nuhan ja
nivelreuman eläinmalleissa sekä tupakansavun aiheuttaman
keuhkotulehduksen kokeellisessa hiirimallissa. Mikä tärkeintä, ELB353
oli hyvin siedetty ja aiheutti hyvin vähän mahasuolikanavaan
ja keskushermostoon liittyviä haittoja verrattuna joihinkin jo
pitkällä kliinisessä kehityksessä oleviin PDE-4 -estäjiin. Tällaiset
haitat ovat tähän asti olleet PDE4 -estäjien kehittämisen merkittävä
este.

Ensimmäisessä ihmisillä tehdyssä tutkimuksessa ELB353:n
yksittäisannokset ja toistetut annokset olivat turvallisia ja hyvin
siedettyjä, eikä niihin liittynyt vaikeita, kliinisesti merkittäviä
tai vakavia haittatapahtumia. ELB353:n pitoisuus veressä säilyi
korkeana pitkään sekä yksittäisannosten että toistettujen annosten
jälkeen. Pitkä eliminaation puoliintumisaika toistettujen annosten
jälkeen viittaa siihen, että ELB353 sopii hyvin annosteltavaksi
kerran päivässä.

VAP-1 - keskeinen tulehdusreseptori

Vascular Adhesion Protein-1 (VAP-1) on Biotien patentein suojaama
kohdemolekyyli. VAP-1:n on osoitettu olevan keskeisessä asemassa
moniin kroonisiin tauteihin, esim. nivelreumaan, psoriaasiin ja
sokeritautiin liittyvässä tulehdusreaktiossa. VAP-1:n toiminnan
salpaamisen odotetaan lievittävän tulehdusreaktiota sekä näissä
taudeissa että mahdollisesti muissa kroonisissa tulehdustaudeissa,
joihin ei ole olemassa tyydyttävää lääkehoitoa.

VAP-1:n toimintaa pystytään estämään sekä biologisilla
vasta-ainelääkkeillä että pienmolekyyleillä, jotka estävät VAP-1:n
SSAO-entsyymiaktiivisuutta. Molemmilla on omat ensisijaisesti
tavoitellut käyttöaiheensa.

VAP-1 vasta-ainelääke, kliinisessä vaiheessa oleva biologinen
tulehduslääke

Biotie kehittää täysin ihmisperäistä monoklonaalista vasta-ainetta,
joka estää VAP-1:n toimintaa ja hillitsee näin tulehdusprosessia.
Biotie sai valmiiksi ensimmäisen vaiheen I kliinisen tutkimuksen
VAP-1 vasta-aineellaan v. 2008 toisella vuosineljänneksellä. Tässä
lumekontrolloidussa tutkimuksessa selvitettiin vasta-aineen
kerta-annosten turvallisuutta. Yhteensä 29 tervettä vapaaehtoista
koehenkilöä sai vasta-ainetta, joka oli yleensä hyvin siedetty, eikä
tutkimuksessa raportoitu vakavia haittatapahtumia.

Kliinistä ohjelmaa tukevaa kehitystyötä on vuoden 2008 aikana
jatkettu, ja toistettujen annosten tutkimukset psoriaasi- ja
nivelreumapotilailla ovat käynnistyneet katsauskauden jälkeen helmi-
ja maaliskuussa 2009. Näiden tutkimusten tarkoituksena on luoda
perusta varsinaisten tehotutkimusten annosten ja annosvälin
suunnittelulle sekä kerätä alustavaa tietoa vasta-aineen tehosta.

Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus myönsi 0,6
miljoonaa euroa lisärahoitusta yhtiön vasta-aineohjelmalle syyskuussa
2008. Myönnetty rahoitus kattaa suunnitellun kliinisen
PET-kuvantamistutkimushankkeen lääkekehityskustannuksia vuoden 2008
elokuusta vuoden 2009 loppuun saakka.   Tekesin myöntämä rahoitus on
lainaa, joka kattaa 70 prosenttia tutkimuksen kustannuksista.
Lainarahoitusta maksetaan Biotien esittämien projektin
kuluselvitysten perusteella. Koko myönnetyn tuotekehitysrahoituksen
saamiseksi Biotien on näytettävä yhteensä 0,8 miljoonan euron kulujen
syntyminen.

Biotie ja Roche allekirjoittivat marraskuussa 2006 optiosopimuksen
Biotien tulehdussairauksien hoitoon tarkoitettuun VAP-1 (Vascular
Adhesion Protein-1) vasta-aineohjelmaan liittyen. Roche on maksanut
optiomaksuna Biotielle 5 (viisi) miljoonaa euroa, millä Roche on
saanut optio-oikeuden lisensoida yksinoikeudella Biotien VAP-1
vasta-ainelääkkeen oikeudet maailmanlaajuisesti, pois lukien Japani,
Taiwan, Singapore, Uusi Seelanti ja Australia. Optio-oikeus on
voimassa vaiheen I päätökseen saakka.

Seikagaku Corporation on lisensoinut VAP-1-vasta-ainelääkkeen
oikeudet alueelleen, johon kuuluvat Japani, Taiwan, Singapore,
Uusi-Seelanti ja Australia. Biotie on oikeutettu saamaan
allekirjoitus- ja etappimaksuja yhteensä 16,7 miljoonaan dollariin
saakka ja lisäksi rojaltituloja myynnistä. Biotie on jo saanut
Seikagakulta 2,7 miljoonaa dollaria allekirjoitusmaksuna.

Tutkimus:

VAP-1 SSAO -salpaajat

Biotie kehittää pienimolekyylisiä VAP-1 SSAO -estäjiä yhteistyössä
Rochen kanssa. Yhteistyösopimuksen mukaan molemmat osapuolet
vastaavat omista kustannuksistaan, mutta Biotiellä on omistusoikeus
kehitettyihin lääkekandidaatteihin kunnes Roche käyttää oikeutensa
muuttaa optiosopimus lisenssisopimukseksi. Tutkimusyhteistyö- ja
optiosopimuksen nojalla Roche voi maksaa Biotielle 5 miljoonaa euroa
säilyttääkseen maailmanlaajuisen (pois lukien Seikagakun Japanin,
Taiwanin, Singaporen, Uuden Seelannin ja Australian kattava
territorio) optionsa.

Seikagakulla on optio lisensoida VAP-1 SSAO -estäjä territoriolleen.
Mikäli Seikagaku käyttää optiotaan, Biotie voi lisenssisopimuksen
ennalta sovittujen ehtojen nojalla saada yhteensä 16,7 miljoonan US
dollarin etappimaksut sekä Seikagakun territoriolla tapahtuvaan
myyntiin perustuvia rojaltimaksuja. Seikagaku tulee territoriollaan
olemaan vastuussa tuotteen markkinoille saamiseksi tarvittavien
kliinisten tutkimusten kustannuksista.

Uusia fosfodiesteraasi (PDE) -salpaajia keskushermostosairauksiin

Biotie on keksinyt uusia, tehokkaita, keskushermostoon vaikuttavia
pienimolekyylisiä PDE-estäjiä, jotka ovat tehokkaita
muistitoimintojen parantumista sekä ahdistuneisuuden ja
masentuneisuuden lievittymistä ennustavissa eläinmalleissa.

Alfa2beta1-integriiniestäjillä on käyttömahdollisuuksia
verisuonitukosten,
syövän ja tulehdussairauksien hoidossa

Biotie tutkii alfa2beta1-integriinisalpaajiensa terapeuttisia
käyttömahdollisuuksia lääkekandidaatteina.

Biohepariini

Biotien biohepariini on ei-eläinperäinen hepariini, ja sitä tuotetaan
Biotien patentoimalla menetelmällä. Biotie etsii kehityskumppania
biohepariini-ohjelmaansa.


Liikevaihto

Liikevaihto tilikaudella 2008 oli 5,1 miljoonaa euroa muodostuen
Wyethin kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön tuotoista, Seikagaku
Corporationin kanssa vuonna 2003 ja Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa
vuonna 2004 solmittujen lisenssisopimusten allekirjoitusmaksujen
jaksotuksista, Rochen kanssa vuonna 2006 tehdyn optiosopimuksen
optiomaksujen jaksotuksesta, Wyethiltä vuonna 2006 saadun
allekirjoitusmaksun jaksotuksesta sekä Lundbeckin kanssa solmitun,
vuonna 2007 voimaan tulleen lisenssisopimuksen toimeenpanomaksun
jaksotuksesta.

Liikevaihto tilikaudella 2007 oli 7,9 miljoonaa euroa muodostuen
Seikagaku Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun
lisenssisopimuksen ja Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004
solmitun nalmefeeniprojektin lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksujen
ja Rochen kanssa vuonna 2006 allekirjoitetun optiosopimuksen
optiomaksujen jaksotuksista sekä Lundbeckin kanssa allekirjoitetun,
toukokuussa 2007 voimaan astuneen lisenssisopimuksen
toimeenpanomaksun jaksotuksista.

Tilikauden tulos

Tilikauden 2008 tappio oli 5,5 miljoonaa euroa. Tilikaudella 2007
tappio oli 1,7 miljoonaa euroa. Tutkimus- ja kehityskustannukset
olivat katsauskaudella 8,7 miljoonaa euroa (9,1 miljoonaa euroa
tilikaudella 2007). Patentointikustannukset on kirjattu kuluksi.

Rahoitus

Yhtiön omavaraisuusaste oli 31.12.2008 0,3% (31.12.2007 -37,0%).

Yhtiön likvidit varat olivat 31.12.2008 25,2 miljoonaa euroa (28,2
miljoonaa euroa 31.12.2007).

Yhtiö on sijoittanut likvidit varansa pankkitalletuksiin vuoden 2008
toisen vuosineljänneksen aikana. Varat raportoidaan "eräpäivään asti
pidettävät sijoitukset" erässä taseessa. Talletukset, joiden
maturiteetti on lyhyempi kuin kolme kuukautta raportoidaan
rahavaroissa. Aiemmin varat olivat sijoitettuna korkorahastoihin.

Syyskuussa 2008 Tekes - teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskus myönsi 0,6 miljoonaa euroa lisärahoitusta Biotie
Therapiesin VAP-1 vasta-aineohjelmalle. Myönnetty rahoitus kattaa
positroniemissiotomografian (PET) hyödyntämistä VAP-1 vasta-aineen
lääkekehityksessä tähtäävän projektin lääkekehityskustannuksia vuoden
2008 elokuusta vuoden 2009 loppuun saakka.

Tekesin myöntämä uusi rahoitus on lainaa, joka kattaa enintään 70
prosenttia hyväksyttävistä ohjelman kokonaiskustannuksista.
Lainarahoitusta maksetaan Biotien esittämien projektin
kuluselvitysten perusteella. Koko myönnetyn tuotekehitysrahoituksen
saamiseksi Biotien on näytettävä yhteensä 0,8 miljoonan euron kulujen
syntyminen.

Tammikuussa 2008 Tekes - teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskus myönsi 1,7 miljoonaa euroa lisärahoitusta Biotie
Therapiesin integriinisalpaajaohjelmalle. Myönnetty rahoitus kattaa
tämän veritulppasairauksien hoitoon tähtäävän projektin
lääkekehityskustannuksia vuoden 2007 heinäkuusta vuoden 2009 loppuun
saakka.

Tekesin myöntämä uusi rahoitus on lainaa, joka kattaa 50 prosenttia
ohjelman kustannuksista. Lainarahoitusta maksetaan Biotien esittämien
projektin kuluselvitysten perusteella. Koko myönnetyn
tuotekehitysrahoituksen saamiseksi Biotien on näytettävä yhteensä 3,4
miljoonan euron kulujen syntyminen.

Elokuussa 2007, Saksin osavaltion kehittämiskeskus (SAB, Sächsische
Aufbaubank) myönsi 3,8 miljoonan euron tutkimus- ja
teknologia-avustuksen konsernin saksalaisen tytäryhtiön
lääketutkimukselle sekä aikaisen vaiheen kehitysaktiviteeteille.
Rahoitus on myönnetty avustuksen muodossa nostettavaksi elokuun 2007
ja heinäkuun 2010 välisenä aikana raportoituja kustannuksia vastaan.
Tammikuun 2009 ensimmäisenä päivänä avustusrahoitusta on edelleen
saatavana 2,4 miljoonaa euroa. Avustus kattaa 65% henkilöstöön ja
projekteihin liittyvistä kuluista, joten koko avustuksen saamiseksi
Biotien on osoitettava yhteensä 3,6 miljoonan euron projektiin
liittyvien kulujen syntyminen heinäkuun 2010 loppuun mennessä.

Oma pääoma

Yhtiön oma pääoma on 0,1 miljoonaa euroa.

Suomalaisen kirjanpitokäytännön (FAS) mukaan oma pääoma on alle
puolet yhtiön osakepääomasta mikäli yhtiön pääomalainoja ei lueta
yhtiön oman pääoman eräksi. Yhtiön osakepääoma on 44,3 miljoonaa
euroa, oma pääoma 14,5 miljoonaa euroa ja pääomalainat 21,3 miljoonaa
euroa. Näin ollen Oman pääoman ja pääomalainojen yhteismäärä on 35,8
miljoonaa euroa. Yhtiöllä ei ole jakokelpoisia voittovaroja.

Biotien 28.3.2008 pitämä yhtiökokous käsitteli toimenpiteitä, johon
oman pääoman taso antaa aihetta. Kokouksen päätöksen mukaisesti tällä
hetkellä ei ole tarvetta ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin asian
johdosta.

Yhtiön hallussa on 819.000 omaa osaketta. Yhtiö on allekirjoittanut
 osakelainasopimuksen EVLI Pankin kanssa liittyen Yhtiön
optio-ohjelmiin. Osakelainasopimuksen johdosta yhtiön hallussa
olevien omien osakkeiden määrä voi tilapäisesti olla vähemmän kuin
819.000.

Investoinnit ja kassavirta

Liiketoiminnan nettorahavirta oli -9,4 miljoonaa euroa (Vuonna 2007
-5,3 miljoonaa euroa). Tilikauden 2008 aikana yhtiö sai
kassaanmaksuja yhteistyö-, avustus- ja partnerointisopimuksista
yhteensä 0,6 miljoonaa euroa. Yhtiön investoinnit tilikaudella olivat
0,1 miljoonaa euroa (Vuonna 2007 0,3 miljoonaa euroa).

Henkilöstö

Biotien henkilöstömäärä oli katsauskaudella keskimäärin 42 (36 vuonna
2007) ja katsauskauden lopussa 80 (37 31.12.2007).

Muutokset johtoryhmässä

Toteutuneen yritysjärjestelyn jälkeen Biotien johtoryhmän kokoonpano:


Nimi                                     Asema yrityksessä

Timo Veromaa                             Toimitusjohtaja
                                         (Chief Executive Officer)
Antero Kallio                            Lääketieteellinen johtaja
                                         (Chief Medical Officer)
Thomas Kronbach                          Tutkimusjohtaja
                                         (Chief Scientific Officer)
Thomas Taapken                           Talousjohtaja
                                         (Chief Financial Officer)



Kai Lähdesmäki on liiketoiminnan kehitystoiminnon (Business
Development) seniorineuvonantaja.

Marraskuussa 2008 ylimääräinen yhtiökokous valitsi nykyisten
hallituksen jäsenten lisäksi yhtiön hallitukseen uusina jäseninä Ann
Hanhamin, Bernd Kastlerin ja Christoph Schröderin.

Konsernin rakenne

Konsernin emoyhtiö on Biotie Therapies Oyj, jonka kotipaikka on
Turku. Konserniin kuuluva tytäryhtiö Biotie Therapies GmbH toimii
Radebeulissa, Saksassa.

Lisäksi konserniin kuuluu tytäryhtiö Biotie Therapies International
Oy Suomessa  ja osakkuusyritys Contral USA, (Delaware USA), joilla
kummallakaan ei ole liiketoimintaa.

Tilikauden aikana pidettyjen yhtiökokousten päätökset

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Biotie Therapies Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2008.

Yhtiökokous vahvisti tuloslaskelman ja taseen sekä
konsernituloslaskelman ja -taseen tilikaudelta 1.1.-31.12.2007.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiön
tilikauden tappio, 1.624.388,72 euroa, siirretään yhtiön omaan
pääomaan.

Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja
toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2007.

Hallitus ja tilintarkastajat

Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin viisi. Hallituksen
jäseniksi valittiin uudelleen Juha Jouhki, Pauli Marttila, Riku
Rautsola ja Piet Serrure sekä uutena jäsenenä Krish Krishnan.

Biotie Therapies Oyj:n tilintarkastajiksi valittiin Janne Rajalahti,
KHT ja KHT-tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

Välittömästi varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä uuden
hallituksen järjestäytymiskokouksessa Juha Jouhki valittiin
hallituksen puheenjohtajaksi ja Pauli Marttila varapuheenjohtajaksi.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optioiden ja
muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta
osakeannista, joka sisältää oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön
hallussa olevia osakkeita, sekä laskemaan liikkeeseen optioita tai
muita osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia erityisiä oikeuksia
osakkeisiin. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 18.000.000
osaketta. Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa
enintään 819.000 kappaletta.

Valtuutuksessa ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää
suunnatusta osakeannista. Valtuutusta käytetään mahdollisten yhtiön
kannalta tärkeiden järjestelyjen kuten yritysjärjestelyjen tai
investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin
hallituksen päättämiin tarkoituksiin, jolloin osakkeiden, optioiden
tai muiden erityisten oikeuksien antamiseen ja mahdolliseen
osakeannin suuntaamiseen olisi painava taloudellinen syy. Valtuutusta
ei kuitenkaan voi käyttää uusien osakepohjaisten
kannustinjärjestelmien luomiseen. Valtuutus on voimassa 30.6.2009
saakka.

Optio-oikeuksien liikkeeseen laskeminen

Varsinainen yhtiökokous päätti antaa yhteensä enintään 3.000.000
kappaletta optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä
enintään 3.000.000 yhtiön uutta osaketta.

Ylimääräinen Yhtiökokous päätti peruuttaa varsinaisessa
yhtiökokouksessa 28.3.2008 hyväksytyn optio-ohjelman, jonka
perusteella ei ole jaettu yhtään optio-oikeutta.

Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Biotie Therapies Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 14.11.2008.
Yhtiökokous päätti hyväksyä sille tehdyt ehdotukset.

elbion NV:n kanssa solmitun yrityskaupan toteutumiseksi Biotien
ylimääräinen yhtiökokous päätti 14.11.2008 osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen: (i) tarjota elbion NV:n merkittäväksi
46.802.967 uutta osaketta vastikkeena yhdestä (1) elbion GmbH:n
osakkeesta ja vaihtotarjouksen yhteydessä järjestettävällä
osakeannilla tarjota eräiden Burrill & Companyn, TVM Capitalin sekä
AGF Private Equityn omistamien tai hallinnoimien rahastojen
merkittäväksi yhteensä 7.305.733 uutta osaketta.

Osakkeiden merkintähinta on 0,4517 euroa osakkeelta. Merkintähinta on
määritelty laskelmalla yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä
painotettu keskiarvohinta ajanjaksona, joka on 20 pankkipäivää
edeltäen ja pitäen sisällään päivän 22.10.2008.

Osakkeiden merkintähinta kirjattiin yhtiön osakepääomaan (FAS).
Kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaiseen omaan
pääomaan osakkeet kirjattiin hankinta-ajankohdan käypään arvoon 0,29
euroa osakkeelta, joka perustui osakkeen noteerattuun hintaan kaupan
toteuttamispäivänä.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optioiden ja
muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 7.000.000
osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla optio-oikeuksia tai
muita osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia
erityisiä oikeuksia. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita
tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Yhtiön hallussa olevia
omia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 819.000 kappaletta.
Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta. Valtuutusta voidaan käyttää mahdollisten
yhtiön kannalta tärkeiden järjestelyjen kuten yritysjärjestelyjen tai
investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin
hallituksen päättämiin tarkoituksiin, jolloin osakkeiden, optioiden
tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen
ja mahdolliseen osakeannin suuntaamiseen on painava taloudellinen
syy. Valtuutusta voidaan käyttää myös uusien osakepohjaisten
kannustinjärjestelmien luomiseen. Valtuutus on voimassa 1.4.2010
saakka.
Yhtiökokous päätti peruuttaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 28.3.2008
hyväksytyn optio-ohjelman, jonka perusteella ei ole jaettu yhtään
optio-oikeutta.

Uusien hallituksen jäsenten valinta

Yhtiökokous valitsi nykyisten hallituksen jäsenten lisäksi yhtiön
hallitukseen uusina jäseninä Ann Hanhamin, Bernd Kastlerin ja
Christoph Schröderin.

