HKScan Oyj PÖRSSITIEDOTE 7.4.2009, klo 15.00 LSO OSUUSKUNNAN TEKEMIÄ OSAKEKAUPPOJA KOSKEVA SISÄPIIRITUTKINTA Kuten HKScan Oyj 17.3.2009 ilmoitti, eräitä LSO Osuuskunnan puolesta toimineita yhtiön johtoon kuuluvia henkilöitä on kuultu epäiltynä sisäpiirintiedon väärinkäyttöä koskevassa asiassa, joka liittyy LSO Osuuskunnan yhtiön osakkeilla elokuussa 2006 tekemiin osakekauppoihin. HKScan Oyj:n tietoon on tullut, että aikaisemmin ilmoitettujen henkilöiden lisäksi epäiltynä on kuultu nyt myös yhtiön hallituksen varapuheenjohtajaa Tiina Varho-Lankista. Yhtiö on saanut tiedon myös siitä, että HKScanin hallituksen jäsen Matti Murto on kutsuttu kuultavaksi epäiltynä asiassa. Kuulemiset perustuvat henkilöiden silloisiin asemiin LSO Osuuskunnan edustajina eivätkä liity heidän toimintaansa HKScan Oyj:ssä. Kaikki tutkinnassa kuullut henkilöt kiistävät epäilyt perusteettomina. Yhtiö seuraa tutkinnan edistymistä ja antaa lisätietoja asiasta, kun mahdollisen syyteharkinnan tulos on tiedossa. HKScan Oyj Matti Perkonoja toimitusjohtaja JAKELU: Nasdaq OMX, Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.hkscan.com