Finnair aloitti mannertenvälisen liikenteen 40 vuotta sitten New Yorkin -liikenteen käynnistymisen myötä. Lennot aloitettiin ajan uusimmalla huipputeknologialla, nelimoottorisilla DC-8-suihkukoneilla. "Finnair halusi saapua ikimuistoisessa tyylissä. Alkoi lentoyhtiömaailmassa ainutkertainen näyttäytyminen, jonka tavoitteena oli tuoda Suomi ja sen kulttuuri maailmankartalle", kuvaillaan liikenteen aloitusta Finnairin blogissa os. http://blogit.finnair.fi/2009/05/13/newyork40. DC-8-koneiden inertianavigointijärjestelmät olivat toteutukseltaan samat, jotka veivät Neil Armstrongin ja ensimmäiset astronautit Kuuhun, joten mediassa konetta kuvattiin "miljoonan markan aivoina". Koneiden sisustuksessa käytettiin suomalaisia alan huipputekijöitä. Muun muassa tekstiilitaitelija Marjatta Metsovaara suunnitteli matkustamoilmeen ja ensimmäisen luokan matkustajat saivat nauttia ateriansa Tapio Wirkkalan muotoilemasta astiastosta. Matkustamossa palvelivat Finn Hostessit, erityisesti Amerikan-lennoille koulutetut palvelun ammattilaiset, jotka erottuivat vuosittain vaihtuvissa design-asuissaan. Tavoitteena oli ilmentää suomalaista vieraanvaraisuutta. Palveluun panostettiin kaikin tavoin, New Yorkin -lentojen ensimmäisessä luokassa nautittiin samppanjaa ja kaviaaria. Samalla kun Finnair valmistautui avaamaan New Yorkin -reittinsä, Helsinki-Vantaan lentoasema koki perusteellisen muutoksen: parakeista siirryttiin uuteen terminaaliin, jonka ensimmäiset matkustajat lensivät 15.5.1969 neitsytlennolla juuri New Yorkiin. New York on aina ollut Finnairin tärkeimpiä kohteita. Liikenteen aloituksen myötä Pohjois-Amerikka ei enää ollut suomalaisille kaukainen valtamerentakainen kohde, vaan paikka, johon lomailijoiden ja liikematkustajien matkat yhä yleisemmin suuntautuivat. Reitillä on aina ollut myös voimakasta matkustusta Pohjois-Amerikasta päin niin Venäjälle, Baltiaan kuin Pohjois-Eurooppaan. Kuluvalla kesäkaudella Finnair lentää yhteensä 10 viikkovuoroa Helsingistä New Yorkiin. Ensimmäisten 15 vuoden ajan New Yorkin -lennot pysähtyivät matkan varrella Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa. Suorat lennot New Yorkiin alkoivat DC-10-koneiden myötä vuonna 1984. Finnair on menneiden vuosikymmenien aikana liikennöinyt New Yorkiin neljällä konetyypillä, joista jokainen on edustanut aikansa huipputeknologiaa. DC-8-koneita seurasivat DC-10- ja Boeing MD-11 -kalusto ja tällä hetkellä liikennöidään ajan uusimmalla lentokoneteknologialla, Airbus A330 -koneilla, joita Finnair vastaanottaa tänä vuonna yhteensä viisi. Nyt 40 vuotta myöhemmin Finnair elää samankaltaista muutoksen aikaa kun reittiä aloitettaessa. Helsinki-Vantaalla on valmistumassa mittava terminaalilaajennus, Finnair on ottamassa uutta kaukoliikennekalustoa käyttöön ja keskittymässä yhä enemmän kaukolentoverkoston ylläpitämiseen. Ensimmäinen uuden teknologian A330-lentokone aloitti lentonsa New Yorkin -reitillä kohteen 40-vuotispäivän alla 6.4.09, jolloin lanseerattiin myös Finnairin uusi vaaleampi matkustamoilme. Modernit Airbus-koneet vievät jälleen New Yorkin -lennot uudelle aikakaudelle. Koneiden teknologiaa, luotettavuus, matkustusmukavuus ja polttoainetehokkuuus ovat ajan huippuluokkaa. Finnairin tavoite uudelle vuosikymmenelle on Aasian ja Amerikan välisen, Helsingin kautta kulkevan suorimman, nopeimman ja ekologisimman via.Helsinki-lentoreitin hyödyntäminen. Finnair Oyj Viestintä 15.5.09 Lisää New Yorkin -reitin aloituksesta os. http://blogit.finnair.fi/2009/05/13/newyork40, Finnairin konsernisaitilla os. http://www.finnairgroup.com/media/media_10_2.html ja kuvia liikenteen alkuajoilta os. www.fav.fi. Lisätietoja: Finnair Media Desk p. (09) 818 4020 tai media.desk[a]finnair.com Finnairin blogit: http://blogit.finnair.fi Kuvapankki www.finnair.com/gallery Finnair konsernisivut: www.finnairgroup.com via.Helsinki: www.viahelsinki.com