TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTEN LEVITTÄÄ YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA TAI HONGKONGISSA. Alustavien laskelmien mukaan Nordean osakeannissa merkittiin kaikkiaan noin 1 836 miljoonaa osaketta merkintäetuoikeutta käyttäen ja ilman merkintäetuoikeutta. Kaikkiaan osakeannissa tarjottiin merkittäväksi noin 1 430 miljoonaa osaketta, joten osakeanti merkittiin 128,4-prosenttisesti. Koska osakeanti ylimerkittiin, merkintätakauksia ei käytetä. Tarjotuista osakkeista 98,8 prosenttia merkittiin merkintäoikeuksia käyttäen. Ilman merkintäoikeuksia merkittiin noin 423 miljoonaa osaketta. Ilman merkintäoikeuksia merkityt osakkeet jaetaan listalleottoesitteessä esitettyjen periaatteiden mukaisesti niille sijoittajille, jotka ovat merkinneet osakkeita myös merkintäoikeuksia käyttäen. Osakeannin lopullinen tulos julkistetaan arviolta 17.4.2009. - Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että nykyiset ja uudet osakkeenomistajamme ovat osoittaneet voimakkaan tukensa Nordean osakeannille ja strategialle, jonka olennaisena osana on kulujen ja riskien pitäminen tiukasti hallinnassa, Nordean konsernijohtaja Christian Clausen sanoo. Osakeannin seurauksena kantaosakkeiden määrä kasvaa 1 430 059 524 kappaleella 4 030 167 751 osakkeeseen ja osakepääoma nousee 1 430 059 524 eurolla 4 030 167 751 euroon. Väliaikaisilla osakkeilla käydään kauppaa NASDAQ OMX:n pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa 20.4.2009 saakka, jonka jälkeen väliaikaiset osakkeet rekisteröidään uudelleen kantaosakkeina.Osakeannin ehtojen mukaan Nordean osakkeenomistajilla oli oikeus merkitä 11 uutta osaketta jokaista 20 nykyistä osaketta kohti. Merkintähinta oli 1,81 euroa, 20,75 Ruotsin kruunua tai 13,49 Tanskan kruunua osakkeelta. Merkintäaika päättyi 3.4.2009. Osakeannista saadaan nettomääräisesti kaikkiaan noin 2,5 miljardia euroa uutta pääomaa. J.P. Morgan, Merrill Lynch International ja Nordea Markets toimivat osakeannin pääjärjestäjinä. Lisätietoja: Fredrik Rystedt, talousjohtaja, +46 8 614 7812 Johan Ekwall, sijoittajasuhteet, +46 8 614 7852 Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528) ja Ruotsissa annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain (1991:980) mukaisesti. Nämä tiedot on annettu julkistettavaksi 8. huhtikuuta 2009 klo 9.00 CET. TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTEN LEVITTÄÄ YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, JAPANISSA TAI HONGKONGISSA. Vastuuvapauslauseke Tämä lehdistötiedote ei ole tarjous merkitä Nordean osakkeita. Tässä lehdistötiedotteessa tarkoitettuun osakeantiin ja sitä seuraavaan uusien osakkeiden noteeraukseen NASDAQ OMX:n pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa liittyvä listalleottoesite on laadittu ja Ruotsin rahoitustarkastus on hyväksynyt sen. Rahoitustarkastuksen hyväksynnän ja rekisteröinnin jälkeen listalleottoesite on julkaistu ja on saatavilla muun muassa Nordean verkkosivuilla. Tämän tiedotteen jakelua on voitu rajoittaa tietyillä lainkäyttöalueilla. Tämä lehdistötiedote ei ole tarjous eikä kehotus ostaa mitään Nordean arvopapereita millään lainkäyttöalueella. Tämä lehdistötiedote ei ole osa tarjousta tai kehotus ostaa tai merkitä arvopapereita Yhdysvalloissa. Tässä tarkoitettuja arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa ilman Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain ja sen perusteella annettujen säännösten mukaista rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeuslupaa. Nordea Bank AB (publ) ei aio rekisteröidä mitään osaa arvopaperien liikkeeseenlaskusta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa. Tästä tiedotteesta ei tehdä jäljennöksiä eikä tätä tiedotetta saa jakaa tai lähettää Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Japaniin tai Hongkongiin. Tämä tiedote on suunnattu vain (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneiden Kuningaskuntien ulkopuolella, tai (ii) ammattimaisille sijoittajille, jotka kuuluvat vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Order 2005") 19(5) artiklan piiriin, ja (iii) korkean varallisuustason omaaville yhtiöille (high net worth entities) ja muille henkilöille, joille se voidaan laillisesti antaa Order 2005:n 49(2) artiklan mukaan (kaikki edellä kohdissa (i), (ii) ja (iii) mainitut tahot yhdessä ovat jäljempänä"määritelmän mukaiset tahot"). Tässä tiedotteessa tarkoitettu sijoittaminen on mahdollista ainoastaan määritelmän mukaisille tahoille. Muiden kuin määritelmän mukaisten tahojen ei pidä toimia tämän asiakirjan tai sen sisällön perusteella eikä turvautua tähän asiakirjaan miltään osin.
Nordean osakeanti ylimerkittiin
| Source: Nordea Bank AB (publ.)