CENCORP OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.4.2009 CENCORP OYJ:N MERKINTÄETUOIKEUSANNIN ALUSTAVA TULOS Cencorp Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus päätti 2.4.2009, ylimääräisen yhtiökokouksen sille 22.12.2008 antaman valtuutuksen perusteella, osakeannista, jossa Yhtiö tarjoaa osakkeenomistajien merkittäväksi enintään 41.050.411 uutta osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden perusteella (”Merkintäetuoikeusanti”) Merkintäaika Cencorp Oyj:n (”Yhtiö”) Merkintäetuoikeusannissa päättyi ensisijaisten merkintöjen ja toissijaisten merkintöjen osalta 28.4.2009. Alustavien tietojen mukaan osakeannissa merkittiin noin 20,1 miljoonaa osaketta eli 48,9 prosenttia tarjottujen osakkeiden yhteismäärästä. Cencorp Oyj keräsi osakeannilla noin 1,6 miljoonaa euroa. Osakeantiin osallistui alustavasti 1.725 merkitsijää. Uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 7.5.2009 ja uudet osakkeet on tarkoitus ottaa julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä arviolta 8.5.2009 Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön kymmenen (10) suurinta osakkeenomistajaa tilanteessa, jossa kaikki Merkintäetuoikeusannissa tehdyt merkinnät on hyväksytty. Tiedot perustuvat Yhtiön saamiin alustaviin tietoihin Merkintäetuoikeusannissa tehdyistä merkinnöistä. -------------------------------------------------------------------------------- | | Osakkeenomistaja | Osakkeita | Osuus | Osuus | | | | | osakkeista, % | äänistä, % | -------------------------------------------------------------------------------- | 1 | Savcor Group | 84.952.206 | 63,1 | 63,1 | | | Oy…………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 2 | Jokela | 8.407.757 | 6,2 | 6,2 | | | Markku……………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 3 | Tilitoimisto | 8.150.000 | 6,1 | 6,1 | | | Capital Oy…… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 4 | Paasila Matti | 2.777.777 | 2,1 | 2,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | 5 | Timmerbacka Hannu | 2.222.222 | 1,7 | 1,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | 6 | Tuohi & Paalu | 2.050.000 | 1,5 | 1,5 | | | Oy………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 7 | FT Capital | 1.707.140 | 1,3 | 1,3 | | | Oy…………………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 8 | Parpola | 1.317.181 | 1,0 | 1,0 | | | Ville……………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 9 | Etra Invest Oy | 1.000.000 | 0,7 | 0,7 | | | Ab…………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 10 | Trobe Oy…………………… | 756.250 | 0,6 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | | Yhteensä…………………… | 114.121.622 | 84,8 | 84,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | Muut kuin | 20.435.855 | 15,2 | 15,2 | | | mainitut………… | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | Yhteensä …………………… | 134.557.477 | 100,0 | 100,0 | -------------------------------------------------------------------------------- Yhtiö julkistaa osakeannin lopullisen tuloksen arviolta 30.4.2009 yhtiön hallituksen hyväksyttyä osakeannissa tehdyt merkinnät. Lohjalla 29. huhtikuuta 2009 Cencorp OYJ HALLITUS Lisätietoa: Hannu Timmerbacka toimitusjohtaja Cencorp Oyj Puhelin: +358 (0)400 620845 Cencorp toimittaa tuottavuutta lisääviä automaatioratkaisuja elektroniikka- ja puolijohdeteollisuudelle. Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet