Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 24.4.2009 klo 15.30 Keskisuomalainen Oyj:n maakuntalehtien yhteistyö laajenee Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiöiden, Sanomalehti Keskisuomalainen Oy:n ja Savon Sanomat Oy:n toimituksellinen yhteistyö laajenee. Keskisuomalainen Oyj ja Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj ovat tehneet vahvaa lehtiyhteistyötä jo vuodesta 2001 lähtien. Viimeisimpänä yhteistyömuotona Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Karjalainen uudistivat yhdessä ulkoasunsa helmikuussa 2009. Värikäs ja moderni ulkoasu on saanut hyvän vastaanoton. Toimituksellinen yhteistyö laajenee entisestään, kun Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Karjalainen ovat 24.4.2009 sopineet Etelä-Suomen Sanomien liittymisestä yhteistyökoalitioon. Lehtien välinen yhteistyö perustuu juttujen, juttukokonaisuuksien ja kokonaisten sivujen vaihtoon. Lehdillä on yhteisiä ulkoasusääntöjä ja yhtenäisiä teknisiä ratkaisuja. Neljän vahvan maakuntalehden yhteistyöllä tavoitellaan runsaampaa ja monipuolisempaa sisältöä. Päällekkäistyön vähentämisellä lehdet saavat kustannussäästöjä. Yhteistyöhön osallistuvat sanomalehdet ovat omien markkina-alueidensa ylivoimaisesti seuratuimpia medioita. Lehtien yhteenlaskettu päivittäinen levikki on lähes 250.000 kappaletta ja lukijamäärä noin 580.000. Keskisuomalainen Oyj Arto Tiitinen toimitusjohtaja Lisätiedot: päätoimittaja Pekka Mervola, Keskisuomalainen, p. 050-554 9435 päätoimittaja Jari Tourunen, Savon Sanomat, p. 0400-560 836 www.keskisuomalainen.com