Optio-ohjelmat

Biotie Therapies Oyj on laskenut liikkeeseen 31.12.2008 mennessä
optio-oikeuksia yhteensä 2 optio-ohjelman nojalla. Biotien 2004
optio-oikeuksia oli tilikauden alussa 2.000.000 kappaletta ja 2006
optio-oikeuksia tilikauden alussa ja lopussa 2.768.800. Biotien
30.3.2006 päättämän optio-ohjelman A-sarjan optio-oikeuksilla on
merkitty yhteensä (vuonna 2007) 231.200 uutta osaketta. Tilikauden
aikana ei tehty yhtään uutta optio-oikeuksiin perustuvaa
osakemerkintää.

Jäljellä olevien Biotien 2004 ja 2006 optio-ohjelmien
optio-oikeuksien seurauksena Biotien osakepääoma voi nousta enintään
4.768.800 osakkeella.


Osakepääoma ja osakkeet

Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy (Pienet yhtiöt,
Terveydenhuolto). Yhtiöllä on 144.320.560 osaketta ja yhtiön
osakepääoma on 44.290.678,10 euroa (suomalaisen kirjanpitokäytännön
mukaan, FAS). Yhtiön kaikki osakkeet ovat samanlajisia ja tuottavat
samat oikeudet. Kaikki osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa ja
kukin osake tuottaa yhden äänen.

Biotien osakkeen kurssi tilikauden lopussa kurssi oli 0,26 euroa.
Tilikauden aikana ylin kurssi oli 0,94 euroa ja alin oli 0,24 euroa.
Keskikurssi oli 0,51 euroa. Biotien markkina-arvo tilikauden lopussa
oli 37,52 miljoonaa euroa (2007: 68,56 miljoonaa euroa).

Toteutuneen yritysjärjestelyn seurauksena yhtiön marraskuussa 2008
pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksella yhtiön osakepääoma
nousi 24.440.899,79 eurolla (FAS) ja osakemäärä 144.320.560
kappaleeseen. Kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukainen
osakepääoma on 36,360,868.43 euroa. Ero osakepääoman määrässä johtuu
merkintähinnan erilaisesta käsittelystä FAS ja IFRS
-laskentakäytännöissä.

Tilikauden 2008 aikana vaihdettiin yhteensä 15.350.613 osaketta
(2007: 35.093.743) 7,92 miljoonan euron arvosta (2007: 34,15
miljoonaa euroa).

Yhtiöllä oli tilikauden 2008 lopussa 6.580 osakkeenomistajaa (2007:
6.340).

Johdon osake- ja optio-omistus

Tilikauden 2008 lopussa hallituksen, toimitusjohtajan sekä heidän
määräysvaltayhtiöidensä osakeomistukset olivat yhteensä 6.537.886
sekä optio-oikeudet yhteensä 1.134.400.

Omistusmuutokset

Tilikauden aikana yhtiön tietoon on tullut kaksi liputusrajan
ylittäviä liputusilmoituksia. Tarkemmat tiedot liputusilmoituksista
ovat nähtävillä yhtiön kotisivuilla www.biotie.com/sijoittajat.

Biotien kymmenen suurinta osakkeenomistajaa (tilanne 31.12.2008)


                                               Osakkeiden
                                                lukumäärä           %
elbion NV                                      46.802.967       32,61
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra)      14.585.350       10,16
Suomen Teollisuussijoitus Oy                    6.778.592        4,72
Juha Jouhki sekä hänen määräysvallassaan
olevat yhteisöt:                                6.537.672        4,56
- Dreadnought Finance Oy (2.098.416)
- Jouhki Juha (1.501.356)
- Thominvest Oy (2.937.900)
BioFund Management Oy:n hallinnoimat
rahastot:                                       2.485 715        1,73
- BioFund Ventures III Ky (2.485.715)
Harri Markkula sekä hänen määräysvallassaan
Oleva yhtiö:                                    1.349.431        0,94
- Tilator Oy (369.700)
- Markkula Harri (979.731)
Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland   1.270.000        0,89
Oy H. Kuningas & Co AB                          1.058.371        0,74
Oksanen Markku                                    860.000        0,60
Aboa Venture Management Oy:n
hallinnoimat rahastot:                            344.618        0,24
- Aboa Venture Ky II (336.747)
- Karhu Pääomarahasto Ky (7.871)

                                               82.072.716       57,19
Hallintarekisteröidyt yhteensä                 30.918.736       21,55
Muut                                           30.510.108       21,26
Ulkona olevat osakkeet yhteensä               143.501.560      100,00
Biotie Therapies Oyj:n hallussa olevat omat
osakkeet                                        819 000*)
Osakkeet yhteensä                             144.320.560



*) Yhtiön hallussa on 819.000 omaa osaketta. Yhtiö on
allekirjoittanut   osakelainasopimuksen EVLI Pankin kanssa liittyen
Yhtiön optio-ohjelmiin. Osakelainasopimuksen johdosta yhtiön hallussa
olevien omien osakkeiden määrä voi tilapäisesti olla vähemmän kuin
819.000.

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Strategiset riskit liittyvät lääkekehitysprojektien tekniseen
onnistumiseen, regulatorisiin epävarmuustekijöihin, kaupallisten
partnereiden strategisiin päätöksiin, patenttisuojan hankintaan,
ylläpitoon ja patenttisuojan pitävyyteen, kilpailevien tuotteiden
markkinoilletuloon ja yhtiön tuotteiden myynnin kehitykseen ja
rahoituksen saatavuuteen. Esimerkiksi, vaikka yhtiön
tuotekehitysprojekteista on solmittu kaupallistamis- ja
yhteistyösopimuksia, ei ole varmuutta siitä, että sopimuskumppani
toimii sopimuksen mukaisesti, viranomaiset tulevat hyväksymään
kehitteillä olevan lääkkeen tai hyväksytty tuote kaupallistetaan.
Yhtiön tuotteiden kehitys ja menestys on riippuvainen kolmansista
osapuolista.

