PÖYRY OYJ Pörssitiedote 16.4.2009 klo 11.40 PÖYRY ALENTAA VUODEN 2009 TULOSENNUSTETTAAN Pöyry Oyj alentaa arviotaan vuoden 2009 voitosta ennen veroja. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän kysyntä uusien paperi- ja selluprojektien osalta on alkuvuonna jatkunut heikkona. Investointiaktiviteetin ei arvioida toipuvan vuoden 2009 kuluessa. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän tulosta heikentää myös toiminnan sopeuttamisesta aiheutuvat kertaluontoiset kulut. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän tuloksen vuonna 2009 arvioidaan olevan lievästi tappiollinen kertaluontoiset kulut huomioiden. Energia-liiketoimintaryhmän kysynnän arvioidaan heikentyvän loppuvuonna mm. uusien projektien toteutuksien lykkääntymisten vuoksi. Energia-liiketoimintaryhmän liikevoiton arvioidaan laskevan vuonna 2009 vertailukauteen nähden. Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän ensimmäisen neljänneksen liikevoitto on hieman tappiollinen. Pöyry-konsernin ensimmäisen neljänneksen voitto ennen veroja laskee vertailukauteen nähden ja on noin 5 miljoonaa euroa, joka sisältää 3 miljoonaa euroa kertaluontoisia kustannuksia. Pöyry toistaa aikaisemman ohjeistuksensa konsernin vuoden 2009 voitosta ennen veroja. Yhtiön aikaisemman arvion mukaan Pöyry-konsernin liikevaihdon vuonna 2009 arvioidaan laskevan ja voiton ennen veroja heikkenevän merkittävästi vuoteen 2008 verrattuna. Pöyry Oyj:n tammi-maaliskuun 2009 osavuosikatsaus julkistetaan perjantaina 24.4.2009 klo 8:30. PÖYRY OYJ Heikki Malinen toimitusjohtaja Teuvo Salminen toimitusjohtajan sijainen Lisätietoja antaa: Esa Ikäheimonen, talousjohtaja, Pöyry Oyj Puh. 010 33 21586 www.poyry.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet