KESKISUOMALAINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2009 klo 16.40 Keskisuomalainen Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 29.4.2009 päätökset Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.4.2009. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen mukaiset kokoukselle kuuluvat asiat sekä hallituksen esitys hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden hankinnasta ja hallituksen valtuutus päättämään osakeanneista luovuttamalla omia osakkeita tai antamalla uusia osakkeita. 1.Yhtiöjärjestyksen mukaiset yhtiökokoukselle kuuluvat asiat: Tilinpäätös vuodelta 2008 vahvistettiin ja hallitukselle sekä toimitusjohtajille myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 2008. Hallituksen esitys osingonjaoksi vuodelta 2008 oli 0,50 euroa osakkeelle. Esitys hyväksyttiin. Osingon täsmäytyspäivä on 5.5.2009 ja maksupäivä on 12.5.2009. Lisäksi hallitus ehdotti, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen osakeyhtiölain 13 luvun 6 pykälän 2 momentin mukaisesti päättämään enintään 0,30 euron lisäosingosta viimeistään seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkamiseen mennessä. Esitys hyväksyttiin. Hallitus ehdotti, että yleishyödyllisiin lahjoituksiin varataan 50.000 euroa. Esitys hyväksyttiin. Hallituksen jäsenten palkkiot pidettiin entisellään eli hallituksen puheenjohtajan kuukausipalkkio on 3.000 euroa, varapuheenjohtajan kuukausipalkkio on 1.600 euroa ja jäsenen 1.200 euroa kuukaudessa. Kokouspalkkio on 350 euroa kokoukselta. Matkakustannukset korvataan valtion matkustussäännön mukaisesti. Tilintarkastajalle maksetaan korvausta laskun mukaisesti. Yhtiökokous päätti valita hallitukseen yhtiöjärjestyksen 6 §:n mukaisesti kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat kansainvälisten asiain neuvos Vesa-Pekka Kangaskorpi, teollisuusneuvos Jorma Nokkala ja maatalousyrittäjä Kalle Kautto. Jorma Nokkala ei ollut enää ikäpykälän vuoksi vaalikelpoinen. Vesa-Pekka Kangaskorpi ja Kalle Kautto valittiin uudelleen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin avainasiakaspäällikkö Pekka Haltia Jyväskylästä. Hallituksen jäsenten kausi on kolmivuotinen. Tilintarkastajana jatkaa Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KTH Jarmo Lohi. Muut asiat 2.Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden hankinnasta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 1.000.000 kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään 1.000.000 kappaletta, kuitenkin yhteensä enintään 1.000.000 osaketta, yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus käsittää omien osakkeiden hankkimisen hallituksen päätöksen mukaisesti myös muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa eli suunnattuna hankintana. Sekä K-sarjan että A-sarjan osakkeet voidaan hankkia hallituksen päättämin ehdoin vastikkeen vähimmäismäärän ollen 5,00 euroa osakkeelta ja vastikkeen enimmäismäärän ollen 15,00 euroa osakkeelta. A-sarjan osakkeet voidaan hankkia pääsääntöisesti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (”Pörssi”) järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää omien osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutusta tarvitaan yhtiön kasvustrategian tukemiseksi käytettäväksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita voidaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tai käyttää yhtiön omistajien omistusarvon kasvattamiseksi mitätöimällä osakkeita hankinnan jälkeen tai A-sarjan osakkeiden likviditeetin parantamiseksi muuntamalla hankitut K-sarjan osakkeet A-sarjan osakkeiksi ja myymällä ne julkisessa kaupankäynnissä tai käytettäväksi henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankinnan ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 29.4.2010 saakka. 3. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään osakeanneista luovuttamalla omia osakkeita tai antamalla uusia osakkeita Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien A-sarjan osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien A-sarjan osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien ja luovutettavien A-sarjan osakkeiden määrä on yhteensä enintään 1.000.000 osaketta. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita suunnatusti, osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen laissa säädetyin ehdoin. Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön kasvustrategian tukemiseksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita voidaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille, myydä julkisessa kaupankäynnissä tai käyttää henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 29.4.2010 saakka. Hallitus järjestäytyi 29.4.2009 yhtiökokouksen jälkeen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Vesa-Pekka Kangaskorpi ja varapuheenjohtajaksi Antero Vesterinen. Hallituksen kokoonpano on seuraava: kansainvälisten asiain neuvos Vesa-Pekka Kangaskorpi, puheenjohtaja maanviljelijä Antero Vesterinen, varapuheenjohtaja avainasiakaspäällikkö Pekka Haltia toimitusjohtaja Leena Hautsalo maatalousyrittäjä Kalle Kautto toimitusjohtaja Jaakko Kurikka maanviljelijä Simo Kutinlahti talousjohtaja Mikko Paananen Jyväskylässä 29.4.2009 KESKISUOMALAINEN OYJ Arto Tiitinen toimitusjohtaja Lisätietoja antaa Arto Tiitinen, puh. 0400-566 875 www.keskisuomalainen.com
Keskisuomalainen Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 29.4.2009 päätökset
| Source: Keskisuomalainen Oyj