Yhtiön toiminnalliset riskit liittyvät avainhenkilöihin, omaisuuteen
ja partnereihin.

Lääkekehitysohjelmien eteneminen kaupallistettaviksi lääketuotteiksi
edellyttää merkittäviä taloudellisia panostuksia. Konserni rahoittaa
toimintojaan kolmen päärahoituslähteen kautta. Kaupallistamis-,
yhteistyö- ja lisenssisopimusten solmimisella suurien lääkeyhtiöiden
kanssa Yhtiö ja sen tytäryhtiöt saavat ennakko-, etappi- ja
rojaltimaksuja. Kaikki liiketoiminnan kehityksen aktiviteetit
tähtäävät näiden kaupallisten sopimusten solmimiseen. Ne ovat
keskeinen osa johdon tehtäviä, ja hallitus viime kädessä päättää
sopimusten solmimisesta.
Lisäksi konserni tukeutuu tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitukseen
avustuksin ja lainoin. Nämä tuet, joita paikalliset, kansalliset ja
EU-tason instituutiot tarjoavat edistääkseen taloudellista ja
teknologista kehitystä alalla, jolla konserni toimii, ovat aiemmin
olleet huomattavia. Avustusten saatavuutta keskipitkällä tai pitkällä
aikavälillä ei voida kuitenkaan taata ja näin ollen tämä muodostaa
mahdollisen riskin konsernin tuloihin nähden tulevaisuudessa.
Konsernin toimintojen rahoitus pohjautuu pitkälti sen emoyhtiön
Biotien oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen ja lainarahoitukseen. Ei
ole varmuutta siitä, että konsernin suunnittelemien toimien
toteuttamiseksi saadaan turvattua riittävä rahoitus. Suojatakseen
konsernin liiketoimintojen jatkumisen Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden on
säilytettävä riittävä maksuvalmius ja pääoma. Konserni pyrkii siihen,
että sillä on kassavaroja liiketoiminnan rahoittamiseksi kulloinkin
vähintään vuoden ajaksi. Konserni voi vaikuttaa pääoman määrään
sopeuttamalla kulurakennettaan saatavilla olevan rahoituksen
mukaisesti. Johto valvoo pääomaa ja maksuvalmiutta pääoman ja
kassavarojen määrän perusteella. Näistä raportoidaan hallitukselle
kuukausittain.


Tulevaisuuden näkymät

- Vuonna 2009 Biotie tukee lisenssipartneriaan Lundbeckia käynnissä
olevissa vaiheen III kliinisissä tutkimuksissa nalmefeenin
alkoholismi-indikaatiossa

- Biotiellä on vuonna 2009 käynnissä kaksi kliinistä tutkimusta VAP-1
vasta-ainelääkkeellä nivelreumapotilailla ja psoriasispotilailla.
Tutkimusten päätulosten odotetaan olevan saatavilla vuoden 2010
alkupuoliskolla.

- Biotie aikoo käynnistää kliinisen tutkimuksen patentoimallaan
pienimolekyylisellä PDE4 -salpaajalla ELB353:lla. Tutkimuksen
tarkoituksena on osoittaa ELB353:n farmakologinen aktiivisuus
ihmisillä, varmistaa sen turvallisuus- ja siedettävyysprofiili sekä
antaa tietoa sopivista annoksista varsinaisia tehotutkimuksia varten.

- Yhteistyössä Wyethin kanssa uusien PDE10 -estäjien kehittämiseksi
psykiatrisiin sairauksiin Biotie pyrkii löytämään kliiniseen
kehitykseen soveltuvia lääkekandidaatteja.

- Operatiivisten toimintojen integroinnin viimeistely saksalaisen
tytäryhtiön Biotie Therapies GmbH:n kanssa.

Hallituksen esitys osingonjaosta

   Hallitus esittää, että osinkoa ei jaeta, vaan emoyhtiön tilikauden
2008 tappio -6,3 (FAS) miljoonaa euroa siirretään yhtiön omaan
pääomaan.


Turussa 27.3.2009

Biotie Therapies Oyj

Hallitus

Lisätietoja antavat:

Toimitusjohtaja Timo Veromaa
Puh. 02-274 8900, e-mail: timo.veromaa@biotie.com

Talous- ja rahoitusjohtaja Thomas Taapken
Puh. 02-274 8900, e-mail: thomas.taapken@biotie.com

www.biotie.com


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet


OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITTEET:

Tuloslaskelma
Tase
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Rahavirtalaskelma
Tunnuslukuja




TULOSLASKELMA
                              1.10.-     1.10.-       1.1-      1.1.-
                          31.12.2008 31.12.2007 31.12.2008 31.12.2007
1.000 euroa                     3 kk       3 kk      12 kk      12 kk


Liikevaihto                    1.177      1.165      5.127      7.895

Tutkimus- ja kehityskulut     -2.454     -3.241     -8.730     -9.053
Hallinnon kulut                 -819       -379     -2.020     -1.655
Liiketoiminnan muut              323        174        502      1.044
tuotot
Liiketulos                    -1.773     -2.281     -5.121     -1.769

Rahoitustuotot                   924        132      1.432        860
Rahoituskulut                   -902       -220     -1.864       -817
Tulos ennen veroja            -1.751     -2.369     -5.553     -1.726

Tuloverot                         76          0         76          0

Tilikauden tulos              -1.675     -2.369     -5.477     -1.726
Jakautuminen
  Emoyhtiön omistajille       -1.675     -2.369     -5.477     -1.726

Tulos/osake (EPS)              -0.01      -0.03      -0.06      -0,02
laimentamaton &
laimennettu, EUR







TASE

1.000 euroa                                   31.12.2008 31.12.2007
Varat

Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet                            10.352        747
Liikearvo                                            379          0
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet               2.792        332
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti                     0     14.938
kirjattavat rahoitusvarat
                                                  13.523     16.017

Lyhytaikaiset varat
Ennakkomaksut                                      2.400          0
Myytävissä olevat rahoitusvarat                      131          0
Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset            18.500          0
Myyntisaamiset ja muut saamiset                    1.512        753
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti                     0     13.000
kirjattavat rahoitusvarat
Rahavarat                                          6.738        305
                                                  29.281     14.058

Varat yhteensä                                    42.804     30.075



Oma pääoma ja velat

Oma pääoma
Osakepääoma                                       36.361     19.850
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto               980        980
Kertyneet voittovarat                            -31.754    -30.220
Tilikauden tulos                                  -5.477     -1.726
Oma pääoma yhteensä                                  110    -11.117

Pitkäaikaiset velat
Varaukset                                            121         14
Pitkäaikaiset rahoitusvelat                       24.930     23.603
Eläkevelvoitteet                                     574          0
Muut pitkäaikaiset velat                           5.881      4.930
Pitkäaikaiset saadut ennakkomaksut                 2.966      5.168
Laskennalliset verovelat                           1.859          0
                                                  36.331     33.715

Lyhytaikaiset velat
Varaukset                                            641         20
Eläkevelvoitteet                                      10          0
Lyhytaikaiset rahoitusvelat                          144        104
Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut                 3.501      5.741
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat              2.067      1.612
                                                   6.363      7.477

Velat yhteensä                                    42.694     41.192

Oma pääoma ja velat yhteensä                      42.804     30.075






LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma


1.000 euroa              Osake-  Osake- Sijoi-  Omat  Kerty-  Oma
                         määrä   pääoma tetun   Osak- neet    Pääoma
                         (1000          vapaan  keet  voitto- Yhteen-
                         kpl)           oman          varat   sä
                                        pääoman
                                        rahasto
Oma pääoma 1.1.2007       89.531 19.850       0   -15 -30.641 -10.807
Tilikauden voitto /                                    -1.726  -1.726
Tappio
Myönnetyt optiot                                          437     437
Vaihtovelka-                 450            841                   841
kirjalainan nojalla
tehty osakemerkintä
Toteutetut osakeoptiot       231            139                   139
                             681      0     980     0  -1.289    -310
OMA PÄÄOMA 31.12.2007     90.212 19.850     980   -15 -31.930 -11.117
Tilikauden voitto /                                    -5.477  -5.477
Tappio
Myönnetyt optiot                                          193     193
Osakeanti                 54.109 16.873                        16.873
Osakeantiin liittyvät              -362                          -362
kulut
                          54.109 16.511       0     0  -5.285  11.227
OMA PÄÄOMA 31.12.2008    144.321 36.361     980   -15 -37.215     110








RAHAVIRTALASKELMA
                                                     1.1.-      1.1.-
                                                31.12.2008 31.12.2007
1.000 euroa                                          12 kk      12 kk

Liiketoiminnan rahavirrat

Tilikauden tulos                                    -5.477     -1.726
Oikaisut:

 Liiketoimet, joihin ei liity                       -4.303     -3.452
 maksutapahtumaa
 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti                      0       -644
 kirjattavien rahoitusvarojen
 uudelleenarvostuksesta johtuva
 lisäys/vähennys
 Korkokulut ja muut                                  1.863        817
 Rahoituskulut
 Korkotuotot                                        -1.431       -216
 Verot                                                 -76          0
Käyttöpääoman muutokset:
 Myynti- ja muiden saamisten muutos                    446       -190
 Ostovelkojen ja muiden velkojen                      -277         96
 muutos
 Varausten muutos                                     -152         10
Maksetut korot                                         -29        -40
Saadut korot                                            66         57
Maksetut verot                                           0          0
Liiketoiminnan nettorahavirta                       -9.370     -5.288

Investointien rahavirrat
Tytäryrityksen hankinta vähennettynä                 1.881          0
hankintahetken rahavaroilla
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavien rahoitusvarojen muutos
  Lisäykset                                              0     -4.500
  Vähennykset                                       27.685      5.280
Eräpäivään asti pidettävien sijoitusten muutos
  Lisäykset                                        -46.300          0
  Vähennykset                                       28.321          0
Investoinnit                                           -34        -23
Investointien nettorahavirta                        11.553        757

Rahoituksen rahavirrat
Osakeannista saadut maksut                           3.300        139
Osakeantiin liittyvät maksut                          -362          0
Pitkäaikaisten lainojen nostot                       1.374        874
Lainojen takaisinmaksut                                -40        -40
Rahoitusleasingvelkojen maksut                         -21        -23
Rahoituksen nettorahavirta                           4.250        950

Rahavarojen muutos                                   6.433     -3.581
Rahavarat kauden alussa                                305      3.886
Rahavarat kauden lopussa                             6.738        305



VASTUUSITOUMUKSET


                                              2008 2007

Operatiiviset leasingvastuut                   123  159

Vuoden kuluessa erääntyvät                      64   60
Myöhemmin erääntyvät                            59   99

Vuokrasitoumukset                              532  652

Vuoden kuluessa erääntyvät                     233  223
Myöhemmin erääntyvät                           299  429
Yhteensä                                       655  811


Konserni vuokraa moottoriajoneuvoja sekä koneita ja laitteita 3-5
vuoden vuokrasopimuksilla. Vuokrasopimuksiin ei liity lunastusoptiota
eikä jatkokauden mahdollisuutta.

Vuokrasitoumukset sisältävät Pharmacityn toimitilavuokrat 30.11.2011
saakka.  Tilat on vuokrattu edelleen 31.8.2009 saakka.

Yhtiö on saanut merkittäviä tukia usealle tutkimusprojektille.
Kaikkiin näihin tukiin liittyy erilaisia ehtoja ja määräyksiä, joiden
rikkominen saattaisi tulevaisuudessa synnyttää rahoituksen
takaisinmaksuvelvollisuuden tai korvausvelvoitteita. Mahdollisten
takaisinmaksujen määriä ja ajankohtia ei pystytä tällä hetkellä
arvioimaan. Yhtiöllä ei ole tiedossaan tapahtumia, jotka
aiheuttaisivat takaisinmaksuvelvollisuuden syntymisen.

Saksan työntekijöiden keksintöjä koskevan lain
(Arbeitnehmererfindergesetz) mukaisesti Saksassa asuvat työntekijät
ovat oikeutettuja saamaan korvausta heidän osittain tai kokonaan
keksimästään immateriaalioikeudesta tulevaisuudessa syntyvistä
tuloista. Tämä voi olla enintään 2,5 prosenttia kyseisen keksinnön
synnyttämästä tulosta.
Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin oikeuttaa yhtiön
suomalaiset työntekijät saamaan korvausta heidän tekemistään, lain
soveltamisalan piiriin kuuluvista keksinnöistä.

Sitoumukset

Biotien ostositoumusten määrä 31.12.2008 oli 5,6 miljoonaa euroa, ja
ne koostuvat pääasiassa sopimuksiin perustuvista tutkimuspalveluista.



TUNNUSLUKUJA
                                                1.1.-      1.1.-
                                           31.12.2008 31.12.2007
1.000 euroa                                     12 kk      12 kk
Liiketoiminnan kehitys
Liikevaihto                                     5.127      7.895
Henkilöstön lukumäärä keskimäärin                  42         36
Henkilöstö kauden lopussa                          80         37
Tutkimus- ja kehitysmenot                       8.730      9.053
Investoinnit                                      116        287

Kannattavuus
Liikevoitto/tappio                             -5.121     -1.769
 Prosenttia liikevaihdosta, %                   -99,9      -22,4
Voitto/tappio ennen veroja                     -5.553     -1.726
 Prosenttia liikevaihdosta, %                  -108,3      -21,9

Tase
Rahavarat                                      25.238     28.243
Oma pääoma                                        110    -11.117
Taseen loppusumma                              42.804     30.075

Rahoitus ja taloudellinen asema
Oman pääoman tuotto, %                              -          -
Sijoitetun pääoman tuotto, %                    -18,3       -7,2
Omavaraisuusaste, %                               0,3      -37,0
Nettovelkaantumisaste, %                       -148,5       40,8

Osakekohtaiset tunnusluvut
Tulos/osake (EPS) laimentamaton &               -0,06      -0,02
laimennettu, EUR
Oma pääoma/osake, EUR                          0,0008      -0,12
Osinko/osake, EUR
Osinko/tulos, %
Efektiivinen osinkotuotto, %
Hinta/voitto suhde (P/E-luku)

Osakekohtainen kurssikehitys
Alin kurssi                                      0,24       0,75
Ylin kurssi                                      0,94       1,22
keskikurssi                                      0,51       0,98
Kauden päätöskurssi                              0,26       0,76

Osakekannan markkina-arvo                        37,5       68,6
 kauden lopussa EUR M

Osakevaihto
vaihdettujen osakkeiden                    15.350.613 35.093.743
lukumäärä, kpl
Osuus osakkeista, %                              10,6       38,9
Osakkeiden osakeantioikaistun              96.734.553 90.003.192
määrän painotettu keskiarvo
kaudella, kpl
Osakkeiden osakeantioikaistu              144.320.560 90.211.860
lukumäärä kauden lopussa, kpl




Tunnuslukujen laskentakaavat:


Sijoitetun pääoman tuotto, %
Voitto ennen veroja + rahoituskulut
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - korottomat velat

Omavaraisuusaste, %
Oma pääoma
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot

Nettovelkaantumisaste, %
Korolliset velat - rahavarat
----------------------------------------------------------- x 100
Oma pääoma

Osakekohtainen tulos (EPS)
Emoyhtiön omistajille jaettava tulos
----------------------------------------------------------------------
Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä
tilikauden aikana

Oma pääoma/osake
Oma pääoma
------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä tilikauden lopussa

Attachments

Biotie tilinpaatostiedote 2008.pdf