Finnair aloitti mannertenvälisen liikenteen 40 vuotta sitten New Yorkin
-liikenteen käynnistymisen myötä. Lennot aloitettiin ajan uusimmalla
huipputeknologialla, nelimoottorisilla DC-8-suihkukoneilla. 

"Finnair halusi saapua ikimuistoisessa tyylissä. Alkoi lentoyhtiömaailmassa
ainutkertainen näyttäytyminen, jonka tavoitteena oli tuoda Suomi ja sen
kulttuuri maailmankartalle", kuvaillaan liikenteen aloitusta Finnairin blogissa
os. http://blogit.finnair.fi/2009/05/13/newyork40. 

DC-8-koneiden inertianavigointijärjestelmät olivat toteutukseltaan samat, jotka
veivät Neil Armstrongin ja ensimmäiset astronautit Kuuhun, joten mediassa
konetta kuvattiin "miljoonan markan aivoina". 

Koneiden sisustuksessa käytettiin suomalaisia alan huipputekijöitä. Muun muassa
tekstiilitaitelija Marjatta Metsovaara suunnitteli matkustamoilmeen ja
ensimmäisen luokan matkustajat saivat nauttia ateriansa Tapio Wirkkalan
muotoilemasta astiastosta. 

Matkustamossa palvelivat Finn Hostessit, erityisesti Amerikan-lennoille
koulutetut palvelun ammattilaiset, jotka erottuivat vuosittain vaihtuvissa
design-asuissaan. Tavoitteena oli ilmentää suomalaista vieraanvaraisuutta.
Palveluun panostettiin kaikin tavoin, New Yorkin -lentojen ensimmäisessä
luokassa nautittiin samppanjaa ja kaviaaria. 

Samalla kun Finnair valmistautui avaamaan New Yorkin -reittinsä,
Helsinki-Vantaan lentoasema koki perusteellisen muutoksen: parakeista
siirryttiin uuteen terminaaliin, jonka ensimmäiset matkustajat lensivät
15.5.1969 neitsytlennolla juuri New Yorkiin. 

New York on aina ollut Finnairin tärkeimpiä kohteita. Liikenteen aloituksen
myötä Pohjois-Amerikka ei enää ollut suomalaisille kaukainen valtamerentakainen
kohde, vaan paikka, johon lomailijoiden ja liikematkustajien matkat yhä
yleisemmin suuntautuivat. Reitillä on aina ollut myös voimakasta matkustusta
Pohjois-Amerikasta päin niin Venäjälle, Baltiaan kuin Pohjois-Eurooppaan.
Kuluvalla kesäkaudella Finnair lentää yhteensä 10 viikkovuoroa Helsingistä New
Yorkiin. 

Ensimmäisten 15 vuoden ajan New Yorkin -lennot pysähtyivät matkan varrella
Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa. Suorat lennot New Yorkiin alkoivat
DC-10-koneiden myötä vuonna 1984. 

Finnair on menneiden vuosikymmenien aikana liikennöinyt New Yorkiin neljällä
konetyypillä, joista jokainen on edustanut aikansa huipputeknologiaa.
DC-8-koneita seurasivat DC-10- ja Boeing MD-11 -kalusto ja tällä hetkellä
liikennöidään ajan uusimmalla lentokoneteknologialla, Airbus A330 -koneilla,
joita Finnair vastaanottaa tänä vuonna yhteensä viisi. 

Nyt 40 vuotta myöhemmin Finnair elää samankaltaista muutoksen aikaa kun reittiä
aloitettaessa. Helsinki-Vantaalla on valmistumassa mittava terminaalilaajennus,
Finnair on ottamassa uutta kaukoliikennekalustoa käyttöön ja keskittymässä yhä
enemmän kaukolentoverkoston ylläpitämiseen. 

Ensimmäinen uuden teknologian A330-lentokone aloitti lentonsa New Yorkin
-reitillä kohteen 40-vuotispäivän alla 6.4.09, jolloin lanseerattiin myös
Finnairin uusi vaaleampi matkustamoilme. Modernit Airbus-koneet vievät jälleen
New Yorkin -lennot uudelle aikakaudelle. Koneiden teknologiaa, luotettavuus,
matkustusmukavuus ja polttoainetehokkuuus ovat ajan huippuluokkaa. 

Finnairin tavoite uudelle vuosikymmenelle on Aasian ja Amerikan välisen,
Helsingin kautta kulkevan suorimman, nopeimman ja ekologisimman
via.Helsinki-lentoreitin hyödyntäminen. 

Finnair Oyj 
Viestintä
15.5.09

Lisää New Yorkin -reitin aloituksesta os.
http://blogit.finnair.fi/2009/05/13/newyork40, Finnairin konsernisaitilla os.
http://www.finnairgroup.com/media/media_10_2.html ja kuvia liikenteen
alkuajoilta os. www.fav.fi. 

Lisätietoja: Finnair Media Desk p. (09) 818 4020 tai media.desk[a]finnair.com
Finnairin blogit: http://blogit.finnair.fi
Kuvapankki www.finnair.com/gallery
Finnair konsernisivut: www.finnairgroup.com
via.Helsinki: www.viahelsinki.com